Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Viikon märin

Työmatkat. Yleensä nautin vartin mittaisesta työmatkastani, jonka taitan kävellen ja jonka aikana kuuntelen mielialaa kohottavia biisejä (näille on tilausta varsinkin maanantaiaamuisin). Rallattelen ääneen Walking on sunshinea kadunlakaisijan hämmästykseksi ja vakoilen kauppahallin ikkunoista myyntikojuillaan hääriviä tyyppejä tyytyväisenä siitä, että joku on selvästikin joutunut heräämään vielä aikaisemmin. Mutta tällä viikolla on tainnut sataa joka aamu, ja kuulokkeista kajahtava It's beginning to look a lot like Christmas tekisi mieli sanoittaa ihan uuteen uskoon. Mutta Yliopistonkadulla on kauniit jouluvalot, Stockmannin jouluikkuna on winter wonderland ja töihin on kiva mennä.

Viikon eniten poissaolollaan loistanut

Juoksulenkki. En ole vielä koskaan aikaisemmin aikuisiälläni ollut näin pitkään flunssassa. En enää edes muista, milloin se ensimmäinen flunssa oli, mutta täysin toipunut en ole vieläkään. Tai no joo, tällä viikolla olisin jo varmaan hyvin voinut mennä juoksemaan. Mutta niin vannoutunut lenkkeilijä en vieläkään ole, että menisin marraskuiseen kaatosateeseen hölkkäämään. (Onneksi Turku City Run 2016 -tapahtumaan osallistuvassa juoksuporukassamme on myös sellaisia tyyppejä, jotka oikeasti juoksevat.)

Viikon odotetuin

Pikkujoulut! Olin viimeksi työpaikan pikkujouluissa vuonna 2011 ja samana iltana torppasin kaikki otapas-sinäkin-tästä-vähän-kurkunkostuketta-tarjoukset kertomalla viimein kaikille työkavereilleni olevani raskaana. Nyt tällaista salamatkustajaa ei ole menossa mukana, joten kohotin ilolla juhlamaljat muun työporukan kanssa perjantai-iltana. Olin silti kotona aikaisemmin kuin Tuhkimo, eikä seuraava päivä ollut ollenkaan kamala.

Viikon haikein

Downton Abbeysta tuli tiistaina viimeinen normaali jakso, nyt odotellaan sitten joulun yli sitä kaksiosaista erikoisjaksoa, joka päättää koko tämän ihanan sarjan. Downton Abbey on (ehkä, katsotaan nyt miten se loppuu) päässyt siihen hyvin harvojen sarjojen joukkoon, jotka kestävät useammankin katselukerran. Gilmoren tyttöjen ja Frendien kaveriksi omaan henkilökohtaiseen suosikkihyllyyni.

Viikon nautinnollisin

Ei, se ei ollut se Instagramiinkin lataamani hetki, jolloin hörpin autuaasti omenasiideriä ennen pikkujouluihin lähtöä vaan Robert Galbraithin (J. K. Rowlingin salanimi) kolmas Cormoran Strike -dekkari. Kyseessä on juuri sellainen kirja, jonka haluaisi toisaalta ahmaista yhdeltä istumalta ja toisaalta lukea säästeliäästi, koska se on vain niin hyvä...paitsi että en suosittele lukemaan kirjaa sateisena, pimeänä aamuna juuri ennen kuin täytyy lähteä kävelemään lähes autioita katuja pitkin toimistolle, sillä kirjassa hiippaillaan aika paljon autioilla kaduilla hyvin karuin seuraamuksin.

Viikon päättäväisin

Kuopus, joka luulee pystyvänsä silkalla käsien nyrkkiin puristamisella saavansa kaiken tahtomansa ja pääsevänsä joka paikkaan. (Usein hän kyllä saakin ja pääseekin.)

Viikon paras tulkitsija

Esikoinen, joka meitä vanhempiakin nopeammin tajuaa, mitä pikkusisko haluaa ja tarkoittaa.

Viikon pulmallisin

Parit lahjat on vielä hankkimatta ja oikeastaan keksimättäkin. Alkaa hiipiä pieni joulupaniikkikin kuvioihin, mutta toisaalta, mitä olisi joulu ilman ainakin yhtä apua-mitä-ihmettä-lahjaksi-kriiseilyä? Muuten alkaakin nimittäin jouluvalmistelut olla ihan hyvällä mallilla, ja pipareitakin on jo leivottu.

Mukavaa ensimmäistä adventtia!

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Sain Turun seudun luontoretkioppaan arvostelukappaleena Sammakosta, ja täytyy sanoa, että tämä kirja on vielä paljon mielenkiintoisempi ja monipuolisempi kuin osasin odottaa. 

 

Tutkija Mia Röngän, toimittaja Ann-Mari Rannikon ja konservaattori Ari Karhilahden yhteistyönä toimittama kirja on

  • inspiroiva: melkein jokainen esitelty kohde sai minut huudahtamaan tuonne seuraavaksi!
  • selkeä: sisäinen Monicani kiittää luontokohteiden loogisesta esittelytavasta
  • lukijan hyvin huomioiva: varsinaisen kohde-esittelyn lisäksi kirja tarjoaa tietoa esimerkiksi pysäköintipaikoista koordinaatteineen ja kertoo symboleilla paikkojen saavutettavuuden ja palvelut. Lapsiperheen näkökulmasta erityistä kiitosta tulee luonnollisesti siitä, että esittelyissä on huomioitu se, pystyykö kohteessa kulkemaan vaunujen kanssa. Symboleista näkee myös helposti, pääseekö kohteeseen (tai ainakin lähelle) bussilla.
  • informatiivinen: kirja sisältää paljon tietoa Turun seudun historiasta, kulttuurista ja luonnosta 
  • kaunis: kirja pursuilee toinen toistaan upeampia kuvia, jotka viimeistään saavat huokailemaan, että koska lähdetään retkelle!

Myös valokuvausta harrastava mieheni on kirjasta innoissaan, sillä tästä kirjasta jos mistä on helppo ja nopea etsiä uusia paikkoja, jonne lähteä seikkailemaan kameran kanssa. 

Ihana kirja, jota voin kyllä lämpimästi suositella! Tulkoon ensi vuodesta retkeilyn ja luontoseikkailujen vuosi!

 

(Kuvat S. Aaltonen. Alin kuva Katariinanlaaksosta, muut Vaarniemenkalliolta.)

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Olemme tässä parin kuukauden aikana pyrkineet myymään ja lahjoittamaan kaikkea sellaista lastenvaatetta ja -tavaraa, jota emme itse enää tarvitse. Kuopus on pian jo vuoden ja neljä kuukautta, joten kaikkein vauvamaisimmat lelut ja kirjat sai hyvillä mielin pistää eteenpäin.

Toissaviikolla meiltä käytiin hakemassa kantoreppu uuteen kotiin, ja tajusin vasta kun oli jo liian myöhäistä, että olisin halunnut hyvästellä Manducamme. Itse asiassa purskahdin itkuun melkein saman tien, kun reppu lähti kotoamme ja nyyhkytin miehelleni, että miksi en tajunnut edes kiittää rakasta reppuamme. 

Joten tässä ne nyt tulevat, ontuvasti riimitellyt kiitoksen sanat hyvin palvelleelle kantorepullemme:

Kiitos rakas Manduca

kaikista alkuilloista,

höyhensaaren silloista,

myöhäisilloista,

iltamyöhistä, muuten niin uniköyhistä

keskiöistä, aamuöistä, kantotöistä,

joita kanssamme teit.

Kiitos rakas Manduca

kaikista niistä kerroista,

jolloin lapsemme unten maille veit.

 

Share

Pages