24. raskausviikon mietteitä

Kahvia, kiitos!

Minulla oli eilen kolmas äitiysneuvolakäynti. Raskaus on nyt 24. viikolla ja kaikki on sujunut hyvin. Mitä nyt vähän vihloo, juilii, kramppaa ja kolottaa, pissalla täytyy hypätä öisinkin ja taaperon iltapesujen tai pitempien lenkkien jälkeen kohtu saattaa supistella. (Tajusin muuten juuri, että ainoa hetki, jolloin minua ei pissata YHTÄÄN on neuvolakäynnit, jolloin pissaaminen olisi toivottavaa.) Mutta kaiken kaikkiaan olen voinut hyvin ja vauvalla on koko ajan ollut kaikki kunnossa, mikä tässä tietenkin on tärkeintä.

Eilisellä neuvolakäynnillä käytiin läpi rutiinijuttujen (paino, verenpaine, sydänäänet) lisäksi äitiys- ja vanhempainrahan hakemiseen liittyviä asioita ja varattiin seuraava aika. Turun kaupungin terveyssivustoilla on listattu äitiysneuvolakäynnit, joista seuraavaksi vuorossa olisi ollut "koko perheen laaja terveystarkastus":

"Käynnin lääketieteellisenä tavoitteena on tunnistaa mm. ennenaikaisuuden uhka, kohdun kasvun häiriöt ja varhaisvaiheen raskausmyrkytys. Käynti on myös lasta odottavan perheen laaja terveystarkastus, jossa odottavan äidin ja sikiön terveydentilan seurannan lisäksi arvioidaan koko perheen hyvinvointia, ennakoidaan vauvan syntymää ja keskustellaan muuttuvan perhetilanteen herättämistä odotuksista, mahdollisista peloista sekä perheen sosiaalisista suhteista ja voimavaroista. Terveydenhoitaja antaa ennen tarkastusta äidille henkilökohtaisen kutsun toimitettavaksi puolisolle. Tarkastukseen osallistuminen on vapaaehtoista, vaikkakin toivottavaa."

No, eilen kävi ilmi, että Turun kaupungin tämänhetkinen "suunta" on sellainen, että laaja terveystarkastus tehdään vain siinä tapauksessa, että odottaja kokee, että hänen voimavaransa ovat puutteelliset tai jos raskauden kulussa on jotain häikkää. "Mites teidän perheen voimavarat?" terkkari kysyi pirteästi ja antoi jatkokysymyksillään ymmärtää, että riittävät voimavarat olisivat se mieluisin vastausvaihtoehto. Ja kyllähän meillä on hyvät voimavarat, ei siinä mitään. Eikä voinnissani ole ollut mitään hälyttävää. Me emme siis tarvitse laajaa terveystarkastusta. 

En edes tiedä, miksi minua jäi vähän kaihertamaan. Olen itsekin sitä mieltä, että mitä vähemmän ns. turhia neuvolakäyntejä, sitä parempi. En esimerkiksi edelleenkään tiedä, mitä tarkoitusta ja ketä varten täytin tytön syntymän jälkeen sivukaupalla papereita, joissa oltiin kiinnostuneita lähinnä siitä, syödäänkö meillä ruisleipää ja kalaa. Todennäköisesti minua jäi vähän nyppimään se, että paperilla kaikki on aina niin kaunista, kun totuus on se, että niukkojen resurssien keskellä nipistetään jatkuvasti hiukan lisää tuolta ja vielä vähän täältä. Nettiin laitetaan hienoja taulukoita ja kuvauksia, joista selviää, miten hyvässä hoidossa odottajat ovat. Jokaisella käynnillä kehotetaan ottamaan herkästi yhteyttä, jos pienintäkään huolenaihetta suuntaan tai toiseen ilmenee - ja sen kerran, kun otat yhteyttä, saat kuulla, että hohhoijaa, normaalia on.

Samanlainen pieni kaiherrus minulle jäi synnytyksestä. Ensin kätilö ei oikein ottanut uskoakseen, että tässä ollaan tulossa synnyttämään. Sitten hän pisti minut käyrille ja sanoi tulevansa viimeistään puolen tunnin kuluttua tekemään sisätutkimuksen. Tunnin kuluttua hän tuli ja aivan yllättyi, että oho, sinähän synnytät pian. Synnytyksen jälkeen hän sanoi tulevansa vielä juttelemaan ennen työvuoronsa päättymistä. Enpä sen koommin häntä nähnyt. Kun kahden sairaalassa vietetyn yön jälkeen pääsin lähtemään kotiin, minusta tuntui aivan käsittämättömältä, että meidät päästetään noin vain häipymään pienen vauvan kanssa. Kukaan ei tullut edes vilkaisemaan, kun teimme lähtöä. En tarkoita, että kätilöiden olisi pitänyt seistä torvet ojossa soittamassa meille onnentoivotusfanfaareja lähtömme hetkellä, mutta joku olisi voinut huikata, että moikka.

Vaikka kyllähän minä tiedän hoitajien kiireistä, olenhan itsekin ollut TYKS:llä töissä monta vuotta (sihteerinä). Jotenkin sitä tuoreena äitinä vain ajatteli, että kai kaikkien muidenkin maailma on yhtä pysähtynyt ja täynnä onnea kuin oma; ei siinä kuplassa tajunnut, että nuo valkoasuiset tyypit, jotka tulevat ja menevät kuin tuulispäät, vilkuilevat varmaan jo kelloa ja miettivät, että täytyy käydä kaupassa työvuoron päätyttyä. 

Mitähän vielä keksisin tähän postaukseen kirjoittaa, jotta tästä tulisi mahdollisimman hajanainen kasa ajatuksiani? Tänä iltana menen syömään siskoni kanssa, aurinko paistaa, taaperon huumorintaju kukoistaa ja eilen kävin elämäni ensimmäisillä lastenvaatekutsuilla (Lingon & Blåbär), joiden teemana tuntui olevan se, että vain tytöt saavat käyttää vaaleanpunaista ja että pojille sopii hyvin vaaleansininen ja että joitakin poikien sinisiä paitoja tytötkin voivat käyttää, sillä niissä on punainen koristeraita.

Kommentit

aikavarkaissa (Ei varmistettu) http://aikavarkaissa.blogspot.fi/

Mulla oli se ns. laaja terveystarkastus tiistaina. Mulle ei kyllä missään vaiheessa sanottu, että se tehtäisiin vain hälytystapauksissa, vaan heti alkuraskaudessa annettiin paperinivaska, jossa oli mm. AUDIT-testi kummankin vanhemman täytettäväksi ja se voimavarakartoituslomake. Terkkari sanoi, että palauttele viimeistään sen keskiraskauden lääkärikäynnin (eli laajan terveystarkastuksen) yhteydessä. Myös puolison läsnäolon toivottavuudesta terkkari muistutteli taas.

No, esikoista odottaessanihan mä stressasin näistä älyttömästi. Että ehtiikö mies työkiireiltään mukaan neuvolaan, että onko nyt kaikki AUDIT-testit täytetty, että onhan se huolella täytetty voimavaralomake nyt mukana. Koko käynti kesti vajaan puoli tuntia, multa haastateltiin ne normaalit asiat (onko turvotusta, miltä tuntuu), otettiin paino ja sf ja sydänäänet ja tarkistettiin kohdunkaula. Lääkäri vilkaisi ohimennen ne paperit ja hädin tuskin tervehti miestä. Terkkari istui huoneen perällä hiljaa ja arkistoi meidän paperit jonnekin.

Siitä jäi fiilis, että just joo; jatkossa en stressaa neuvolan "vaatimista" asioista. Tässä raskaudessa en ole edes harkinnut miehen pyytämistä mukaan neuvolaan - käyttäköön mieluummin ylityötunteja siihen että tulee aiemmin töistä kotiin olemaan esikoisen kanssa kuin siihen, että pyöräilee neuvolaan ignoorattavaksi puoleksi tunniksi. Sitä paitsi tätä lääkärineuvolaa siirrettiin kahdesti, eka niistä peräti vartti ennen kuin olin jo lähdössä sinne. Nyt kun lopulta sinne pääsin, oli jo rv 30+5 eli ei enää edes keskiraskaus. AUDIT-testi päätyi taaperon piirustuspaperiksi, kun ihan blankot loppuivat. Voimavaralomakkeen olin aikeissa täyttää omalta osaltani, mutta en enää löytänyt sitä.

No, neuvolalääkäri nyt tiistaina kyseli lomaketta (jotta mun mappi näyttäisi hyvältä; kaikki on tsekattu, kaikki on virallisesti hoidettu...). Jotta (nykyinen ja ihana) terkkari ei saisi satikutia, vakuutin että olen kyllä saanut paperit, mutta ne on hävinneet. Selostin vähän elämäntilannetta ja fiiliksiä suullisesti, ja se oli sitten sillä sipuli, lääkäri oli tyytyväinen.

Tällä kertaa jäi muuten se kohdunkaulan tarkistuskin tekemättä. Mulla supistelee niin paljon, että lääkäri oli sitä mieltä että kopeloimisesta olisi vain hallaa. Pari viikkoa sitten tilanne tsekattiin ultralla istukan paikan tarkistuksen vuoksi, ja silloin supistukset eivät olleet vaikuttaneet mitenkään; myös viime raskaudessa supisteli ahkerasti ja mitään vaikutusta ei sillä silloinkaan ollut.

Pitkää selostusta, mutta pointtina kai oli sanoa että noi neuvolakäyntiasiat herättää helposti turhautumista. Annetaan ymmärtää että kauheasti seurataan kaikkea mutta sitten ei kuitenkaan kyetä toteuttamaan juuri mitään (esikoista odottaessa meidän perhevalmennuskin peruuntui terkkarin pitkän saikun ja sijaistenottokiellon takia, eikä kukaan edes ilmoittanut meille, koska kellään ei ollut listaa juuri siihen valmennukseen kutsutuista...huoh).

Silti olen nykyisin tosi tyytyväinen oman neuvolan toimintaan. Syy on se, että siellä on ollut sama äitiys- ja lastenneuvolaterkkari siitä asti kun esikoinen oli 3 viikkoa vanha, ja meillä käy henkilökemiat hyvin yksiin. Hänelle on helppo puhua ja hän on oppinut tuntemaan mut ja pojan tässä puolentoista vuoden aikana. Hän myös vastaa hyvin puhelimeen, kun edellisessä raskaudessa edes soittoaikaan ei saanut ketään kiinni, ns. oma terkkari oli aina saikulla ja sijaisia ei ollut ja puheluita ei ollut käännetty mihinkään...höh, se oli kyllä surkeaa aikaa mutta onneksi kaukana takana :-)

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Mä oon ymmärtänyt ystävieni puheista, että nämä käytännöt ovat aika neuvolakohtaisia. Eräälle tutulleni ei esimerkiksi puhuttu koko raskauden aikana sokerirasituksesta yhtään mitään, vaikka tarvetta olisi ollut. Jos sattuisin olemaan jonkun toisen neuvolan asiakkaana, olisi meillekin ehkä tulossa se laaja terveystarkastus. Eikä mua siis yhtään haittaa se, ettei sitä ole, koska kaikki on tosiaan hyvin, mutta tosiaan tuo sunkin mainitsema "annetaan ymmärtää että kauheasti seurataan kaikkea" -politiikka vähän hiertää. 

Mulle ei sen ekan käynnin yhteydessä annettu mitään AUDIT-lomakkeita, ne voimavaralomakkeet kuitenkin annettiin ja taas painotettiin sitä huolellista täyttämistä yhdessä kumppanin kanssa...ja huolellahan me taas ne täytettiin, todetaksemme, että ketään ei kiinnosta. 

Tosi hyvä juttu, että teillä on pysynyt sama terkkari. Se on varmasti lapsenkin näkökulmasta hieno homma. Meilläkin on nykyään sama terkkari sekä lasten- että äitiyspuolella, mutta näin on ollut vasta alkuvuodesta lähtien. Mulla ja esikoisella on ollut nyt vissiin 6 eri terkkaria, joista tämän viimeisimmän on nyt sitten tarkoitus olla jatkossakin meillä molemmilla + vauvalla. Toivottavasti näin on, koska tykkään terkkaristani kyllä ja ymmärrän, että eihän nämä resurssiongelmat sun muut säästötoimenpiteet niiden terkkareiden syytä ole.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.