Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Harmittelin hetki sitten ennen suihkuun raahautumistani (tässä kaamoksessa se on välillä lähes kirjaimellista raahautumista), että joulumieli on kokonaan skipannut minut tänä vuonna. Se on jäänyt jonnekin poskiontelotulehduksien, antibioottikuurien, niskajumien, työkiireiden ja koko perheen vatsatautien taakse piiloon, eikä ole uskaltanut tulla. Puhisin itsekseni, että onhan se nyt itse asiassa aika järjetöntä muutenkin, koko joulu, ja että varsinkaan tässä tilanteessa, huonojen uutisten puskiessa sieltä sun täältä ympäri maailmaa, on typerää edes vaatia itseltään mitään tonttujen iloliikkeitä. (Mielenmaisemaani kuvaa hyvin se, että kun piirtelin tässä taannoin tyttöjen kanssa, piirsin ensin tontun istumaan tuolille ja hetken kuluttua tontun tuolia vastapäätä toisen tuolin, johon piirsin tonttujen terapeutin. Korvatuntilla jos missä on varmaan työuupumusta ja monenmoista burnoutia tähän aikaan vuodesta.)

Eilen kotiin kävellessäni rinnassani pilkahti pitkästä aikaa jonkinasteinen jouluinen tyrskähdys, kun olin aivan tuntevinani kehossani sen, että päivät ne taas tästä pitenevät. Kuulokkeissa soi sopivasti Tähti tähdistä kirkkain Loirin tulkitsemana: "...vaan ajatukset, työ ja arki kiireinen, on sumentaneet lapsen herkkyyden ... nyt aikuisena pienen hetken ohikiitävän voi löytää vielä tunteen lämpimän." 

Ja sitähän tämä on. Kaamosmössöä, jonka keskellä tuikahtelee tähtiä, ja ne tähtihetket tulevat meidän perheemme jouluun tällä hetkellä aika pitkälti lasten ilon kautta. Olen saanut itse nauttia aina tosi onnellisista jouluista: ei ole tarvinnut pelätä joutuvansa aattoiltana lumihankeen pakoon, joulupöytä on ollut kukkuroillaan herkkuja ja joulupukki toi aina liikaa lahjoja. Eihän se haittaa, vaikka oma joulumieli ei aikuisiän ruuhkavuosissa olekaan millään tip-tap-tipeti-tap -tasolla, kun on luomassa lapsille taianomaista joulunaikaa. 

Minulla alkoi nyt viikon mittainen joululoma, jonka alkamista juhlistin kaivamalla äsken keittiön yläkaapista pölyisen, tonttukuvioisen viinilasin ja alakaapista yhtä pölyisen mutta aivan kelvollisen punaviinipullon. Juon lasillisen viiniä, katson hetken telkkaria tai ehkä luen kirjaa, ja aamulla aikaisin ylös ja joulunviettoon siskoni perheeni luo.

Ihanaa joulua teille kaikille!

Lue myös:

Hyvän joulun toivotukset

Aatoksia aatonattona

 

 

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Äidin perjantai:

Herätyskello soi 5.50. Olen aina herätessäni väsynyt (kukapa ei olisi tuohon aikaan), mutta tasan tunnin kuluttua heräämisestäni olen jo suoriutunut aamupesuista, aamupalasta, pukeutumisesta ja kävellen taittamastani työmatkasta, ja saavun keskustassa sijaitsevalle toimistollemme ihan pirteänä ja reippain mielin. 

Ensimmäisessä kuvassa ylävasemmalla on se kosmetiikka, jolla aamuni aloitan. Tai no, hammastahna ja hiuslakka puuttuvat kyllä kuvasta. Oikealla ylhäällä näkyy se, mitä tapahtuu useimpina aamuina, kun en ole edeltävänä iltana jaksanut miettiä työpäivän vaatteita valmiiksi. Pukeudun mustaan neulemekkoon, toisin sanoen turvavaatteeseeni. Pikameikkauksen jälkeen, yleensä klo 6.10 siirryn aamupalalle, joka on pysynyt niin pitkään kuin muistan samanlaisena: kaksi jälkiuunipalan puolikasta juustolla ja kupillinen mustaa kahvia. Ihana mieheni on ruvennut lataamaan minulle iltaisin kahvinkeittimen valmiiksi, joten minun tarvitsee vain napsauttaa se päälle. Näin saan istuttua aamupalapöydässä pari minuuttia pidempään, usein lueskellen (tällä hetkellä luen Rosa Meriläisen ja Saara Särmän hauskaa Anna mennä - Opas hauskempaan elämään -kirjaa, jota suosittelen lämpimästi!) tai tuikitärkeitä Instagram- ja Facebook-kuvavirtoja katsellen. Ja kuten alhaalla oikealla näkyy (ainakin jos leikitään, ettei kuvanlaatu ole niin kehno), olen Stockmannin kohdalla aina klo 6.40.

 

Työpäiväni kuluvat aika lailla saman kaavan mukaan: joko minä tai joku työkaverini keittää kahvia heti työpäivän alkaessa klo 7.00, sitten olen tehokas parin, kolmen tunnin ajan, kunnes minut täytyy taas ladata kupillisella kahvia. Klo 9.45 pidän siis kahvitauon, jolloin syön lähestulkoon aina Valion päärynänmakuisen proteiinirahkan. Olen oikeasti syönyt näitä rahkoja varmaan jo vuoden ajan lähes päivittäin. (Kesäloman jälkeen flirttailin hetken Skyrin kanssa, mutta ei se johtanut mihinkään pidempään.) Proteiinirahka on minulle sopiva välipala, koska se pitää kylläisenä pitkään, sekaan voi ripotella pähkinöitä, ja ainakin tätä päärynänmakuista rahkaa saa sokeroimattomana versiona. Kun olen tankannut rahkaa ja kahvia, painan hommia taas parin tunnin verran, kunnes pidän ruokatauon klo 11.45. Usein otan mukaani eväät edellisen päivän päivällisestä, mutta jos näin ei ole, käyn Foodiksessa syömässä salaattia. Viime perjantainakin minulla oli kyllä eväät mukana (perunoita ja porkkana-raejuustopihvejä), mutta en muistanut ottaa niistä kuvaa! Joudutte nyt vain kuvittelemaan, miltä näyttää mikrossa lämmitetty peruna! Suokaa tämä kömmähdykseni anteeksi. Viime perjantaina söin välipalaa myös iltapäivällä, mitä yleensä en tee, sillä repustani löytyi raakapatukka, ja pakkohan se oli syödä heti. Ja arvatkaa mitä patukan alla olevassa mukissa on? Aivan oikein - teetä! (Älkää kertoko kenellekään, että joskus hairahdun juomaan kupillisen teetä iltapäivisin kahvin sijaan.)

Klo 15.00 kirjaudun ulos työkoneeltani ja heitän uskollisen Fjällrävenin selkääni - hei hei toimisto, tervetuloa viikonloppu!

Kotimatkalla kuuntelen joululauluja. Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen, Tähti tähdistä kirkkain ja Sarah McLachlanin Happy Xmas ja Have Yourself a Merry Little Christmas soivat joululaululistallani useimmiten. Ja mikä ihanuus siinä kotiovellamme odottaakaan, juuri oikeanlainen joulukranssi, jossa on kaikki mitä kranssilta vaaditaan: rusetti, minikokoisia lahjapaketteja JA pieni joulupukki! Kello on 15.20, olen kotona, ja viikonloppu voi alkaa!

Isän perjantai:

Kaksi heleä-äänistä herätyskelloa kajauttavat hyvät huomenet klo 7.25. Tytöt tykkäävät aloittaa aamunsa lueskelemalla, eikä isällä ole mitään sitä vastaan. Kuopuksen suosikki on Mauri Kunnaksen Joulupukin soiva laulukirja (josta saa aina ensimmäiseksi nakuttaa volyyminappulaa reippaasti alaspäin), esikoinen on tarttunut perinteisempään laulukirjaan. Aamupala syödään klo 8: tarjolla on maitoa, Talk-muroja ja ruisleipää. Isä saa juoda aamukahvia rauhassa ja syödä itsekin aamupalaa samalla kun hän ja tytöt suunnittelevat yhdessä päivän tekemisiä. Joulukuun riesana ilona ovat tietenkin joulukalenterit, joita meillä on kolme: Partiolaisten adventtikalenteri, SPR:n kuvakalenteri ja siskoni meille askartelema lorukorttikalenteri. Niin joo ja onhan Heinähatun ja Vilttitossunkin joulukalenteri (DVD:llä) jokapäiväinen rutiini aattoon asti! 

Klo 9.14 mies laittaa minulle WhatsAppilla kuvan tytöistä, joilla on yllään alla olevassa kuvassa näkyvät jouluasut. Perhekerhossa vietetään joulujuhlaa, josta tytöt ovat aivan innoissaan. Kuopuskin on pitkällisen pohdinnan jälkeen hyväksynyt molemmat perhekerhon ohjaajat siihen harvojen ja valittujen aikuisten joukkoon, josta hän kertoo tykkäävänsä.

Oikeanpuoleinen kuva on pieni tunnelmapala siitä, miltä lastenhuone usein näyttää (esikoinen tosin tykkää pitää huoneen aika siistinä ja järjestää sen lähes päivittäin huolellisesti, kuopus sen sijaan osallistuu harvoin siivoamiseen mutta sitäkin tomerammin lelujen levittämiseen).  

Klo 12 kuopus nukkuu päiväuniaan ja esikoinen keskittyy omiin lempipuuhiinsa. Esikoiselta jäi hiljattain päiväunet pois, ja nykyisin hän askartelee, piirtää, värittää ja "lukee" lempikirjojaan pikkusiskon päiväunien ajan. Myös jakso Ryhmä Hauta, Sofia Ensimmäistä tai jotain muuta lempiohjelmaa on usein luvassa näihin aikoihin. Isä saa myös hengähtää hetken ja juoda kupillisen kahvia rauhassa. 

Klo 13.45 tytöt ovat syöneet välipalaa ja nyt on leikkien aika. Kaivoimme joitakin viikkoja sitten miehen vanhat tekniikkalegot häkkivarastosta esiin, ja tytöt halusivat leikkiä niillä. 

Kello on 14.45, ja mies aloittelee jo ruoanlaittoa. Meillä syödään päivällinen aikaisin verrattuna moneen muuhun perheeseen (jo puoli neljän, neljän välillä), mutta lapset myös menevät aikaisin nukkumaan. Ja minulla on yleensä kiljuva nälkä, kun tulen kotiin. Perjantaisin syömme usein jotain erikoisempaa kuin arkena muuten, ja viime perjantaina mies teki herkullista Mifu-lasagnea. Tätä tehtiin ensimmäisen kerran toissaviikolla, ja molemmat lapset söivät tätä ruokaa hyvällä ruokahalulla ja esikoinen pyysi lisää, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut silloin, kun jotain ruokaa on tarjolla ensimmäisen kerran. Melkoinen hitti siis! 

Tällainen perjantai meillä oli viime viikolla. Entä teillä? :) 

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Itsenäisyyspäivän kunniaksi ajattelin jakaa kanssanne erään hetken tässä taannoin, kun minuun iski vallanhimo.

Vallanhimo tuli hississä. Olin hetki sitten lukenut jonkin Sauli Niinistön Facebook-päivityksen, ja siinä hississä seisoessani ja katsellessani itseäni peilistä, huomasin yhtäkkiä miettiväni, ensimmäistä kertaa koskaan, että

MITÄ JOS MINUSTA TULISIKIN SUOMEN PRESIDENTTI?

Ja välittömästi tämän ajatuksen jälkeen minut suorastaan sokaisi vallanhimo.

MINÄ HALUAN SUOMEN PRESIDENTIKSI!

Jo pelkkä oman presidenttiyteni ajatteleminen voimaannutti minut seisomaan hieman ryhdikkäämmin ja ylväämmin.

Suoristin kaulahuiviani, painoin pipon tiukemmin päähän. 

Minut valtasi auvoinen mielikuva: istun tyylikkääseen jakkupukuun sonnustautuneena pehmeällä kukkakuvioisella jakkaralla pienen pyöreän kahvipöydän ääressä. Hovimestarini ojentaa minulle siroa posliinista kahvikuppia, ja ystävällisesti mutta hajamielisesti pyydän häntä laittamaan kupin pöydälle. Olen kirjoittamassa kirjettä jollekin toiselle vallan kahvaa pitelevälle ja olen siksi uppoutunut tärkeisiin ajatuksiin. Kirjoitan sulkakynällä (sellaisella se Saulikin varmaan ne Facebook-päivityksensä luonnostelee). Mielikuvissani näytän ihan Hyacinth Bucketilta. Ja asun Downton Abbey'ssa. 

Ping! Hissi oli P-kerroksessa. 

Vallanhimoni väistyi, ja olin taas tavallinen Tiia. 

Mutta ehkä joskus...

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

 

 

Share

Pages