Ladataan...
Juliaihminen

Ai että. Pääsin taas kertomaan Suomen kansalle, miten asiat ovat. Kuten viimeksi Ylen Puoli seiskassa esiintyessäni, annoin taas erinomaisia ohjeita sijoituksiin.

Tässä tiivistelmä heille, jotka eivät katsoneet eilen seiskan tai kympin uutisia.

"Kuka tahansa voi vaurastua sijoittamisella. Laitat vain 60 000 euroa kuussa hyvin hajautetusti muutamaan kivaan pikku osakkeeseen, niin kyllä sitä parissa vuodessa on jo miljoona koossa. Tämä on yksinkertaista matematiikkaa."

"Tärkeintä on aloittaa. Haluaisin ihan jokaiselle naiselle sanoa, että ei kannata hillota niitä miljoonia euroja siellä pankkitilillä. Laittakaa se rahe töihin!"

"Ja jos haluaa vähän kujeilla, niin voi ostaa pari raaka-loftia tuosta Kruunuvuoren rannasta ja remontoida niistä näpsäkät sijoitusasunnot itselleen. Niistä voi pyytää jo ihan mukavaa vuokraa. Siis ihan kuka tahansa voi alkaa asuntosijoittajaksi! Jos ei jaksa itse remontoida, voi vaikka palkata Teuvo Lomanin stailaamaan sijoitusasunnot. Ja vuokraaminen kannattaa tietenkin ulkoistaa jollekin palvelulle. Itse en ainakaan halua olla missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka asuu vuokralla. Sellainen voi vaikka tarttua!"

"Menenkin tästä shoppailemaan pörssiin. Ja muistakaa, että tärkeintä on tuotto! Millään muulla ei ole väliä. Kannattaa siis valita jotain firmaa, joka polkee ihmisoikeuksia vaikkapa Aasiassa. Nimittäin jos yritys ei maksa elinkelpoista palkkaa työntekijälleen, sillä on pienemmät kulut ja näin se voi jakaa isompaa osinkoa sijoittajalle, eli minulle. Kuten sanoin, simppeliä matikkaa hei!"

 

Eiköhän laiteta osaketta salkkuun!

 

Lue myös:

Kerroin viime syksynä totuuden myös Puoli seiskassa.

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

"Asioiden puoliksi leikkaamisesta puhutaan aivan liian vähän", totesi Raisa tuossa yhtenä päivänä työhuoneella.

Olin juuri kertonut hänelle, että tapoihini kuuluu leikata aina tiskirätti puoliksi. Raisa ihastui ikihyviksi mun tapaani.

Ensinnäkin ohuen rätin pinta-ala riittää erinomaisesti pyyhkimän keittiön pinnat. Toiseksi ouht rätti kuivuu nopeammin kuin leveä ja näyttää sirommalta roikkuessa siinä keittiön hanan päälle. Se on myös helpompi huuhdella käytön jälkeen. Kolmanneksi (tätä mun pihi sieluni rakastaa), näin saman pakkauksen rätit riittävät tuplasti pidempään. Tai oikeastaan raaskin vaihtaa rätin vähän useammin, kun kyse on kuitenkin vain puolikkaasta rätistä. Kun rätin vaihtaa tarpeeksi usein, keittiö ei haise eltaantuneelta maidolta ja muilta manalan mailta tunkeutuvilta tuoksuilta niin usein. 

Raisa sanoi, että myös taikasienen voi ihan hyvin leikata puoliksi. Tämä oli minulle yllätys, mutta kun sitä miettiin, niin ei voi olla muuta kuin kysymättä itseltään: miksi en tekisi näin?

Mielestäni näistä asioista on tärkeää puhua, ja kuten Raisa sanoi, niistä puhutaan aivan liian vähän. Julkinen keskustelu vaatii keskustelua asioiden puoliksi leikkaamisesta. Joskus sitä elämässä ottaa annettuna erilaisten esineiden koot. Ikään kuin joku jossain tietäisi, että juuri tämän kokoinen rätti on sinun kotitalouteesi täydellinen. Hän ei voi tietää minun elämäntilannettani ja minun keittiöni tarpeita! Miten hän voisikaan tietää, kuinka leveä rätti on sopiva juuri minunkaltaiselle ihmiselle! Tai jos kuvittelee tietävänsä, niin väärässä on, tuo moukka. Pitäköön itse leveät, saastaiset, ulosteelta viikko tolkulla lemuavat rättinsä!

Jokainen tietää itse parhaiten, minkä kokoinen rätti tai taikasieni sopii juuri hänen omaan elämäntilanteeseen. Kukaan ei voi sitä määritellä toisen puolesta. 

 

Onko täällä muita rätin puolittelijoita?

 

Lue myös: 

Kymmenen minuutin siivoussääntö

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Puppe

Missä Puppe piileksii? No siellä helvetin korissa. Eiköhän se tullut selväksi jo niiden ensimmäisen kolmensadan kerran jälkeen, kun tätä kirjaa olen lukenut lapselle. Mutta ilmeisesti Pupen piiloleikeissä on edelleen jotain jännitystä ja lumousta, sillä aina silloin tällöin tämä saastainen teos kaivetaan jostain esiin ja tuodaan pikku kätösin näytille: "Äiti lukee kijja." Ja sitten äiti taas lukee.

Max

Mä haaveilin lapsen saamisesta vuosia. Kun Hassut hurjat hirviöt -elokuva ilmestyi vuonna 2009, mulle lähetettiin toimitukseen tämä Maurice Sendakin kirja, jota olin lapsena niin rakastanut. Muistan silloin ajatelleeni, että säästän tämän, sillä vielä jonain päivänä minulla on lapsi, jolle tätä luen. Sain lapsen vuonna 2016, ja nyt, kun Alppu on kaksi, minulla on viimein maailman rakkain pieni ihminen kainalossa, jolle tätä voin lukea.

Ja lukea ja lukea ja lukea. Kannattaa varoa mitä toivoo, sillä nyt mun lapseni sitten rakastaa tätä kirjaa aivan silmittömästi. Joka ilta se on luettava iltasaduksi. Siinä ehtii alkaa tehdä jos jonkinlaista analyysia Maxin tilanteesta.

Pikkuhiljaa mua alkoi epäilyttää Max, tuo hieman rasavilli ja itsekeskeinen pikkupoika. Toisaalta voiko Maxia syyttää mahdollisesta luonnehäiriöstään, sillä hänen äitinsä kasvatusmetodeihin kuuluu huutaa lapselleen ensin leikkisästi: "Senkin hirviö!" ja kun Max menee leikkiin mukaan (hirviöpuku päällä) ja vastaa: "Minä syön sinut!", sadistin elkein Maxin äiti ei haluakaan enää leikkiä vaan lähettää lapsensa ilman illallista nukkumaan. 

Tällaista on tullut pohdittua, kun olen lukenut Maxin huumehoureisista unista hirviöiden maahan uudestaan ja uudestaan. En olisi koskaan kuvitellut alkavani inhota tätä maailman ihaninta kirjaa, mutta kyllä vain, nykyään sen kannenkin näkeminen kyllästyttää mut henkitoreisiin.

Vili

Pahin kaikista! McDonaldsista saatu Vilin paras ystävä -kirja saattaa jossain vaiheessa poistua kirjojen hautuumaalle. Olen lukenut sen ainakin tuhat kertaa. Kirja kertoo Vili-nimisestä hieman uusavuttomasta pojasta, joka menee päiväkotiin eikä osaa keinua ilman, että aikuiset antavat hänelle vauhtia. Onneksi hänen paras ystävänsä Laura opettaa Vilin keinumaan. Kirjassa on pari muutakin "käännettä", muun muassa liukumäessä liukumista ja kaupan leikkimistä, mutta ei kuitenkaan niin mutkikasta juonta, ettenkö osaisi tätä kirjaa ulkoa unissanikin.

Mä en enää halua nähdä Viliä. En halua katsella kerta toisensa jälkeen, kun hän hatarasti anorektisilla säärillään yrittää saada pienen kroppansa keinumaan. Mutta ei auta. Mun lapseni on täysin hullaantunut Viliin, ja niin vain Vilin päiväkotipäivän tapahtumia on kerrattava kuin nunna raamatun jakeita.

 

Mitä kirjallisuuden hahmoja te olette alkaneet inhota?

 

Lue myös:

Kirja-arvio: Mikä tämä on, Babar?

Kirja-arvio: Herra Panda leipoo ja käyttää valtaansa

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Elämässä oli lyhyt jakso, kun ei tarvinnut syödä tai juoda salaa keneltäkään. Tarkalleen ikävuoteni 18 - 30 välillä.  Teininä join salaa kiljua ja nyt joudun syömään salaa. Nimittäin vanukkaita. Lapseni on alkanut himoita mun Jacky makupaloja. Tiesin aina, että näin vielä käy, mutten tiennyt, että se tapahtuisi näin pian.

Onneksi ruokakätköjen piilottaminen on vielä helppoa. Sen kun vain laittaa vanukkaat jääkaapin ylähyllylle. Ystäväni Anri sanoi, että hänen äidillään oli tapana "piilottaa" suklaalevyt lapsilta ihan vain laittamalla ne ylähyllylle, kun silloin ne eivät ole suoraan lapsen näkökentässä. Lapset ovat usein ovelia, mutta monesti myös täysiä tolloja.

Ongelmalliseksi homma muuttuu silloin, kun katson lapsen kanssa yhdessä televisiota ja haluan syödä salaa vanukastani. Mutta jostain syystä sekin onnistuu kuitenkin vielä aika hyvin. Hivuttaa vanukasta vain hieman hihansuuhun, niin ei se lapsi mitään huomaa. Mutta kuinka kauan tämä voi jatkua? Milloin joudun syömään vanukkaani yöllä? En tiedä, toivottavasti vielä pitkään.

Olen yrittänyt sanoa lapselle, että vanukas on aikuisten ruokaa. Vähän samalla tavalla kuin viini on aikuisten juomaa. (En muuten koskaan horise mistään aikuisten mehuista, viini on viiniä ja kalja on kaljaa.) Jotenkaan se ei tunnu uskovan.

 

Oletteko joutuneet syömään salaa jotain lapsiltanne? Onko hyviä piilotteluniksejä?

 

Kuva: Viime kesänä 30-vuotissyntymäpäivilläni ei salailtu viinin juomista tai vanukkaiden syömistä. Molemmat sain sponssina juhliani varten!

 
 
Lue myös:
 
Jacky tekee elämästä ihmeen hyvää
Vanukasta ja viiniä, tätä on kolkkent
 
 
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
 
 

Ladataan...
Juliaihminen

Seurasin tuossa yhtenä päivänä kamera kädessä Alpun leikkejä, enkä oikein osaa sanoa, pitäisikö olla huolissaan vai ylpeä siitä, että lapseni kykenee tällaiseen hienoon yhteiskuntakriittiseen performanssiin. Paha sanoa. Mutta pahalta se myös näytti.

Olipa kerran joukko tipuja, jotka olivat muun muassa käyneet kylvyssä 2-vuotiaan lapsen kanssa. Ne olivat melko kauhuissaan kokemastaan ja kokoontuivat katsomaan, kun eräs heistä oli saanut tarpeekseen kylvystä. Pahempaa oli kuitenkin luvassa.

Kapitalismin näkymätön koura lähestyi niitä.

Ja iski ne roska-autoon (?!!!).

Sitten roska-auto ajoi pois.

Sen pituinen se.

 

Piinallista pitkäperjantaita kaikille!

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Pages