Ladataan...
Juliaihminen

Kun mä ja Tiki ruvettiin vuonna 2008 seurustelemaan, meille muodostui tavaksi aloittaa joka päivä aina uusi sähköpostiviestiketju, jota heiteltiin toisillemme eestaas. Siinä oli sellaisia yhden lauseen kuulumisia ja pusutteluja. Joskus suunniteltiin, mihin raflaan mennään illalla syömään, useimmiten leikkimielisesti kettuiltiin toisillemme jostain hassuista jutuista.

"Käykö ympyrätalon kulmalla? Siinä missä tavattiin silloin, kun olin vielä iloinen poikamies? Tuntuiko muuten pahalta, että laitoin hauskemman linkin kuin sinä?" Tiki esimerkiksi kirjoitti sähköpostissaan heinäkuussa 2009.

"Nähdään siinä. Ei, tuntuu vain pahalta huomata, miten alikehittynyt sun huumorintajusi on", minä vastasin.

Kun tyhjensin viime viikolla työsähköpostiani, löysin joukon näitä viestejä ja liikutuin. Meidän kommunikaatio on joskus ollut näin hupsua ja flirttailevaa!

Nykyään kettuilussa ei nimittäin ole mitään leikkimielistä. Ja niissäkin viesteissä, joissa ei piruilla toiselle, viestit ovat sellaista "mis meet", "tuutko pian", "mihin aikaan ruoka" -tasoa. Hassuttelu on poistunut viimeisen parin vuoden aikana, mikä on ihan berberistä.

Meidän parisuhde on ottanut aivan eeppisiä kierroksia viime aikoina. Käytin juuri tunnin valittaen työterveyspsykologille meidän suhteesta. Me ollaan sellaisia tyyppejä, että kyllä puhutaan kaikista ongelmistamme. Itse asiassa välillä me vain puhutaan ja analysoidaan ja puhutaan ja lopulta ollaan täysin uupuneessa tilassa. Meillä ei jää mikään hiertämään, mikä on välillä hyvä, mutta välillä väsyttävän huono.

Siksi olikin niin ihanaa, kun sunnuntaina käppäiltiin Lidliin ja puhuttiin pelkästään independent-elokuvan lajityypin synnystä 1980–1990-luvun vaihteessa, Steven Soderberghin leffoista ja siitä, miten tuotantoyhtiö Miramaxin perustajat olivat ilmeisen kusipäisiä ihmisiä. Muistin taas, että ai niin joo, tämähän oli se tyyppi, joka lukee koko ajan kaikkea kiinnostavaa ja mun omasta tiedollisesta repertuaarista täysin poikkeavaa. Tikihän on se, joka osaa sanallistaa omituisia ilmiöitä maailmasta hyvin tarkasti ja samalla aika lystikkäästi. Kyllä vain, tuohan on oikeasti hyvää seuraa.

Tunnin kauppareissun aikana ei sanottu sanaakaan lapsesta, suhteesta, arjesta, lähitulevaisuudesta, kotitöistä tai mistään muusta sellaisesta, jotka on koluttu joka kulmalta loppuun. Joskus tulee piste, jolloin ei vain pysty enää kaivelemaan sitä, mikä on shaibaa ja miettimään, miten prosesseja pitäisi parantaa. Silloin pitää puhua niistä jutuista, mistä nykyään puhuu ystävien kanssa, eli muista ihmisistä, kulttuurista, politiikasta, ideologioista, ärsyttäävistä podcasteista ja siitä, että onneksi meidän talo on tulva-alueen yläpuolella, jos ilmastonmuutos iskee kunnolla Helsinkiin. 

Meillä on pian yhdeksänvuotispäivä, ja Alpun vaari ja mummi on jo kontaktoitu ja ravintola varattu. Aiemmin olin sitä mieltä, että on päälleliimattua tehdä sellaisia sääntöjä, ettei lapsesta saa puhua silloin, kun ollaan treffeillä. Nyt olen kääntänyt kelkkani. Ei sanaakaan mistään, mitä tapahtuu meidän kotona ja paljon sanoja siitä, mitä tapahtuu kaikkialla muualla.

 

 

Jauhetaanko teidän parisuhteessa liikaa, liian vähän vai just sopivasti?

 

Kuvassa: Jo kesällä 2010 meillä oli tapana vähän piruilla toisillemme.

 

Lue myös: 

Viime aikojen kummallisimmat riidat Tikin kanssa

Tätä puolison ei tarvitse tietää

Äiti ja isä vaihtoivat roolejaan

 

Lisää horinoita näistä hommista löytyy usein mun Insta Storystä

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Kolme viikkoa suoritettuamme lapsiperheunelmaa heivastiin Alppunen mummonsa luokse ja vietettiin niin sanottu love vacation. Tiki vihaa sanaa love vacation, mutta vielä enemmän se vihaa sanaa pasuaika (parisuhdeaika), joten mun on vaikea päättää, kumpaa termiä viljelisin tässä postauksessa enemmän. Ehkä puhun vain pasu vacation of lovesta, niin saan täyden värisuoran! 

Otettiin aamujuna Tampereelle ja tavattiin siellä Tikin veljen vaimo ja Alppusen Paavo-serkku. Heitettiin kamat meidän vakkari-Scandikkiin ja syötiin ihan superhyvä lounas Kattilassa.

Olin kerrankin valmistautunut ja kysyin etukäteen Facessa Tammesterin suositusruokapaikat. Listasta tuli niin pitkä, että tein siitä ihan oman postauksen.

Suunnattiin Pyynikin tornille kahville ja munkille. Täällä mulla soi aina päässä Zen Cafén upea Stop-biisi ("Kuinka ne kohtasivat Pyynikin harjulla!"). Mä ja Tiki koettiin uskomattomia ylpeyden tunteita, kun Alppunen verkostoitui tommosten ehkä 7-vuotiaiden lasten leikkeihin. 

"Kato täällä on söpö pikku orava!" joku poika huusi. Kaikki ryntäsivät paikalla, myös Alppu.

"Kato, toi pikkunen tykkää oravasta!" toinen ilahtui.

"Hei pikkunen, tuu tänne!" kolmas sanoi ja halasi Alppua (!!!).

Alppu, meidän pikku minglaaja, karjui tietenkin helvetillisesti, kun meidän oli lopulta lähdettävä eteenpäin. 

Neljältä nähtiin Tikin äiti keskustassa ja luovutettiin Alppunen sille. LOVE VACATION SAI ALKAA!

Rynnättiin hotellille, avattiin pullo kuivaa Ecusson-siideriä ja otettiin vuorotellen kylvyt hotellin isossa ammeessa. Sitten tehtiin vaikea valinta illallispaikan suhteen. Osa meistä olisi halunnut mennä testaamaan Tommin kehumaa Huberia, mutta tiedättekö kun joskus iskee semmonen fiilis, että haluaa ehtiä kaiken yhden illan aikana? Mä halusin ravintolan, pussikaljottelun, baarin ja hotellilöhöilyn nyt, kun lapsonen oli muualla.

Niinpä valittiin vähän helpompi ja nopeampi mesta, Olympia-kortteleiden keskeltä Muusan sisäpiha, joka on upea tunnelmallinen paikka katolla. Syötiin ihan älyttömän hyvät safkat ja juteltiin kaikessa rauhassa. (Käytiin taas läpi mun 30-kriisiä, mutta nyt se alkaa onneksi jo vähän hellittää. Ollaanhan tässä nyt oltu kolkkent jo puolitoista kuukautta.)

Koko kesän mulla oli ollut unelma pussikaljasta. Tähän unelmaan kuului se, että saan istua mun Fjällrevenin istuma-alustalla nurmikolla, tuntea ruohon käsissäni sekä katsella vettä ja auringonlaskua kaupungin siluetin taakse. 

Tämä unelma toteutui täydellisesti! Siinä oli kuulkaa rakkautta ilmassa. Rakastin Tikiä, kesää, elämää ja etenkin sitä pientä kymmenen euron viinipulloa, jonka olin keimassut hotellin minibaarista, koska en vain jaksanut mennä Alkoon ennen kello kahdeksaa.

Kun ysin jälkeen alkoi tulla vähän kylmä, mentiin käymään vielä pubissa. Siinä vaiheessa aloin olla jo vähän tuiterissa. Tavattiin sattumalta Tikin opiskelukaveri, jonka se oli nähnyt kymmenen vuotta sitten ja päädyttiin iskemään tarinaa parin tuopin verran. Oli ihan sellainen fiilis kuin lasta ei olisikaan, kun siinä vain satunnaisen ihmisen kanssa juteltiin menneistä ja tietenkin jalkapallosta. Sitten seurueeseen liittyi yksi hauskan oloinen ukkeli, jolla oli kotona 4-vuotias poika, ja joka kertoi (kun vähän mainitsin, että on ollut semi raskasta tässä tämä lomailu lapsen kanssa):

"Jotkut sanoo, että muija muuttuu mahottomaksi raskaana. No se mahottomuus ei kyllä ole mitään verrattuna siihen viimeiseen puoleen vuoteen, kun muija on kotona lapsen kanssa. Siinä on ero koko ajan esillä. Muija on kotona vaan yksin, näkee ehkä just päivän aikana kaupan kassaa. Ihan helvetin kiukkunen, kun tuun kotiin. Päiväkoti pelasti mun ja muijan suhteen."

Tulin tästä iloiseksi, sillä päiväkotihan meillä sitten alkoi tämän love vacationin jälkeisenä maanantaina. Ja johan lähti parisuhde kohenemaan.

Saavuttiin joskus ennen kahtatoista hotellille. Mä kuvailin Insta Storyyn jotain syvällisiä pätkiä siitä, kun loputon tavarajuna puksutteli meidän hotellin ohi. Menin nukkumaan.

Kahden aikaan yöllä heräsin kauhun tunteeseen siitä, että mitäs hemmettiä mä olen mennyt kännipäissäni jotain horisemaan jonnekin julkisesti, ja poistin kaiken. Onneksi moni ei ollut ehtinyt nähdä. Nämä insta storyt sun muut livevideojutut tuli niiden parin vuoden aikana suosituksi, kun mä en juonut ollenkaan alkoholia. Nyt en siis selvästikään ollut tottunut siihen, miten tällaiset tilsut tulisi hoitaa. Tästä lähtien puhelin pidetään visusti laukussa, kun lähdetään ottamaan kastiketta. 

Oli miten oli, seuraavana aamuna oli maailman siisteintä syödä pitkään aamupalaa ja lukea sekä Hesari että Kauppalehti ihan rauhassa. Kun sitten Tikin äiti toi Alpun meille, Alppu kurkotteli kärryissään mummoaan kohden kuin ilmaistakseen: "Keitä noi on? Älä anna niiden viedä minua!"

Mutta niin vain riistin Alppusen hoteisiini ja vein sen kotiin. Love vacation oli tehnyt tehtävänsä. 

 

Lue myös:

Lapsiperheloma otti vähän voimille

18 ravintolasuositusta Tampereelta

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Rahapostaussarja jatkuu! Nyt käsittelen parisuhteen raha-asioiden hoitamista.

Me ei olla taidettu riidellä Tikin kanssa ikinä rahasta. Raha on pikemminkin molemmille semmonen hauska harrastus, josta on mukava jutustella. Vähän kuin elokuvista tai ruuasta. Kummallakaan meistä ei ole mitenkään himmeät tulot, ennemminkin ollaan sellaisia protestanttisia "työtä tekemällä ja sijoittamalla voi vaurastua" -tyyppejä.

Se, että raha-asioista ei tule sanaharkkaa, johtuu tietenkin siitä, että me ollaan niin etuoikeutetussa asemassa, ettei meillä ole puutetta rahasta. Molemmilla on vakituinen kuukausipalkka. Sen sijaan me riidellään ajasta (ja herregud, siitä vasta riidelläänkin), ja se taas johtuu siitä, ettei omaa aikaa ole lapsen tulon jälkeen koskaan tarpeeksi. Eli uskon, että jos jossain vaiheessa meillä alkaisi tehdä taloudellisesti tiukkaa, tälläkin elämänalueella alettasiin rettelöidä.

Toinen syy siihen, miksi raha ei aiheuta kränää, on se, me ollaan hiottu keskinäiset rahabisneksemme niin sujuviksi, etteivät ne ole koskaan aiheuttaneet mitään katkeruutta kummankaan sialussa. 

Miten me sitten ollaan hoidettu keskinäiset raha-asiamme?

Molempien palkka tai tulot (Tiki on nyt hoitovapaalla) tulevat omalle tilille. Sitten maksetaan aika lailla kaikki protestanttisesti puoliksi. Vaikka Tikillä on aina ollut isompi palkka kuin mulla, niin me ollaan silti päädytty tähän systeemiin. Toisaalta nyt hoitovapaan aikana Tiki saa huomattavasti mua vähemmän, mutta sitten se elelee säästöillään ja on tehnyt muutamia pikku duuneja kevään aikana. (Mä hoidan Alppua aina perjantaisin).

Mulla on aika monta tiliä, joita seuraan suurella kiinnostuksella:

Oma tili, oma säästötili, oma korkeampikorkoinen Norwegianin tili ja oma arvo-osuustili Nordnetissä.

Yhteisiä tilejä on asuntotili, yhteinen säästötili, S-tili eli ruokatili ja sitten kolme eri asuntolainaa.

Kuten olen aiemminkin kertonut, kuun 15. päivä molempien tileiltä siirtyy automaattisesti 900 euroa asuntotilille ja 200 euroa yhteiselle ruokatilille, johon molemmilla on kortti.

Se, mitä näiden joka kuukausi tililtä siirtyvien summien jälkeen jää omalle tilille (mulla yleensä joku 800 euroa) on sitten omaa käyttöä varten. Eli niillä hurvitellaan tai sijoitellaan menemään.

Asuntotililtä maksetaan kaikki asumiseen liittyvä ja joitain isompia juttuja, kuten vakuutukset (jeskamandeer, maksoin juuri 600 euroa vakuutuksista!) ja vaikkapa Alpun muskari. S-tililtä taas maksetaan kuukauden ruuat, yhteiset ravintolaillalliset ja Alpun pienemmät jutut.

Ihan meidän suhteen alkuaikiona meillä ei ollut yhteistä ruokatiliä, mikä oli vähän epäreilua, koska Tiki kävi aina kaupassa, joten se joutui myös aina maksamaan kaiken.

Molemmilla on oma pankkikortti S-tilille, joten siltä on helppo maksaa perjantain Liidelin-reissut ja pikku pyrähdyksen Alepaan. (S-tili on siitä kiva, ettei siinä ole mitään ylimääräisiä maksuja.) Mun kaverit joskus kyselevät, että mitä jos toinen syö enemmän tai ostelee vaikka kalliita bissejä useammin kuin toinen. Mä en jaksa ihan näin pienistä summista stressailla. Noin pienien juttujen kyylääminen ei tee hyvää mulle tai meidän suhteelle, koska se olisi sitten loputon suo. (Ja tämä edelleen siksi, ettei kummallakaan ole puutetta rahasta.) Vaikka kun olin raskaana ja käytiin ulkona syömässä, Tiki otti viiniä ja minä en, niin sillä ei ollut mulle mitään merkitystä laskua maksaessa.

Tämän lisäksi meillä on kaikenmoisia satunnaisia säästöprojekteja, jolloin tehdään vähän enemmän töitä tai säästetään nopeammin, jos on joku tietty, mitä varten tarvitsee. Silloin saatetaan säästää just tuolle yhetiselle tilille niin, että asetetaan joku sovittu summa, tyyliin: "Joulukuuhun mennessä siellä on 8000 euroa."

Me tykätään aina välillä pitää sellainen sniiduilukuukausi, jolloin ei vaikka laiteta rahaa alkoholiin, vaatteisiin tai paljon mihinään ekstraan tai vaikka syödään vähän tarkemmalla budjetilla. Tänä vuonna ajateltiin pitää synnitön syyskuu. Tämä on täysin sellaisen etuoikeutetun lorton "köyhäilyä", josta saa perverssiä mielihyvää sen jälkeen, kun on hassannut koko kesän rahojaan menemään.

Musta kaikkein tärkeintä parisuhteen raha-asioissa on se, että molemmille jää tunne siitä, että asiat menevät reilusti. Meillä on myös suht samanlaiset kulutustottumukset ja täysi luotto toisen kykyyn hallita raha-asioitaan. En voisi koskaan kuvitella, että Tikille iskisi joku eeppinen pikavippivelka jostain takavasemmalta tai että se ostaisi tyyliin auton meidän yhteisen tilin rahoilla.

Ai niin, nyt muistin, että kyllä me ollaan joskus riidelty rahasta! Aikoinaan mun piheilyn pahimpina vuosina mä rageilin Tikille siitä, jos se otti junan bistrokärrystä omalla rahallaan oluen, koska "se on niin kallista". Sitten Tiki vähän puhutteli mua, ja mä ymmärsin kantturamaisuuteni ja aloin ihmisiksi.

 

 
Miten te jaatte rahanne parisuhteessa?

 

 

Kuvat: Meidän äiti toi mamman jäämistöstä tällaisia pikku asusteita, joilla sitten alettiin pelleillä. Turkis ei tullut käyttöön. Pääsin kuitenkin leikkimään pikku kroisos-ladyä!

 

Lue myös muut rahasarjan postaukset:

6 hyvää syytä, miksi olen alkanut puhua rahasta ääneen

Näin tulotasoni noussut (ja tämä se on nyt)

Näin säästin 10 000 euroa vuodessa

Yhden kuukauden menoni: 1600 euroa

Sijoitusstrategiani on laiskuus

Piheilyn säännöt

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

   

 

Share

Pages