Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Miten voi olla, että kirjoitan blogia mielessäni päivittäin, mutta kun istahdan tähän koneelle ja klikkaan Lisää blogipostaus -toimintoa, kaikki ajatukseni karkaavat? Yksi juoksee tuolla ympäri olohuonetta kaukosäädin kädessä, toinen on napannut Kindleni ja kolmas käpertyi juuri sohvannurkkaan vilttini alle lueskelemaan muiden blogeja.

Ajatuksen tasolla blogi siis päivittyy varsin tiuhaan - toisinaan kunnostaudun mielipidebloggaajana ja kirjoitan Sebastian Tynkkysestä tai Juha Sipilästä. Aivoissani julkaistiin hetki sitten lukukokemukseni Lilyn lukupiirin tämän hetken kirjasta, Murakamin vuolaasti kehutusta Kafka rannalla -romaanista, jonka viimeiselle sivulle pääsemisestä olisin ansainnut jonkinlaisen sinnikkyyspalkinnon. (Silti luin, jopa sen jälkeen, kun kirjassa mutusteltiin suupielet veressä kidutettujen kissojen sydämiä.) Jopa DIY-joululahjapostaus on julkaistu pääni sisällä - ehkä saan sen tännekin joskus. Jouluna 2018 ehkä?

Ja tytöistä olen kirjoittanut tietenkin niin paljon. Kuinka esikoinen oppi R-äänteen oli yhren hausran posrauksen niri. Kuopuksesta on kasvanut varsinainen koomikko, jonka huumorintaju on yhdistelmä Duudsoneita ja pieruhuumoria.

Esikoisen toivomuslistassa Joulupukille lukee taskukokoinen kala. (Ja minä kun luulin, että viime joulun leikkimikro ja kesällä syntymäpäivälahjaksi toivottu taikurin asu olivat jotenkin hankalia löytää.) Kuopus on toivonut paketteja, joissa on ullatuksia, ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, mummilassa ei mahdu vaatehuoneen ovi kiinni yllätysten takia.

Eikä tässä vielä kaikki! Ajatuksen tasolla on kirjoitettu myös näpsäkkä postaus viime lauantain blogibrunssista, jonka Lilyn toimitus järjesti. Pääsin Helsinkiin The Variety Show - ja The Baby Show -blogeja kirjoittavan Maria S.:n kyydissä, ja oli kyllä aika paljon helpompaa astua omalle epämukavuusalueelleen ystävän kanssa kuin yksikseen. Tilaisuus oli mukava ja rento, ja oli hauskaa nähdä livenä joitakin omia lempibloggaajiaan, joille uskaltauduin jopa mennä esittäytymään. 

Yhdestä asiasta en ole pystynyt muodostamaan postausta edes päänsisäisesti. Nimittäin Gilmoren tytöistä. Katsoimme mieheni kanssa uudet jaksot viikonloppuna, ja sulattelen sarjan loppu(kohtaust)a vieläkin. Ehkä jossain vaiheessa pystyn sarjasta jotain järkevää kirjoittamaan, ja ehdottomasti olisi hauska kuulla, mitä mieltä te olitte uusista jaksoista! 

Huominen enää, ja sitten marraskuu on jälleen kerran nujerrettu! :)

Ps. Olethan muistanut osallistua jouluiseen kirja-arvontaan? Arvonta päättyy huomenna klo 21!

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Luin LeeLuu-unileluista ensimmäisen kerran helmikuussa Puutalobaby-blogista, jossa LeeLuu-prototyypit olivat päässeet testikäyttöön. Näiden unikavereiden idea oli yksinkertainen ja mielestäni tosi nerokas: suloisenpehmoisia unileluja halatessa niihin syttyy valo, jota sitten pystyy silittelemällä säätelemään himmeämmäksi tai kirkkaammaksi. Meidän tytöille tuollaiset! mietin silloin saman tien. 

Maaliskuussa IndieGoGo-sivustolla alkoi joukkorahoituskampanja, jossa LeeLuun tuotannolle haettiin vauhtia. Tilaamalla LeeLuun ennakkoon sen sai halvemmalla, ja samalla pystyi edesauttamaan sitä, että näiden yövalopehmojen valmistus lähtisi kunnolla käyntiin. Mekin tartuimme innoissamme tarjoukseen ja tilasimme molemmille tytöille omat LeeLuut (Early Bird -hintaan yhteensä 119 euroa). Toki tiedostimme sen, että jos kampanja ei onnistuisikaan keräämään tarpeeksi varoja, ei leluja välttämättä pystyttäisi ruveta valmistamaan (missä tapauksessa saisimme sitten rahamme takaisin). Meille oli myös tärkeää olla mukana tukemassa tällaista hienoa, suomalaisten naisten keksimää ideaa. Toivoimme LeeLuulle kaikkea hyvää ja jäimme tyytyväisin mielin seuraamaan rahoituskampanjan etenemistä - hyvältä näyttää! Ja hyvältä näytti lopputuloskin: 61 241 euroa eli 106 % tavoitteesta kerättynä

Jee, tytöt saavat jouluksi omat LeeLuut!

***

Tämän jälkeen unohdimme LeeLuut pitkäksi aikaa. Aina välillä tuli kuitenkin hetkiä, jolloin harmittelimme sitä, että LeeLuut valmistuvat vasta joulun alla. Esimerkiksi myöhemmin keväällä, kun makuuhuoneen ja lastenhuoneen paikkoja vaihdettiin ja tytöt jäivät oikein nukkumaankin omaan huoneeseensa, LeeLuut olisivat olleet enemmän kuin tervetulleita. Joskus kaupoissa pyöriessämme silmiimme osui jokin samantyyppinen ratkaisu, jonka vähän harmitellen sivuutimme ja mietimme, että no, pianhan ne LeeLuutkin tulee.

Pari kertaa tässä syksyn mittaan mies on ihmetellyt sitä, että onpa kummaa, kun vieläkään ei ole tullut mitään kyselyä sen suhteen, millaiset LeeLuut haluaisimme: vaihtoehtoja olisivat olleet pöllö, kissa ja siili. No, kyllähän tässä vielä ehtii.

Jokin aika sitten mieheni kertoi, että IndieGoGon LeeLuu-kampanjasivuston parissa kommentissa oli tiedusteltu projektin etenemistä, ja molempiin oli vastannut (25 päivää sitten) Lisa Gerkens seuraavasti: "so far we are on schedule". 

Vielä alle kuukausi sitten oltiin siis aikataulussa. Jee jee, pian saamme LeeLuut!

Paitsi emme saakaan.

Viime viikon keskiviikkona 16.11. sähköpostiin pamahtikin sitten täysin yllättäen seuraavanlainen viesti:

"Hei LeeLuun ystävä,

Kirjoitamme kertoaksemme, että LeeLuu Labs on aloittanut jotakin uutta. Keskitymme tarinankerrontaan ja kehittämään LeeLuu-yövaloa entistä vuorovaikutteisempaan suuntaan. ... Tämä tarkoittaa, että emme toimita tätä erää LeeLuu-yövaloja."

Tämän jälkeen seurasi informaatiota takaisinmaksuprosessista. 

Info-osion jälkeen sähköposti jatkui näin:

"Samalla haluamme kutsua sinut mukaan seuraamaan uutta polkuamme. Uskomme sinun pitävän siitä, mitä uutta on tulossa. Jos haluat lukea lisää, tutustu uutiskirjeeseemme.

LeeLuu-tiimi"

Niin siis anteeksi mitä? "Emme toimita tätä erää LeeLuu-yövaloja."

Olisiko ollut liikaa vaadittu, että johonkin kohtaan sähköpostia olisi ujutettu edes hiukan jotain anteeksipyyntöä muistuttavaa? Meidän ennakkotilaajien eli kampanjan tukijoiden ansiosta LeeLuu-tiimi pääsi viemään projektiaan eteenpäin haluamallaan tavalla, ja sitten yhtäkkiä ilmoitetaankin lyhytsanaisessa sähköpostissa, ettei se, mitä meille kaupattiin, olekaan se, mitä he nyt haluavat varsinaisesti tehdä, joten he ovatkin sitten päättäneet olla toimittamatta LeeLuu-yövaloja. 

Ja samalla oletetaan, että olemme aivan hyperinnoissamme heidän seuraavasta askeleestaan, jossa yövaloon yhdistetään digitaalinen tarinankerronta. Varmasti hieno juttu tämäkin, mutta mielestäni LeeLuu-tiimi toimi hyvin tökerösti viitatessaan kintaalla alkuperäiselle tukijajoukolleen. Miten voidaan samassa sähköpostissa ylimalkaisesti todeta, että ette saakaan sitä mistä maksoitte mutta hei, katsokaapa tätä näppärää juttua!

Toki saamme rahamme takaisin, ja tästä LeeLuu-tiimi on informoinut meitä kampanjan tukijoita hyvin, mutta se ei muuta sitä, että tämä kampanja hoidettiin kyllä LeeLuun puolelta aika epäonnistuneesti. 

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Tekstissä esitellyt kirjat on saatu arvostelukappaleina.

Mielestäni kirjat kuuluvat jouluun kuten maustekakku kahvipöytään jouluruoan päätteeksi - ilman niitä joulusta puuttuisi jotain olennaista. Vaikka nykyään on haastavaa löytää lukemiselle niin paljon aikaa kuin haluaisin, on kirjojen saaminen lahjaksi ja etenkin niiden ostaminen muille edelleen tosi mieluisaa. Tiedän, että jouluisin ostetaan paljon jaritervoja ja ilkkaremeksiä, mutta mitä muuta voisi kirjaihmiselle paketoida? No, vaikka näitä:

Nostalgian nälkään ja musiikin ystävälle: Eppu Normaalin tarina - 40 vuotta tiimalasin santaa

Santtu Luodon kirjoittama ja Wsoyn julkaisema juhlapainos kertoo suomalaisbändistä, jonka monet laulut osaamme ulkoa. (Halusimme tai emme. Ainakin jos kuuntelee paljon radiota. Nimim. "Onko paperilla tahroja?".) Omat Eppu-suosikkini ovat Pimeyden tango, Kun olet poissa ja Näin kulutan aikaa. Jälkimmäinen laulu ei kyllä tee hyvää tupakasta eroon haluaville, sillä joka kerta, kun Martti Syrjä laulaa "ja mä poltan tupakan ja sitten toisen tupakan ja sitten mietin, josko soittaisin jollekin", jopa kaltaiseni ei-tupakoitsija alkaa kaivata sauhuja. 

Romantiikasta pitävälle nuorelle lukijalle: Let It Snow

 

Let It Snow tarjoaa teinilukijalle ihastuksen väreitä kolmen talvisen ja ah-niin-romanttisen tarinan muodossa. Lauren Myraclen, Maureen Johnsonin ja John Greenen suloisia, hauskoja rakkaustarinoita on ihana lukea viltin alle käpertyneenä. (Kirja on suomennettu, vaikka nimi onkin mukavasti jätetty englanninkieliseksi.) Kirjan on kustantanut Wsoy.

Lapsille: Risto Räppääjä ja pullistelija, Päiväkoti Heippakamu - Rebekan rapupäivä, Me Rosvolat - Karkkikumous!

Me olemme tunteneet Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan luoman Risto Räppääjän tähän asti vain televisiosta, mutta tänä jouluna tähän tulee poikkeus, kun esikoisen paketista paljastuu Risto Räppääjä ja pullistelija -kirja. Tarinan alussa Rauha Räppääjä huokailee sohvalla, kun ei ole mitään tekemistä - ja sitten hän ja Risto huomaavat, että naapuriasuntoon on tulossa kesäasukkaiksi isä ja poika. Kohta ovikello jo soikin, ja iso, leveäharteinen mies pyytää Rauhalta "pari egua" lainaksi, koska "duunattaisiin munakas". Ihan loistavaa! Melkein tekisi mieleni lukea kirja jo nyt, mutta haluan kikattaa näille hauskoille jutuille yhdessä esikoisen kanssa jouluna. Kirjan on kuvittanut Christel Rönns ja kustantanut Tammi.

Päiväkoti Heippakamu - Rebekan rapupäivä on uuden kirjasarjan ensimmäinen osa. Kirjan päähenkilö on Rebekka Lumi Maria Kukka Meri Helmi von Salhi, jonka paras kaveri on Pilvi-pehmolelu. Rebekan äiti pelaa lätkää ja isä pyörittää parturiliikettä. Rebekka käy Heippakamun päiväkodissa, jonka yhtä tavallisen kuraista päivää kirjassa kuvataan värikkäästi ja hersyvästi. Ensivaikutelma kirjasta on aika levoton, mutta siinä toisaalta piilee myös kirjan juju: sivuilla "pomppelehditaan ja pumppelehditaan" lapsen lailla. Tämän virkistävän lastenkirjan on kirjoittanut Puluboi ja Poni -kirjasarjasta tuttu Veera Salmi, kuvittanut Elina Warsta ja kustantanut Otava.

Me Rosvolat - Karkkikumous! on Siri Kolun Me Rosvolat -sarjan kuudes osa. Rosvosaagassa kerrotaan tavallisesta 10-vuotiaasta Vilja Vainistosta, jonka Rosvolan perhe kaappaa. Vilja on maantierosvojen sukua, ja yhdessä maantierosvojen muodostaman Nuorten Neuvoston kanssa mukana päättämässä maantierosvousasioista. Tässä kuudennessa osassa nuorten on käynnistettävä operaatio Karkkimyrsky kieroa makeistehtailijaa vastaan, muuten on "Suomen lasten karkinsyömisen ihanuus mennyttä". Oi että, olisipa Me Rosvolat olleet voimissaan jo minunkin lapsuudessani, olisin niin nauttinut tästä kirjasarjasta!

Me Rosvolat -sarjaa kustantaa Otava.

Kahvista, keräilystä ja kauniista muotoilusta pitävälle: Arabian kahvikupit 1916 - 2016

Tähän kirjaan ei ehkä tule tartuttua ensimmäiseksi joululahjaostoksilla, mutta suosittelen tätä kyllä lämpimästi! Kaunis kirja varmasti herättää kiinnostusta, sillä Arabian kahvikupit symboloivat monelle suomalaiselle niitä kaikkein tärkeimpiä yhteisiä kahvihetkiä. 

Kirjassa kiteytetään kauniisti: "Kahvihetki voi olla hyvin vahva ja jopa synesteettinen kokemus, jossa kahvikupin esteettinen olemus, sen muoto ja materiaali, väri ja koristeet vaikuttavat oleellisesti niin kahvin makuun kuin kokonaisnautinnon laatuun." Juuri näin! Minulle kahvikuppi on aina ollut lähes yhtä tärkeässä roolissa kuin kahvi itsessään. Siitä asti, kun olen kahvia juonut, minulla on myös ollut lempikuppeja - eikä mikä tahansa kippo muuten pääse lempikupikseni, sillä minulla on yli 20 vuoden kahvinjuontihistorian aikana ollut vain kolme eri lempikuppia. 

Kirjaan tarttuessani mietin ensin vähän haikeana, että harmi, ettei itselläni ole yhtään Arabian kuppia, mutta onhan minulla! Itse asiassa kaappimme suorastaan pursuilevat Arabian mukeja, niitä on niin paljon, että osan voisi viedä vaikka varastoon! Puhun tietenkin noista lähestulkoon joka kotiin kuuluvista Muumimukeista, joita minä ja mieheni olemme saaneet sekä tädiltäni että anopiltani lahjaksi. Minäkin tapasin yhteen aikaan juoda kahvini Muumimukista, vaikka varsinaista lempikuppistatusta ne eivät olekaan koskaan saaneet (ne ovat hiukan liian isoja siihen hommaan). Glögimukeina varsinkin nuo yllä olevan kuvan Muumimukit ovat muuten ihan parhaita, koska on ihana katsella Muumilaakson jouluisia maisemia glögiä nauttiessa.

Joka tapauksessa, tämä Helena Leppäsen kirjoittama, Katri Lehtolan kauniita valokuvia sisältämä, Wsoyn kustantama kirja on kuin kaunis kahvikattaus, jonka äärellä voi viettää ja muistella rakkaita kahvihetkiä. 

***

Ja nyt siihen arvontaan! Tämä arvonta suoritetaan erityisesti nuorempaa lukijakuntaa silmällä pitäen, sillä arvon sekä Let It Snow -kirjan että Me Rosvolat - Karkkikumous! -kirjan.

Arvontaan osallistut kertomalla kommenttikentässä, mitä itse tykkäät jouluisin lukea. Jos haluat osallistua vain toisen kirjan arvontaan, mainitse tämä kommentissasi, muuten olet automaattisesti mukana molempien kirjojen arvonnoissa. Muista laittaa mukaan sähköpostiosoitteesi, niin saan voittajiin yhteyttä! :) 

Arvonta päättyy 30.11.2016 klo 21.

***

Kuvat: S. Aaltonen.

Lue myös:

Kirjajoulut ja joulukirjat

Kolmannen adventin jouluruno

 

Share

Pages