Äitiysloman kynnyksellä

Kahvia, kiitos!

Nyt on rv 34+5, äitiysloma alkaa huomenna. Ajatukseni pyörivät koko ajan tässä raskaudessa ja lähestyvässä synnytyksessä: alkaakohan se supistuksilla (kuten viimeksi) vai lapsivesien menolla? Mihin aikaan vuorokaudesta - lähdemmekö sairaalaan yöllä, aamulla, päivällä, illalla? Pääsemmekö kertomaan tytölle, että äiti ja iskä menevät nyt sairaalaan saamaan sitä vauvaa, josta on niin paljon ollut puhetta? Vai herääkö tyttö aamulla siihen, että äiti ja iskä ovat lähteneet ja että mummi on täällä hoitamassa? Osuukohan synnytys miehen työpäivälle? En halua edes ajatella sitä vaihtoehtoa, että raskaus venyisi yli lasketun ajan. Suhtaudun laskettuun päivään kuten eräpäivään - silloin homman pitää viimeistään olla hoidettuna.

Pärjäisinköhän tällä kertaa ilman epiduraalia? Viimeksihän se lähinnä sotki supistukset ja pidensi ponnistusvaihetta. Nyt kun synnytän jo toista kertaa, selviänkö hommasta nopeammin? Miltä se vauva näyttää? Ajatella, että se on ihan tuossa vatsanpeitteiden alla ihan oman itsensä näköisenä! Siellä se on, niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana.

Toivon, että pääsen nopeasti sairaalasta kotiin. 

Kun esikoinen syntyi, me vain elelimme vauvakuplassa. Aika pysähtyi, eikä millään muulla kuin vauvalla ollut mitään merkitystä. Ensimmäisten viikkojen aikana ei ollut edes niin väliä, saiko öisin nukuttua vai ei. Mies oli kesälomalla, hoidimme vauvaa yhdessä, lauloin tytölle itse keksimiäni tuutulauluja ja katselin aamuöiseen aikaan keittiön ikkunasta pihalle vauva olkapäätä vasten. Oli ihana herätä uuteen päivään ja juoda aamukahvia. Saimme aivan rypeä vauvan vauvamaisuudessa, ei ollut muuta kuin me ja vauva. Kun olimme ensimmäisellä vaunukävelyllä rauhallisella polulla Aurajoen varrella ja minun oli pakko pysähtyä hetkeksi penkille lepäämään, mies ei suostunut siihen, että vaunut olisi jätetty metrin päähän varjoisaan paikkaan vaan hän piteli kiinni vaunujen työntöaisasta koko lepohetken ajan. No, itse taisin samalla reissulla huutaa miehelleni, että SUOJAA SEN KORVIA! kun vauva jouduttiin hetkeksi nostamaan vaunuista pois ja sen myssy oli hiukan vinossa. (En tiedä, mitä ajattelin vauvan korville tapahtuvan leppeässä kesäsäässä sen sekunnin aikana, kun myssy oli huonosti.) Uskaltauduimme vauvan kanssa myös Hansaan ja Skanssiin, hiki valui, mutta se ei haitannut. Ei ollut mihinkään kiire. Totuin tekemään kaikki asiat vauva sylissä. Käperryin nojatuoliin imettämään ja katsomaan Gilmoren tyttöjä. Nojatuolin vieressä oli jakkara, jolle oli lastattu suklaata ja muuta tarpeellista. Vauva nukkui, söi, kitisi hiukan, söi ja nukkui taas hetken. Aika kului hitaasti, vauvan täydellisyyttä ihmetellessä. Joka paikassa oli uuden aikakauden symboleja: harsoja, vaippoja, vilttejä, soittoleluja, pehmoleluja, D-vitamiinitippoja, muovilusikoita, pehmokirjoja, liivinsuojia, sinkkivoidetuubeja. Kaikkialla tuoksui maidolta ja vauvalta. Keittiössä oli kukkia ja onnittelukortteja, pieniä lahjoja. Pian vauvan syntymän jälkeen luovuin lempikahvimukistani, koska se oli liian pieni. Täytyi siirtyä käyttämään muumimukeja, koska niihin mahtui kerralla enemmän kahvia. 

Muistan miettineeni jo tytön ollessa aivan pieni, että tällaista luksusta ei pääse toista kertaa kokemaan. Vauva makasi välissämme: minä silitin sen toista kättä, mies toista. Eräänä yönä huomasimme, että jos me molemmat silitämme yhtä aikaa vauvan korvanlehtiä, se rauhoittuu ja saattaa nukahtaa uudelleen.

Tämä uusi vauva syntyy aivan erilaiseen tilanteeseen. Se pujahtaa esikoisen rutiinien keskelle: on tytön aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Tytön ulkoilut, pesut, leikit. Tuntuu epäreilulta vauvaa kohtaan, ettei se pääse nauttimaan samanlaisesta jakamattomasta huomiosta kuin esikoinen. Tämä vauva saapuu keskelle lapsiperheen arkea; se ei ole se iso mullistus, joka muuttaa parisuhteen perheeksi. Toisaalta, kyllähän tämäkin vauva mullistaa vaikka mitä: esikoisesta tulee isosisko, meistä mieheni kanssa kahden lapsen vanhempia. Tällä hetkellä niin leppoisasti ja rutiinilla soljuva kolmehenkisen perheen arki muuttuu täysin. Nukkuvatkohan lapset ikinä samaan aikaan? Miten ulkoilut sujuvat? Onnistuuko imetys? Kuinka usein täytyy imettää? Miltä esikoisesta tuntuu seurata sivusta, kun äiti imettää vauvaa? Uskallanko suukotella ja helliä vauvaa esikoisen nähden? Ehdinkö enää koskaan kirjoittamaan blogiini mitään? Kuinka väsynyt sitä sitten taas on? 

Pian se selviää.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.