Ladataan...
Juliaihminen

Vastuullinen sijoittaminen. Hah, siinä on aihe, jota olen viimeisen puolen vuoden aikana pähkäillyt kovasti. Ja niin olette pähkäilleet tekin. Minulta on kysytty blogissa, ig-storyssä, livenä ja sähköpostitse keinoja sijoittaa vastuullisesti rahojaan. Aihe on mielettömän tärkeä, ja siksi olen nyt perehtynyt siihen antaumuksellisesti viimeisten kuukausien aikana.

Olen haastatellut kansalaisjärjestö Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartialaa, vastuullisen sijoittamisen yhdistys Finfisin hallituksen puheenjohtaja Mika Leskistä, Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen senior-analyytikko Tiina Landauta ja yrityksille vastuullisuusraportteja tekevää Kaisa Kurittua. Olen jubaillut myös Lumituuli Oyn toimari Sampsa Harion kanssa aiheesta.

(Lumituulesta muuten mun pitää kirjoittaa pian oma postauksensa: Jos haluaa seuraavan kuukauden aikana täsmäsijoittaa eettisesti vaikka tonnin tai pari, niin sanoisin, että laita rahasi Lumituuli Oyn debentuurilainaan 5 % kiinteällä tuotolla. Itse ajattelin laittaa tuonne rahaa kiinni, saa suhteellisen hyvää ja kiinteää tuottoa + on aivan varmasti eettinen kohde.)

Huom! Vaikka olen haastatellut näitä tyyppejä, niin he eivät ole lukeneet näitä postauksia mun etukäteen läpi, joten otan vastuun virhetulkinnoista, ja toisaalta, kuten blogin luonteeseen kuuluu, kyse on paljon omista mielipiteistäni ja tulkinnoistani. (Sen sijaan syksyllä julkaistavaan taloustietokirjaani tulevan vastuullisen sijoittamisen osuuden he ovat kyllä lukeneet ja kommentoineen, eli siellä on sitten viimeistään faktat kunnossa - joskin kyllä näidenkin pitäisi olla melko oikein.)

Olen myös käynyt presseissä, jutellut vastuullista sijoittamista harjoittavien ihmisten kanssa, käynyt sähköpostinvaihtoa muun muassa suuren Suomessa toimivan pankin kanssa heidän vastuullisista rahastoistaan. Ai että, olen antanut kaikkeni tähän yritykseen!

Sanoisin, että ymmärrän vastuullista sijoittamista huomattavasti paremmin kuin puoli vuotta sitten. Ja samalla olen huomannut myös sen, että epäilyni osoittautuivat oikeaksi: vastuullinen sijoittaminen ei ole yksinkertaista ja yksiselitteistä.

Entä sijoitanko minä vastuullisesti? Yritän. Mutta olen alkanut ajatella näitä asioita vasta nyt enemmän, joten en voi sanoa, että salkkuni olisi täysin vastuullinen, mutta viimeisen puolen vuoden aikana olen alkanut pyrkiä siihen yhä enenevissä määrin. Olen vaihtanut ja vaihtamassa erinäisiä kuukausisäästökohteita sekä alkanut tehdä täsmäiskuja eettisiin kohteisiin. (Ah, raha tuo valtaa, niin hyväsäs kuin pahassa!) Mitään erityisen epävastuullista suoraa osaketta mulla ei ole salkussa, joten se asia on about kunnossa, mutta parantaa toki voi!

 

Ylipäänsä olen sitä mieltä (ja moni saattaa ärsyyntyä tästä), että jo pyrkimys on jotain. Maailma ei ole mustavalkoinen. Sekin jo kannattaa, että pyrkii sijoittamaan ainakin jonkun verran rahoistaan vastuullisesti, ehkä jopa eettisesti.

Unelmoin etukäteen siitä, että saisin tehtyä viiden kohdan listan siitä, miten sijoittaa vastuullisesti, mutta tämä ei ikävä kyllä ole täysin mahdollista. (Aion silti tehdä tuon listauksen, eli bear with me, pyrin tarjoamaan konkreettisia ratkaisuja.)

Koska materiaalia kertyi paljon, ajattelin jakaa nämä vastuullisen sijoittamisen postaukset näin alkuun kolmeen osaan. A) Vastuullisen sijoittamisen perusteet. B) Miten sijoittaa vastuullisiin rahastoihin. C) Miten sijoittaa vastuullisesti osakkeisiin. Nyt seuraa siis ensimmäinen osuus, jossa on jonkun verran teoriaa ja sanahirviöitä. Mutta tämä on sivistävää, joten jatka lukemista!

Tajusin, että vastuullisen sijoituskohteen löytäminen on samankaltaista kuin vastuullisen ihmisen löytäminen: Joissakin ihmisissä on pieniä vikoja ja moraalittomuuksia, toiset ihmiset ovat pahuutta täynnä. Eli en usko, että ihan täydellisen vastuullista sijoituskohdetta, kuten rahastoa tai yritystä löytyy. Maailma ei ole mustavalkoinen.

Mutta melko hyviä varmasti on. Mielestäni jo se, että asiasta puhuu ääneen, vaatii palveluntarjoajalta vastuullisia sijoituskohteita ja sitten ihan konkreettisesti laittaa rahansa juuri vastuullisuuteen satsaaviin rahastoihin tai yrityksiin, on selkeä signaali siitä, että nämä asiat kiinnostavat sijoittajia. Ja siellä missä on rahaa, siellä tapahtuu. Nimittäin loppujen lopuksi rahamaailmassa kysyntä luo tarjontaa, ja harva yritys ihan vain hyväntekeväisyysmielessä satsaa vastuullisuuteen, joka lyhyellä aikavälillä voi olla kalliimpaa kuin sellainen verot paratiiseihin, raiskataan ympäristö ja kohdellaan työntekijöitä kuin saastaa -tyyppinen yrityksen hallinnointitapa. Esimerkiksi Norjan öljyrahastojen tuotto laski, kun siellä päätettiin vetää rahat pois tupakkateollisuudesta. (Hyvä Norja!)

Pitkällä aikavälillä kuitenkin on näyttöä siitä, että vastuullinen sijoittaminen on tuottoisaa. Ja ihan maalaisjärjelläkin vastuullisuus kannattaa: Yritykset joutuvat koko ajan varautumaan kaikenlaisiin riskeihin. Maineriskeihin, ympäristöriskeihin, siihen että joku tuote ei myykään. Vastuullisuus on ikään kuin yksi tapa varautua taloudellisesti tulevaisuuden riskeihin: Miten fossiilisten polttoaineiden käyttämiselle tapahtuu, jos ja kun ilmasto lämpenee – kielletäänkö ne esimerkiksi lailla jossain vaiheessa? Mitä jos ihmiset eivät halua enää ostaa tuotteita, jotka on tehty epäinhimillisissä olosuhteissa – loppuuko yrityksen vaatteiden kysyntä? Mitä jos suuret institutionaaliset osakkeenomistajat, kuten isot pankit tai vakuutusyhtiöt, vetäytyvät yrityksestä, joka harrastaa aggressiivista verosuunnittelua – laskeeko firman tase hälyttävän alas? Vastuulliset yritykset tekevät korjausliikkeitä ja varautuvat näihin asioihin, koska se on taloudellisesti järkevää.

Näin ajateltuna vastuullisiin yrityksiin sijoittamista voi pitää yksinkertaisesti taloudellisesti järkevänä sijoittamisena.

Mitä vastuullisella sijoittamisella ylipäänsä tarkoitetaan? Vastuullinen sijoittaminen on nimittäin eri asia kuin eettinen sijoittaminen. Eettinen sijoittaminen tarkoittaa, että sijoitetaan yrityksiin, jotka noudattavat tiettyjä eettisiä periaatteita. Nykyään puhutaan kuitenkin enemmän juuri vastuullisesta sijoittamisesta, jossa pointtina on valita yrityksiä, jotka suoriutuvat mahdollisimman hyvin sosiaalisista velvotteistaan, ympäristövastuustaan ja hallinnollisista velvoitteistaan. Yrityksissä voi olla vikoja, mutta idea on se, että ne yrittävät parantaa toimintaansa.

Toisaalta monelle pelkkä vastuullinen sijoittaminen ei riitä, vaan halutaan nimenomaan oikeasti eettistä sijoittamista, eli että ei laiteta rahaa vaikka rahastoon, jossa on jotain kyseenalaista yritystä - vaikka tuo kyseenalainen yritys pyrkisi parantamaan. Se on siis kunnianhimoisempaa - ja vaikeampaa - hyvissijoittamista, ja aion puhua näistä molemmista vaihtoehdoista.

Kun lukee vastuullisesta sijoittamisesta, kaksi kirjainyhdistelmää tulee aika nopeasti vastaan:

ESG-asiat (Environment, Social and Governance) tarkoittaa ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun (kuten työntekijöiden olojen ja oikeuksien) sekä hyvän hallintotavan huomioimista (kuten verojen maksamista). Analyytikot, sijoittajat tai arvioijat tekevät ESG-analyysejä sijoituskohteista. Arviot perustuvat usein siihen, mitä firmat kertovat omissa raporteissaan.

ESG:n koko sisältöä kannattaa tsekata Finsifin sivuilta, todella informatiivista settiä! 

Toinen tärkeä kirjainyhdistelmä on PRI (Principles for Responsible Investment). Sillä tarkoitetaan YK:n vuonna 2006 julkistamia vastuullisen sijoittamisen periaatteita. Instituutiosijoittajat voivat sitoutua julkisesti PRI:hin.

Seuraava homma on mun mielestäni kiinnostavin: Vastuullisia sijoitusstrategioita on erilaisia. Jaottelen ne nyt vähän keinotekoisesti näin, tämä ei siis ole mikään yleinen jaottelutapa vain oma näkemykseni asiasta. Yleensä institutionaaliset sijoittajat, jotka sitoutuvat vastuulliseen sijoittamiseen, tekevät ainakin kahta ensimmäistä. Jotkut jopa tuota kolmatta, mutta siinä voi joskus tuotto kärsiä.

1. Passiivinen strategia: Suljetaan pahikset pois

Poissulkeva vastuullisuusstrartegia tarkoittaa, että sijoittaja jättää sijoittamatta tiettyihin vastuuttomina pitämiinsä toimialoihin, yrityksiin tai rahastoihin, jotka omistavat näitä toimialoja tai yrityksiä. Useimmiten tällaisilla listoilla on ase-, tupakka, alkoholi- ja pornoteollisuus, ja niihin en itsekään sijoita.

Listalta voi löytyä myös vahvasti fossiilisista polttoaineista riippuvaista firmoja, kuten vaikka autoja valmistava yritys. Riippuu sijoittajasta, mitä hän pitää vastuuttomana: yksi voi ajatella, että ydinvoima on huono juttu, toinen taas jättää sijoittamatta vaateteollisuuteen, sillä ala on usein kytköksissä työntekijöiden huonoihin työoloihin, ja niin minäkin aika lailla ajattelen.

Jos sijoittaa vastuulliseen rahastoon, jolla on näitä poissulkuperiaatteita, kannattaa tsekata, mitkä ne periaatteet ovat. Rahastoista enemmän seuraavassa postauksessani, se on mielenkiintoista settiä se!

2. Aktiivinen strategia: Patistetaan kehityskelpoisia yrityksiä

Ensin on suljettu kaikkein toivottomimmat alat pois, joita ei saa hyviksiksi, vaikka Luke Skywalker kuinka houkuttelisi niitä takaisin valon puolelle. Tämän jälkeen sijoittaja voi kuitenkin laittaa rahojaan sellaisiin yrityksiin, joilla on parannettavaa vastuullisuusasioissa mutta selkeä halu sitoutua parannusten tekemiseen. Tarkoitus on siis ohjata näitä yrityksiä kohti vastuullisempaa toimintatapaa.

Suursijoittajilla, kuten eläkeyhtiöillä, pankeilla ja muilla institutionaalisilla toimijoilla on piensijoittajia enemmän valtaa, ja suomalaiset suursijoittajat ovatkin kunnostautuneet aktiivisessa omistajuudessa. Ne voivat vaatia yrityksiltä esimerkiksi ESG-raportteja, joissa olevia riskikohtia pyritään seuraamaan. Suursijoittajat voivat uhata vetää sijoituksensa pois, mikäli edistystä ei tapahdu. (Mitä ne ovatkin tehneet, mikä on erinomaista!) Yksittäinen piensijoittaja taas voi vaikka lähettää vaikka sähköpostia omistamansa yrityksen johdolle tai nostaa jonkun aiheen esille yrityksen yhtiökokouksessa, johon hänellä on oikeus osallistua omistajan ominaisuudessa. (Siskoni aviomies on esimerkiksi tehnyt tällaista, nostan hattua!)

Piensijoittajalla ei yleensä ole valtaa yhtiökokouksessa, mutta jos oikein intoutuu, niin voi ostaa yksittäisen osakkeen, mennä kokoukseen ja alkaa riehua siellä epäkohdista. Tällä lailla voi kiinnittää median huomion, ja silloin yritystä alkaa taas kiinnostaa.

3. Eettinen strategia: Tuetaan hyvisfirmoja maailman parannuksessa

Pisimmälle vietyä vastuullista sijoittamista edustaa sijoitusstrategia, jossa pyritään tukemaan sijoituksilla maailmaa parantavia yrityksiä. Sijoittaja voi valita vaikka jonkun tietyn teeman, johon haluaa sijoittaa, vaikkapa uusiutuvaa energiaa tuottavat yritykset tai clean techiin sijoittavan ETF-teemarahaston. 

Lisäksi on erinäisiä joukkorahoituskamppiksia ja pienlainoja, joiden avulla pyritään tukemaan myös hyvisyrityksiä. Niitä esittelen lisää kanssa myöhemmin, olen itsekin tumpannut rahojani johonkin tällaisiin, mutta enemmän ehkä hyväntekeväisyysmielessä kuin sijoitusmielessä. (Sillä sijoittamisesta pitää olettaa saavansa voittoa, ja näissä mun mielestä se voiton saaminen ei ole kovinkaan selkeää + mahdollinen voitto on aika pientä.)

Sekä suoriin osakkeisiin että rahastoihin voi sijoittaa vastuullisesti. Molemmissa on puolensa: Yksittäisiin yrityksiin sijoittamalla tietää tarkasti, mihin rahansa laittaa. Osakerahastoissa saattaa olla satoja yrityksiä, ja voi olla hankalaa käydä läpi jokaista yritystä vastuullisuusnäkökulmasta. Toisaalta piensijoittajan voi olla helpompi sijoittajaa rahastoon, jonka ylläpitäjä kertoo, että se pyrkii aktiiviseen omistajuuteen, kuin pyrkiä itse aktiiviseen omistajuuteen osallistumalla vaikka juuri yrityksen yhtiökokouksiin.

Seuraavissa postauksissa aion käydä läpi, miten voi sijoittaa vastuullisesti suoriin osakkeisiin tai rahastoihin, ja kerron myös esimerkkejä omista sijoituksistani!

Ja tähän loppuun haluan vielä vähän provota: Sijoittamatta jättäminen on myös päätös sinällään. Jos annat rahojesi olla pankkitililläsi, pankkisi voi lainata niitä omiin sijoituksiinsa ja tällöin annat määräysvallan pankille. Jos haluat täysin irti tästä "saastaisesta kapitalismista", niin sitten on parempi ottaa rahe pois pankista ja laittaa se käteisenä patjan alle. Tällöin täytyy tosin varoa, ettei tule luteita, kuten Broad Cityn Ilanalle kävi.

On hemmetin tärkeää, että vastuullisesta sijoittamisesta puhutaan koko ajan enemmän. Se nimittäin aivan selkeästi on nyt trendaamssa, omasta mielestäni sen takia, että naiset ovat ryhtyneet sijoittamaan enemmän. Tämä voi olla stereotypinen mielipide, mutta oman kokemukseni mukaan naisia kiinnostelee enemmän se, tuleeko tuotto jonkun lapsen selkänahasta tai Golfvirran hidastamisesta (eli ilmastonlämpenemisen edistämisestä). 

Toisaalta, kuten sanoin, vastuullinen sijoittamien ei vain ole kauhean yksinkertaista, sillä tällä hetkellä markkinatalous ja yritysten tuotot perustuvat siihen, että uutta kamaa valmistetaan ja myydään, ja se ei ole kovinkaan kestävää ympäristön kannalta. Siksi munkin on vaikea kirjoittaa tästä aiheesta sortumatta jeesusteluun, koska mä kuitenkin sijoitan rahaa joka kuukausi, eikä se välttämättä edistä mitään hyvää maailmassa.

 

Oletko pyrkinyt tekemään sijoituspäätöksiä vastuullisesti? Jos, niin millaisia päätöksiä olet tehnyt?

 

Kuvat: Vastuullinen sijoittaminen kiinnostaa jo ihan siitä itsekkäästä syystä, että haluaisin maailman olevan parempi paikka lapselleni. Ai että, miten ylevää!

 

Lue myös:

6 hyvää syytä, miksi olen alkanut puhua rahasta ääneen

Sijoitusstrategiani on laiskuus

Markkinatalous on rikki, tarvitaan uutta ansaintalogiikkaa

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

On älyttömän tärkeää nostaa esille netin vihapuhetta ja sitä, mitä se meille aiheuttaa: mielipiteiden hiljentämistä, valtavaa ahdistusta, sitä, ettei huonoja rakenteita uskalleta purkaa. Kiitos Minja, Iida ja Hesari, erinomaisia tekstejä, jotka kaikki luin syvästi fiilaten.

Mun kohdalle on yhden kerran osunut netissä hallitsematon paskamyrsky, ja toivon syvästi, että se jäisi elämäni ainoaksi. Se oli nimittäin niin ahdistavaa, että mun teki mieli muuttua näkymättömäksi, samalla tavalla kuin Ninni muuttui Muumi-kirjoissa.

Paskamyrsy on mielestäni erinomainen nimitys, koska se tuntui nimenomaan hallitsemattomalta luonnonvoimalta. Tein niin tai näin, niin paskaa tuli lisää niin kauan, kunnes myrsky laantui.

Mun kohdalla kyse oli sellaisesta postauksesta, jossa esittelin melko kuivakasti taloustieteen näkökulman siitä, miten markkinataloudessa riski kuuluu yrittäjälle ja palkka kuuluu työntekijälle, eikä yrittäjän riskiä saa siirtää työntekijälle, koska työntekijä ei hyödy riskistä mitenkään. Esimerkkinä käytin tippauskulttuuria: tarjoilijoille pitäisi maksaa niin suurta palkkaa, ettei heidän tarvitsisi miettiä tippejä työssään. Markkinataloudessa tuppaa käydä niin, että jos jonnekin tulee rahaa, se on pian jostain toisesta paikasta pois: Jos tippauskulttuuri yleistyy Suomessa kaikkiin ravintoloihin, ennen pitkää se alentaa tarjoilijoiden palkkoja, mikä taas johtaa siihen, että vaikkapa naisbaarimestarit joutuvat nielemään enemmän seksistisiä kommentteja tippien toivossa - ja yrittäjä käärii tästä hyödyn, sillä hän voi maksaa työntekijälleen pienempää palkkaa, "koska tämä saa kuitenkin tippiä".

Mä muuten poistin salavihkaa tuon postauksen, koska (hahahahaha) kun mun nimen googlasi, tulokset näyttivät tältä:

Julia Thurén: Näin säästin kymppitonnin vuodessa

Julia Thurén: Miksi en tippaa?

Kuten ymmärrätte, nämä kaksi otsikkoa yhdessä irti kontekstistaan eivät näyttäneet kovinkaan mairittelevilta mun kannalta. Ja ai niin, sanottakoon vielä, että kyllähän minä tippaan välillä, kun saan todella hyvää palvelua ravintolassa. Mutta kuitenkin sen verran harvoin, että se ei ole mikään normi. (Esimerkkini lähti tuolloin siitä, kun Hesellä korttipääte pyysi tippiä ja tuli vähän sellainen olo, että miksi pikaruokaravintolassa pitäisi tipata.)

Mutta juu! Siihen paskamyrskyyn.

Julkaisin tuon postauksen torstaina, ja ajattelin, että ei tämä nyt varmaan kerää kovinkaan montaa lukijaa, aihe oli sen verran kuivakasti selitetty. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehdottomasti kannattanut viilata mielipiteitäni paremmiksi ja selittää asiat enemmän rautalangasta vääntäen, ja no, olla ylipäänsä vähemmän provo. Provo vain aika usein kuuluu mun tyyliin.

Kuitenkin perjantaina postausta alettiin jakaa jollain satunnaisilla FB-sivuilla ilmeisesti aika ikävin saatesanoin, ja yhtäkkiä postaukseen alkoi ripotella ensin kriittisiä kommetteja (mikä on tietenkin täysin ok), sitten vihaisia kommentteja (mikä sekin on vielä ok silloin, kun sanotaan, että mielipiteesi on typerä), ja sitten alkoi tulla sellaista täysin käsittämätöntä: "Hei Lily, olet täysi idiootti etkä ansaitse elää." (Siinä vaiheessa, kun ihminen kuvittelee, että mun nimi on Lily, tietää, ettei kyse ole enää mun "vakilukijoista".)

Sitten alkoi tulla Facebookin inboxiin ja sähköpostiin sellaisia juttuja, että "printtaan kuvasi ravintolamme keittiön seinälle, ja voit olla varma, että jos tulet tänne, ruokaasi syljetään". "Ei kannata näyttää enää naamaa paljon suomalaisissa ravintoloissa." "Halveksun sinua ja sinunkaltaisia."

Olin tuona viikonloppuna ystävieni häissä Joensuussa, ja mulle tuli semmonen pakokauhuinen fiilis, että en voi mennä hääjuhlaan, koska ihan kaikki vihaavat mua nyt. Muutuin täysin harhaiseksi, mua vain itketti koko viikonlopun, en saanut unta ja ajattelin, että en mene enää ikinä syömään ravintolaan. Enkä mennytkään muutamaan viikkoon, en vain uskaltanut.

No, ensinnäkään ihan kaikki eivät todellakaan olleet lukeneet postausta, ja 99 prosenttia ihmisistä jotka olivat, ajattelivat vain että "tolla on tommonen mielipide, mulla on tämmönen mielipide, tämä ei herätä minussa sen suurempia tunteita, ei ainakaan halua listiä tuota huoraa". Ja sitten oli se yksi prosentti, jonka takia mulle tuli sellainen olo, että haluan muuttua näkymättömäksi ja poistua maapallolta. Mulle täysin tuntemattomat, fb:n profiilikuvissaan näyttäytyvät bodatut ukkelit (yllättäen, jokainen mulle ikävää viestiä laittanut oli mies) kertoivat, miten ansaitsen syödä heidän eritteitään.

Jo maanantaina paskamyrsky alkoi olla ohi, vain ihan muutamia shaissekikkaroita lenteli enää mua kohti. Nykyään pystyn jo nauramaan koko asialle. (Niillä bodatuilla ukkeleilla oli aika eeppisi aurinkolasivirityksiä naamallaan. Ysäri ja vauhti on aina muotia.) 

Mutta sen ajan kun olin myrskyn silmässä, olin valtavan kiitollinen kaikesta tuesta, mitä ihmisiltä sain. Tartuin ihmisten myötätuntoisiin viesteihin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen paskamyrskysssä (nyt kun tässä paska-analogiassa oikein piehtaroidaan). Kun sain vaikkapa Nuorgamin Emmiltä kivan viestin, teki mieli itkeä helpotuksesta: toinen samassa tilanteessa joskus ollut tajusi, miltä tämä tuntui ja sanoi, että kyllä sä selviät siitä ja noi öyhöttäjät on idiootteja.

Tämän jälkeen olen ollut hyvin tarkka siitä, että jos joku sanoo vähän typerästi netissä, mä en lähde paskan heittäjien joukkoon. Kukaan ei ansaitse sellaista julkista nöyryytystä ja ahdinkoa. Mun oma myrskyni oli melko pieni ja kesti vain viikonlopun. Silti olin niin ahdistunut, että olisin tarvinnut rauhoittavia lääkkeitä. En osaa edes ajatella miltä tuntuu, jos tällainen jatkuisi viikkoja ja joku isompi foorumillinen bodari-ukkeleita mobilisoitaisiin mua vastaan.

Ihmiset mokailevat koko ajan. Mun olisi kannattanut otsikoida postaukseni paljon neutraalimmin eikä noin provosoivasti, kyse on kuitenkin ihmisten elämästä ja arjen tuloista, ei pelkästään kuivakasta taloustieteen teoriasta. Olin aivan liian ylimielinen. Fatima Diarran ei olisi kannattanut heittää mustaa huumoria julkisesti (vaikka musta huumori on mielestäni yksi syy, miksi ihmisen ylipäänsä kannattaa elää ja mä ainakin nauroin tolle hänen heittämälle kommentilleen, mun kaveripiirissä noin törkeää läppää heitetään sekä feministeistä että rasisteista, ei kuitenkaan esimerkiksi vähemmistöistä). 

Vaikka ihmisellä olisi kuinka paha olo, ei sitä kuulu purkaa muihin. Yksittäisiä ihmisiä ei pitäisi maalittaa julkisesti ja mobilisoida joukkovihaa heitä vastaan, se on moraalitonta. Mutta turhaan minä tätä teille kerron, mun peruslukijat (ne jotka tietävät, että mun nimi on Julia, ei Lily) ovat niin älykkäitä, että he kyllä osaavat käyttäytyä netissä ja elämässä noin muutenkin. Tässä blogissa kommentointi on aivan timanttista, ja olen päivästä toiseen riemuissani siitä, miten fiksuja ja älykkäitä näkökulmia ihmiset tuovat mun elämääni. Paljon fiksumpia kuin itse osaan edes ajatella.

Sen sijaan sanon sen teille, minkä Minjakin jo sanoi: Jos joku osuu paskamyrskyn silmään, antakaa hänelle tukea. Mikä tahansa peukutus, retwiittaus tai sydän saattaa tuntua sillä hetkellä myrskyn uhrille tärkeämmältä kuin mikään muu maailmassa. Sitten uskaltaa taas jatkaa julkisesti puhumista, eikä tarvitse muuttua näkymättömäksi.

 

Lue myös:

Huora huora hevosenkyrpä: väittelyn idea netissä

 

Kuvassa: Lapseni aiheutti minulle pienen vitamiinimyrskyn keittiössä eräänä päivänä, kyseessä ei siis ole bentsovarastoni

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Yli 50 000 ihmistä on allekirjoittanut vetoomuksen perintö- ja lahjaveron poistamisesta, joten aihe siirtyy eduskunnan käsittelyyn. Oli tietenkin pakko vähän ränttää aiheesta eilen ig-storyssä, ja sain kymmenittäin vastauksia monologilleni. Mulla ei ole vielä lopullista kantaa asiaan, joten olen valmis kuulemaan aiheesta argumentteja puolesta ja vastaan.

Sen sijaan muutaman omasta mielestäni huonon argumentin perintöveron poistamiselle haluaisin tuoda esiin.

"Perintövero rankaisee surijaa läheisen poismenosta",

sanoo perintöveron poistamista ajavan vetoomuksen alullepanija Christian Pundars. Aina kun joku sanoo, että vero on "rangaistus" jostain (rangaistus työnteosta, rangaistus kuolemasta jne.) niin tulee fiilis, että tämä ihminen ei ihan täysin tajua, mistä veroissa on kyse. Vero ei ole rangaistus, vaan vero on ihmisten tapa tukea meidän hyvinvointivaltiota. Toki jos on sitä mieltä, että ei halua tukea hyvinvointivaltiota, niin se on sitten eri asia. Mutta ei siitä kuulu puhua "rangaistuksena". En minäkään puhu "palkintona" siitä, että kävelin tänään töihin verovaroilla asfaltoitua tietä pitkin tai kuuntelin eilen verovaroilla tehtyä Ylen podcastia.

Verotus ei ole rangaistus, verolla saatu etu ei ole palkinto. Veroja nyt vain täytyy maksaa, jotta tämä yhteiskunta pyörisi. Politiikkaa on miettiä, paljonko veroja maksetaan, kuka niitä maksaa ja mihin ne verot käytetään. Tässä kohdassa voidaan miettiä, mikä on reilua ja oikein.

Hesarin jutussa Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta sanoi hyvin, että perintövero on siitä hyvä vero, että se ei esimerkiksi kannusta olemaan tekemättä töitä. Toisin kuin esimerkiksi tuloverojen kova nostaminen. Jos perintövero poistettaisiin, joko jotain muuta veroa täytyisi nostaa tai sitten leikata lisää. Nyt perintövero tuo valtion kassaan puolesta miljardista miljardiin joka vuosi.

Kumpi vaikkapa on teidän mielestä reilumpaa: Nostaa tuloverotusta eli viedä isompi osa ihmisen työn teolla ansaitusta palkasta vai pitää perintövero ennallaan, eli verottaa sellaista summaa, jonka eteen ihminen ei ole tehnyt mitään muuta kuin sattunut syntymään johonkin perheeseen?

"Joudun myymään rakkaan kesämökkini perintöveron takia."

Tämä on hankalampi homma, ja tätä argumenttia minä jo ymmärrän. Etenkin ymmärrän tuskaa siitä, että sukutilan perijät joutuvat ottamaan pankista lainaa, jotta he saisivat jatkaa oman sukunsa maatilayritystä. Se on hankalaa.

Toisaalta taas, jos tiedetään, että perintövero on tulossa, niin siihen pitäisi myös pystyä varautumaan. Jos me kaikki pelataan samoilla säännöillä, niin sitten tämä peli on reilua. Jotkut jopa sanovat, että ei ole mitenkään automaattista, että perheyrityksen olisi tehokkainta tai järkevintä pysyä perheessä, vaan paras yrittäjä saattaisi olla ihan joku muu - sellainen jolla on intohimoa ja osaamista, ja joka haluaa vaikka ostaa perheyrityksen.

"Perintöverosta on maksettu jo kerran veroa, on moraalitonta joutua maksamaan siitä uudestaan."

Oletko perinnön saaja maksanut siitä jo kerran veroa? Ei. Vaan joku muu on maksanut siitä jo kerran veroa. Mun käsittääkseni jokaiselle verotettavalle asialle löydetään kyllä helposti syitä, miksi juuri tämä vero olisi epäreilu. Vaikkapa tonttivero: kyllähän se tuntuu kenkulta, että pitää vuodesta toiseen maksaa valtiolle veroa tontista, jonka itse omistaa. Tai vaikka sitten pääomavero. Miksi minä joudun maksamaan valtiolle siitä, että otan riskiä ja sijoitan rahojani, kun valtio ei tätä riskiä kanna? Tai vaikkapa tukien verotus: Pitääkö niistä pienistäkin tuista vielä ottaa veroa?

Politiikka on sitä, että mietitään, mikä olisi kaikkien kannalta paras ratkaisu. Mun mielestä on järkevää ottaa niiltä, joilla on, kun kertain joltakulta on pakko ottaa, jotta homma toimisi.

Perintöveron puolesta taas on mielestäni hyviä argumentteja. 

Esimerkiksi yhteiskuntarauhan turvaaminen.

Ranskalainen Thomas Piketty on kirjoittanut, että massiiviset suvuilla pysyvät perinnöt johtavat vielä Euroopan turmioon: Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, kun pääoma kasaantuu rikkaille. Piketty ennustaa, että mikäli vauraus jatkaa kasaantumista vauraan vähemmistön käsiin, niin meritokratia (eli se, että ihmiset menestyvät omilla ansioillaan) murtuu ja perintöyhteiskunta (eli että sosiaalinen liikkuvuus pysähtyy) palaa takaisin.

Tämä aiheuttaa hänen mukaansa lopulta yhteiskunnassa epävakautta ja demokratian luhistumista. Perusteeksi näille väitteilleen Piketty on koonnut massiivisen aineiston taloustilastoa ympäri maailmaa ja näin ollen hänen väitteensä ovat empiirisesti tutkittuja. Ratkaisuksi Piketty ehdottaa "pehmeää menetelmää", eli noin 50-60 prosentin perintöverotusta, sillä hänen mielestään "kova menetemä" olisi sota ja väkivalta. Piketty myös sanoo, että varallisuutta kannattaa verottaa mieluummin kuin työtä, jotta kannustinloukkuja ei syntyisi.

Ja sitten vielä se, minkä moni unohtaa:

Perintöverotus ei ole mitenkään hirveän korkea tällä hetkellä

Jopa yllätyin itse, miten paljon saa periä ilman, että perintöveroa maksetaan juuri lainkaan. Verottajan sivuilla on aiheesta tosi selkeät tiedot, ja superkätevä laskuri: Jos siis vaikka perisin äidiltäni yksin 100 000 euron arvoisen mökin, mun pitäisi maksaa siitä perintöveroa 8700 euroa. Jos taas perisin mökin neljästään sisarusteni kanssa, eli toisin sanoen 25 000 euron arvosta mökkiä, niin maksaisin tästä 450 euroa perintöveroa. Se ei ole mielestäni mitenkään päätähuimaava summa. Jos siis tietäisi perivänsä tällaisen summan, siihen voisi yrittää varautua. Jos kuolema tulisi yllättäen, se voisi toki olla vähän ikävämpi homma, ja tähän mulla ei ole esittää ratkaisua.

Mielestäni perintöveron suurin ongelma onkin ehkäpä se, että se pitää maksaa niin nopeasti. Homma toimii niin, että kun läheinen kuolee, perunkirjoitus täytyy tehdä kolmessa kuukaudessa, minkä jälkeen on kuukausi aikaa lähettää tästä tieto verottajalle. (Olen tehnyt aiheesta juttua, täällä siitä tarkemmin.) Tämän jälkeen verottaja tekee verotuspäätöksen noin 4-12 kuukauden sisällä, minkä jälkeen on noin kolme kuukautta aikaa maksaa ensimmäinen veroerä, ja seuraava tästä kahden kuukauden päästä. Eli suht nopeasti kuoleman jälkeen!

Näin voidaan päätyä tilanteeseen, jossa varaton ihminen perii kesämökin ja joutuu myymään sen, koska hän ei saa pankista lainaa perintöveroa varten. Pahimmillaan mökkiä ei saada kaupaksi, ihminen ei saa pankista lainaa ja hän joutuu turmioon! Toisaalta hän voi myös tällöin kieltäytyä perinnöstä, mikä ei tietystikään ole mitenkään erityisen kiva vaihtoehto.

Ja ai niin: En kannata myöskään mitään 100 % perintöveroa.

Koska let's face it, kyllähän periminen on aika kivaa, ja kyllä perinnön jättäminenkin on palkitsevaa. Jos ei saisi jättää mitään perintöä, niin se kannustaisi ihmisiä kerskakulutukseen, ja sitten sitä vain lentelisi ympäri maapalloa eläkevuotensa ja ostaisi kaikenlaisia öljyperäisiä härpäkkeitä ja lasten selkänahasta tehtyjä mahdollisimman kalliita design-tuoleja, jotta saisi hassattua kaikki rahansa ennen kuolemaa - koska valtiollehan ei haluta jättää mitään! Tämä ei olisi ekologisesti kovinkaan järkevää.

Tai jotain.

Mutta juu, olen kyllä valmis muuttamaan kantaani, jos saan tarpeeksi hyviä argumentteja puolesta tai vastaan!

 

Mitä mieltä olet perintöverosta?

 

 

Lue myös:

Parkkeeraaminen on liian halpaa kaupungissa

Kuulutko samaan luokkaan kuin äitisi?

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Share

Pages