Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: Sitra

Kirjoitin maanantaina postauksen, jossa väitin, että ihmisten pitäisi lopettaa vanhan virren veisaaminen siitä, miten yksilö ei voi vaikuttaa ilmastonmuutoksen etenemiseen mitenkään. Postauksen kommenteissa keskusteltiin, kannattaako ylipäänsä puhua siitä, miten yksilöt voivat omilla valinnoillaan hidastaa ilmastonmuutosta. Osa oli sitä mieltä, että tällainen yksilökeskeinen puhe ohjaa vastuun väärille raiteille: Isoja muutoksia pitäisi tehdä lainsäädännössä ja yrityksissä, eikä sysätä kaikkia toimia yksilön tehtäväksi. Tässä on pointtinsa, sillä isoja rakenteita ei missään vaiheessa pidä unohtaa.

Mä kuitenkin olen sitä mieltä, että molempia keskusteluja tarvitaan. Mitä enemmän ilmastonmuutoksesta puhutaan, sitä enemmän se on äänestäjien ja kuluttajien mielessä. Mun mielestä Sitra tekee tätä tyylikkäästi. (Sitra on siis itsenäisesti toimiva suuri ajatushautomo, josa spekuloidaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja yritetään kehitellä mahdollisimman toimivia ratkaisuja isoihin ongelmiin, kuten ilmatsonmuutokseen tai syrjäytymiseen.)

On yksilötaso. Varmaan aika moni teki somessa levinneen Sitran elämäntapatestin. Vaikka en omista autoa, syön vähän lihaa enkä juurikaan shoppaile, niin mun hiilijalanjälkeni oli yli 6000 kiloa. Jos en olisi lentänyt Thaimaahan viime vuonna, tuo hiilijalanjälki olisi ollut 3300 kiloa, eli melkein puolet mun ympäristöä tuhoavasta toiminnasta tuli lentämisestä. Tämä taas vähän herätti, vaikka olen kyllä toki aina ollut tietoinen lentämisen pahuudesta, kuten varmasti me kaikki olemme.

Tuon testin pointti ei kuitenkaan ole mun mielestä syyllistää ihmistä, vaan huomauttaa, että elintavat koostuvat monista asioista. Jos käytän luonnonvaroja lentämällä, niin voin sitten pyrkiä kompensoimaan sitä vaikkapa syömällä vähemmän lihaa. Sitra on listannut esimerkiksi sata fiksua arjen tekoa, joissa on erinäisiä neuvoja ympäristöystävällisempään elämään. (Jotkut noista ovat aika Captain Obvious Reporting For Duty -kamaa, mutta kyllä noista on silti hyvä muistutella silloin tällöin.)

Nämä hommat eivät mun mielestä ole myöskään mitään kilpailua muita vastaan tai kyyläystä siitä, kuka tekee ja mitä. Harva pystyy tai jaksaa ajatella ympäristöä joka valinnassaan. 

Jotta ympäristöystävällisten valintojen tekeminen muuttuisi oikeasti helpoksi ja houkuttelevaksi eikä miksikään ponnistukseksi, systeemin täytyy myös muuttua. Se on aivan selvä. Sen jälkeen kun härkis, nyhtökaura ja quorn tulivat jokaiseen lähikauppaan, meidän perheessä ei ole enää ostettu lihaa kotiin. Ei ole enää minkäänlaista syytä siihen. 

Sitten on yhteiskunnallinen taso. Tässä suuri ongelma on se, miten saadaan pidettyä hyvinvointi yhtä korkealla kuin mitä se on nyt, mutta samalla siirryttyä ekologisempaan elämäntapaan. Julkiset hankinnat pitää rahoittaa jollain, ja se joku on verot, eli esimerkiksi työntekijät sekä heitä työllistävät yritykset.

Miten saadaan yritykset toimimaan ympäristöystävällisesti? Kysymys on järjettömän hankala. Me eletään globaalissa taloudessa, joten pelkästään Suomen lakeja säästämällä ei päästä vielä maaliin. Olisi ihanaa, jos voisi vain heittää valtavan haittaveron kaikkeen ympäristöä kuormittavaan tuotantoon ja ajatella, että nyt hommat hoituu. Jos tämä olisi taikalääke ilmastonmuutoksen torjumiselle, Suomi olisi varmaankin jo tehnyt sen. 

Suomalaiset yritykset kuitenkin toimivat myös kansainvälisesti, eikä pelkällä suomalaisella lainsäädännöllä saada aikaiseksi vielä tarpeeksi. Päästökauppa on toiminut surkeasti (kun päästötonnin hinta on naurettavan alhainen, noin viisi euroa, se ei motivoi yhtäkään yritystä tai edes yksiyisautoilijaa vähentämään ympäristöä kuormittavaa toimintaansa). Parempia sopimuksia pitäisi tehdä ja asioihin pitäisi oikeasti herätä. 

Mutta kuten ajatushautomoissa yleensä, Sitra on lähtenyt ajattelemaan tätä hiilineutraalia taloutta uudesta näkökulmasta. 

Talous pitäisi yksinkertaisesti ajatella uudestaan, jotta ympäristöystävällinen toiminta olisi motivoivaa joka suuntaan. Okei, nyt seuraa mun mielestä upea esimerkki, jonka kuulin eilen Sitran viestinnän asiantuntija Samuli Laitalta. Wait for it! Tämä räjäyttää teidän tajuntanne!

Viimeiset sata vuotta suomalainen talous on perustunut sille, että tavara vaihtaa omistajaansa. Raha siis liikkuu silloin, kun kamaa saadaan myytyä. Tämä johtaa helposti rikki meneviin sukkahousuihin, hehkulamppuhuijaukseen, siihen että puhelin pitää vaihtaa kolmen vuoden välein ja sohva viiden vuoden välein, koska siitä on tullut epätrendikäs. Yrityksen tehtävä on siis ollut saada ihminen ostamaan tuotettaan mahdollisimman usein, jotta siitä saisi paljon rahaa. Näin tuotteesta on kannattanut tehdä niin kiva, että se tekee mieli ostaa uudestaan (vaikka iPhone), mutta niin huono, että se täytyy aika pian ostaa uudestaan.

Mitä jos tämän homman ajattelisi uusiksi? Jos yritykset myisivät palvelua eikä tuotetta? Esimerkiksi kajaanilainen Valtavalo myy valaistusta, ei lamppuja. Pienellä kuukausimaksulla asiakas saa aina valaistuksensa pidettyä kunnossa. Maksu on pienempi kuin valon sähkölasku on, joten tämä on kannattavaa taloudellisesti. Asiakkaan ei tarvitse koskaan huolehtia lamppujen vaihtamisesta, koska yritys hoitaa sen. Niin sanottu valon Spotify. 

Tässä kohdassa valoa tarjoavalle firmalle tulee täysin uusi motivaatio kehittää mahdollisimman pitkään toimiva ja vähän sähköä vievä led-lamppu, jota ei tarvitse vaihtaa juuri koskaan. Mitä paremmin lamppu toimii, sitä enemmän rahaa yritys saa. Nerokasta! 

Tällaisia pieniä sekä yrityksiä että kuluttajia motivoivia ratkaisuja pitäisi keksiä yhä enemmän, jolloin muutos parempaan tapahtusi nopeammin. (Green to Scale -saitille on kerätty lisää tällaisia ideoita.)

Ilmastonmuutos on niin akuutti asia, että sitä pitää lähestyä alhaalta ja ylhäältä, oikealta ja vasemmalta. Sitä ei voida ratkaista yhdellä taikakeinolla, vaan se vaatii paljon enemmän. Mutta näihin Sitran meininkeihin kun perhedyn, niin tulee sellainen fiilis, että ehkäpä me vielä selvitään. Ehkä toivoa, hyviä ideoita ja tarpeeksi tahtoa on! Tärkeää on, että nämä aiheet pysyvät koko ajan pinnalla, jotta niille aletaan tehdä asioita. Näin ollen mielestäni kaikki keskustelu on tervetullutta.

 

Mitäs te saitte tuosta elämäntapatestistä? Mihin teillä kuluu vähän päästöjä?

 

 

Kuvat: Olin viime viikonloppuna Joensuussa ystäväni Tupin luona ja löysin aivan ihanan punaisen seinän. Se ei liity tähän tekstiin mitenkään.

 

Lue myös:

Presidentin pitäisi ottaa ilmastonmuutos esiin mahdollisimman usein

Älä osta mitään turhaa skeidaa 

Näin lapsi tulee halvaksi (ja ekologiseksi)

 

JULIAIHMINEN INSTAGRAM // JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: Sitra

Kutka ovat seuranneet minun Insta Storyjani viime aikoina tietävät, että minulla on taas ollut pientä ilmastoangstia ilmassa. Olen nimittäin erinäisten projektien myötä oppinut viimeisen puolen vuoden aikana, että ilmastonmuutokseen liittyy kaksi myyttiä, joiden hokeminen pitäisi lopettaa:

  1. Ekologisuus on kallista. Väärin.
  2. Yksittäiset ihmiset eivät voi käytännössä tehdä mitään ehkäistäkseen ilmastonmuutosta. Ongelmat ovat vain rakenteissa, yrityksissä ja oikeastaan päättäjät ovat niitä, joiden pitäisi tehdä jotain. Väärin. (Mutta ongelmat totta vie ovat myös rakenteissa, yritysten toimintakulttuurissa ja päättäjien pitäisi tehdä paljonkin.)

Okei, ekologisuus ei ole kallista, vaan juuri päinvastoin. Kun asiaa ajattelee terveellä järjellä, niin ekologisuus on yksittäiselle ihmiselle edullista, ja se johtaa parhaimmillaan jopa siihen, että ihminen voi vaurastua. Toki luomu ja ekotuotteet saattavat olla kalliimpia kuin perinteiset versiot. Kuitenkin loppujen lopuksi se, ettei ylipäänsä osta niin paljon, eli ostaa vain tarpeeseen, on paljon halvempaa. Mitä vähemmän tavaraa ostaa, sitä enemmän rahaa jää lompakkoon (ja rahan voi sijoittaa vaikka kiertotaloutta edistäviin yrityksiin, jolloin rahalleen saa tuottoa).

Toiseksi, lähes 70 prosenttia (joidenkin laskelmien mukaan jopa 80) päästöistä syntyy kotitalouksissa. Eli lämmityksestä, liikenteestä ja siitä kamasta, mitä me ostetaan. 

Kriitikot sanovat tässä kohtaa, että jos suomalaiset lopettaisivat tavaran ostamisen, tai edes vähentäisivät sitä, niin kansantalous ajatuisi huonoon jamaan, yritykset kaatuisivat ja ihmiset menettäisivät työnsä. Joo, periaatteessa hetkellisesti ostamisen lopettaminen voisi vaikuttaa kansantalouteen. Kuitenkin ajatus siitä, että pitäisi kuluttaa ihan siksi, että kansantalouden rattaat pyörisivät, on kestämätön. On nimittäin muitakin keinoja pyörittää kansantalouden rattaita kuin ostaa autoja, vaatteita tai sohvatyynyjä.

Sitra on jo tovin puhunut siitä, miten Suomi voisi alkaa näyttää esimerkkiä kiertotaloudessa. Kiertotalous on uudenlainen talouden malli, jossa kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen. Tähän mennessä maailman isoimpia voittoja ovat tehneet yirtykset, jotka myyvät ihmisille kamaa, joka kestaa hetken, tai peräti vain yhden käytön verran. Sitran visio on kuitenkin se, että tulevaisuudessa sellaiset firmat menestyvät, jotka kykenevät myymään yhä uudelleen ja uudelleen jo kierrossa olevista materiaaleista tuotteita ja palveluja ihmisille – kajoamatta enää neitseellisiin luonnonvaroihin. 

(Ja lol tähän väliin: Olin just sanonut Mirjalle ja Raisalle, että seuraavaksi haluan tehdä jotain töitä Sitralle, ja ennen kuin ehdin tehdä asian eteen mitään, mua pyydettiin kirjoittamaan Sitran kiertotaloudesta ja presidentinvaalitentistä tänne blogiin. Taas kerran ääneen sanominen kannatti! Sitra on siis niin sanottu tulevaisuustalo, ajatus- ja kokeilupaja. Sen tehtävä on yksinkertaisuudessaan rakentaa parempaa Suomea: herätellä, sparrata ja kirittää suomalaisen yhteiskunnan toimijoita sekä tehdä kokeiluja näiden kanssa. Eli olla hyvien puolella.)

Kiertotalouden idea koostuu kolmesta kohdasta.

1. Tuotannossa pitäisi käyttää tehokkaammin raaka-aineita siten, että mahdollisimman pieni osa aineista menisi hukkaan. 

2. Kun tuote on käytetty, sen raaka-aineita pitäisi hyötykäyttää huomattavasti enemmän eikä vain heittää menemään. 

3. Myös tuotetta pitäisi uusiokäyttää sellaisenaan eikä vain kierrättää osaa sen raaka-aineesta. Tuotteista pitäisi rakentaa alun perinkin niin kestäviä, että niitä voidaan käyttää pitkään. Tällä hetkellä näin ei ole, vaan niin jääkaapit, sukkahousut kuin puhelimetkin rakennetaan niin hiton kestämättömiksi, että niiden elinikä ei todellakaan ole tarpeeksi pitkä maapallon tulevaisuutta ajatellen. (Pidemmän ja kiinnostavan raportin aiheesta voi lukea Sitran sivuilta.)

Sitran ajatus ei siis ole se, että meidän hyvinvointi laskisi tai kansantalous kaventuisi, vaan päinvastoin, uusilla kiertotalouden keksinnöillä yritykset rikastuisivat ja parantaisivat kansantalouden kasvua. Tällöin erilaisten toimialojen kilpailukykykin kasvaisi. Sitra muuten pitää yllä Kiertotalouden kiinnostavimmat -listaa, jossa on esimerkkejä erinomaisista yrityksistä, joiden ansaintalogiikka nojaa kiertotalouteen. Ajattelin perehtyä näihin ihan noin sijoittajan näkökulmasta, sillä tämän hetkisten tutkimusten mukaan kiertotalouteen sijoittaminen on ollut tuottoisaa ja lienee tulevaisuudessa vielä tuottoisampaa.

Ilmastonmuutos tuntuu yleisesti ottaen toivottomalta ja ahdistavalta. Siksi on ihanaa välillä voida puhua asiasta niin, että toivoa on, kun vain halua on. Kun tarpeeksi moni vaatii tekoja ilmastonmuutoksen estämiseksi, meitä aletaan oikeasti kuunnella.

No niin, miten presidentinvaalit sitten liittyvät tähän? (Ja se, että mä poseerailen vaalimainosten edessä vähän hassun näköisenä.) Siten, että istuvalla presidentillä on iso vastuu levittää kiertotalouden sanomaa myös muihin maihin. Kiertotalouden läpi lyömiseen tarvitaan kaikkia: sekä yksittäisiä ihmisiä että suomalaisia firmoja, mutta myös ulkomaisia jättiyrityksiä ja paljon hyviä poliittisia päätöksiä. Näinä Trumpin ilmastonraiskaamiskampanjan aikoina ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta ei yksinkertaisesti voi puhua ulkopolitiikassa liikaa.

Tähän mennessä debateissa ei ole puhuttu läheskään tarpeeksi ilmastonmuutoksesta, joka on käytännössä ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkein ja massiivisin aihe. Sitra onkin nyt järjestämässä nuorten presidentinvaalipaneelia ylihuomenna keskiviikkona 17.1. klo 13.30–15.30 Aalto yliopistolla. Tapahtuma on avoin kaikille, ja se myös striimataan livenä täällä

Aion itse mennä paikalle kuulemaan, miten presidenttiehdokkaat suhtautuvat ilmastonmuutokseen. On olennaista, että nimenomaan nuoret järjestävät tämän paneelin (kyllä, lasken itseni nuoreksi, vaikka ilmeisesti yli 28-vuotias ei enää ole nuori), sillä meidän elämäämme ilmastonmuutos koskee huomattavasti enemmän kuin vaikka 69-vuotiasta ihmistä. Me tällä planeetalla joudutaan olemaan paljon pidempään (ja meidän lapset myös!)

Kerron sitten tuon paneelin jälkeen, mitä presidenttiehdokkaat sanoivat aiheesta. Jos ette jaksa katsoa live striimausta ja haluatte nähdä tentin Julian omalla kommenttiraidalla, niin tsekatkaa mun Insta Story keskiviikkona. Lupaan kunnon ränttäystä, mikäli ehdokkaiden visiot eivät miellytä!

 

Onko presidentti ottanut teidän mielestänne tarpeeksi kantaa ilmastonmuutokseen?

 

 

Lue myös:

Ostan vaatteet seuraavaksi 5 vuodeksi

 

JULIAIHMINEN INSTAGRAM // JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Kävin katsomassa Star Wars VIII: Viimeinen Jedi -elokuvan jouluviikolla siskoni Sofian kanssa. (Iltaelokuvat ovat saapuneet elämäämme: kun molempien lapsosten isät voivat laittaa beebelit ysiltä nukkumaan, me voidaan hypätä ratikkaan ja käväistä Kinopalatsissa tai Rivierassa nauttimassa elämästä!) 

No niin, kaikki tästä eteenpäin sisältää valtavan määrän spoilereita, joten jos et ole nähnyt elokuvaa mutta ajattelit mennä katsomaan: lopeta lukeminen nyt. Lisäksi postauksen viimeiset kappaleet sisältävät uskomatonta feminististä ränttäystä, jossa yllytän itseni hieman liian suuren kiihkon valtaan. 

Viimeinen Jedi on saanut kriitikot puolelleen sekä Suomessa että maailmalla. Minäkin viihdyin elokuvan parissa, mutta oli sillä kyllä ongelmansakin. Elokuva kestää 2h 32 minuuttia, mikä on sen luokan pituus, että leffan täytyy olla järjettömän hyvä onnistuakseen pitämään katsojan otteessaan. Tässä Viimeinen Jedi ei onnistu. Ensin elokuva ei oikein millään tahtonut alkaa – ja sitten se ei oikein millään tahtonut loppua. Tai kyllähän se loppui, mun mielestä noin 17 kertaa, ja sitten tuli aina uusi käänne, jonka jälkeen eeppinen taistelu jatkui. Lisäksi minua häiritsi se, että elokuva sijoittui suurelta osiin avaruudessa lentäviin aluksiin, jotka ovat visuaalisesti tylsiä. Tämä oli juonen kannalta olennaista, mutta kyllä mua silti puudutti tämä kliinisessä ympäristössä uniformut päällä tepastelu. (Minä jouduin vain katsomaan kaksi ja puoli tuntia arvaruuslaivoissa seilaamista, voi vain miettiä, miltä vastarinnan tyypeistä tuntuu, he joutuvat viettämään aluksissa vuosia! Voi näitä ihmis- ja droidiraiskoja!)

Toisaalta leffassa oli huomattava määrä hyvin viihdyttäviä kohtauksia. Rakastin Finnin ja Rosen riekkumista kasinoplaneetta Canto Bightillä, kasino ja sen pelaajat sekä vedonlyöntieläinten vapauttaminen oli ilahduttavaa katsottavaa. Tykkäsin myös Luke Skywalkerin ironisesta huumorista Reytä kohtaan, Reyn valomiekkasekoilut olivat niin ikään hauskoja.

Puhumattakaan Ben Solosta alias Kylo Renistä (Girls-sarjan Adam Driver!) ilman paitaa. M m mmmmmmmm!

Ensin mietin, että on tietyllä tapaa epäfeminististä sanoa tuota viimeistä lausetta: että on mukavaa objetivoida ketään tuolla lailla, eli fiilistellä hyvännäköistä miestä, joka heiluu ilman paitaa valokankaalla. Mutta sitten taas mietin, että oikeastaan mun mielestä on ihan ok suhtautua hahmoon tai näyttelijään hetkellisesti objektina, kun kohtaus on selvästi tarkoitettu luettavaksi näin.

Ongelma vain on läpi elokuvahistorian ollut se, että objekteiksi on miltei aina asetettu juuri vähäpukeiset naiset. Ja se, että näiden naisten ainoa tehtävä on olla seksiobjekti. Kylo Renillä on paljon muitakin tehtäviä, ja minun katseeni objektina oleminen oli niistä vain yksi. Lisäksi kyse on vallasta: Kylo Renillä on valtaa, joten hänen objektiutensa ei ole niin ongelmallista kuin jonkun sivuhahmobaben objektivoiminen.

Feministinen paatos ei loppunut tähän. Elokuvan jälkeen riemuittiin Sofian kanssa siitä, että on upeaa, että meidän lapset kasvavat sellaisessa maailmassa, jossa on ihan normaalia eikä erityisen alleviivattua, että elokuvan pääosassa voi olla cool nainen, sen merkittävissä sivuhahmoissa voi olla cooleja naisia, jopa pahis voi olla nainen (Captain Phasma!). Tuossa elokuvassa esiteltiin uusia naishahmoja sieltä sun täältä ilman, että olisi tuotu erikseen esiin, että tämä on nyt sitten nainen, huomatkaa! Viimeisessä Jedissä naishahmoilla oli monenlaisia ulottuvuuksia. Toisin sanoen, naishahmo täytti kaikki sellaiset kriteerit, jotka mieshahmoilla on aikojen saatossa aina ollut. 

Maskuliinisuutta taas ei esitetty enää samalla tavalla vain hienona ja sankarillisena, kuten aiemmissa Star Warsseissa uhkarohkeus, uhmakkuus ja itsepäsyys on kliseisesti esitetty. Päinvastoin, kuten tässä erinomaisessa analyysissa pointataan, nyt kyse oli myrkyllisestä maskuliinisuudesta (toxic masculinity), joka ei edistä yhteistä hyvää.

Muistan, kun vielä kymmenisen vuotta sitten yliopistolla mediatutkimuksen luennoilla oikeasti keskusteltiin siitä, miten elokuvissa on mieshahmoja enemmän kuin naishahmoja siksi, että "miehet eivät osaa samastua naisiin, mutta naiset ovat emotionaalisesti niin lahjakkaita, että he osaavat kyllä samastua mieshahmoihin, eli tässä mielessä on järkevää käyttää enemmän mieshahmoja". What the actual fuck? Ei! 

Lähtökohtaisesti ihmisten pitäisi kyetä samastumaan ihmisiin, eikä miettiä tuollaista sukupuoli-bullshittiä. Mutta viime aikoina olen huomannut itsessäni sellaisen ärsyyntyneen kantturan piirteen, etten enää jaksa kuluttaa kulttuurintuotteita, joissa on pääosassa pelkkiä mieshahmoja. Katselin esimerkiksi jouluna äidin luona kirjahyllyssä Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset -kirjaa (2014), ja tulin siihen tulokseen, että on luotaantyöntävä ajatuskin tarttua romaaniin, joka kertoo kahdesta ukkelista, jotka soutavat Kustavista Hailuotoon ja jorisevat siinä samalla. Hoh hoijakkaa! 

Ehkäpä jonain päivänä taas voin kuluttaa kulttuuria miettimättä näitä sukupuoliasioita, mutta tällä hetkellä en jaksa katsoa yhtäkään mieselokuvaa tai lukea mieskirjaa. Jos hahmojen kavalkadista puuttuu nainen, mua alkaa tympiä. Tämä mun hulluus on mennyt jopa niin pitkälle, etten välillä edes jaksa tarttua vaikkapa johonkin Imagen tai Hesarin artikkeliin tai esseeseen, jossa mies kirjoittaa siitä, millaista miehisyys on / miten joku mieskirjailija on ollut vaikuttava / miten mies juoksee jossain. Olen saanut miehisyyden kuvauksesta tai miesten mielenmaiseman kerronnasta hetkellisen yliannostuksen, ja tähän on päädytty. Tiedostan itsekin, että tämä alkaa olla jo aika kohtuuntonta, ja nyt pyrin parantamaan tapojani.

Olisi nimittäin idioottimaista sulkea yhtäkkiä kaikki miesten tekemä pois omasta vaikutuspiiristään. Tekisin vain itselleni hallaa, sillä siinä menettäisin huomattavan määrän loistavaa kulttuuria. Mutta samaan hengenvetoon sanon, että yhtä lailla ihmisten, jotka haluavat kuluttaa pelkästään miesten tekemiä näyttelemiä, tekstejä tai lauluja, kannattaa miettiä, että mitä siinä menettää.

Eläköön naiset valkokankaalla, eläköön miehet valkokankaalla! 

 

Onko kukaan muu kyllästynyt miesten ylivaltaan kulttuurintuotteissa?

 

Kuvat: Pressikuvia / Lucasfilm Ltd

 

Lue myös:

Sukupuolittuneiden ammattinimikkeiden vaihtaminen on nerokasta

Mies, vie peniksesi toisaalle

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

 

Share

Pages