Mökkihöperö täällä hei (plus pari ei-niin-tuoretta-mutta-silti-hyvää työnhakuvinkkiä)

Kahvia, kiitos!

Tajusin taas eilen, kun pitkästä, pitkästä aikaa kalenterissa näkyi, että minulla on joku ihan oma, henkilökohtainen meno, johon menen ihan yksikseni, ilman miestä ja lasta, että olen aivan täysin mökkihöperöitynyt. 

Mökkihöperyyden tunnistaa muun muassa siitä, että rupesin miettimään hyvissä ajoin, että missäs täällä onkaan lähin bussipysäkki. Olemme asuneet tässä osoitteessa kymmenen kuukautta, enkä ole kertaakaan lähtenyt kotoani bussilla mihinkään! (Puolustuksekseni on sanottava, että asumme nykyään niin lähellä keskustaa, että kaupungille on melkein nopeampi kävellä kuin körötellä bussilla tai ajaa autolla.) Mökkihöperöt myös varmistavat vähintään kymmenen kertaa, että ovat katsoneet bussiaikataulut oikein (ja silti mökkihöperön vatsanpohjaan jää kytemään pieni pelko, että katsoi sittenkin väärää linjaa). Mökkihöperöitynyt yksilö lähtee hiippailemaan pysäkille vähintään varttituntia ennen bussin arvioitua pysäkinohittamisaikaa ja säpsähtelee ympäristön outoja ääniä, esimerkiksi parkkialueen puomin nousemisesta johtuvaa hurinaa.

Kunnon mökkihöperö ryhtyy antoisaan keskusteluun lumettomasta talvesta vanhuuttaan höperöityneen rouvan kanssa ja melkein hätääntyy kesken keskustelun, kun tajuaa, ettei keksi enää mitään sanottavaa siitä, että jep, ei ole lunta.

Mökkihöperöt varaavat tasarahan bussikuskille annettavaksi. Mökkihöperön kukkarosta ei löydy voimassaolevaa bussikorttia.

Mökkihöperö istahtaa laukku tiukasti sylissään penkille ja toivoo koko bussimatkan, ettei kukaan vain istahtaisi viereen, sillä silloin voisi joutua siihen kiusalliseen tilanteeseen, että pitäisi sanoa anteeksi, jään tässä pois...

Mökkihöperö ei paina stop-nappulaa silloin kuin pitäisi ja kävelee siksi alkuperäistä suunnitelmaa pidemmän matkan päämääräänsä, mutta toisaalta, mökkihöperölle tekee ihan hyvää hengitellä raitista ilmaa.

Mökkihöperöt ihmiset vilkuilevat vaivihkaa muiden ihmisten tekemisiä ja ottavat näistä mallia. Mökkihöperö katselee ihaillen muiden, itseään nuorempien, pukeutumista ja miettii, että vau - minulle ei olisi koskaan juolahtanut mieleenkään yhdistellä noita kuvioita keskenään. (Miten muuten voi olla, että nuorten opiskelijoiden nutturat näyttävät paljon ärhäkämmiltä ja ajan hermolla olevilta kuin mökkihöperöityneen kotiäidin nuttura?)

Kun terävän oloiset, valppaat ja rohkeisiin printteihin pukeutuneet opiskelijat ottavat esille kalenterinsa (oih, TYY:n kalenteri - niin nostalgista) ja muistiinpanovälineensä, mökkihöperö kotiäiti tajuaa, että ai niin, en muistanut kertoa mummille, että taapero pitäisi viedä potalle päivällisen jälkeen. Mökkihöperö on itse varustautunut kahdella A4:lla, koska ei löytänyt mitään kivaa muistiinpanovihkoa, eikä jaksanut etsiä ensimmäistä laatikkoa pidemmälle. Kesken tilaisuuden mökkihöperö tajuaa, ettei hänen lisäkseen muistiinpanoja tee kuin pari muuta tyyppiä - ehkä muilla on joku modernimpi keino tallettaa asioita muistiin?

Tämä mökkihöperö oli siis Turun akateemisten rekrytointipalveluiden järjestämässä tilaisuudessa kuuntelemassa - yllätys, yllätys - rekrytointiasiantuntijoita. Siis niitä tyyppejä, joille on arkipäivää käydä läpi satoja työpaikkahakemuksia ja jotka tekevät haastatteluja ja arviointeja ja jotka varmasti osaavat sanoa, mitä siihen hakemukseen kannattaa ja ei kannata laittaa. Tilaisuuden pääpaino oli henkilöstöhallinnon työpaikoissa, mutta työnhakuvinkit pätevät työhön kuin työhön. Mitään uutta ja mullistavaa vinkkiä ei tullut esille, sen sijaan rekrytoijat painottivat niitä samoja asioita, joita on jo pitkään korostettu vähän kaikkialla:

1. Näy sosiaalisessa mediassa. LinkedIn-profiili on ehdoton.

2. Jos olet oikeasti kiinnostunut työpaikasta, soita rekrytoijalle. Hakemukseen usein merkitään, onko hakija soittanut ja vaikuttanut siis aidosti kiinnostuneelta.

3. Avoimen hakemuksen pituus saisi olla maksimissaan sivun, CV:n pituus kaksi sivua. Ja ei, sitä ensimmäistä mansikanpoimintakesätyötä ei tarvitse mainita. Sen sijaan kuva on tärkeä osa hakemusta, koska sen avulla haastattelija muistaa sinut helpommin palatessaan esimerkiksi myöhemmin pohtimaan haastateltuja ehdokkaita.

4. Tee työsi niin, että saat suosittelijoita. Suosittelijoille oikeastikin soitetaan.

5. Jos olet ollut pois työelämästä esimerkiksi kotiäitiyden vuoksi (check), muista avata asiaa hakemuksessasi - älä jätä työhistoriaasi mysteerisiä aukkoja, jotka eivät kerro, mitä olet touhannut.

P.s. Mökkihöperön kotiäidin lapsikin on niin tottunut siihen, että äiti on aina kotona (tai siihen että ei äiti nyt ainakaan yksikseen mihinkään lähde), että kun äiti tulee kotiin, lapsi katsoo äidin kättä ja ihmettelee ääneen, miksi äidin kädessä ei ole leimaa. 

"Voi kulta, ei äiti saanut leimaa, vaikka olikin tosi rohkea ja lähti reippaasti ja ihan omin avuin ihmisten ilmoille."

Kommentit

annakarin
Anna Karin

Voi, tunnistan (valitettavasti) itseni. Yhtenä päivänä kaupassa käydessä tajusin, että voi helvetin kuustoista - mun on pakko käydä välillä jossain muuallakin. Kassaneiti sanoi väärän summan ja tokaisi jotain tyyliin: "huh, mä oon kyllä niin valmis jo lähteen kotiin, sekoilen jo ihan mitä sattuu!" Ja mitä mä tein? Nostin pään ja ihan vähän vienosti hymyilin hiljaa sille kassaneidille. Autossa olisi tehnyt mieli jysäyttää itseään päähän, kun en oikeasti keksinyt tuollaiseen mitään sanottavaa. Introvertti kotiäiti täällä vaan, hei!

Sit mä aina jossain yksin kuljaillessani mietin, että: "Nyt mä en oo kaikille vaan nuori äiti, kukaan ei voi arvata, että mä oon äiti. Nyt mä oon vaan minä, Anna 22 vee." Hitto, ihan ku joku oikeasti katsoisi mua noin. Se vaan tuntuu tälleen mökkihöperönä tosi vapauttavalta ajatella, ettei ole ensisijaisesti äiti, vaan jotain muuta. Oonko outo?

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Mä en käy yksinäni edes kaupassa, koska pyritään hoitamaan aina monen päivän ruokaostokset kerralla ja mennään silloin koko perhe yhdessä kauppaan. Muistan, kun ekan kerran menin taaperon synnyttyä yksinäni Citymarketiin (se taisi olla jo muutaman kuukauden ikäinen silloin) ja vain haahuilin ympäri kauppaa ja pysähtelin lukemaan jugurttien tuoteselosteita ja ihmettelin kaikkea mahdollista niin kuin joku vähän muissa maailmoissa elelevä hörhö.

On vaan jotenkin outoa olla yksin liikkeellä, kun yleensä on vähintään lapsi mukana ja aika menee sen höpinää kuunnellessa. Samanlainen tunne mulla oli ekoilla kävelylenkeillä ilman meidän edesmennyttä Essi-koiraa - olin niin tottunut siihen, että lenkille lähdetään koiran kanssa, että kun lähdin vain kävelemään ilman koiraa niin olo oli melkein typerä.

Eilen mäkin olin bussissa istuessani ja siellä rekrytilaisuudessa ollessani ensisijaisesti työnhausta ja urasuunnitelmista kiinnostunut filosofian maisteri, joka halusi miettiä muitakin työllistymisvaihtoehtoja kuin opettajuus - vaikka välillä toki huomasinkin ajattelevani noita taaperon potta-asioita yms...mutta on kyllä virkistävää kulkea kaupungilla ihan omana itsenään, ei siinä ja sen ajattelemisessa ole mun mielestä mitään outoa :)

Vau mikä vauva!

Mulla taas kävi päinvastoin. Kotikauden jälkeen hölisin kaikkee ihan sekopäisen olematonta suunnilleen jokaiselle johon sain katekontaktin... "aijaa sää tuut ottaan kans näitä jugurtteja, joo oota mä siirrän kärryjä, tähän joskus jää tällain eikä yhtään huomaa että joku yrittää kans ottaa ja sit vielä saattaa lähtee tästä näin ja tulla kärryillä päin joo täällä joskus kulkee ihan ettei huomaa mitään, hei siinä ekassa purkissa oli joku lommo mä koitin laittaa sen vähän sivuun noin mut en tiä pitäskö ihan tonne taakse sanoo niin eikös siellä joku yleensä oo takana täyttämässä hyllyjä jaajaa kai mää meen tukkiin tien tonne juustotiskille hehehehe tämmöstä tää on no niin että hei vaan". Voi niitä ihmisparkoja jotka yritti vähin äänin liueta paikalta...

annakarin
Anna Karin

Ihana! :--D Mieti kun me oltas törmätty silloin. Mä oisin ollu hiljaa ja hymähdellyt, kun sä selität ummet ja lammet. Sit kumpikin ois miettinyt jälkeen päin, et ei hitto sekin piti mua varmaan idioottina! Hahaha.

Vau mikä vauva!

Joo niinpä, molempien ajatuksena vaan "mä oon just tällanen tyypillinen höperö kotiäiti" :D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.