Ladataan...
Juliaihminen

Satokausityydytyksen päivät ovat käsillämme. Marianna lanseerasi tämän termin meidän käyttöön, ja se on mun mielestä nerokas. Satokausityydytys on mielihyvän tunne siitä, että onnistuu tekemään ruokaa, jonka raaka-aineet on juuri poimittu pellolta, pensaasta, metsästä, puusta, vuorilta, mistä nyt ruokaa tavataan poimia. (Yllä olevat vihannekset on poimittu pari viikkoa sitten Tapanilan Liike 51:stä, joka nyyh! lopetti juuri.)

Toinen hyödyllinen termi on hävikkityydytys, eli se, kun jääkaapissa on just jotain vanhaksi menevää, ja sitten humps vain kätevänä emäntänä valmistaa siitä apetta ja välttää maailman tuhoutumisen. 

Suosittelen kokeilemaan, molemmat tuovat tullessaan mukavan omahyväisen olon.

 

 

Onko satokausityydytys saavuttanut viime aikoina syöntäinne?

 

 

Lue myös:

Kun satokausityydytys lanseerattiin

Pelottavan herkullinen kurpitsapiiras

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Kun mä ja Tiki ruvettiin vuonna 2008 seurustelemaan, meille muodostui tavaksi aloittaa joka päivä aina uusi sähköpostiviestiketju, jota heiteltiin toisillemme eestaas. Siinä oli sellaisia yhden lauseen kuulumisia ja pusutteluja. Joskus suunniteltiin, mihin raflaan mennään illalla syömään, useimmiten leikkimielisesti kettuiltiin toisillemme jostain hassuista jutuista.

"Käykö ympyrätalon kulmalla? Siinä missä tavattiin silloin, kun olin vielä iloinen poikamies? Tuntuiko muuten pahalta, että laitoin hauskemman linkin kuin sinä?" Tiki esimerkiksi kirjoitti sähköpostissaan heinäkuussa 2009.

"Nähdään siinä. Ei, tuntuu vain pahalta huomata, miten alikehittynyt sun huumorintajusi on", minä vastasin.

Kun tyhjensin viime viikolla työsähköpostiani, löysin joukon näitä viestejä ja liikutuin. Meidän kommunikaatio on joskus ollut näin hupsua ja flirttailevaa!

Nykyään kettuilussa ei nimittäin ole mitään leikkimielistä. Ja niissäkin viesteissä, joissa ei piruilla toiselle, viestit ovat sellaista "mis meet", "tuutko pian", "mihin aikaan ruoka" -tasoa. Hassuttelu on poistunut viimeisen parin vuoden aikana, mikä on ihan berberistä.

Meidän parisuhde on ottanut aivan eeppisiä kierroksia viime aikoina. Käytin juuri tunnin valittaen työterveyspsykologille meidän suhteesta. Me ollaan sellaisia tyyppejä, että kyllä puhutaan kaikista ongelmistamme. Itse asiassa välillä me vain puhutaan ja analysoidaan ja puhutaan ja lopulta ollaan täysin uupuneessa tilassa. Meillä ei jää mikään hiertämään, mikä on välillä hyvä, mutta välillä väsyttävän huono.

Siksi olikin niin ihanaa, kun sunnuntaina käppäiltiin Lidliin ja puhuttiin pelkästään independent-elokuvan lajityypin synnystä 1980–1990-luvun vaihteessa, Steven Soderberghin leffoista ja siitä, miten tuotantoyhtiö Miramaxin perustajat olivat ilmeisen kusipäisiä ihmisiä. Muistin taas, että ai niin joo, tämähän oli se tyyppi, joka lukee koko ajan kaikkea kiinnostavaa ja mun omasta tiedollisesta repertuaarista täysin poikkeavaa. Tikihän on se, joka osaa sanallistaa omituisia ilmiöitä maailmasta hyvin tarkasti ja samalla aika lystikkäästi. Kyllä vain, tuohan on oikeasti hyvää seuraa.

Tunnin kauppareissun aikana ei sanottu sanaakaan lapsesta, suhteesta, arjesta, lähitulevaisuudesta, kotitöistä tai mistään muusta sellaisesta, jotka on koluttu joka kulmalta loppuun. Joskus tulee piste, jolloin ei vain pysty enää kaivelemaan sitä, mikä on shaibaa ja miettimään, miten prosesseja pitäisi parantaa. Silloin pitää puhua niistä jutuista, mistä nykyään puhuu ystävien kanssa, eli muista ihmisistä, kulttuurista, politiikasta, ideologioista, ärsyttäävistä podcasteista ja siitä, että onneksi meidän talo on tulva-alueen yläpuolella, jos ilmastonmuutos iskee kunnolla Helsinkiin. 

Meillä on pian yhdeksänvuotispäivä, ja Alpun vaari ja mummi on jo kontaktoitu ja ravintola varattu. Aiemmin olin sitä mieltä, että on päälleliimattua tehdä sellaisia sääntöjä, ettei lapsesta saa puhua silloin, kun ollaan treffeillä. Nyt olen kääntänyt kelkkani. Ei sanaakaan mistään, mitä tapahtuu meidän kotona ja paljon sanoja siitä, mitä tapahtuu kaikkialla muualla.

 

 

Jauhetaanko teidän parisuhteessa liikaa, liian vähän vai just sopivasti?

 

Kuvassa: Jo kesällä 2010 meillä oli tapana vähän piruilla toisillemme.

 

Lue myös: 

Viime aikojen kummallisimmat riidat Tikin kanssa

Tätä puolison ei tarvitse tietää

Äiti ja isä vaihtoivat roolejaan

 

Lisää horinoita näistä hommista löytyy usein mun Insta Storystä

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Tiki haaveili eilen iltapalalla siitä, että Alppu osaisi puhua ja hänen kanssaan voisi neuvotella asioista. Miten helppoa kaikki stten olisikaan, asioita voisi ennakoida! Keskustelut menisivät suurinpiirtein näin.

 

Aamupalalla

- Alppu, olisiko ok, jos söisit tämän puuron?

- Tuota tuota, olen ajatellut ensin puhallella puurolautaselle sellaiset kolmesta neljään minuuttia ja jokellella samaan aikaan. Sitten lusikoin tovin puuroa tähän maitolasiin, jonka jälkeen huljuttelen pienen hetken sormiani lasissa. Olin ajatellut, että noin kolmasosa puurosta päätyisi tällä kertaa lattialle.

- Pystyisikö joustamaan yhtään tässä? Jos tekisin vähän hassuja äännähtelyjä ja pari lusikallista olisi traktori-lusikallisia?

- Neuvotteluvaraa on joo. Eli sanotaan, että neljäsosa lattialle.

- Kuulostaa reilulta. Eli kuinka monta lusikallista aiot syödä loppujen lopuksi?

- Sanotaan, että viisi. Kuusi, jos lasketaan ne, mitkä aion hieroa hiuksiini.

Vessatoimet

- Alppu, onko vessahätä?

- No periaatteessa joo, mutta tänään ajattelin pidätellä tässä vielä kotona hetken ja kakata sitten vaippaan, kun ollaan ratikassa.

- Ok. 

 

Leikkipuistossa

- Alppunen, mennään puistoon.

- Jee! (Tämän Alppu oikeastikin sanoo aina, kun mainiaan puisto, sanomaa korostetaan nostamalla kädet ylös.)

- Tänään ei sitten syödä pieniä kiviä sieltä.

- No jos pari pientä maistiaista? Ja jos löytyy jotain eksoottista, kuten mädäntyneitä ruusunmarjoja, niin ajattelin makustella niitä muutaman.

- ...

- Ja sitten, jos Eino tulee, niin aion halata sitä ensin ja sitten tönästä. Sitten taas halata. Ok?

- ...

- Jos matkalla puistoon tulee koira, niin ehdottomasti pysähdytään ja saan sitten paijata sitä antaumuksellisesti?

- Okei, mutta vain jos omistaja antaa luvan. Ja ei sitten saa retuuttaa sitä korvista tai hännästä. Ja sitten kun on aika mennä kotiin, niin lähdetään ihan kivasti?

- Ei tällä kertaa. Olin nimittäin kaavaillut heittäytyväni kaarelle, jännittäväni kaikki lihakseni ja kiljuvani raivokkaasti hetken. Sen jälkeen vasta vaunuihin.

- Ok. 

Nukkumaan mennessä

- Alppu, mites tänään, käykö että mennään nukkumaan kello yhdeksän?

- No, suunnitelmissani on ensin juoksennella kengät jalassa ja pipo päässä mutta loppu vartalo alastomana tovin ympäri asuntoa, pissata pienen lirauksen keittiön lattialle, kaivella pahvinkeräyksestä muutaman maitopurkin ja heittää ne olohuoneeseen.

- Okei, ja sitten iltatoimet ja nukkumaan?

- Periaatteessa joo, mutta sängyssä aion sitten kiljua vielä viidestätoista kahteenkymmeneen minuuttia. 

- Olisiko mitään mahkuja lyhentää sängyssäkiljumisaikaa?

- Okei. Yksi jakso Pikkulia, niin kiljun vain 12 minuuttia.

- Ok.

 

Kuvissa: Oltiin Espoossa viettämässä ihanaa päivää ja olisi ollut kiva neuvotella Alpun kanssa, ettei saa hypätä mereen. Jouduin käyttämään fyysisiä neuvottelukeinoja.

 

Katso myös:

Alppu ja Siri keskustelevat

Tällaista on asua 1-vuotiaan kanssa

Vauvan kanssa matkalla kannattaa varautua näihin

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Share

Pages