Ladataan...
Juliaihminen

Kerroin hiljattain, että me ostettiin sijoituskämppä reilu vuosi sitten. Pian kaupanteon jälkeen meidän vuokralainen ilmoitti, että hän muuttaa muualle. Ei auttanut muu kuin etsiä uusi vuokralainen. Vaihtoehtoja oli monia: pyytää välittäjää etsimään vuokralainen, laittaa ilmoitus Oikotielle tai tori.fin tai vaikkapa heittää Hesariin ilmoitus asunnosta.

Me päädyttiin mielestämme kaikkein yksinkertaisimpaan: Ilmoitettiin asunnosta Helsingin vuokra-asunnot Facebook-ryhmässä. Siellä on yli 80 000 jäsentä, joten moni silmäpari näkee ilmoituksen heti. 

Mä sovin silloisen vuokralaisen kanssa, että hän siivoaa asunnon ja sitten tulen ottamaan kuvat. Hänellä oli motiivi siivota paikka kuntoon, sillä sovin, että vaikka hän irtisanoi itsensä vajaan kahden viikon varoitusajalla (kun vuokrasopparissa luki kuukausi), niin hänen ei tarvitsisi maksaa ylimääräistä vuokraa, jos me löydettäisiin uusi vuokralainen heti. Käytännössä tiesin, että tämä onnistuu, joten en nähnyt mitään syytä kiusata tyyppiä ylimääräisellä vuokranmaksukuukaudella. Olen itsekin ollut vuokralainen, ja tiedän miten raivostuttava yhtälö se on, että pitää irtisanoa itsensä kuukautta aiemmin mutta sitten kämpät ovat kuitenkin vapaana aina seuraavan kuun alussa. Ja koska olen asunut itse kuudessa eri vuokra-asunnossa, haluan olla kiva vuokranantaja muillekin. (Vain yksi mun vuokranantajista oli täysin peräpeilistä, tosin hänkään ei ilkeyttään vaan siksi, että mielestäni hän oli typerä kuin saapas.)

Okei. Kävin ottamassa mahdollisimman informatiiviset kuvat asunnosta järkkärilläni valoisaan aikaan. Join samalla kupposen teetä vuokralaisen kanssa. Sitten kirjoitin ilmoituksen, jossa kerrottiin asunnon sijainti, koko, vuokran ja vesimaksun hinta sekä se, että asuntoon on tulossa reilun vuoden päästä putkiremontti. Pyydettiin samaa vuokraa kuin mitä edellinenkin vuokralainen oli maksanut. Ohjenuorana on se, että kannttaa pyytää perustasoa inasen verran matalampaa vuokraa, jolloin saa pysyvän vuokralaisen. Nimittäin jos laittaa vuokrasumman tappiin, joutuu etsimään uuden vuorkalaisen heti, kun vuosi on tullut täyteen. Jos on liian korkea vuokra suhteessa neliömäärään, saa helposti sellaisen vuokralaisen, joka tarvitsee epätoivoisesti vain jonkun asunnon ja muuttaa siitä heti pois, kun löytää edullisemman.

Okei, sitten vain ilmoitus kuvineen Facebookiin ja odottelemaan. Viestejä alkoi tulla heti lukuisilta kiinnostuneilta tyypeiltä. Jälkikäteen ajateltuna olisi voinut pyytää kiinnostuneita laittamaan itsestään viestissä jonkun pienen kuvauksen, jotta olisi voinut vähän haravoida potentiaalisia vuokralaisia jo siinä vaiheessa. Tämän jälkeen laitoin noin viidelle ihmiselle viestiä ja sovin, että seuraavana tiistaina klo 19 meillä on näyttö tässä ja tässä osoitteessa, nähdään silloin. Muille ilmoitin ympäripyöreästi, että asunto on jo mennyt. 

Kävin pitämässä näytön yksin (Tiki oli Alpun kanssa kotona). Se oli aika jännää! Näyttöön tuli muutama tyyppi, osa ei koskaan ilmaantunut. Erityisen kiinnostunut asunnosta oli eräs kolmekymppinen mies, joka oli saanut juuri turvapaikan Suomesta. Hän ei osannut suomea eikä englantia, mutta hänen ystävänsä tulkkasi hänen puolestaan. Ystävä sanoi, että mies oli asunut pitkään vastaanottokeskuksessa ja että tämän on tosi vaikea saada vuokra-asuntoa, kun kukaan ei uskalla vuokrata turvapaikanhakijalle.

Mies vaikutti tosi mukavalta, mutta samaan aikaan mietin, että fakkers, tuleeko tästä hirmu hankalaa, kun meillä ei ole yhteistä kieltä. Päätettiin jo, että ei oteta häntä vaan valitaan yksi toinen. Se oli ainoa kerta, kun olen koskaan valvonut yötä sijoitusasioideni takia. Mulle tuli nimittäin ihan eeppisen karsea olo siitä, että täällä minä kolmekybänen länkkärinainen vain vuokraan sijoitusasuntoani ja sitten tässä on toinen kolmekymppinen mies, joka asuu vastaanottokeskuksessa, koska ihmiset eivät uskalla vuokrata hänelle asuntoa. 

Aamulla sanoin Tikille, että kyllä me nyt sittenkin otetaan tämä tyyppi. Tiki oli samaa mieltä. Viestittelin hänen kaverinsa kanssa Facebookissa ja hänkaveri käski meitä soittaa vastaanottokeskukseen ja kysellä asiasta lisää. Minäpä soitin, ja siitä puhelusta jäi tosi hyvä fiilis. Siellä kehuivat miehen maasta taivaisiin ja sanoivat, että tyyppi on tosi luotettava ja mukava. Kaiken lisäksi meillä olisi kolmeksi vuodeksi varma vuokra, koska Kela maksaa kolmen vuoden ajan tietyn korkuisen vuokran turvapaikan saaneille. Ehtona on se, että turvapaikan saanut ihminen pystyy itse maksamaan takuuvuokran ja ensimmäisen vuokran - eli hänen on onnistuttava säästämään pari tonnia.

Niin Tiki sitten sopi treffit Kamppiin, ja kaverinsa tulkkaamana meidän tuleva vuokralainen luovutti käteisenä (!) takuuvuokran ja sopimus allekirjoitettiin. Me tehtiin sopimus itse, käytettiin pohjana edellisen vuokralaisen sopimusta, joka oltiin saatu Vuokraturvasta. Näitä sopimuspohjia on paljon netissä.

Tämän jälkeen edellinen vuokralainen muutti pois, ja mä kävin tekemässä lopputsekkauksen. Kun me tavattiin tulevan vuokralaisen ja hänen ystävänsä kanssa sitten typötyhjässä asunnossa, ystävä kysyi, että onkohan jossain lähistöllä kirpparia, kun tällä miehellä ei ole yhtään huonekaluja. Mulle tuli taas tästäkin aivan karsea olo, että fak! Tällä tyypillä ei tosiaankaan ole mitään huonekaluja, ei edes sänkyä. Onneksi nopeasti tajusin, että mun ystävillä on pilvin pimein käyttämätöntä kamaa vinteillään. Niinpä laitoin Facebookiin statuksen jossa kysyin, olisiko kellään antaa ylimääräistä kamaa pois.

Ja voi kuulkaa, sitä tuli! Patja, nojatuoli, ruokapöytä tuoleineen, astiasto, lamppuja, tyynyjä, lakanoita, mattoja, verhoja ja niin edelleen. Lopulta meidän vuokralainen sai aika hyvät kalusteet viikon sisällä ja kaikki voittivat. 

Nyt mies on asunut kämpässä reilun vuoden ja vuokra on aina tullut ajallaan. Meillä on hänen sosiaalityöntekijänsä numero, ja tämän kanssa voidaan jutella, jos tulee jotain isompaa. Whatsappaillaan välillä ja ne viestit on aika hauskoja, kun niitä käännetään google translatorin avulla arabiasta suomeksi. Vuodessa ollaan myös huomattu, että vuoralaisemme suomenkielentaito on vahvistunut valtavatsi.

Me ollaan pari kertaa käyty juomassa teetä hänen luonaan (hän on itse pyytänyt) ja hän oli hankkinut muun muassa pääsiäisenä pienen suklaamunan Alpulle! 

Nyt meillä kuitenkin alkaa maaliskuussa putkiremontti tuossa yksiössä, mutta onneksi meidän vuokralainen sai nyt seuraavan asunnon, ja hän muutti juuri meidän kämpästä pois. Koko hommasta jäi tosi hyvä fiilis.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei muuten ole kertoa, miten hieno ihminen minä olen, kun vuokrasin asuntoni turvapaikan saaneelle. Ennemminkin haluan tuoda esiin, että kaikki voittivat tässä: me saatiin luotettava vuokralainen, ja hän sai asunnon. Lisäksi yhteiskunta voittaa, koska vastaanottokeskuksesta vapautui kallis paikka, eikä me pyydetä tuosta asunnosta mitään riistohintaa.

Lisäksi tämä on taas avannut omaa ajattelua tosi paljon. Enää turvapaikanhakijat eivät ole mulle jotain "lehdessä esiintyviä rassukoita", vaan ihan oikeita ihmisiä ja oikeita kokemuksia. Olen kuullut niin karuja ja niin inhimillisiä juttuja vuokralaiseltamme ja hänen ystäviltään, että silmät ovat todella avautuneet näiden juttujen suhteen.

Tästä syystä voinkin ehdottomasti suositella vuokraamaan turvapaikan saaneelle ihmiselle asuntoaan. Voitte vaikka soittaa vastaanottokesukseen ja kysyä, josko joku luotettava tyyppi tarvitsisi asuntoa.

 

Millaisia kokemuksia teillä on asunnon vuokraamisesta?

 

Lue myös:

Näin hankimme sijoitusasunnon

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Kävin tsekkaamassa mun työeläkeotteen, ja sen mukaan mulle on tähän mennessä kertynyt työeläkettä niin, että saisin sitä 420 euroa kuussa. Tässä on vielä onneksi miltei 40 vuotta aikaa kerryttää tuota eläkettä, mutta tällä menolla veikkasiin, että summa jää johonkin 1600 euroon. (Tällä hetkellä keskieläke on 1632 euroa, tosin naisten keskieläke oli 1453 euroa, toki toki.)

Olen viime aikoina vähän perehtynyt eläkebisneksiin erinäisten projektien vuoksi (kirjoitin aiheesta esimerkiksi Me Naisiin jutun), ja nyt tiedän tarkalleen, miten eläkkeeni (ja sinun eläkkeesi) muodostuu: Tuloistamme (palkka, sosiaalietuudet kuten vanhempainraha tai ansiosidonnainen jne.) karttuu aina 1,5 prosenttia eläkettä. Toisin sanoen: jos tienaa vaikka 3000 euroa kuussa, niin vuodessa eläkettä kertyy, niin, että kuukausieläkkeen potti kasvaa 45 eurolla. Kolmen tonnin palkalla kymmenessä vuodessa kertyisi siis 450 euroa.

(Yrittäjälle kertyy yhtä lailla eläkettä kuin palkansaajalle, mutta yrittäjän täytyy itse maksaa eläkevakuutuksensa, kun taas palkansaajan kohdalla työnantaja hoitaa homman. Koska olen nykyään yrittäjä, maksan itse omat eläkkeeni. Puhun tästä YEL-bisneksestä myöhemmässä postauksessa, jottei tämä homma lähde ihan lapasesta.)

Varma tuo tuleva eläkesumma ei kuitenkaan ole, koska a) eläkkeen ehtoja fiksaillaan koko ajan, jotta homma olisi kestävällä pohjalla ja ennen kaikkea b) siihen työeläkkeeseen, mitä me saadaan, vaikuttaa niin sanottu elinaikakerroin. Tämä tarkoittaa sitä, että kun me täytetään 62 vuotta, tehdään lopullinen arvio siitä, kuinka pitkään tämä ikäluokka mahtaa elää. Sitten se eläkepotti, joka tälle ikäluokalle on suunniteltu, jaetaan niin, että sitä riittää koko eläkkeen ajan aina hamaan hautaan saakka. Emme siis voi tietää vielä pitkään aikaan, mitä se kuukausieläke sitten ihan oikeasti tulee olemaan.

No, kun olen jutellut tästä asiasta ihmisten kanssa, niin on tullut sellainen olo, että eläke on uskon asia. Ette arvaakaan kuinka monta kertaa olen kuullut viime aikoian: "Mä en usko eläkkeeseen." Tämä on aika masentavaa, koska eläkejärjestelmä on tietyllä tapaa suomalaisen yhteiskunnan kivijalka. Jos se puretaan, niin... seuraa anarkia. Rollaattorit lentelevät ikkunoiden läpi, tekohampaat järsivät sähköliikenteen poikki ja kävelykepeillä teljetään suuret virastotalot.

Mä kysyin vähän aikaa sitten Insta Storyssäni, kuinka moni uskoo saavansa riittävää eläkettä tulevaisuudessa. En tiedä moniko kyselyyn vastasi, mutta sitä katsoi noin 1000 ihmistä ja vastaajista vain 17 prosenttia uskoi saavansa riittävää eläkettä. Yksi Eläketurvakeskuksen arvio on, että tulevan eläkkeen määrä olisi noin 40–50 prosenttia koko työuramme keskiansiosta. Eli jos saa kolme tonnia palkkaa, niin eläke olisi jotain 1500 euroa kuussa.

En oikein osaa sanoa, miten suhtaudun siihen, että tämänhetkisistä maksamistani eläkkeistä noin neljännes rahastoidaan minua varten ja kolme neljännestä käytetään minua edeltävien sukupolvien eläkkeisiin. Moni maksaa eläkemaksuja enemmän kuin veroja, kuten Rahapodin eläkejaksossa sanottiin (on muuten hyvä jakso, suosittelen kuuntelemaan!). Mutta suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, ja kyllä heidän eläkkeensä on maksettava. 

No, ainakaan en millään tavalla voi hyväksyä sitä, että aina välillä pyritään nostamaan nykyisiä työeläkkeitä vielä entisestään.  Huoltosuhde on nyt jo vähän kenkku, joten en näe mitään syytä sille, että alettaisiin vielä enemmän käyttää kerättyjä eläkevaroja.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Saatatte arvata, mitä minä ajattelen. You better invest bitch! (Tämä voisi olla upea jatko-osa Britney Spearsin fanttastiselle You better work bitch -biisille.) 

Jos nyt ajatellaan, että tulisin saamaan vaikka 1500 euroa eläkettä aikanaan, niin verojen jälkeen saattaisin saada jotain 1300 euroa nettona. Mä olisin ehkä maksanut nykyisen asuntolainani, eikä mulla olisi enää elätettäviä lapsia kotona (no, saa nähdä millaisia peräkammarin poikia minäkin onnistun kasvattamaan!). Uskon, että tällä summalla pärjäisin kyllä perus elämisestä, koska en ole ikinä ollut mikään mega tuhlari. Tosin sitten kun tulisi sairastumiset ja lääkkeet – tai no ajatellaan iloisemmin, matkustelut ja pitkät ravintolaillalliset, niin tuo 1300 euron nettotulolla kuussa ei vielä pidetä bebe-leivoksia Ekbergin kahvilassa syövän hienosto-ladyn elintasoa yllä.

Mä en tietenkään halua pelotella ketään enkä sano, etteikö pelkällä tulevalla työeläkkeellä pärjäisi. Realiteetit ovat myös sellaiset, että kaikki eivät yksinkertaisesti pysty säästämään ja sijoittamaan palkastaan. Tästä syystä eläkesysteemiä on pidettävä yllä. (Tällä hetkellä takuueläke on noin 760 euroa kuussa, eli mikäli työeläkettä ei ole kertynyt tarpeeksi, niin ainakin tämän minimin saa – se on tosi vähän, ja eläkeläisköyhyys on tragedia, josta puhutaan ihan syystäkin.)

Mutta mutta, jos nyt sattuu olemaan sellaisessa tilanteessa, että sijoittaminen olisi mahdollista, edes 20 euroa kuussa, niin kyllä sitä kannattaa jonkinlaista pesämunaa kerryttää eläkevuosia varten. Voi olla, että se hetki ei ole nyt (esimerkiksi kotihoidontuella tai opiskelijana on melko hankalaa säästää), mutta ei kaikissa elämän vaiheissa voi tai tarvitsekaan säästää. Mutta sitten kun voi, tulevia eläkevuosia kannattaa ajatella ainakin vähäsen. Vaikka eläke onkin niiiiiiiin kaukana, ja minähän saatan kupsahtaa vaikka huomenna. Mutta kuten OP:n hauska Katja Taponen kerran sanoi: "On aina olemassa riski, että elät satavuotiaaksi."

Kuten olen kertonut aiemmin, mun tämän hetkinen mahtipontinen suunnitelmani on kerätä eläkkeeseen mennessä 500 000 euron omaisuus. Tämä onnistuu siten, että sijoitan 200 euroa kuussa. Ja kuten olen laskeskellut, niin puolen miljoonan osakesalkulla voisin saada osinkoa niin, että saisin käytööni vajaa 900 euroa kuussa. Eläke + osinkotulot tekisivät mun eläkkeen nettotuloksi jo kaksi tonnia. Puhumattakaan siitä, että voisin tietysti alkaa realisoida ja käyttää noita sijoittamiani rahoja. 

(Lasken osingoista saatavan tuoton näin: Jos vaikka ajatellaan, että 500 000 euron osakesalkusta saisi keskimäärin vuotuiset 3 prosentin osingot, niin se olisi 15 000 euroa vuodessa. (500 000 e x 0,03 = 15 000). Tästä kun maksaisi 30 prosentin pääomatulon poijes ja jakaisi 12 kuukaudella (15 000 x 0,7 / 12 = 875 e), niin kuussa olisi käyttörahaa vajaa tonni eläkkeen lisäksi.) 

Osakkeiden sijaan voisi myös hankkia sijoitusasunnon (minkä olen tehnyt, kuten kerroin) tai pari. Neljässäkymmenessä vuodessa ne olisivat maksaneet itse itsensä (eli vuokralainen olisi lyhentänyt niiden lainan), eli sitten pystyisi saamaan lisätienestiä vuokrasta.

Mutta juu. Säästämisellä ja sijoittamisella siis on todella pointtinsa, mikäli suunnitelmissa on vuokrata eläkkeellä jonkun ihanan huvilan Hangosta kesäisin tai käydä joka keskiviikko hieronnassa. Tuo 200 euroa kuussa on jo aika iso säästö, paljon pienemmälläkin summalla pystyy saamaan hyvän ylimääräisen eläkepotin itselleen. Kannattaa leikkiä netin korkoa korolle -laskureilla, se on melko inspiroivaa hommaa. Jos sijoittaa vaikka 40 vuoden ajan 50 euroa kuussa noin 6 prosentin tuotolla, niin kasassa on jo miltei 100 000 euroa riihikuivaa, kun eläkkeen autuus avautuu.

Ja kuten olen monesti sanonut, ja aion sanoa jatkossakin, sijoittaminen on melko helppa touhua. Mikäli ei halua alkaa harrastaa sitä oikein intohimoisesti, niin veikkaan että ihan parin tunnin pankkitilin ja sijoitusten automatisoinnilla ja järjestäytymisellä ihmisellä on sijoitukset hoidettu koko hänen loppu elämäkseen. Mun kaveripiirissä on monia ihmisiä, joilla on kyllä ylimääräistä rahaa, mutta jotka kokevat sijoittamisen vieraaksi eivätkä siksi saa toimeksi. Sitten tuhannet eurot makaavat korottomalla pankkitilillä. Mitä haaskuuta! Onneksi mun projekti on nyt pelastaa nämä toimettomat rahat, ja olenkin alkanut aivopestä kädestä pitäen ystäviäni sijoittamisen maailmaan.

(Ja btw, olen nyt vähän löytänyt vastuullisiakin sijoituskohteita. Käyn vielä yhden tyypin kanssa lounaalla, minkä jälkeen voi kirjoittaa enemmän tästä vastuullisesta sijoittamisesta, joskaan en lupaa mitään mieltä mullistavia ratkaisuja, koska aihe on vaikea.)

Huhheijakkaa. Taas lähti vähän lapasesta tämä meininki. Palaan nyt alkuperäiseen aiheeseen ja kysyn teiltä: 

 

Paljonko kaavailet tai toivot saavasi eläkettä tulevaisuudessa?

 

Lue myös:

Eläkeläiset, älkää olko ahneita

Aion kerätä puoli miljoonaa ennen eläkettä

Näin hankimme sijoitusasunnon

Näin minä sijoitan

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Aaaaa! Karoliina kirjoitti maailman kivoimmat kehut mun insta-ränttäyksistä blogiinsa. Vaikea kestää tuon tason kohteliaisuuksia, mun poskia alkaa ihan kuumottaa. Mulla on siis tapana aina vähän innostua tai tuohtua jostain aiheesta, ja sitten hiusdonitsi vinossa rahkat naamalla riehua yksikseni kotona Insta Storyyn syömeni kyllyydestä.

Viime aikoina olen tosiaan taas elämöinyt sitä, miten ihmisen ei kannata ostaa turhaa shaibaa, koska tämä säästää rahaa ja luontoa. Se, mikä sitä turhaa shaissea on, onkin sitten toinen juttu, eli täysin ihmisen subjektiivisesti arvioitavissa.

Karoliina toi esille hyvin sen, että lapselle tulee pakostakin ostettua paljon tavaraa: Kahdet ulkovaatteet, monet jumppavaatteet, hemmetisti leluja. Fiilaan! Mulla on vasta kahden vuoden kokemus äitinä olemisesta, ja kyllä sitä kamaa alkaa olla. Olen löytänyt tyynyn alta legoja ja pesukoneesta vauvan kirjan, sitä tursuaa ympäri huushollia. Ja on ihan totta, että tavaraa tarvitsee: arkea auttaa, kun lapsella on kahdet ulkovaatteet, etenkin talvisin. Kun toiset on märät, voi käyttää toisia.

Mutta! Mä olen kuitenkin laskeskellut, että olen loppujen lopuksi päässyt melko lailla halvalla lapsen hankinnassa tähän mennessä. Uskon, että olen edelleen reilusti "voitolla" lapsestani, koska mun 89-vuotiaalla papalla on tapana antaa 4000 euroa jokaisesta lapsesta, jonka hänen lapsenlapsensa pullauttavat ulos tänne maailmaan. Kiitosta vaan pappa, tähän mennessä tämä on ollut tuottoisa bisnes! (Pitää seuraavan lapsen kohdalla muuten muistuttaa pappalle, että nyt lahjaveron raja on noussut 5000 euroon, vink vink!)

En siis ole hirveästi käyttänyt rahaa lapseen tähän mennessä, ja nyt kerron miten olen tämän diilaillut.

Ennakoin. Tämä pätee kaiken rahan käytön kanssa. Mitä enemmän jaksaa ennakoida, sitä halvemmalla pääsee. Alppu käyttää nyt koon 86 vaatteita, ja aina kun kävelen Hakaniemen Ipanaisen ohi, raidaan nopeasti niiden kirppishyllyt ja tsekkaan, löytyisikö siellä koon 92 tai 98 t-paitoja eurolla tai  housuja kahdella eurolla. Lapsen seuraava vaatekoko alkaa olla taas kaapissa valmiina. Näin mun ei tarvitse ostella paniikissa uutena jotain hiton kalliita kumisaappaita, jotka maksaa kirpputorilla kolme euroa. On huomioitavaa, että olen aika tarkka siitä, mitä lapsonen pukee päällensä, eli kierrätys ei ole yhtä kuin mauttomuus. 

Tähän heti perään erittäin painava disclamer: kaikilla ei ole aikaa, energiaa tai kykyä miettiä tulevaa, kun nykyhetkikin saattaa olla selviämistä. En minäkään aina pysty ennakoimaan. Joskus hommat kaatuu päälle, ja esimerkiksi tällä hetkellä lapsi kulkee päiväkodissa liian pienissä kurahousuissa, ja pitäisi paniikilla rynnätä ostamaan seuraavaa kokoa, mutta uudetkin oli hitto vie viimeksi loppu joka paikasta! 

Mutta en ennakoi liikaa. Mun ainokaiset virheostokset ovat sellaisia, että olen hankkinut jotain liikaa ennakkoon ja sitten olen tajunnut, ettei tämä olekaan järkevää. Koon 92 bodyt ovat turhia, koska kävelevän lapsen kohdalla body on paljon hankalampi kuin paita. Kesäisin tarvitsee enemmän farkkuja ja kovan kankaan housuja, sillä tällöin puistossa ei käytä haalareita. Talvella taas verkkareita ja leggingssejä, koska ne ovat mukavammat haalarien alla. Ostan yleensä siis paria seuraavaa kokoa, mutten enää kahden koon päähän kamaa.

Sanon ääneen tarpeeni. Ah, tämä on mun lempi kohta. Opin isosiskoltani, että aina kun tarvitsee jotain, se kannattaa sanoa mahdollisimman monelle ihmiselle ääneen ennen kuin marssii kauppaan. Aina joku haluaa päästä eroon tai lainata uv-vaatteita, matkarattaita, swim trainereita, mitä vain! 

Ja muuten juurikin isosiskoni takia mun ei tarvinnut ostaa vauvavuotena miltei yhtä ainutta vauvan vaatetta, lelua tai kirjaa, sain häneltä kaiken. (Ja Raisalta ja Mirjalta loput, kuten edelleen saan!) 

Lainaan. Laadukkaat jutut on niin kestäviä, että niitä voi lainata. Käytin puolitoista vuotta ystäväni Anun Manduca-kantoreppua (kuukauden ajan joka päivä Thaimaassa), eikä se mennyt miksikään. Nyt Anu taas käyttää sitä kakkosbeebelin kohdalla (onnea vielä hirmuisesti uudesta tulokkaasta!).

Mutta tähän pakko lisätä, että jos lainaan ihmisille kamaa, otan tietoisen riskin, että se häviää tai menee rikki. Ja jos näin käy, niin se ei todellakaan haittaa, vaan kuuluu pelin luonteeseen, kyse on kuitenkin lapsiperheestä, ja minä jos joku tiedän, että hanskat häviävät, perkele.

Järjestän lainoja. Ilahduin valtavasti siitä, kun pystyin diilaamaan Raisan vaunukopan lainaan yhdelle kaverilleni Elinalle. Mistä tulikin mieleen: Jos teille on tulossa vauva, niin älkää herran nimessä ostako vaunuihin vaunukoppaa ennen kuin olette huudelleet lähipiirin läpi. Itse ratasosaa ja istuinosaa tulee käytettyä parikin vuotta, mutta vaunukoppaa käyttää vain puolisen vuotta, minkä jälkeen se on edelleen aivan käyttämättömän näköinen. Meidän kaveripiirissä on vaihdeltu Emmaljunga Vikingien vaunukoppia sinne sun tänne. Se maksaa kuitenkin 260 euroa, joten säästö on iso!

Laitan omat kamat välittömästi kiertoon. Ei tulisi mieleenkään hillota kaapeissani mitään saamiani tai hankkimiani vaatteita tai tavaroita sen jälkeen, kun en enää niitä tarvitse. Siskoni Sofian vauva käyttää meidän vaunukoppaa (ja Alpun kaikkia pieneksi jääneitä vaatteita sekä kestovaippoja), ja Sofia taas käyttää mun vanhoja imetyspaitoja, -mekkoja ja jopa rintsikoita. Laitoin kaveriltani Piialta saamani raskaustakin kiertoon toiselle kaverilleni Marialle. Kun naapurin Niinan lastenrattaat menivät rikki, annoin hänelle blogin kautta saamani Stokken vaunut, koska en enää matkan jälkeen tarvinnut niitä. 

Olen kelaillut, että jos saan joskus toisen beebelin, saan vuorostani kamaa ihmisiltä. Luultavasti en heille eteenpäin antamiani vaatteita (koska aikanaan nekin kuluvat loppuun), mutta toisaalta, silloin saattaa olla muotikin muuttunut, joten on kiva, ettei tarvitse kaivaa naftaliinista vanhoja rytkyjä takaisin. 

Raha ei vaihda omistajaa näissä bisneksissä, joskus on tullut lounaita tarjottua ja viinipulloja saatua, mutta yleensä nämä menee ihan sellaisella anna hyvän kiertää -asenteella. En ole koskaan myynyt lasten hommeleita kirpparilla tai fb-kirpparilla, koska olen laiska, mutta arvostan syvästi ihimisiä, jotka jaksavat nähdä sen vaivan, koska tämä tarkoittaa sitä, että minä pystyn ostamaan puoli-ilmaisia kierrätyskamoja lapselleni. Sain esimerkiksi meidän pinnasängyn ilmaiseksi Arabianranta kierrättää -ryhmästä, ja toisen täysin samanlaisen Turkuun mökille tori.fistä!

Käytän kestovaippoja. Tai siis lapseni käyttää. Ehkä minäkin tulevaisuudessa taas! Kuten olen kertonut, kestovaipat ovat superhelppo ja halpa ratkaisu. Mutta jos kaivelen sieluni syvimpiä sopukoita, niin mun motiivini kestoilulle on puhtaan ekologinen. Ei nuo muutamien satojen eurojen säästöt vielä motivoi siihen pyykkäysrumbaan, mutta muutamien satojen tonnien muovivuoret sen sijaan kyllä. (Okei, lapsemme käyttää nykyään päiväkodissa kertisvaippoja, joten lopetan tämän hurskastelun tähän.)

Käytän äitiyspakkauksen settejä. Musta oli symppistä, kun joku kommentoi joskus mun blogiin, että "onpa kiva, että Alppu käyttää äitiyspakkauksen ulkopukua". Mulle ei olisi tullut mieleenkään ostaa kallista ulkopukua vauvan ensimmäiseksi talveksi, kun kerran sellaisen sain ilmaiseksi valtiolta (ja tämä vaaleansininen puku on vieläpä lapselle sukupolvikokemus: 2016, erinomainen vuosikerta vauvoja). 

Hankin muutaman kivan asun. Mulla on sellainen ajatus, että yhdn kivan ja uuden asusetin voi hankkia kevääksi ja talveksi. Vaatteet, jotka voi laittaa lapsen päälle silloin, kun menee viettämään kivaa kaupunkipäivää tai sukujuhliin, ja haluaa tuntea onnen hyrskäyksen siitä, että oma lapsi on niin söpö. (Päiväkotiin laitan sille aina vain kirppisvaatteita, koska vaatteet tuhoutuvat ja häviävät, se on käytännössä lasten vaatteiden perimmäinen tehtävä.)

Ja sitten taas disclameria: Mä olen saanut veloituksetta blogin kautta (tosin postausta vastaan, ja herregud näiden kuvien ottaminen oli vaivalloista!) tämän kauden "siistit asut", eli nuo MINUJU:n vaatteet. Ja samat sanat noista Reiman talvivaatteista, siinä oli taas vaatetta yli 500 eurolla (toki verot ovat asia erikseen). No, tämä nyt vei tietysti paljon pohjaa tältä "näin selvisin halvalla" -ilakoinnista, koska olen antanut itseni ymmärtää, että jokainen äiti ei pidä blogia ja sossuile Reiman vaatteita itselleen näkyvyyttä vastaan.

Jos en olisi saanut noita veloituksetta, olisin ostanut yhden talvisetin uutena ja toisen kirpputorilta, koska mulla ei olisi ollut varaa kahteen uuteen lapsen talvikerrastoon.

Pyydän lahjaksi kalleimmat. Mä olen sanonut alusta saakka hävestelemättä Alpun isovanhemmille, mitä "Alppu voisi haluta" lahjaksi. Ne tuovat kuitenkin jotain, mikseivät toisi jotain tarpeellista turhan sijaan? Ristiäislahjaksi Alppu sai superkalliin Stokken Tripp Trapp -syöttötuolin mun isältä ja hänen vaimoltaan. Nyt 2-vuotislahjaksi mun äiti on hankkimassa Alpulle potkupyörää (älkää kertoko Alpulle, se on yllätys!).

Tähän taas disclameria: Kaikilla ei ole isovanhempia, joilta voi toivoa kalliita lahjoja. Nämä ovat sen luokan hankintoja, ettei niitä pyydetä kavereilta. Tosin meidän kaveripiirissä on tapana, että babyshower-lahjaksi annetaan aina Stokken taitettava kylpyamme yhteiskeräyksellä.

En osta mitään turhaa paskaa. Ja sitten vielä, tämä mun uusi suosikkinihokemani, elämäni tag line. Maailma on täynnä sellaista kamaa, mitä lapsi ei todellakaan tarvitse, eikä myöskään lapsen vanhempi tarvitse. Näiden ostamatta jättäminen on suurin palvelus ihmiselle itselleen, koska mitä vähemmän tavaraa kotona on, sitä mukavampaa elämä on, uskoisin.

Kirjasto on täynnä kirjoja, ostan vain suosikkiopukset (eli yleissivistykseen kuuluvat klassikot, kuten Katso minua, Sami). Ihminen ei tarvitse erillistä vaipparoskista, eikä välttämättä edes hoitopöytää (me vaihdettiin ekat puoli vuotta vaippa pesukoneen päällä, tämän jälkeen milloin missäkin). Me ei hankittu edes hoitolaukkua, vaan olen kuljettanut kaiken tarvittavan mun vanhassa Fjällrävenissä (tosin tämä oli mulle ennemminkin joku omituinen identiteettikysymys: en vain halunnut ryhtyä hoitolaukku-ihmiseksi – nykyään tämä pikku statement naurattaa, mutta no, olen edelleen sitä mieltä, että 95 prosenttia hoitolaukuista on karsean näköisiä).

Mitä mun mielestä sitten kannattaa ostaa uutena, jos on rahaa? Museokortti, mikäli asuu alueella, jolla on mahdollisuus käydä enemmän kuin kahdessa museossa. Kahvia kahviloista, lounaita lounaspaikoista. Mä ostin myös lastenvaunut uutena, koska pelkäsin, että jos ostaa käytetyt, ne menevät heti rikki. Ehkä se oli tarpeeton pelko? Ostin myös vauvakirjan uutena (tämä on musta edelleen paras markkinoilla!), mutta se olisi myös hyvä babyshower-lahja. Olen ostanut uutena myös jumalattoman määrän purkkiruokaa, koska löysin sielustani pienen "vihaan vääntää soseita ja sormiruokailu on hiton raskasta" -muijan. Onneksi lapsi syö nykyään yli puolet aterioistaan päiväkodissa eikä mun vaikutuspiirissäni!

Olen aikoinani koostanut tänne blogiinkin perimätietona kulkeneen Täydellisen listan, eli listan asioista, joita kannattaa hankkia ennen lapsen syntymää. Musta se on edelleen aika validi (kommentteineen). Listan tarpeista iso osa sisältyy juurikin äitiyspakkaukseen ja loput saa yleensä vauvan aiemmin hankkineilta kavereilta.

 Se vielä, että kannattaa hankkia tavaraa vasta tarpeeseen, kaupat ovat auki myös vauvan syntymän jälkeen (vaikka sitä kuvitteli raskaana ollessa, että maailma pysähtyy sinä päivänä, kun vauva tulee). Meidän vauva ei eläessään ole suostunut syömään mitään tuttipullosta, joten tuttipullohankinnat olivat aika turhia. Sen sijaan rintapumppu on ollut hyvä, koska välillä on täytynyt vauvattomina vuorokausina pumpata maitoa ulos systeemistä ja heittää lavuaariin.

Huh huh huh! Jopas oli saarna.

Jaaaaaa sitten vielä tämmänen moniosainen disclamer tähän loppuun:

1. Mun lapsi täyttää vasta kaksi. Se ei vielä osaa vaatia mitään kamaa. Mä olen aika löperö äiti, eli voi hyvin olla, että jos Alppu oikein räpyttelee silmiään ja kasvaa manipuloivaksi pikku paskiaiseksi neuvottelutaitoiseksi herrasmieheksi, mä lankean ostamaan sille milloin minkäkin "ole hiljaa äidin kaupassa käymisen ajan, niin saat tämän lelun" -ostoksen. Katsotaan tilannetta kahden vuoden päästä uudestaan.

2. Mun lapsi harrastaa vain uimahallissa käymistä, eli välineisiin ei mene rahee vielä. Muskaria olisi tarkoitus jatkaa taas pian, mutta päiväkoti on vienyt mehut tähän mennessä.

3. Mä en osoita pienintäkään paheksuntaa niitä kohtaan, jotka ostavat erilaisia juttuja kuin minä. Nämä ovat puhtaasti omien valintojeni esittelemistä (kuten nyt blogissa yleensä tapana on olla), ja ne voivat innostaa jotakuta tai sitten joku toinen voi kelailla, että elääpä tuo hullu nainen köyhää ja ankeaa elämää. Molemmat reaktiot ovat ok. 

4. Toki olen ostellut Alpulle kaikkea kivaa ihan omaksi ilokseni. Ostin sille joululahjaksi kellopelin, koska se oli mun mielestä niin suloinen. En siis ole mikään vuoren huipulla alastomana parta hulmuten istuskeleva askeetti. Vauva-aika on myös aika ainutlaatuinen, eli jos joku asia tekee elämisestä helpompaa, niin go for it.

5.  Mulla on tosi hyvät vauvaperheverkostot, kun on isosisko, kavereita, joilla on vanhempia lapsia ja niin edelleen. Tämä on iso etu, myös taloudellisesti.

6. Vaikka tämä postaus saa mut kuulostamaan joltai natsikuria pitävältä jeesukselta, niin todellisuudessa olen aika lungi nainen lapsen kamojen suhteen, enkä vaivaa niillä kauheasti päätäni. Jos joskus pitää ostaa jotain uutena ja kalliilla, niin sitten ostetaan, eikä sitä enää sitten jälkikäteen itketä.

 

 

Tuleeko mieleen vielä jotain muita tapoja, joilla voi selvitä lapsesta halvalla?

 

 

Tekstissä linkatut postaukset:

Hankimme Emmaljungan Vikingit 

Täydellinen lista

Minujun ekologiset lastenvaatteet

Älä osta mitään turhaa paskaa

Hanskojen pitäisi palaa helvetin lieskoissa

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOK  //  JULIAIHMINEN INSTAGRAM

 

 

Share

Pages