Käännekohtia

Sain Helsinki Design Schoolin kurssikaveriltani Ullalta ihanan haasteen. Ulla pohti blogissaan elämänsä tähtihetkiä ja pyysi minua tekemään samoin. 

Ullan haaste herätti paljon ajatuksia. Kirjasin muutamia tärkeältä tuntuvia tapahtumia ja ajankohtia ensin muistikirjan nurkkaan, nyt sitten tänne. Yllättävän monet niistä liittyvät työhön (mitä se minusta sitten kertookaan).

Nämä tapahtumat eivät ole aika- tai tärkeysjärjestyksessä. Näin vain satuin ne tänään muistamaan.

 

Aikuisiällä saadut ystävät, media-alan koulutus

 

Tuntuu jotenkin siltä, että nämä kaksi täytyy niputtaa, koska niillä on ollut toisiinsa niin suuri vaikutus. Tutustuin Anuun ja Joonakseen kesätöissä. Tutun kautta olin saanut tietää, että Yleisradion uutisiin haettiin kuvamiksaajia kesätuuraajiksi. 

Minä ja Anu ja minä ja Joonas vappuna 2008, kolme vuotta tapaamisemme jälkeen!

 

Sallan kanssa valoassarina

 

Kuvaamassa lopputyötä. Taustalla työmme ohjaaja Aino.

 

Olin tehnyt koko opiskeluaikani pääasiassa valoja ja sen lisäksi kuvannut jonkun verran, kuvamiksannut olin vain yhdellä monikamerakurssilla ja minua hirvitti. Minut kuitenkin koulutettiin perusteellisesti työhön ja tykkäsin siitä todella paljon.

Minä miksaamassa AamuTv:tä, (Äiti, katso! Ilman käsiä!) ja vasta-askarreltu kruunu päässä. Taisi olla jotain juttua jostain kuninkaallisista ja ryhdyin heti kurkoilemaan. 

 

Olen aina ollut todella huono tutustumaan ihmisiin. Olen todella ujo ja minun on vaikea aloittaa keskustelua uusien ihmisten kanssa ja välillä todella pelkään avata suuni.  

Aikuisiällä olen tavannut myös vaatekaupassa töissä ollessani Pian sekä mainostuotantoyhtiössä työharjoittelussa ollessani Riikan. Mahtavia naisia nuo kaksi, ihmisiä, joista en vähällä luovu. On ollut epätodellista, että olen saanut tavata tyyppejä, jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen ja jotka tekevät elämästäni jokaikinen päivä aivan mielettömän hauskaa, oikeasti.

 

Vakituisen työpaikan saaminen ja YT -neuvottelut

 

Olin tosiaan monta vuotta töissä määräaikaisella sopimuksella, aina jonkun sijaisena (niinkuin nykyään on tapana), kunnes lopulta minut vakinaistettiin. Tunsin olevani arvostettu ja tärkeä työntekijä ja tämä vaikutti paljon ja positiivisesti omaan sitoutumiseeni ja työpanokseeni. Unettomuuteni väheni ja huolitaakkani keveni.

Yt -neuvotteluja pelkäsin niin paljon. Kuvamiksaustyötä vähennettiin ja osastomme oli isojen mullistusten alla. Näistä neuvotteluista seurasi minulle kuitenkin pelkkää hyvää, nyt teen monipuolisempaa työtä, josta pidän todella paljon. Koen olevani myös aika lahjakas monikamerakuvaaja ja olen saanut niin paljon tukea työkavereiltani, jotka auttavat minua kehittymään lisää jokaikinen päivä (Erityiskiitos Katille, joka on opettanut minulle kaiken kameratyöstä ja valanut minuun itseluottamusta, apusi on ollut kullanarvoista!)

Katin kanssa Suvisaaressa

 

Valojen suuntausta studiolla.

 

Ne, jotka jäivät.

Eli ihmiset, jotka ovat tallanneet tätä palloa kanssani jo vuosia. Ne jotka ovat olleet elämässäni niin myötä- ja vastamäissä, tyvenessä ja aallokoissa.

 

 

Tommi, Riikka, Katri, Sipe, Emmi, Perhe.  Kunnes kuolema meidän erottaa, jos sittenkään. <3

 

Vaatetusalan opiskelu ja valokuvaamisen aloittaminen

 

Syitä miksi hain opiskelemaan vaatetusalaa on monta. Töissä oli todella hankalat ajat ja kaipasin jotain piristävää sekä uusia haasteita. Olen aina ollut kiinnostunut vaatteista, pukeutumisesta ja muodista ja tahdoin toteuttaa unelmiani. Olin myös aina koulussa valinnut puukäsityöt, joten en osannut ommella yhtään, enkä tiennyt vaatteiden valmistuksesta yhtään mitään.

Töissä ollut vaikea tilanne (lyhenevät päivät) mahdollisti työteon ja opiskelun yhdistämisen, lisäksi työpaikkani tuki minua opinnoissani ihanasti; työvuorot järkättiin aikatauluihini sopiviksi ja sain mahdollisuuden tehdä osa-aikatyötä kahden vuoden ajan.

 

Ensimmäisen jakson aikana tekemäni paitamekko

Nuo kaksi vuotta Roihuvuoressa olivat ehkä elämäni tähän mennessä raskaimmat ja univelkaisimmat, mutta myös antoisimmat. 

Marjo ja Roosa koulun tapahtumassa Senaatintorilla

 

Maailman paras luokka.

 

Alkuperäiset Kadonneet tyttöni; Emilia ja Marjo ja ihan liian hauska opinnäytetyömme.

En ole hyvä piirtämään ja vaatetusalaa opiskellessani minun täytyi keksiä siksi erilaisia keinoja ilmaista näkemyksiäni. Innostuin kovasti valokuvaamisesta. Otin paljon fiiliskuvia omista ja luokkakavereideni töistä ja muutenkin tulin tallentaneeksi enemmän elämääni linssin läpi, kuin aiemmin. Tapasin myös niin paljon mahtavia ihmisiä, etteivät sanat riitä kertomaan.

 

Näissä ottamissani valokuvissa on Marjo (Kaikki Rovaniemeläiset huomio! Tämä superlahjakas ystäväni on perustanut oman ompelu- ja suunnittelustudion nimeltään Alice in Northernland) päällään hänen suunnittelemiaan ja ompelemiaan vaatteita.

 

 

Ottamissani kuvissa osa opinnäytetyömallistoamme.

 

Työharjoittelut

 

 

 

Kuvat ottamiani Ivana Helsingin showroomilta ja ompelimosta.

 

Ensimmäisen työharjoitteluni suoritin Ivana Helsingillä ompelijana. Kevät vaihtui kesäksi ja ensimmäinen kouluvuosi oli ohi.

Toisen työharjoitteluni suoritin Trendi -lehdessä muotiharjoittelijana. Rakastin tuota hommaa, joka ei tuntunut hetkeäkään työltä! Tein päivittäin työkseni sitä, mihin yleensä käytin kaiken vapaa-aikani. 

Sain tehdä todella paljon kaikkea; metsästin tuotteita palstoille, stailasin kauneus- ja henkilöjuttuja, kirjoitin jonkun verran, asioin Pr -toimistoissa ja olin muotitoimittaja Emilia Laitasen assistenttina niin editorial- kuin kansikuvauksissakin.

Ehdoton harjoitteluni kohokohta oli kuitenkin stailauksen näyttöni: Silmälasimeikki- ja kauneusjutun suunnittelu ja stailaus. Sain olla mukana suunnittelussa alusta alkaen, tein yhteistyötä Trendin kauneustoimittajan  Anni Nissin kanssa, kokosin inspiraatiokuvia, hain sopivia silmälaseja, mietin kuvien tyylin, hain vaatteet, puin mallin, olin mukana kuvauksissa ja sain jopa miettiä jutun otsikoita! Tässä Trendissä viime keväänä julkaistu juttu kokonaisuudessaan:

Kuvaaja: Marko/Kuvaamo, Kauneustoimittaja: Anni Nissi, Meikki ja hiukset Piia Hiltunen, Mall: Sanna/Elite

 

Vuoden työkaveriksi kruunaaminen

Syksyllä 2011 uutislaiset valitsivat minut Vuoden Työkaveriksi, OIKEASTI!!! En vieläkään usko tätä todeksi! Minut yllätettiin täysin. Karusellissa pidetyissä uutisten juhlissa minut palkittiin tällä varmasti maailman parhaalla tunnustuksella! Sain kunniakirjan, shampanjaa ja jopa pienen tulospalkkion (jonka käytin putkiremontin aikaisiin vuokrakuluihin, jihuu!) Itkin meikit poskille, tanssin tukan takkuun ja jalat rakoille. Paras ilta ikinä. <3 Rakkaat työkaverit!!!!!! Kiitos vielä. 

 

Oma koti

Toki meillä on vielä kasapäin asuntolainaa, mutta meillä on OMA koti. Jotain, jonka hankkiminen oli aikuismaista, vastuullista, tärkeää ja osoitti sitoutumista. 

 

Akrobatian harrastamisen aloittaminen

Muutama vuosi takaperin löysin harrastuksen, jota näillä työajoilla pystyy harrastamaan. Akrobatia on jännittävää ja siinä kehittyy kokoajan. Jotenkin se myös tuntuu niin luonnolliselta osalta omaa persoonaa; olenhan koko lapsuuteni tanssimisen lisäksi kiipeillyt puissa, telineillä ja keinuissa, kieppunut, heittänyt kärrynpyöriä ja haaveillut olevani sirkusprinsessa! Akrobatia on myös tuonut minulle paljon itsevarmuutta ja olen oppinut pitämään lihaksikkaasta vartalostani.

Tangolla! Kuva: Sami Kero

Renkaalla! Kuva: Maarit Klami

 

Nämä ylläolevat asiat, hetket ja tapahtumat tulivat ensimmäisinä mieleeni. Kokoajan matkaan kohti uusia käännekohtia, toivon mukaan ne ovat yhtä positiivisia, kuin nämä, joista tähän kirjoitin. 

Kiitoksena haasteesta tahdon kehittää uuden sellaisen! Toivoisinkin, että Ulla, Miia, Hanna ja Jenni  ja kaikki muutkin innokkaat vastaisivat blogeissaan seuraavaan:

Mitä vielä tahtoisit saavuttaa elämäsi aikana? Listaa viisi asiaa, joita tavoittelet ja joista haaveilet, mistä toivoisit tulevan seuraavia elämäsi tähtihetkiä tai käännekohtia?

Ihanaa päivää ystävät, muistakaa haaveilla!

-Janica

 

Julkaistu aiemmin blogissani http://kadonneettytot.com/