Ladataan...
Juliaihminen

Minun äitiydessäni on ollut sellainen kummallinen piirre, että olen vähän niin kuin lopettanut itselleni vaatteiden hankkimisen. Kun joutuu näkemään niin paljon vaivaa jatkuvasti lapsen vaatehankintoihin, ei tee mieli enää käyttää yhtään päätöksentekoenergiaa omien vaatteiden hankkimiseen.

Kuten olen sanonut, mä harkitsen aivan järjettömän tarkkaan jokaista itselleni ostamaani vaatekappaletta, koska ajatus on se, että kyseinen vaate käytetään loppuun. (Tai sitten itketään ja käytetään. Se olisi kummallinen näky. Itkisin tuolla päivät pitkät menemään risaisissa, muttei tarpeeksi risaisissa farkuissa.)

Tämä mun kykenemättömyys omiin tarveharkintoihin on johtanut muun muassa siihen, että olen palellut ja kastunut tuntikaupalla puistossa. Lapsella on täydelliset kuravaatteet ja vermeet, mutta minä hillun sukat märkinä jäässä. 

Viime keväänä jouduin heittämään mulle niin rakkaan Jack Wolfskinin kuoritakin roskikseen, koska sen sisäkuoren muovi alkoi hilseillä pois. Mun äiti oli sitä mieltä, että sen muovin päätyminen keuhkoihin olisi epäterveellistä jollain lailla, joten hän pakotti mut luopumaan 15 vuotta palvelleesta takista. Olen kuoritakki-ihmisiä. Sadetakit ovat niin jämäköitä (joskin niillekin on aikansa ja paikkansa, kun oikein saavista sataa). Kuoritakin alle voi laittaa paksun paidan tai olla laittamatta, siksi sitä pystyy käyttämään aika tehokkaasti kesät talvet.

Ai että, olin tyytyväinen kun sain tämän Helly Hansenin W Crew Hooded -takin Akvamariinin viestintätoimistosta. Takki hivelee mun purjehtijaidentiteettiäni valtavasti, koska tällä voin viestittää muille puistossa oleville ihmisille, että tässä menee wannabe-suomenruotsalainen, jonka sielu käytännössä katsoen purjehtii tälläkin hetkellä Airistolla.

(Todellisuudessa mun purjehdustaidot ovat hyvin alkeellisia, mutta koska rahalla voi ostaa identiteetin itselleen, ostin veljeni kanssa H-veneen pari vuotta sitten.)

Okei, kovalla pakkasella kuoritakki ei kyllä toimi, näitä kuvia ottaessa mulle kylmä, mutta you got the point.

Olen nyt kovasti matkalla sellaista elämäntilannetta kohti, jossa mulla on täydellinen, funktionaalinen ja tyylikäs vaatekaappi, joka ei kaipaa mitään muuta. Sekä kesävarusteet että talvivarusteet olisivat täysin hanskassa. Se olisi ihanaa. Sitten ei tarvitsisi pyöriä enää koskaan tuolla kaupoissa. Olen kuullut ihmisistä, joilla on täydellinen vaatekaappi, ja olen ollut heille kateellinen. Mutta olen antanut kateuskompassin viedä, joten uskon pääseväni siihen pisteeseen.

En ole varma, kuuluvatko Robin-saappaat täydelliseen vaatekaappiin, mutta minusta ne ovat jotenkin hellyyttävät. Ainakin ne ovat toimineet tänä talvena hyvänä conversation piecenä, sillä ihmiset tykkäävät tulle puhumaan niistä, ja se on hauskaa. Itse asiassa sain nekin Robinin saapaspressistä, eli halvaksi on tullut minun sadetyylini!

 

Onko jollakulla täydellinen vaatekaappi? Miten siihen pisteeseen päästiin?

 

Kuvat: Siskoni Sofia kuvasi minua lähipuistossa 

 

Postauksessa linkatut jutut:

11 tapaa joilla lapsi tulee halvaksi

Ostan vaatteet viideksi vuodeksi kerrallaan

Ankkuri ylös

Kateus ohjasi minut tähän pisteeseen

 

JULIAIHMINEN INSTAGRAM // JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Olen tässä pitkin syksyä valitellut, miten skeidasta meillä on koko ajan. Syy tähän on ollut aika yksinkertainen: ei ole tehnyt mieli siivota. Kun Alppu sotkee, me jotenkin annetaan itsellemme lupa myös jättää asiat ja astiat levälleen ja nopeasti ollaan ihan kaaoksen kauhuissa. 

Meille on muodostunut iltaisin sellainen rutiini, että minä syötän Alpulle iltapuuron ja kylvetän sen. Sitten piehtaroidaan kolmestaan Alpun ja Tikin kanssa sängyssä puolisen tuntia – tunti. Tuo aika pitää sisällän muun muassa sen, että Alppu piiloutuu noin seitsemänsataa kertaa peiton alle ja sitten minä yllätyn, kun hän vetää peiton kasvoiltaan. Välillä Alppu myös harjoittelee kuperkeikkaan (on niin liikkistä, kun se lösähtää aina kumoon, kun se ei tajua sitä, että pitää vähän ponnistaa jaloillaan). Toisinaan on myös Ihhahhaa ihhahhaa, pepo -leikin aika. Jos Alppu oikein pirulliseksi ryhtyy, se kutittelee mun jalkapohjia (yleensä Tiki, tuo pieni paskiainen, mobilisoi Alpun tähän toimenpiteeseen). Tänään myös viimein keksittiin käyttää lapsityövoimaa, eli pyydettiin vuoron perään Alppu kävelemään kummankin selän päälle. On muuten parasta hierontaa ikinä!

No niin. Tämän jälkeen Tiki ja Alppu vetäytyvät nukutushetkeen Alpun huoneeseen ja alkaa minun oma aikani. Viimeiset puoli vuotta olen ajatellut, että tämä on pyhää aikaa, eikä minkään ikävän kuulu riistää sitä minulta pois hetkeksikään. 

Ongelma on kuitenkin se, että vaikka mä kuinka yritän totutella tähän uuteen sotkuiseen kodin olotilaan, mä vihaan sitä. Mä kärsin siitä, se inhottaa mua, kotiin on välillä karsea tulla, kun tietää, että skeidaa on ympäriinsä. Olen pohjimmiltani aivan neuroottisen siisteyttä rakastava ihminen, minkä lasken ehdottomasti huonoksi puolekseni.

Niinpä Tiki sitten teki vienon ehdotuksen: mitä jos minä käyttäisin aina kymmenen minuuttia siihen, että siistisin yhden paikan sen jälkeen, kun pojat vetäytyvät nukkumaan. Nukutuksessa saattaa mennä tuntikin, eli tämä voisi olla reilu diili. Aluksi ajattelin, että minun aikaani ei mikään vie, mutta sitten kelasin, että no okei. Kokeillaan.

Nyt tässä parin viikon aikana olen huomannut, että kymmenessä minuutissa saa ihmeitä aikaan. Puuroinen keittö ja likaiset astiat yltympäriinsä asuntoa puhdistuvat, lelut siirtyvät lelukoppaan, eteisen vaatekaaos setviytyy. (Sain tuon tapahtumasarjan kuulostamaan siltä kuin olisin Tuhkimo-elokuvan kummitäti, joka heiluttelee taikasauvaansa. Siltä se tuntuu!)

Olen täysin amazed, miten en keksinyt tätä aiemmin. Kymmenen minsaa on siitä kiva, että se on lyhyt aika jonka tietää loppuvan. Siinä en saa koko asuntoa ikinä siivottua, mutta kun sen tekee joka ilta, perussiisteys on yllättävän hyvissä kantimissa. Ja sitten on kun siistiä, mä tai Tiki ei enää viitsitä jättää astioita, lehtiä tai vaatteita lojumaan sinne tänne.

Mä en voi uskoa, että kerroin teille nyt tästä oivalluksesta (jossa ei ole mitään oivaltavaa) mutta niin kummallista kuin se onkin, tämä on nostanut mun elämänlaatua valtavasti. 

 

Millainen siisteystilanne teillä on?

 

Kuvassa: Otin joskus tuossa kesällä kuvan meidän olohuoneesta todisteeksi itselleni, että se oli niin siisti (ennen Alpun 1-vuotissynttäreitä meillä oli aina näin siistiä)

 

Muita hyviä pikku sääntöjä:

Kolmen valituksen sääntö

Oman elämäni säännöt

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Veikkaan, että vain 1-vuotiaan lapsen kanssa tiivistä yhteiseloa viettävä ihminen pääsee kokemaan "sen tunteen", kun avaa lempparihuulirasvapurkkinsa, ja sen sisälle on tungettu kahden euron kolikko.

Ja myös "sen tunteen", kun avaa sitten toiseksi parhaan huulirasvapurkkinsa, ja sen pinta on täynnä noin 1-vuotiaan ihmisen sormen meneviä kraatereita.

Lapseni sabotoi minun huulien hyvinvointia! Ja nyt on sentään talvi, pakkanen ja huulet riekaleina!

Vanhemmuudella on hintansa! (Se hinta on alle viisi euroa, koska mun lempihuulirasvat ovat melko edullisia.)

 

Mitä teiltä on tuhottu viime aikoina? 

 

 

Lue myös:

Millaista on olla 1-vuotias?

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

Share

Pages