Ladataan...
Juliaihminen

Talven pimeinä iltoina kotiin kävellessä mulle nousi mieleen hassu tarina kymmenen vuoden takaa. Asuin Turun ylioppilaskylässä ja olin matkalla Dynamosta kotiin pilkun jälkeen. Kävelin yksin Hämeentietä pitkin ja yhtäkkiä kuulin takaani juoksuaskeleita. Askeleet lähestyivät uhkaavan tuntuisesti. Kun takaa tulija saavutti mut, hän pysähtyi. Pelästyin. Sitten katsoin viereeni ja tajusin, että siinä oli luultavasti minua nuorempi tyyppi.

Poika sanoi: "Hei onko ok, että kävelen sun rinnalla, kun mua jotenkin pelottaa kävellä yksin täällä?"

Niin me sitten käveltiin rinnakkain koteihimme, juteltiin ihan jotain niitä näitä. Mua oikein nauratti tämä jälkeenpäin, sillä loppujen lopuksi me oltiin ihan samassa tilanteessa, kaksi loppuillan kulkijaa, jotka kaipasivat hetkellistä selustan turvaamista tuntemattomalta ihmiseltä.

 

 

Lue myös:

Äijäs kävi mua painamassa

Ole minulle Topi-poika

 

JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Tiedättekö sen tunteen, kun on juuri saamassa illalla unen päästä kiinni ja sitten mieleen iskee joku järjettömän idioottimainen juttu, jonka on päivän aikana sanonut? Häpeä lähtee valumaan kuumana ja punottavana virtana kasvoista alaspäin koko kropan läpi, keho tuntuu ahdistuksesta raskaalta. Ei helvete, miksi ihmeessä sanoin niin? Tämän jälkeen uni ei todellakaan tule, ja itseään joutuu tyynnyttelemään ja rauhoittelemaan pitkään.

Mulle käy näin aina silloin tällöin, viimeksi vähän aikaa sitten, kun olin yhdessä työtapaamisessa. Yksi tyyppi kertoi, miten hänen lapsensa on sairastellut ja välillä on jouduttu menemään yöllä ambulanssilla sairaalaan. Mulle heräsi valtava myötätunto, on helppo kuvitella, miten ahdistavalta tuntuu, kun oma lapsi kärsii. Sitten siinä vähän aikaa juteltuani jotenkin hajamielisesti jatkoin höpinääni, ja sanoin vitsilläni: "On se kyllä harmi, kun me otettiin se kallis lapsivakuutus, eikä lapsi ole ollenkaan sairastellut. Kalliiksi on tullut." 

Tuo mun omituinen panokseni keskusteluun palasi mieleen sitten illalla, kunnon häpeän vyörynä totta kai. Toinen kertoo huolestaan lastaan kohtaan, ja minä alan vastaukseksi lesoilla, että minunpa lapseni on harmillisen terve! Mitä ihmettä mun päässä on oikein liikkunut?!!! Jotenkin vain halusin jatkaa sitä keskustelua ja keventää sitä aiheeseen liittyvällä ei-millään-lailla-hauskalla vitsillä. Dear lord.

Näissä tilanteissa on erityisen hankalaa se, että kun oman mokan tajuaa vasta paljon myöhemmin, sitä ei oikein voi pyydellä anteeksi. On parempi kaikille osapuolille vain antaa asian olla, koska jos alkaisi lähetellä jotain viestejä perään, tilanteesta tulisi vielä kiusallisempi. Sitä voi vain hiljaa mielessään toivoa, että toivottavasti keskustelukumppani ei pannut mun idiotismia merkille, toivottavasti se ei muista sitä enää. Koska usein niinkin käy: voi hyvin olla, että toinen ei ole edes huomannut moukkamaista kommenttia ja jälkikäteen anteeksipyyntely vain muistuttaisi siitä turhaan.

Toinen asia, mitä tällaisissa tilanteissa voi tehdä, on tiedostaa, että miltei kaikki mokailevat näin joskus. Lähtökohtaisesti ihmiset eivät tarkoita pahaa tai halua painaa toista alas small talkillaan. Yleensä se on sellaista hyväntahtoista höpinää. Näin ollen, jos joku joskus sanoo minulle jotain ajattelematonta, niin minun ei kannata ajatella tästä tyypistä pahinta, vaan kelata, että tarkoitus ei ollut nyt olla tyly, lesoilla tai vähätellä kokemuksiani. Kyseessä oli vain harmittomaksi tarkoitettu kommentti, jolla jatkettiin keskustelua.

Lisäksi tällaisesta voi aina oppia. Ensi kerralla kun joku harmittelee mitä tahansa ongelmaansa, en heti perään kerro, että "minullapa ei ole tuollaista ongelmaa, hehheh!"

 

Tuleeko teille koskaan tällaisia häpeäkohtauksia iltaisin?

 

 

 

Lue myös:

Asiat, joiden häpeämisen lopetin

Hiljennä Sirpa Selänne päässäsi

 

JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Nykyään, kun sattuu olemaan pienen pojan äiti, tulee jutusteltua kaikenlaisten ihmisten kanssa. Se on mainiota!

Istuskelen nyt Turussa meidän äbän luona, ja junamatka tänne oli aika veikeä. Leikkivaunussa oli Alpun lisäksi yksi tyttö (Lidia tai Vivian, en ole varma), joka oli vähän Alppua vanhempi. Lidia (tai Vivian) osasi jo puhua, ja hän osoitti Alppua ja kertoi isoäidilleen:

"Topi-poika leikkii minun kanssani! Topi-poika kiipeää ylös!"

Isoäiti sitten vastasi tähän asiantuntevaan sävyyn: "Kuule. On mahdollista, että pojan nimi ei ole Topi. Itse asiassa on suorastaan hyvin todennäköistä, että hän ei ole Topi-poika."

"Tässä on Topi-pojan junalippu!"

Mun mielestä oli niin mukavaa elää hetki elämää Topi-pojan äitinä, miettiä, millaista se olisi, etten heti viitsinyt mennä besserwisseröimään siihen tilanteeseen ja name droppailemaan poikani oikeaa nimeä Lidialle.

Lopulta kuitenkin oli pakko paljastaa karu totuus, mutta Lidiaa se ei haitannut. He leikkivät Alpun kanssa oikein tyytyväisinä yhdessä aina Saloon asti, jossa Lidia jäi pois isoäiteineen päivineen. 

Toinen huvittava kokemus oli (yllätys yllätys) kasin ratikassa yhtenä päivänä. Oltiin Tikin ja Alpun kanssa tulossa Töölöstä kotiin, ja Alppu oli saanut hermoromahduksen. Se vääntelehti ja riehui ja itki vaunuissaan syvässä järkytyksen ja maailmantuskan vallassa.

Siinä vieressä istui narkkaripariskunta, jotka alkoivat kovaan ääneen ja hyvin pitkällisesti keskusella:

"Onneksi tuo ei ole minun lapseni."

"Huh huh, nimenomaan, onneksi! Olisi ihan hirveää, jos itellään olisi tommonen lapsi."

"Joo ei siitä tulisi mitään."

En oikein osannut muuta kuin hymyillä niille ystävällisesti, koska olin heidän kanssaan täysin samaa mieltä. Kahdella eri tavalla:

1.) Musta itsesänikin tuntui sillä hetkellä, että on aika karseaa, kun mun vastuulla on tällainen huutava ja elämöivä taapero.

2.) On oikein hyvä asia, että Alppu ei ole niiden narkkareiden lapsi. Onneksi!

Tuntuu, että kun operoi tommosen lapsosen kanssa, niin ovesta ulos lähteminen tietää aina pientä seikkailua. Se tekee elämästä vallan mainiota!

 

Millaisten tuntemattomien hahmojen kanssa te olette rupatelleet viime aikoina?

 

Kuvat: Oltiin Raisan, Fridan ja muiden ystävien kanssa Vallilan siirtolapuutarhan elojuhlissa

 

Lue myös:

Levinnyt berberoosa ja touché

Setien small talk -yritykset

Hei juttele sinä vaan

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

   

Share

Pages