Ladataan...
Juliaihminen

Ihmiset ovat jaelleet somessa ihania äitienpäivähaastatteluja, joita äitien lapset ovat antaneet. Minunkin lastani oli haastateltu päiväkodissa, mutta nyt on käynyt ilmi, että hän tulee isäänsä. 

Tikin unelma on, että jos hänestä kirjoitetaan postuumisti elämäkerta, se alkaa lauseella: "Hän oli hyvin yksityinen ihminen." 

Ilmeisesti myös nimittäin Alppu noudattaa tätä samaa linjaa.

Uumoilen, että haastattelu on mennyt jotakuinkin näin:

Mitä äiti sanoo aina?

"En viitsi lähteä tässä nyt sitä avaamaan."

Mikä tekee äitisi onnelliseksi?

"Se on yksityisasia."

Mikä tekee äitisi surulliseksi?

"Olen päättänyt rajata perheeni julkisuuden ulkopuolelle."

Kuinka vanha äitisi on?

"En kommentoi."

Kuinka pitkä äitisi on?

"Se on perhepiirin asioita."

Mikä on äitisi lempipuuha?

"Kieltäydyn kohteliaasti vastaamasta tuohon."

Missä äitisi on tosi hyvä?

"Jätän sen seikan minun ja äitini välille."

Mikä on äitisi lempiruokaa?

"Minä luulin, että tässä haastattelussa oli tarkoitus puhua päiväkodin poliittisista linjauksista."

Mikä on äitisi lempipaikka, minne mennä?

"Voisimmeko keskittyä substanssiin, eli päiväkodin muovisten lelurekka-autojen riittävyyteen pihalla?"

Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?

"Jos emme pääse itse aiheeseen, tämä haastattelu loppuu nyt."

Hyvää äitienpäivää!

"Selvä. Hyvää äitienpäivää teillekin."

 

Ihanaa äitienpäivää teille myös!

 

Lue myös:

Nyt ja aina minun vauvani

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Viimeisen kuukauden aikana yksi on ollut ylitse muiden: harmaa auto.

Harmaa auto on ajanut päiväkodissa, museoissa, Tallinnassa, kylvyssä ja mun saappaassani. "Missä on harmaa auto?" kuuluu hätäinen parkaisu, mikäli se ei ole illalla sängyssä, sillä harmaan auton kanssa myös nukutaan. 

Harmaan auton "kyytiin" pääsee reissaamaan milloin mikäkin harmaan auton arvoiseksi koettu esine, kuten:

- kivi

- tipu

- mustikka ("muttikka")

- pastilli ("pattilli")

- simpukka

- possu ("pottu")

- skumppapullon korkin metalliosa

- kolikko

 

Katsotaan, kuinka pitkään harmaa auto pysyy prioriteettilistan ykkösenä. Välillä nimittäin aurinkolasit ja kypärä ovat kilpailleet suosiosta harmaan auton kanssa. 

 

Lue myös:

Reppuun pakataan vain tärkeimmät

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Yhtenä päivänä Alppu alkoi hokea: "Itaatti, itaatti!" Mä en ymmärtänyt yhtään, mistä se puhuu.

"Sitaatti? Haluatko kulta, että kerron sulle jonkun sitaatin? Et sä kyllä edes tiedä, mikä sitaatti on. Muistankohan mä edes mitään sitaattia?

No ehkä pari. Ensimmäisenä tulee mieleen Leo Tolstoi. 'Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.'"

Ei tyydyttänyt lasta. "Itaatti!" hän huusi jo tuskastuneena.

Kaivelin muistiani lisää ja mieleen nousi V. A. Koskenniemen säe: "Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin, yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot."

En oikein tiedä, miksi kaikki mun mieleeni tupsahtavat sitaatit ovat näin murheellisia. Tai no, tiedän. Tiki hokee näitä aina välillä. (Hehehe, olemme selvästi omalla tavallamme onnettomia.)

Lopulta Alppu kuitenkin otti mua kähdestä kiinni, johdatti lastenvaunuille ja osoitti: "Itaatti! Itaatti!"

Kävi ilmi, että hän tarkoitti aurinkolasejaan! Eli silmälasejaan! Eli itaattia!

Tämä olisi pitänyt tietää, koska viimeisen viikon ajan Alpun on pitänyt koko ajan roudata noita aurinkolasejaan joka paikkaan. Myös illalla sänkyyn ja aamulla päiväkotiin. Se laittaa ne päähänsä ja huutaa riemukkaasti: "Pimemee!" (eli pimenee)

Tällä hetkellä lapsen kanssa operoiminen on jatkuvaa koodin murtamista. Moni homma menee ohi, mutta silloin kun lapsi painokkaasti haluaa saada tahtonsa läpi, se kyllä onnistuu lopulta tulemaan ymmärretyksi!

 

Jos sinun pitäisi sanoa mikä tahansa sitaatti, niin mikä tulisi ensimmäisenä mieleen?

 

Kuva: Kuvan kovassa käytössä olleet aurinkolasit on saatu Reimalta

 

Lue myös:
 
O ou, puhun lapselleni startup-kielellä
 
Huomenna se on vielä ihanampi
 
 
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
 
 

Ladataan...
Juliaihminen

Olen aina ollut kirkon jäsen, ja tyytyväinen sellainen. Kirkossa tehdään älyttömän tärkeää työtä, ja tuntuu, että aina muutama spedeilijä julkisuudessa lokaa kirkon mainetta ja sitten kaikki hyvä ruohonjuuritason toiminta unohtuu.

Etenkin nykyinen kotiseurakuntani, Paavalin seurakunta, on aivan huippu. Voisi sanoa, että paras minkä jäsen olen koskaan ollut. Toisaalta on paha vertailla, koska riparin jälkeen en ole ollut megana kirkon toiminnassa mukana. Sen sijaan lapsen saatuani kirkko on tullut hyvinkin tutuksi.

Kävin nimittäin koko vauvavuoden aina tiistaisin ihanassa sylivauvakerhossa, joka oli yksi mun viikon kohokohdista: Sai mennä seurakuntasaliin juomaan kahvia, syömään keksejä, juttelemaan vanhemmuudesta humoristisella twistillä (oli siellä surullisiakin juttuja, kaikki luottamuksellisia) ja antamaan lapsen ryömiä villisti ympäriinsä muiden toukkien joukossa. Tutustuin siellä moniin tämän alueen äiteihin, mikä tekee elämästä edelleen helpompaa: On todennäköistä, että jos menen puistoon, löydän sieltä juttuseuraa itselleni. 

Mun uusin ihastuksen kohde on Paavalin seurakunnan järjestämät keskiviikkoiset iltaruuat. Maailman nerokkain keksintö! Yhdellä eurolla saa jumalaisen hyvää vegaanista keittoa, leipää ja kahvia päälle. Niin hyvää, että jopa Alppu vetää sitä koko lautasellisen. Kun bongasin tuon Facebookista alkukeväästä ajattelin, että pitää mennä. Sitten se jotenkin jäi, mutta pari viikkoa sitten vihdoin intouduin.

Jäin täysin koukkuun. Seuraavaksi kerraksi rekrytoin jo Raisan sekä meidän alakerran naapurit. Arvostin erityisesti naapurin Teemun panosta iltaruokailun kulkuun, häneltä tuli useita hienoja raamattuaiheisia vitsejä. "Jos keitto loppuu, niin toivon mukaan keittiössä on vielä viisi leipää ja kaksi kalaa."

Tänään iltaruoka järjestetään harmi kyllä kevään viimeisen kerran, ja minä aion todellakin mennä! Jos iltaruokailua jatketaan ensi syksynä, tästä tulee jokaviikkoinen tapa mulle. 

Kirkolta on niin hyvä veto tarjota ihmisille tällainen mahdollisuus skipata kerran viikossa ruoan laittaminen kotona ja päästä valmiiseen pöytään. Hinta on niin nimellinen, että tuolla voi kuka tahansa käydä syömässä "ulkona". Paikalla näkee sekä lapsiperheitä, vanhuksia ja opiskelijoita. Sekä porukoita että yksin syöviä ihmisiä.

Mä olen nyt parina viikkona hakenut Alpun suoraan päiväkodista ja suunnannut tuonne. Aina sen jälkeen, kun lapsi on syönyt, se menee leikkimään muiden lasten kanssa, ja minä saan lööbata hetken muiden aikuisten kesken. 

Tällainen matalan kynnyksen tekeminen ja ihmisten auttaminen on mielestäni juuri sellaista toimintaa, mitä kirkolta toivon ja minkälaisena instituutiona kirkon noin yleisesti ottaen näen. Fiilistelen myös meidän omaa kirkkoherraa, Kari Kanalaa, joka on tv:stä tuttu, eli se Ensitreffit alttarilla -pappi. Olin iloinen, kun hänet valittiin, kun olin ollut vähän kateellinen Kallion seurakunnalle heidän omasta julkkiskirkkoherrastaan, nimittäin Yle Leaksissa järjettömän hauskaksi paljastuneesta Teemu Laajasalosta.

 

Onko teillä tällaista käytännöllistä suhdetta kotiseurakuntaanne?

 

Lue myös:

Äitiyslomalla saa ystäviä mom dateilla

Vuosi, jolloin en kysynyt kenenkään ammattia

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Seurasin tuossa yhtenä päivänä kamera kädessä Alpun leikkejä, enkä oikein osaa sanoa, pitäisikö olla huolissaan vai ylpeä siitä, että lapseni kykenee tällaiseen hienoon yhteiskuntakriittiseen performanssiin. Paha sanoa. Mutta pahalta se myös näytti.

Olipa kerran joukko tipuja, jotka olivat muun muassa käyneet kylvyssä 2-vuotiaan lapsen kanssa. Ne olivat melko kauhuissaan kokemastaan ja kokoontuivat katsomaan, kun eräs heistä oli saanut tarpeekseen kylvystä. Pahempaa oli kuitenkin luvassa.

Kapitalismin näkymätön koura lähestyi niitä.

Ja iski ne roska-autoon (?!!!).

Sitten roska-auto ajoi pois.

Sen pituinen se.

 

Piinallista pitkäperjantaita kaikille!

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Pages