Ladataan...
Juliaihminen

Nykyään, kun sattuu olemaan pienen pojan äiti, tulee jutusteltua kaikenlaisten ihmisten kanssa. Se on mainiota!

Istuskelen nyt Turussa meidän äbän luona, ja junamatka tänne oli aika veikeä. Leikkivaunussa oli Alpun lisäksi yksi tyttö (Lidia tai Vivian, en ole varma), joka oli vähän Alppua vanhempi. Lidia (tai Vivian) osasi jo puhua, ja hän osoitti Alppua ja kertoi isoäidilleen:

"Topi-poika leikkii minun kanssani! Topi-poika kiipeää ylös!"

Isoäiti sitten vastasi tähän asiantuntevaan sävyyn: "Kuule. On mahdollista, että pojan nimi ei ole Topi. Itse asiassa on suorastaan hyvin todennäköistä, että hän ei ole Topi-poika."

"Tässä on Topi-pojan junalippu!"

Mun mielestä oli niin mukavaa elää hetki elämää Topi-pojan äitinä, miettiä, millaista se olisi, etten heti viitsinyt mennä besserwisseröimään siihen tilanteeseen ja name droppailemaan poikani oikeaa nimeä Lidialle.

Lopulta kuitenkin oli pakko paljastaa karu totuus, mutta Lidiaa se ei haitannut. He leikkivät Alpun kanssa oikein tyytyväisinä yhdessä aina Saloon asti, jossa Lidia jäi pois isoäiteineen päivineen. 

Toinen huvittava kokemus oli (yllätys yllätys) kasin ratikassa yhtenä päivänä. Oltiin Tikin ja Alpun kanssa tulossa Töölöstä kotiin, ja Alppu oli saanut hermoromahduksen. Se vääntelehti ja riehui ja itki vaunuissaan syvässä järkytyksen ja maailmantuskan vallassa.

Siinä vieressä istui narkkaripariskunta, jotka alkoivat kovaan ääneen ja hyvin pitkällisesti keskusella:

"Onneksi tuo ei ole minun lapseni."

"Huh huh, nimenomaan, onneksi! Olisi ihan hirveää, jos itellään olisi tommonen lapsi."

"Joo ei siitä tulisi mitään."

En oikein osannut muuta kuin hymyillä niille ystävällisesti, koska olin heidän kanssaan täysin samaa mieltä. Kahdella eri tavalla:

1.) Musta itsesänikin tuntui sillä hetkellä, että on aika karseaa, kun mun vastuulla on tällainen huutava ja elämöivä taapero.

2.) On oikein hyvä asia, että Alppu ei ole niiden narkkareiden lapsi. Onneksi!

Tuntuu, että kun operoi tommosen lapsosen kanssa, niin ovesta ulos lähteminen tietää aina pientä seikkailua. Se tekee elämästä vallan mainiota!

 

Millaisten tuntemattomien hahmojen kanssa te olette rupatelleet viime aikoina?

 

Kuvat: Oltiin Raisan, Fridan ja muiden ystävien kanssa Vallilan siirtolapuutarhan elojuhlissa

 

Lue myös:

Levinnyt berberoosa ja touché

Setien small talk -yritykset

Hei juttele sinä vaan

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

   

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Ensimmäinen työpäivä äitiysloman jälkeen takana. Oikein ärystin itseäni, kun piti horista kaikki kliseekirjan sitaatit työkavereille: "On se niin outoa, kun vauva ei roiku lahkeessa ja kahvinsa saa juoda rauhassa." "Miten vuosi on voinut kulua jo!" "Kyllä ne pärjää poikien kesken." 

Jaada jaada jaa.

Kun kello löi neljä, ryntäsin bussiin ja sitten ratikkaan. Jäin Vallilan varikon kohdalla pois yhden pukumiehen kanssa. Lähdettiin molemmat juoksemaan samaan suuntaan. (Pukumiehen juokseminen on musta aina kiehtova näky.) Se meni mua edellä.

Tiesin heti, mihin sillä on matka. Kun se Kotikallion päiväkodin porttien kohdalla kääntyi ja katsoi mua silmiin kysyvästi (eli että jätänkö mä tämän oven auki sua varten), hymyilin sille takaisin ja heilutin päätäni. Teki mieli sanoa, että mulla on kiire ihan samaan kuin sullakin, mutta mun vauva on vain tuon mäen alapuolella.

 

Kuvassa: Hihkuvan vauvan syliin ottaminen työpäivän jälkeen 5/5.

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

On muuan ihmisryhmä, joka ei ihan vielä hallitse small talkia pienen vauvan äidin kanssa: setämiehet. Tässä kolme esimerkkiä tosielämästä.

1

Kun lähdettiin vastasyntyneen vauvan kanssa Kättäriltä taksilla kotiin, oltiin Tikin kanssa hirmu jännittyneitä kaikesta uudesta. Kahden päivän ikäinen Alppu nukkui hiljaa turvaistuimessaan. Puolivälissä matkaa se päästi pienen inahduksen. Tähän taksikuski kommentoi:

"Jaa! Ei se ollukaan kuollu!"

No hienosti bongattu kuule. Ei lähdetty roudaamaan Kättäriltä kuollutta lasta kotiimme.

2

Käveltiin Raisan ja Mirjan kanssa Töölössä. Mirjan tyttö nukkui autuaan näköisenä rattaissa. Liikennevaloissa vanha setä tuli siihen pällistelemään:

"Onkos se kuollut?"

Ööö. Mitä tohon nyt vastaisi. Enemmän hengissä se on kuin sinä.

Ihan sympaattista, että nämä sedät haluavat jutustella nuorille äideille, mutta härregyyd, ei lapsen elossa olemisen kyseenalaistaminen ole mikään jäänmurtaja hauskalle rupatteluhetkelle.

3

Matkattiin Niinan kanssa kasin ratikalla kohti Oopperataloa. Diakonissalaitoksen kohdalla yksi semi-sekakäyttäjän oloinen ihan mukava ukkeli katsoi Niinan kantorepussa olevaa poikaa ja kysyi:

"Onko se keskonen, kun se on niin pieni?"

Niinan poika oli tosiaan kolmen kuukauden ikäinen, normaalin kokoinen vavva. Mutta mikäs siinä, kyllä sitä saa aina kysyä.

+ 1

On niitä onnistuneitakin keskustelun aloituksia. Istuttiin Kruununhaassa Keisari-leipomossa kahvilla Ainon ja Niinan ja meidän poikien kanssa. Paikalle sattui vanha mies:

"Onkos tässä nyt niitä tulevia puolueenjohtajia?"

Mikä ihana herrasmies! Mutta disclaimerina, kysehän olikin Krunasta, jossa majailee tiettävästi paljon kulttuurikodin väkeä. Siellä small talk opitaan äidinmaidosta.

 

Mikä on omituisin small talkin aloitustapa, joka teille on tullut vastaan?

 

Samaa aihetta olen sivunnut ennenkin:

Tuntemattomille horiseminen

 

 

 

Share

Pages