Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Innostuin Puutalobabyn tontilta bongaamastani, ilmeisesti monissa blogeissa viime aikoina kiertäneestä #husband/#boyfriend-haasteesta, jossa kysellään kumppanilta asioita vaimosta tai tyttöystävästä. Mieheni lupasi ystävällisesti osallistua haasteeseen, kunhan keittäisin ensin kahvit. Nyt aloitetaan! (Kysymykset siis kopioitu suoraan Puutalobabyn postauksesta.)

Mahdolliset omat kommenttini ovat miehen vastauksen alla suluissa. Jos en ole kommentoinut mitään, mies on osunut aivan oikeaan.

1. Jos vaimosi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?

Modern Family.

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?

Ei hän laita kastiketta.

3. Mikä on hänen inhokkiruoka?

Joku sellainen mössö, jossa on liikaa jauhelihaa.

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?

Mansikkamargaritan ja joko pihvin tai pasta-aterian.

5. Mikä on hänen kengänkoko?

39.

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?

Kahvi- ja kirja-aiheiset jääkaappimagneetit.

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?

Ei mitään, koska hän kyllästyy ruokiin aika helposti.

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?

Ei oikein mitään mainstreamia, aika omalaatuinen maku. Kyllä se aika sellaista mollivoittoista saa olla, aika melankolista. Pieni ryvettymisen meininki saa olla.

9.  Minkälaisista elokuvista hän pitää?

No kyllä niissäkin saa olla ryvettymistä mukana. Jotain ihmiskohtaloita, ei pelkkää lottovoittomeininkiä.

(Muuten ihan samaa mieltä, paitsi että mulla ei oikein nykyisin tahdo jaksaminen/keskittymiskyky riittää elokuviin.)

10. Minkä väriset silmät hänellä on?

Siniharmaan joukossa on pikkaisen vihertävää.

11. Kuka on hänen paras ystävä?

No kyllä mä sanoisin, että hänen siskonsa.

12. Missä hän on syntynyt?

Vaasassa.

13. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?

Ei se syö kakkua.

14. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja? 

Tietokoneen.

15. Mitä hän osaa erityisen hyvin?

Leikkiä lasten kanssa mielikuvituksellisesti ja kirjoittaa. Ja joskus hänelläkin on omat nokkelat hetkensä.

(Kiitos.)

16. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?

Banaaniletut (koska hän ei muuten tykkää banaanista yhtään).

17. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?

Kännykkä, kukkaro ja avaimet.

18. Mikä saa hänet ärsyyntymään?

Pienet asiat, jotka ei toimi. Tai jos on jotain työlästä. Jos tietokone, blogi, Instagram tai Facebook tökkii.

19. Entäs piristymään?

Ihan joku tosi pienikin asia, esim. jääkaappimagneetti voi piristää valtavasti. 

20. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?

Myllystä! Myllystä!

(Heh heh. Joo, silloin 13-vuotiaana. Nyt ihailen kirjailijoita, kuten esimerkiksi J. K. Rowlingia.)

21.  Millainen hän on vaimona?

Hyvä.

22. Milloin hän tapasi vanhempasi?

2006.

23. Mikä on hänen uusin villityksensä?

Ei taida olla enää kauheasti mitään villityksiä, ei se enää oikein pelailekaan mitään.

(Totta - ei ole aikaa villityksille!)

24. Millainen on hänen kotilook?

Joku rento toppi tai paita ja sitten jotkut semmoset caprit tai legginsit ja sukat on sohvankulmalla ja tukka nutturalla.

 

Hyvin se meikäläisen tuntee. <3 Jos innostut itsekin haasteesta, linkkaa postauksesi tai vastauksesi tänne kommentteihin! :)

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Näiden kolmen vuoden aikana, jolloin olen kotona ollut, mieheni ei koskaan töistä tullessaan ole voinut olla aivan varma siitä, minkälainen vaimo ja lasten äiti kotona odottaa.

On ollut pullantuoksuinen emäntä, joka on keittänyt kahvit valmiiksi ja kattanut pöytään jotain hyvää. 

On ollut uliseva hermoraunio, joka on sihissyt tulevansa hulluksi ja sujahtanut samalla ovenavauksella kävelylle.

On ollut äkäisin elkein broilerinsuikaleita ruskistava vaimo, joka on tokaissut jotain ärsyttävää.

On ollut lempeästi hymyilevä, lattialla kikattava, satuja lukeva, pyykkejä pesevä, sängyssä huilaava, sohvalla lojuva, piiloleikkiä leikkivä, duplolinnan takaa kurkistava, hiekkalaatikolta vilkuttava, salaa itkevä, räjähtänyt tylsistynyt energinen innostunut iloinen pirteä väsähtänyt yksinäinen seurankipeä suihkun tarpeessa oleva kahvia juova vauvanpyllyä pesevä ärjyvä vitsaileva hajamielinen puoliso.

Eikä koskaan, ei kertaakaan, mies ole eteiseen astuessaan antanut ilmeellä tai eleelläkään ymmärtää, että pitäisi olla jotain muuta, jotain enemmän, jotain erilaista. Saada enemmän aikaan, jaksaa paremmin, tehdä tehokkaammin, ulkoilla reippaammin, hymyillä iloisemmin, keittää vaihteeksi jotain muuta kuin nallemakaronia.

Minä toivon niin kovasti, että pystyn itse samaan. Samalla tiedän, että en varmaan aina pysty. Tuntuu vaikealta lähteä ja antaa olla, miettiä, että ne tekee mitä ne tekee. Tai en minä tiedä, ehkä se osoittautuu helpommaksi kuin nyt luulen. Mutta jos nyt jo saan itseni kiinni miettimästä, että varooko mies sitten, ettei kattila tipahda hellalta lasten päälle niin voisin kuvitella, että en ihan noin vain pysty ohjaksista luopumaan. Onneksi minun on pakko! Olisi sitä paitsi ihan älyttömän typerää ajatella, ettei mies pärjäisi; onhan se nyt hyvänen aika näiden lasten isä, joka on osallistunut lastenhoitoon joka ikinen päivä siitä sekunnista lähtien, kun kalpeana ja onnesta huumaantuneena piteli vastasyntynyttä esikoista paitansa sisällä synnytyshuoneessa. Mieheni on valvonut öisin enemmän kuin minä, kantanut esikoista repussa useammin, vaihtanut satoja vaippoja, nukuttanut, tyynnytellyt, hyssytellyt, heijannut, kanniskellut, silitellyt, niistänyt, syöttänyt, leikkinyt, komentanut, kylvettänyt - ei siinä ole mitään ihmeellistä, että hän jää, kun minä menen töihin.

Ongelmat ovat omassa päässäni, kuten yleensäkin. Kun miehen hoitovapaa vahvistui toiveesta suunnitelmaksi ja suunnitelmasta kohta tapahtuvaksi oikeaksi muutokseksi, istuimme sohvalla ja keskustelimme asiasta.

"Suurin ongelmahan tässä tulee olemaan se, ettet sä ole sitten enää kontrollissa siitä mitä täällä tapahtuu", mies totesi, kun pohdimme hoitovapaan hyviä ja huonoja puolia.

"Ei, en mä koe ollenkaan, että se olisi noin..." vastustelin.

Mutta noin se on. Täytyy siis muistuttaa itseään joka työpäivän jälkeen ennen kotioven avaamista, etten minäkään osoita eleilläni, ilmeilläni enkä sanoillani, että jotain olisi pitänyt tehdä toisin. 

P.s. Huomenna on ensimmäinen työpäivä! J ä n n i t t ä ä!

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Mieheni esiintyy sen verran usein blogiteksteissäni, että hän ansaitsisi aivan oman esittelypostauksensa. Olen tällaista suunnitellutkin jo pidempään ja ehkä vielä joskus saan sellaisen postauksen myös aikaiseksi. Nyt ei kuitenkaan ole vielä syvällisemmän esittelyn aika, mutta halusin näin viikonlopun kunniaksi kirjoittaa kerrankin niitä heittoja, joita mieheni sanoo sen sijaan, että kirjoittelisin aina esikoisen verbaalisesta ilotulituksesta.

Nyt tässä parhaillaan tätä kirjoittaessani tajusin, että olen näköjään onnellisesti unohtanut lähestulkoon kaikki ne letkautukset, joita tarkoitukseni oli tulla tänne raportoimaan, mutta tässä ne mitä hataraan muistiini jäi:

Olin ostanut uutta meikkivoidetta, joka lupasi luoda kasvoille hehkua. Aikani voidetta naamaan sudittuani kysyin toiveikkaana mieheltäni: "Hehkuuko mun naama?" ja mies vastasi lohduttavaan äänensävyyn: "Ei ainakaan tässä valossa!"

Toinen meikkianekdootti: olin ostanut ripsiväriä, jonka piti tehdä ripsistä dramaattiset. Meikattuani kysyin mieheltäni mielipidettä: "No, onko mun ripsissä draamaa?" Mies vilkaisi minua ja totesi: "Tuohan on melkein jo trilleri!"

Ja tässä päivänä eräänä, kun taas sain päähäni, että nyt ne terveelliset elämäntavat alkavat ja kunto kohenee ja kilot karisevat ja ties mitä kaikkea niin huikkasin innoissani miehelleni: "Hei, se mun kahvakuula pitää hakea sieltä häkkivarastosta!" Miehen osuva mutta vähemmän kannustava vastaus oli: "Ai, meinaatko taas sisustaa sillä?"

Niin joo ja sitten vielä tämä: olimme hiljattain palaamassa siskoni luota ja katselin kaihoisasti ohikiitäviä, kauniita jokimaisemia ja niiden varrella kulkevia kävelyreittejä. "Voi kun olisi mukavaa ruveta vaeltamaan!" intoilin miehelleni. "No jätänkö heti kyydistä?" mies kysäisi.

Ladataan...

Pages