Ladataan...
Juliaihminen

 

Lapsuudessa fiilistelemäni yhtye Tiktak ilmoitti tekevänsä paluun festareille tänä kesänä. Se on hauskaa, ja toivon mukaan mäkin näen heidät jollain festivaalilla. Lukiessani heidän paluuhaastatteluaan mua kuitenkin alkoi risoa yksi juttu, joka ylipäänsä ärsyttää usein, kun puhutaan työstä.

Tiktakin jäsenet kertovat painokkaasti, miten he eivät missään nimessä tee paluukeikkojaan rahan takia. "Sellaisesta vihjailu on ainoa asia, joka saa mun pulssini nousemaan", kitaristi Emppu sanoo. 

Tämä kertoo taas niin osuvasti siitä, miten rahaa pidetään edelleen vääränä motiivina tehdä töitä. Miksei saisi tehdä rahan takia jotain? 

Tiktakin kohdalla uumoilen, että vihjailu paluusta rahan takia loukkaa bändiläisiä siksi, että he ajattelevat, että fanit eivät pitäisi paluuta aitona haluna esiintyä faneille, vaan motiivi olisikin materiaalinen. Ja ehkä toiseksi myös se, että saattaisi tuntua surkealta, jos kymmenen vuotta sitten lopettaneen bändin jäsenillä olisi nyt niin huono taloustilanne, että hetkellinen paluu olisi keino rahoittaa elämää. Ymmärrän siis hyvin, että heidän brändiinsä kuuluu vakuuttaa olevansa aito, ja tekevänsä tätä rakkaudesta lajiin, eikä missään nimessä rahaan, joka on maallista ja pinnallista - kaukana taiteesta.

Mutta eikö taidetta tai kulttuuria sitten saa tehdä niin, että yksi motiiveista olisi raha? Jos ajatellaan työelämää noin ylipäänsä ja unohdataan Tiktak, niin vaikuttaa siltä, että jos joku sano rahan motivoivan, sitä pidetään ainoana motiivina tai vähintäänkin suurimpana motiivina tehdä töitä. Se ikään kuin pyyhkii pois kaikki muut motiivit työlle, kuten intohimon, kunnianhimon, halun tehdä hyvää, halun kehittyä jossain tai ylipäänsä viihtyä.

Mutta eihän se niin mene! Mulla on varmaankin kymmenen eri syytä tehdä työtä, ja raha on niistä ehdottomasti yksi suurimmista. Tietenkin mä haluan rahaa työstäni, se on itsestäänselvyys. Mutta sitä ei sitten kuitenkaan oikein saisi sanoa ääneen, koska silloin vaikuttaa ahneelta ja ehkä vähän laskelmoivalta. Ihmisiä, jotka tekevät töitä rahan takia, pidetään helposti vähän surullisina tai sitten kylminä.

Oli sitten pakko räntätä tästä IG-storyssäni, ja sain kiinnostavia vastauksia ihmisiltä. Yksi johtavassa asemassa oleva kaverini kirjoitti: 

"Rahan takia ei saa tehdä ainakaan mitään positiosta, jossa on a) pomo b) tienaa keskivertoa enemmän. Kaupan kassalla työskentelevä saa tehdä työtä rahan takia. Kuitenkin alat, joissa on kyse hoivaamisesta on sellaisia, joissa rahalla ei saa olla väliä. Ehkä tämä liittyy positioihin, joissa on valtasuhde toiseen?"

Tämä oli mielestäni tosi kiinnostava pointti. Edelleen meillä on sellainen ajatus, että jos kyseessä on kutsumusammatti, kuten hoiva-ala, niin mielellään ei puhuta rahasta edes samassa lausessaa. Ja toisaalta johtajan ei tule tehdä mitään rahan takia, koska hänellä on jo valmiiksi ikään kuin yksi miinus plakkarissaan, sillä johtaja on saattanut hakeutua asemaan vallan takia, mikä sekin on ilmeisen huono asia. Jos sattuu haluamaan rahaa ja valtaa, niin sitten on täysin mätä ihminen. 

Toinen kommentoi, miten hän oli vaihtanut kulttuurialalta mainosalalle, jossa on paljon paremmat palkat.

"Ei harmita, että olen parempipalkkaisella alalla vasta nyt, koska henkisesti ja elämyksellisesti kulttuurijutut antoivat niin paljon. Mutta kun ihmiset kysyvät, onko ikävä kulttuurijuttuja, niin ei ole kyllä ikävä kilpailua siitä, kuka useasta hakijasta pääsee naurettavan huonosti palkattuun pestiin."

Tässä tuli mielestäni hyvä pointti esiin: On ihan totta, että eri aloilla on erilaiset kannustimet tehdä töitä. Koska kulttuurialaa pidetään niin mielekkäänä työn kannalta, moni hakeutuu työskentelemään sillä. Se on arvo ja valinta sinänsä, ja silloin raha ei ole ihmiselle suurin motiivi tehdä töitä, koska sitä rahaa ei ole siellä jaossa. Tämän hetkisessä kapitalistisessa systeemissä palkat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kun kulttuurialalla on enemmän tarjontaa kuin kysyntää, se näkyy pienemmissä palkoissa. Silloin saattaa olla ihan helpottavaakin sanoa itselleen ääneen, että "minä olen valinnut itse kulttuurialan, raha on siis toissijaista muille arvoilleni ja motiiveilleni".

(Itse ainakin välillä joudun muistuttamaan itseäni tästä silloin, kun kuulen jonkun saman ajan opiskelleen mutta eri alalta valmistuneen palkan ja kateus meinaa ryöpsähtää rintaan.)

Mutta se, että sanoisi ettei raha ole minkäänlainen motiivi tehdä työtä, ei kyllä edistä yleistä hyvää omalla alalla. Ensinnäkin se on 99 % kerroista valhe, koska jos raha ei olisi minkäänlainen motiivi, ihmisen ei tarvitsisi nostaa palkkaa ollenkaan. (Hehe, kysyin ig-storyssäni tätä, ja 99 % vastaajista sanoi, että raha on heille ainakin yksi motiivi tehdä töitä.) Toiseksi se johtaa helposti siihen, että jos edes alkaa keskustella vaikkapa jostain bändin keikkaliksoista tai siitä, että päiväkodin työntekijöiden on syytä saada kunnon palkkaa, vaikuttaa ahneelta ja laskelmoivalta. Mikä ei pidä paikkansa! Miksi se olisi erityisen ahnetta, että pyytää tehdystä työstä perustellun korvauksen?

Usein joku muu taho kuin työntekijä hyötyy siitä, että rahasta keskustelemista pidetään kiusallisena. Mitä vähemmän rahaa ja palkkaa kehtaa ottaa keskusteluissa esiin, sitä suurempi tabu siitä tulee, ja sitä vaikeampaa on pyytää sopivaa korvausta.

Ja toisaalta, mä ihan ymmärrän, että mun edellisissä työpaikoissani pomoni on halunnut ja saanut huomattavasti isompaa palkkaa kuin minä. Se on kuulunut hänelle! En minä ole halunnut sitä vastuuta, olen halunnut olla vain työntekijä, joka hoitaa hommansa eikä muuta. En siis tietenkään kannata sitä, että kaikkien pitäisi saada kaikesta työstä saman verran palkkaa. Enkä usko siihenkään, että kaikille ihmisille raha olisi yhtä suuri syy tehdä töitä. Mutta sitä kannatan, että ihmiset eivät demonisoisi palkkaa motiivina työn tekemiselle.

 

Miten suuri motiivi raha on sinulle tehdä töitä?

 

Lue myös:

Näin olen selvinnyt kateudesta, joka herää muiden ihmisten suuremmasta palkasta

Miksi puhun rahasta nykyään ääneen

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Joku pyysi taannoin täällä blogissa minulta, että postaisin siitä, minkälaisia taloudellisia neuvoja antaisin opiskelijalle. Tämä oli mielestäni nerokas kysymys, joten opportunistisesti pöllin sen juttuaiheeksi, jota tarjosin Hesariin. (Mulla on ollut tänä vuonna yksi uratavoite ja se on ollut: Kirjoita Hesariin. Nyt se on sitten hoidettu!)

Tein siis lauantain Helsingin Sanomiin (12.5.2018) jutun, jossa kysyin pankin pääekonomistilta, sijoitusbloggaajalta ja Nuorten Osakesäästäjien yhdeltä perustajalta, millaisia neuvoja he antaisivat 20-vuotiaalle itselleen. Kaikkia yhdisti yksi neuvo: Ala sijoittaa 10-15 euroa johonkin rahastoon, niin korkoa korolle -efekti ehtii toimia kunnolla. Loppujutun voi lukea tuolta netistä.

Mutta jotten pettäisi tätä erinomaista lukijaani, joka kysyi mainion kysymyksensä, niin seuraavaksi kerron, miten minä neuvoisin 20-vuotiasta opiskelijaa raha-asioissa.

1. Alkaisin sijoittaa

Mikäli saa säästettyä vaikkapa 15 euroa kuussa, niin kannattaa alkaa laittaa sitä rahee johonkin hyvään rahastoon. (Siis sen jälkeen, kun on kerännyt perus tilille jonkun ok jemmarahan tiukkoja tilanteita varten, koska sijoituksia ei kannata niin vain nostaa heti, kun tarvitsee rahaa.) Itse valitsisin tällä hetkellä joko matalakuluisen indeksirahaston tai sitten etf-rahaston. Luultavasti automatisoisin homman niin, että laittaisin 20 euroa menemään johonkin vastuulliseksi merkattuun etf-rahastoon ja antaisin rahojen olla siellä. (Matalakuluisella tarkoitan sitä, että juoksevat kulut olisivat ainakin alle 1 %, mielellään jopa alle 0,5 %.)

En sijoittaisi välttämättä osakkeisiin, koska paitsi osingot, myös osakkeiden myyntivoitot lasketaan tuloksi, joka voi vaikuttaa Kelalta saatavaan opintotukeen. Myyntitappiota taas ei lasketa tähän peliin mukaan ollenkaan toisin kuin verotuksessa, mikä tekee hommasta joidenkin mielestä vähän epäreilua. Treidaaminen ei siis kannata opiskelijana, joten aloittaisin suorien osakkeiden kanssa pelaamisen vasta sitten, kun opintotukihärdellit olisivat ohi. (En kyllä nytkään mitenkään treidaile osakkeiden kanssa, ei riitä aika eikä taidot.)

Tiedän, että moni opiskelija on niin köyhä, ettei tuota ylimääräistä löydy, etenkin kun ensin kannattaisi säästää itselleen se puskuri. Itse kuitenkin olin jo fuksivuotena aika hyvässä leivässä kiinni, kun tein paitsi Staffpointin kautta kaupan kassaduuneja ja Metro-lehden jakamista, niin myös toimittajan hommia, joista maksettiin aika hyvin. Mä en itse asiassa ole pystynyt nostamaan opintotukea ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen ollenkaan, kun tulorajat paukkui niin nopeasti. (Mulla meni myös yhdeksän vuotta valmistua, kun tein koko ajan niin innokkaasti töitä, eli kolikolla on kääntöpuolensa.)

Mulle ei kuitenkaan tuolloin tullut mieleenkään alkaa sijoitella ylimääräisiä rahoja, vaan laitoin kaiken visusti ihan tavalliselle säästötilille, josta inflaatio sitten kivasti söi rahan ostovoiman. Ei olisi kannattanut.

2. Säästäisin ASP-tilille (mutta en ehkä ostaisi ihan heti asuntoa)

Ostin ensiasunnon melkein heti, kun sain säästettyä ASP-tilille tuon vaadittavan kahdeksan vuosineljännestä, eli kaksi vuotta. Mun kohdalla homma meni käytännössä niin, että siirtelin säästötilille aiemmin säästämiäni rahoja ASP-tilille aina sen maksimin kolme tonnia kerrallaan. Jos olisin avannut ASP:n aikaisemmin, olisin voinut myös ostaa asunnon aikaisemmin. Mutta ei se nyt mua missään nimessä kaduta, oli ihanaa asua kaikissa niissä vuokra-asunnoissa, ja veikkaan, että ostin ensiasunnon tuolloin 25-vuotiaana juuri oikeaan aikaan.

Ylipäänsä jos mietin, niin musta oli ihan jees ostaa asunto vasta opintojen jälkeen. Henkisesti tuntui kepeältä, että sai vapaasti muuttaa ymppäri Turkua ja sittemmin Helsinkiä. Asuin opintojen aikana romanttisessa puutalohuoneessa Nummessa, Yo-kylässä kämppiksenä siskoni kanssa, Yo-talossa itsemurhayksiössä. Helsingissä taas asuin vuokralla yksiössä Kampissa, kaksiossa Punavuoressa ja Meilahdessa sekä kommuunissa Krunassa. Jos olisin omistanut asunnon, tämä vapaus vaihtaa olisi saattanut karsiutua elämästä.

Joku kysyi, että kannattaisiko opintolainaa laittaa ASP-tilille. Mä en itse nostanut opintolainaa missään vaiheessa. Mutta mikäli en olisi pystynyt tekemään töitä ja saamaan ASP-säästöjä kasaan, niin olisin saattanut hyvinkin nostaa opintolainaa ja laittaa siitä osan aspiin, miksikäs ei? (No siksi, että sitä ei ole siihen tarkoitettu, mutta eikö kaikki saa käyttää rahojaan juuri niin kuin huvittaa.) 

3. Nostaisin opintolainaa, jos päättäisin suorittaa tutkinnon ajoissa

Jos olisin päättänyt, että suoritan opintoni määräajassa, eli 300 opintopisteen maisteritutkinnon kuudessa lukuvuodessa, olisin todellakin nostanut sitä lainaa. (En siis todellakaan suorittanut.) Nimittäin tällöin Kela maksaa 40 prosenttia 2 500 euroa ylittävästä lainan määrästä. Eli ilmasta rahhoooo! (Okei, todellisuudessa en olisi saanut, sillä hyvityksen voivat saada ne, jotka ovat aloittaneet opintonsa syksyllä 2014, ja minä aloitin opintoni jo kauan kauan sitten, vuonna 2006.)

Mutta olen ihan tyytyväinen siihen, etten nostanut opintolainaa, kun rahaa oli muutenkin ihan ok:sti opiskelujen aikana käytössä. Jäin vähän koukkuun työn tekemiseen.

4. Nauttisin elämästä (mutten ottaisi pikavippejä tai käyttäisi luottokorttia)

Opiskelijalla on käytössään yksi suure, jota myöhemmin elämässä on hiton vähän: aika. Tästä syystä mä kyllä rälläisin menemään, matkustaisin, bailaisin, kävisin festareilla ja keikoilla, järjestäisin ex tempore -seikkailuja, tuhlaisin Erasmus-vaihdossa ja tekisin pieniä hedonistisia tekoja. Done and done. Opiskelijaelämä on niin ihanaa ja upeaa aikaa, että sitä ei pidä tuhlata pelkkään sniiduiluun ja järkevänä olemiseen. Siksi olen hirmu tyytyväinen, että tuli lähdettyä Pariisiin katsomaan Placeboa ja yllättäen reilaamaan Itä-Eurooppaan silloisen ihastukseni kanssa. (Terveisiä vaan Pirkalle!) Preferoisin myös ehdottomasti elämykset tavaroiden tai vaatteiden sijaan.

En kuitenkaan missään nimessä kuuna päivänä (!!!) ottaisi mitään hemmetin pikavippejä, eläisi luottokortilla (onneksi mulla ei ollut opiskelijana luottokorttia!) tai ostaisi kulutusluotoilla yhtään mitään. Niissä on niin jäiset todelliset vuosikorot, että siinä maksaa nopeasti täysin tyhjästä jopa satoja euroja ja pahimmillaan ylivelkaantuu äkkiä. Jos opintotuki ja -laina eivät riittäisi elämiseen, niin sitten pitäisi vain laskea elintasoa keinolla millä hyvänsä. 

Mutta loppukaneettina vielä, että ensisijaisesti nauttisin elämästäni ja vasta toissijaisesti sijoittaisin. Tämä sijoitusneuvo on siis erityisesti heille, keille ylimääräistä rahaa saattaisi jäädä pienellä elämäntyylin modauksella. 

 

Miten te neuvoisitte opiskelija-minäänne raha-asioissa?

 

Lue myös:

Tee nämä neljä asiaa ennen kuin hankit lapsen

Korkoa korolle, tuo ihana sanapari

Fuck you -rahastossani on viisi tonnia

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Mun tarkoitukseni oli jatkaa vastuullisen sijoittamisen postaussarjaa rahastosijoittamisella, mutta mun on otettava tähän väliin yksi kiinnostava case-esimerkki eettisestä sijoittamisesta joukkovelkakirjan avulla. Joukkovelkakirjat ovat siis velkoja, jotka yrityksen tulee maksaa takaisin lainan antajalle. Veloille taas maksetaan korkoa. Jos laittaa joukkovelkakirjaan rahaansa, se on sidottu siellä sovitun ajan, kunnes yrityksen täytyy maksaa laina takaisin. Sen sijaan vaikka osakkeita ostaessa yhtiön ei tarvitse maksaa mitään erityistä tuottoa (eli osinkoa) osakkeen ostajalle. Yhtiö kuitenkin toki voi maksaa, ja moni maksaakin. Joukkovelkakirjoihin sijoittaessa kannattaa olla suhteellisen perillä siitä, millaiseen yhtiöön rahaansa lainaa, jotta sen saa aikanaan takaisin.

Seuraava esimerkki vaikuttaa mielestäni hyvältä joukkovelkakirjalainalta. Kyse on pienestä suomalaisesta tuulivoimayhtiöstä nimeltä Lumituuli, johon voi sijoittaa 15.5. saakka tai kunnes laina tulee täyteen. (Siksi kirjoitan tämän postauksen nyt.)

Mainitsin jo edellisessä postauksessa, että olen jutellut ja käynyt meilinvaihtoa Lumituulen toimari Sampsa Harion kanssa. Viimeistään siinä vaiheessa ymmärsin, että kyseessä on hauska tyyppi, kun se kirjoitti yhdessä meilissä, miten "tavalliset sijoittamisblogit ovat vähän kammottavaa luettavaa, kun siellä nuoret miehet pohtivat, millä keinoin rikastuisi nopeimmin. Tuli kauppisajat mieleen!"

Hahaha, jep. Muakaan ei kiinnosta, miten mä "rikastuisin nopeimmin", vaan kiinnostaa, miten voisin sijoittamalla edistää sekä omaa taloudellista hyvinvointia että planeetan hyvinvointia. 

Kuten viime postauksesa mainitsin, mielestäni kaikkein eettisintä sijoittamista on se, että edistää hyvisfirmojen toimintaa maailmassa. Lasken Lumituuli Oy:n tällaiseksi firmaksi. Se on vuonna 1998 perustettu suomalainen tuulisähköä tuottava ja myyvä yhtiö. Ensimmäinen mylly rakennettiin 1999, ja syksyllä 2014 kaksi tuulivoimalaa lisää. 

Yhtiö toimii joukkorahoituksella: sekä osakeannilla että lainoilla, joista yhtiö maksaa yksityishenkilöille korkoa noin 100 000 euroa vuodessa. Lumituuli on ensimmäinen kuluttajien omistama tuulisähköyhtiö ja sillä on yli 1200 osakasta, jotka käyttävät yhtiön tuottamaa sähköä. Lumituulelle on myönnetty Yhteiskunnallisen yrityksen merkki. Sen voi saada yritys, jonka ensisijainen tavoite on ratkoa yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Yhtiö on voitollinen, mutta yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiön tuotot on käytettävä uusiin tuulivoimainvestointeihin. Jokainen yhtiölle maksettu euro on siis investointi lisätuulivoimaan.

Mä itse käytän kotonani tuulisähköä, ja pidän sitä lähtökohtaisesti järkevänä ja eettisesti kestävänä valintana. Lumituulen toinen mylly on merellä, toinen maalla. Niiden sijoittelussa on otettu ymäpristö huomioon, ja esimerkiksi Oulunsalo-Hailuoto-merituulipuiston kehittämisestä luovuttiin siksi, että se olisi häirinnyt paikallisten lintujen ruokailua. 

Miten Lumituuleen voi sitten sijoittaa? Kyse on debentuurilainasta. Se tarkoittaa joukkovelkakirjaa, joka on pankkilainoille maksujärjestyksessä toissijainen eli mahdollisissa maksuongelmissa se maksetaan takaisin vasta pankkilainojen jälkeen. Nyt yhtiö laskee liikkeelle uutta debentuurilainaa  korkeintaan miljoona euroa 5 % korolla ja kiinteällä viiden vuoden laina-ajalla, jonka jälkeen laina maksetaan takaisin. Minimisijoitus on 1000 euroa.

Toisin sanoen: jos tuonne sijoittaa nyt tonnin, saa joka vuosi tuottoa 50 euroa (miinus 30 % pääomavero, eli 35 euroa). Jos taas sijoittaa 10 000 euroa, saa vuosituottoa 500 euroa (miinus verot, eli 350 euroa). Viiden vuoden jälkeen saa lainaamansa rahat takaisin. Viiden prosentin tuotto on mielestäni oikein kelpo tuotto, kun se tulee vakiona. Mutta kuten kaikessa sijoittamisessa, niin totta kai tässäkin on riski, että menettää rahansa.

Sijoitus on myös siitä suht turvallinen, että valtio maksaa tuulivoimasta syöttötariffeja, mikä tarkoittaa suomeksi sitä, että veronmaksajat subventoivat tuulivoimaa silloin, kun sähkön hinta on matalalalla. Tämä poliittinen päätös on tehty siksi, että Suomeen halutaan lisää tuulivoimaa. Ja mielestäni tämä on ihan oikein! Valtion maksama tuki on vakaa seuraavat 12 vuotta, sen jälkeen taas katsotaan uudestaan. Eli siinä mielessä joukkovelkakirjalainaan sijoittaminen tuntuu turvalliselta.

Syy, miksi Lumituuli rahoittaa toimintaansa mieluummin debentuurilainalla kuin pankkilainalla on se, että pankkilaina on suurin piirtein saman hintaista (pienyritykset maksavat korkeampia korkoja kuin vaikka asuntosijoittajat), mutta sen korko voi seuraavan 5 vuoden aikana nousta. Nyt yritys haluaa lukita korkomenot kiinteälle tasolle. Toiseksi Lumituuli haluaa mieluummin tarjota mahdollisuuden sijoittaa tuulivoimaan sen sijaan, että jakaisi rahat pankille.


Mä tykkään kokeilla kaikenlaisia tällaisia juttuja, eli sijoitan hyvisyrityksiin rahaa, jonka menettäminen ei tunnu mun arjessani muuta kuin henkisenä tappiona. Tonnin sijoitus tietenkin iso raha, mutta ajattelin nyt laittaa ainakin sen, koska olen saanut säästettyä sijoitukseen tarkoitettavaa rahaa tuon summan, eli jonnekin se kuitenkin joutaisi tässä kuussa! Ja tosiaan, pidän tätä nimenomaan sijoituksena enkä hyväntekeväisyytenä, sillä odotettavissa on tuo viiden prosentin vuosituotto.
 
Jos innostuu, niin sijoittamisesta Lumituuleen voi lueskella lisää yhtiön nettisivulla.
 
 

Oletteko sijoittaneet joukkovelkakirjalainojen avulla johonkin?

 

 

Lue myös:

Vastuullinen sijoittaminen: tiedä ainakin tämä

 

Kuvat: Olin toivonut, että keksisin jonkun keinon käyttää näitä hauskoja Kaisaniemen puistossa otettuja kuvia, mutta mitään sopivaa aihetta ei ollut. Onneksi tuon yrityksen nimi on Lumituuli! Vähän rautalankaa!

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Share

Pages