Päivän sato
Takana on satorikas päivä. Meillä on auto lainassa, joten teimme yllätysvisiitin metsän keskellä asuvan anopin luo. Meitä lykästi, koska anoppi oli soittaessani parhaillaan poimimassa kantarelleja ja antoi meille puolet päivän kantarellisadostaan. Eikä siinä vielä kaikki, lisäksi mukaan lähti rasiallinen mustikoita ja kotiintulomatkalla pysähdyttiin vielä mansikkamaalla ostamassa kaksi laatikkoa raikkaita, makeita mansikoita.
Rullaa alaspäin, jos haluat lukea lisää päivän sadosta.



Kävi nimittäin niin, että ennen anopilla käyntiä koko perhe käväisi kaupungilla ja äidin onneksi mukaan tarttui myös seuraavaa: mekko, kirjoja ja uudet kengät.
Äidin ei siis enää tarvitse käyttää kuluneita juoksulenkkareita vaunukävelyillä vaan alesta löytyi mukavat, käytännölliset ja silti kivat kävelykengät loppukesäksi.

Lisäksi vauva käväisi toista kertaa kirjakaupassa, josta molemmat vanhemmat kahmaisivat pokkareita mukaansa. Äidille Amy Chuan Tiikeriäidin taistelulaulu ja Donna Leonin ja Italialaisen ruoan faneille täydellinen yhdistelmä: Makupaloja Venetsiasta Guido Brunettin tapaan. Ensimmäinen ainakin koukutti heti.

Vauva kirjaostoksilla:

Eikä siinäkään vielä kaikki! Löysin kahvihetken päätteeksi Helsingin Kämp Galleriasta COS:in liikkeen, jota olen odotellut rantautuvaksi Suomeen kuin kuuta nousevaa. Nyt se on täällä. Piti ihan päivitellä kaupan myyjälle, että missä raskauskuplassa olen eleskellyt kun en tiennyt, että se on vihdoin täällä. Nyt tiedän ja tällainen tarttui heti mukaan:

Olen melko tyytyväinen päivän satoon :D.


Kommentit
Wau, teillähän on ollut satoisa päivä. Mekin löydettiin kanttarelleja ja kerättiin muutama litra mustikoita, enemmän kyllä taisi mennä suuhun, oli ne niin makeita suoraan metsästä. :) Ihana kengät! Saako udella mistä noin ihanat kengät löytyi? *tahtoo myös jotkut värilliset kivat kengät*
Jee, kivaa että muillakin oli hyvät sadot :D! Kengät löytyi Stockmannin urheiluosastolta, eilen oli ainakin vielä muutama pari jäljellä kun ostin noi omani.
Kommentoi