Ladataan...
Kahvia, kiitos!

*Kasvisruokaa koko perheelle -kirja saatu arvostelukappaleena (Gummerus).

Olen ensimmäistä kertaa mukana lihattoman lokakuun vietossa, ja lokakuun jälkeenkin aion jatkaa tätä lupaavassa vauhdissa olevaa kehitystä kohti aina vain kasvispainotteisempaa ruokavaliota. Lihaton lokakuu ei ole aiemminkaan jäänyt minulta huomiotta, mutta (häpeällistä kyllä) vasta nyt koen pystyväni siihen osallistumaan. Kasvissyöjän lautaselle näyttää tulleen viime aikoina niin paljon uutuuksia ja arkea helpottavia tuotteita, että kaltaiseni ummikkokin uskaltaa ottaa lihattomuushaasteen vastaan. Lihansyönnin eettiset ja ekologiset ongelmat ovat toki soimanneet minunkin omaatuntoani jo pitkään, mutta silti jokin on saanut minut pysyttelemään sekaruokavaliossa. Tuo jokin pitää sisällään varmasti ainakin tottumisen tietynlaiseen ruokavalioon ja myös epätietoisuuden siitä, että mitä ja miten tässä sitten kuuluisi syödä. Hyvänä esimerkkinä huolenaiheeni siitä, että jos koko perhe syö hyvin kasvispainotteisesti, saammeko me varmasti riittävästi proteiinia ja rautaa - varsinkin tuon jälkimmäisen puutteesta olen kärsinyt lähes koko aikuisikäni ja joudunkin säännöllisesti popsimaan rautakuureja. Muun muassa näihin hyvin yleisiin huolenaiheisiin vastataan Kasvisruokaa koko perheelle -kirjassa*. (Aion muuten nyt käyttää tätä blogia kätevänä tiedonvälitysalustana ja kertoa äidilleni, joka tämän postauksen kuitenkin lukee, että ei hätää: saan riittävästi rautaa herneistä, linsseistä, pavuista, soijasta, tofusta, pähkinöistä, siemenistä, kvinoasta ja vihreistä lehtivihanneksista...sitä paitsi, eipä se vuosikausien sekaruokavaliokaan liharuokineen ole onnistunut pitämään hemoglobiiniani erityisen korkealla.)

 

Myös lasten ruokailutottumukset ja -mieltymykset ovat (tietenkin) iso tekijä viikoittaisessa ateriasuunnitelmassamme. Jauhelihakastike makaronin tai perunan kaverina on yksi niistä harvoista ruoista, joka kelpaa molemmille lapsille yleensä aika hyvin. Silti nykyään enää vain 1 - 2 ruokaa viikon neljästätoista lämpimästä ateriasta ovat jauheliharuokia, ja broilerinsuikaleita olemme ostaneet enää keskimäärin kerran, pari kuussa, kun vielä jokin aika sitten teimme jotain broileriruokaa joka viikko. Uusiin makuihin tottuminen kestää esikoisella kauan, mutta onneksi kasvisruokapuoleltakin on löytynyt jo lasten lemppareita: esikoinen esimerkiksi tykkää riisi- ja nuudeliwokeista, kun taas kuopus rakastaa mieheni tekemiä porkkana-raejuustopihvejä. 

Edistystä ruokarintamalla on siis tapahtunut! Esikoisen ollessa vauva ja pärjätessä vielä rintamaidolla ja myöhemmin soseilla, emme mieheni kanssa tehneet oikeastaan kuin jauheliharuokia. Viikon ruokaostoksissa saattoi olla viisikin pakettia jauhelihaa: jauhelihakeittoon, perunoihin ja jauhelihakastikkeeseen, spagetti bologneseen, makaronilaatikkoon ja lihapulliin...mutta ei enää! Ja hyvä niin. Hitaasti mutta varmasti tämäkin perhe on edennyt ja jatkaa etenemistään eettisempään ja ekologisempaan tapaan ruokailla; ei varmaan (ainakaan tässä vaiheessa) koko perhe sataprosenttisesti ilman lihaa, mutta kuitenkin paljon kasvispainotteisemmin kuin vielä muutama vuosi sitten.

Kuvissa näkyvä ruoka on porkkana-pähkinäpastaa, jonka resepti on Kasvisruokaa koko perheelle -kirjasta, jonka sain arvostelukappaleena Gummerukselta. Kirjan on kirjoittanut kaksi äitiä: lasten ravitsemusterapeutti, ruokatoimittaja Sara Ask ja toimittaja, kirjailija Lisa Bjärbo. Kirjassa on mukavasti sekä nopeita arkiruokia että vaativampiakin reseptejä - suosittelen!

Ps. Hyvää keskustelua ja hyödyllisiä vinkkejä tästä aihepiiristä juuri nyt myös Julia + Ihminen -blogissa.

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Tänään on kansainvälinen kahvipäivä, ja onneksi myös kurkkuni oli merkinnyt tämän tiedon kalenteriinsa, koska tänään ensimmäistä kertaa moneen päivään pystyin taas juomaan aamukahvini! Kuumaa kahvia en vieläkään uskaltanut hörpätä, kiitos suussani päivätolkulla majailleiden kipeiden rakkuloiden, mutta suht lämpimänä pystyin polttoaineeni nauttimaan, mikä on huomattava parannus jääkahveihin ja pillillä imettyihin kylmiin kahveihin, joihin minun on ollut tällä viikolla tyytyminen. 

Kansainvälisen kahvipäivän kunniaksi tein listan reissun parhaista kahvitteluhetkistä:

Pelastava kupillinen yläilmoissa (matkalla Los Angelesiin)

Nautittu siinä vaiheessa, kun olin antanut jo lähestulkoon kaikkeni kuopukselle, joka vaati lentokoneessa jatkuvaa viihdyttämistä ja silmälläpitoa. Lapsoseni oli vihdoinkin nukahtanut, ja sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta painaakseni kutsunappulaa ja uskalsin tilata itselleni kahvin siitäkin huolimatta, että tunsin tällä teollani rasittavani lentohenkilöstöä kohtuuttomasti. Siinä kahvikuppia pidellessäni tunsin, miten kahvin myötä elämää valui hiukan minuunkin, eikä vain hiljalleen minusta pois.

Aamukahvit La Jollassa

Olimme vuokranneet La Jollasta kolme perhettä nielaisevan beach housen, ja siellä oli iso pöytä penkkeineen, jonka äärellä söimme aamupalaa. Vaikka todellisuudessa nämä aamupalatilanteet olivat usein sellaisia, että kun istuit alas, sait saman tien pompata ylös hakemaan keittiöstä lapsille jotain ja muutenkin jouduit koko ajan kaatamaan/pyyhkimään/pilkkomaan/perustelemaan jotain asiaa lapsille, niin ne olivat kuitenkin sellaisia mukavia yhdessäolon hetkiä, jolloin juotiin kahvia ja suunniteltiin päivän menoja.

Ensimmäinen hääjuhlassa juotu kahvikupillinen

Tuli suureen tarpeeseen. Se oli niitä helpotuksentäyteisiä hetkiä: olet vähän väsynyt mutta onnistunut painamaan väsymyksen taka-alalle, koska olet niin onnellinen läheistesi onnesta, olet huojentunut siitä, että sait luettua sopertelematta sanoja rakkaudesta yli sadalle silmäparille, lapset ovat hetken aikaa joko rauhassa tai joku muu katsoo heidän peräänsä, ja rakas miehesi lähestyy sinua hymyillen sinulle tarkoitettu kahvimuki kädessään. Kun tajuat edessäsi kimmeltävää merta katsellessasi, että hääjuhla ja oikeastaan koko lomakin on vasta alkamaisillaan.

Tämä ei ole se ensimmäinen kupillinen, vaan jälkiruokakahvi. Tärkeä tehtävä silläkin kyllä oli.

Coffee to go

Heti toisen lomaviikkomme maanantaina lähdimme varhain aamulla ajamaan Hollywoodiin Universal Studiosille ja haimme aamukahvit kämppämme lähellä olevasta Starbucksista. Otin samanlaisen kahvin kuin veljeni: tummapaahtoista kahvia venti-koossa eli melkein kuuden desilitran mukissa. Huomasin muuten reissussa taas kerran sen, miten vahvasti kahvi liittyy siihen, että minusta tulee sosiaaliseen kanssakäymiseen kykenevä ihminen. En jaksaisi edes vastailla mihinkään ennen kuin olen saanut aamukahvini. Saatan vain istua hiljaa, vaikka joku selostaisi minulle jotain. En ole kuitenkaan millään lailla pahalla päällä, olen vain hyvin vaitonainen siihen saakka, että kahvin taika alkaa vaikuttaa.

Toinen pelastava kupillinen yläilmoissa

Viimeinen lentomme, Kööpenhamina - Helsinki. Kuopus niin väsynyt ja kyllästynyt matkustamiseen, että mikään ei ollut hyvin. Olin koko pitkän vaelluksemme Kööpenhaminan lentokentällä miettinyt, että sitten kun olemme löytäneet lähtöporttimme, käyn hakemassa kupin kahvia. (En ostanut kahvia matkan varrelta, koska minulla oli tarpeeksi tekemistä käsimatkatavaroissa ja lapsissa.) Matkan varrella olikin tosi kivan näköisiä kahviloita. Mutta lähtöporttimme olikin sitten niin kaukana kaikesta muusta, etten yksinkertaisesti jaksanut lähteä kävelemään taas takaisin päin, ja koneeseen nousuunkaan ei ollut enää niin paljon aikaa. Kävin itseni kanssa vähän väliä keskustelua aiheesta mahtaakohan siellä koneessa saada kahvia. Kun istuin jo koneessa, luin edessä olevan istuimen taskusta löytyvästä menusta, että jihuu, saamme kaikki aamiaista ja kahvia, kunnes tajusin, että ei sittenkään jihuu - vain kaksi ensimmäistä penkkiriviä saavat. Mutta siinähän se aika meni mukavasti jännittäessäni, että saisimmeko me köyhemmät matkustajat kahvia ollenkaan. No saimme me, sellaisen ruokalusikallisen verran pieneen valkoiseen muovikupposeen. Mutta se auttoi jaksamaan lennon loppuun!

Tämä kuva on otettu lennolta Losista Bostoniin, tarpeeseen tuli tämäkin kupillinen:

Vihdoinkin kotona -kahvit

Monelle tuttu tilanne: eteinen täynnä matkalaukkuja, osa tavaroista vielä autossa, kaikki purkamatta, olet suihkun tarpeessa ja sinulla on kova nälkä. Meidän kotiintuloamme helpotti hurjasti se, että olimme siivonneet lähtöpäivänä kodin ihan tiptop-kuntoon ja erityisesti se, että anoppi oli käynyt tuomassa jääkaappiin vähän ruokatarpeita ja tehnyt makaronilaatikkoakin, ettei meidän heti ensimmäiseksi tarvinnut ruveta pähkäilemään mitään ruoanlaittoon liittyvää. (Lapset istuivat muuten aika hartaina omilla paikoillaan haarukoimassa makaronilaatikkoa suuhunsa!) Ja sitten ruoan päätteeksi keitettiin kahvit omalla keittimellä, jotka piristivät niin, että purimme saman tien kaikki matkalaukut tyhjiksi ja pistimme pyykkikoneen päälle. 

Onko sinulla jotain erityisen mieluisia kahvimuistoja kuluneelta kesältä?

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Tänään täällä Kahvittelijan keittiössä keitetään oikein kunnon valivalikahvit! Toivottavasti sinäkin muistat joskus istua alas, hengittää syvään ja oikein uppoutua kaikkeen siihen, mikä juuri nyt on elämässäsi huonosti!

Tällä viikolla meillä täällä Kahvittelijan kotona on sairasteltu. Tämä sama, syvältä hanurista oleva teema oli nähtävissä kodissamme jo viime viikolla, kun kuopuksella todettiin olevan vauvarokko. Aloimme kuitenkin epäillä lääkärin diagnoosia siinä vaiheessa, kun kuopuksella aukesivat varpaanvälit. Yritimme parhaamme mukaan sekä lievittää kipua että saada varpaanvälejä olemaan vuotamatta verta, tässä vähän vaihtelevasti onnistuen. Jos varpaat eivät olleet illansuussa aivan vereslihalla, kiedoimme niihin yöksi lampaanvillaa pitämään varpaita hellävaraisesti erillään, ja tässäpä sellainen hoitokeino, jonka jokainen kaksivuotias mukisematta hyväksyy! Or not. 

Sunnuntaina sitten esikoinenkin heräsi kuumeisena, ja loppupäivästä minullakin oli sellainen olo, että tiesin kuumeen olevan nousemassa. Ja kyllähän se sieltä nousi, samoin kuin minä maanantain vastaisena yönä, kun hoipertelin vilusta väristen keittiöön ottamaan Buranaa. Jo tämä reissu teki niin sanotusti vähän tiukkaa ja nostatti nihkeän tuskanhien pintaan, mutta yritin siinä sitten kuitenkin edetä kohti vessaa, koska olisihan se kohtuullista, että myös kuumeisena pääsisi käymään pissalla. No minä en päässyt, vaan pyörryin dramaattisesti vessan kynnykselle, joka näin jälkikäteen ajateltuna ei ollut ollenkaan hyvä paikka ihmisen pyörtyä. Siinä on nimittäin sellainen aika kova ja terävä kynnys, johon onnistuin telomaan polveni mätkähtäessäni kovalle lattialle. Mieheni oli onneksi kuullut kaatumisen aiheuttaman tömähdyksen ja tuli hätiin, koska en olisi päässyt omin avuin lattialta ylös. Olin sopertanut jotain sekavaa takista ja ollut veltto kuin spagetti, kun mies oli auttanut minut takaisin sänkyyn.

Maanantaina kävin työterveydessä samalla kun mies vei kuopuksen uudelleen lääkärille, joka totesi kyseessä olevan sittenkin enterorokon. Kuopus alkaa onneksi olla jo terve, eikä esikoiselle ole ainakaan vielä tullut ainoatakaan rakkulaa, mutta minulla on ollut eilisestä lähtien suussa, käsissä ja jaloissa ärsyttävästi kutisevia ja kipeästi pisteleviä rakkuloita. Jos jotain yrittää syödä, tuntuu siltä, että siinä samalla nieleskelee muutaman minikaktuksen. 

Huoh. Arvatkaa muuten mistä valivalikahvikupillisen tunnistaa (valituksen lisäksi) parhaiten? Siitä, ettei kupissa ole oikeasti yhtään kahvia. Koska kurkkukipu ja kipeät rakkulat.

Keitä sinä nyt vuorostasi oikein kunnon valivalikahvit tai tule ainakin tänne kommenttikenttään valittamaan jostain - ollaan surkealla mielellä yhdessä!

 

Share

Pages