Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Harmittelin hetki sitten ennen suihkuun raahautumistani (tässä kaamoksessa se on välillä lähes kirjaimellista raahautumista), että joulumieli on kokonaan skipannut minut tänä vuonna. Se on jäänyt jonnekin poskiontelotulehduksien, antibioottikuurien, niskajumien, työkiireiden ja koko perheen vatsatautien taakse piiloon, eikä ole uskaltanut tulla. Puhisin itsekseni, että onhan se nyt itse asiassa aika järjetöntä muutenkin, koko joulu, ja että varsinkaan tässä tilanteessa, huonojen uutisten puskiessa sieltä sun täältä ympäri maailmaa, on typerää edes vaatia itseltään mitään tonttujen iloliikkeitä. (Mielenmaisemaani kuvaa hyvin se, että kun piirtelin tässä taannoin tyttöjen kanssa, piirsin ensin tontun istumaan tuolille ja hetken kuluttua tontun tuolia vastapäätä toisen tuolin, johon piirsin tonttujen terapeutin. Korvatuntilla jos missä on varmaan työuupumusta ja monenmoista burnoutia tähän aikaan vuodesta.)

Eilen kotiin kävellessäni rinnassani pilkahti pitkästä aikaa jonkinasteinen jouluinen tyrskähdys, kun olin aivan tuntevinani kehossani sen, että päivät ne taas tästä pitenevät. Kuulokkeissa soi sopivasti Tähti tähdistä kirkkain Loirin tulkitsemana: "...vaan ajatukset, työ ja arki kiireinen, on sumentaneet lapsen herkkyyden ... nyt aikuisena pienen hetken ohikiitävän voi löytää vielä tunteen lämpimän." 

Ja sitähän tämä on. Kaamosmössöä, jonka keskellä tuikahtelee tähtiä, ja ne tähtihetket tulevat meidän perheemme jouluun tällä hetkellä aika pitkälti lasten ilon kautta. Olen saanut itse nauttia aina tosi onnellisista jouluista: ei ole tarvinnut pelätä joutuvansa aattoiltana lumihankeen pakoon, joulupöytä on ollut kukkuroillaan herkkuja ja joulupukki toi aina liikaa lahjoja. Eihän se haittaa, vaikka oma joulumieli ei aikuisiän ruuhkavuosissa olekaan millään tip-tap-tipeti-tap -tasolla, kun on luomassa lapsille taianomaista joulunaikaa. 

Minulla alkoi nyt viikon mittainen joululoma, jonka alkamista juhlistin kaivamalla äsken keittiön yläkaapista pölyisen, tonttukuvioisen viinilasin ja alakaapista yhtä pölyisen mutta aivan kelvollisen punaviinipullon. Juon lasillisen viiniä, katson hetken telkkaria tai ehkä luen kirjaa, ja aamulla aikaisin ylös ja joulunviettoon siskoni perheeni luo.

Ihanaa joulua teille kaikille!

Lue myös:

Hyvän joulun toivotukset

Aatoksia aatonattona

 

 

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Matkakertomus jatkuu, tervetuloa mukaan! :)

Lauantaina 10.9. hyvästelimme haikeina La Jollan hiekkarannat ja auringonlaskut ja lensimme Bostoniin. Isoveljeni nykyinen kotikaupunki on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen varsinkin äitiini, joka huokaili jo iltahämärissä lentokentälle laskeutuessamme, että katsokaa nyt miten kaunista! 

Bostonissa joimme paljon kahvia, veimme lapset perinteiseen puistokaruselliin, kiersimme amfibiobussi Duck Boatilla kaupungin keskustassa ja pitkin Charles-jokea, kirosimme tuplamatkarattaitamme (metrolla kulkeminen oli muuten tosi kätevää, mutta leveät rattaat hieman nakersivat näppäryyttä), juhlimme kummityttömme kuusivuotispäiviä Frozen-grillijuhlissa veljeni ja hänen vaimonsa luona ja söimme useamman kerran The Cheesecake Factoryssa.

Maanantaina ankkalaivakierroksen jälkeen veljeni vei minut ja siskoni pubikierrokselle lempipaikkoihinsa, ja jossain vaiheessa iltaa myös yksi hänen parhaista ystävistään liittyi seuraamme. Viimeisessä paikassa oli "$1 oyster night", ja seurueemme miespuoliset jäsenet saivat minut ja siskoni ylipuhuttua maistamaan ostereita ensimmäistä kertaa koskaan. En edelleenkään tiedä, miten niitä kuvaisin. Mieleen tulee yök mikä limanuljaska ja toisaalta no joo, ihan ok. Veljeni kaveri paljastui intohimoiseksi osterifaniksi ja päätyi loppujen lopuksi syömään yli neljäkymmentä osteria! Hän olisi kai lopettanut jo aiemmin, mutta hänen tätä tärkeää päätöstä vatvoessaan totesin (ihan viattomin aikein), että ei hän varmaan pystyisikään syömään enempää. Tätä sanoessani en tiennyt, että tämä tyyppi rakastaa osterien lisäksi haasteita, joten vähän kuin HIMYM:n Barney, se oli challenge accepted! ilman, että kukaan olisi varsinaisesti haastanut häntä. Koska hän tosiaan söi niin järjettömän määrän ostereita, nimitti hän itse itsensä osterikuninkaaksi ja sai jopa tarjoilijan väkertämään itselleen paperisen Oyster King -kruunun. Hauska ilta!

Seuraavana päivänä lähdimme aikaisin aamulla shoppailemaan. San Diegossa emme kierrelleet kauppoja ollenkaan (paitsi joissakin turistikohteiden matkamuistomyymälöissä kyllä kävimme). Olimme etukäteen sopineet, että tiistaina veljeni ajaa minut, siskoni ja äitimme tunnin matkan päässä sijaitsevaan Wrentham Village Premium Outlets -shoppailukylään, jossa saisimme rauhassa keskittyä ostoksien tekoon ilman lapsia. En ole enää vuosiin nauttinut shoppailusta, ja minulla olikin vähän vaikeuksia päästä kauppakierroksella vauhtiin. Aluksi katselin vain vaatteita ja leluja lapsille, enkä osannut keskittyä omiin vaatehankintoihini ollenkaan, vaikka täsmäkohteita minulla kyllä oli mielessäni muutama (neuletakki, farkut, syystakki). Mutta kun olin saanut hoidettua lasten vaateostokset pois päiväjärjestyksestä, löysinkin itsestäni varsin omistautuneen shoppaajan, varsinkin vähän yllättäen Guessin liikkeessä. Ja Gapissa. Ja kun saman viikon torstaina suuntasimme vielä isoon ostoskeskukseen keskustassa, shoppailuinnostukseni vain paisui paisumistaan, eikä minulla ollut enää mitään vaikeuksia löytää mieluista ostettavaa. 

Perjantaina toteutui yksi reissuhaaveistani, kun kiertelimme Harvardin kampuksella. Yritin näyttää opiskelijalta siinä kuitenkaan onnistumatta (ehkä yli-innokas hymyni ja räikeä Harvard-laukkuni paljastivat minut turistiksi). Olin onnellinen, kun sain nuuhkia kirjoja Harvardin kirjakaupassa ja ostin itselleni tuliaiseksi Harry Potter -värityskortteja. 

 

 

Viimeisenä kokonaisena matkapäivänä ennen paluulentoa kävimme myös joulukaupassa (olen muuten joskus haaveillut perustavani sellaisen kahvila-myymälän, jossa olisi aina joulu!) ja syömässä koko porukalla suositussa italialaisessa ravintolassa. Ilmassa oli haikeutta niin kuin tällaisissa tilanteissa aina. Unohtumaton kolmen viikon reissukaruselli oli pyörähtänyt viimeiselle kierrokselleen, eikä edessä ollut enää kuin pakkaamista ja pitkä paluulento. 

Kiitos mukana matkanneille ja erityinen kiitos veljelleni ja kälylleni, jotka kaikesta omasta häähulinastaan huolimatta tekivät kaikkensa, että meidän reissumme olisi ikimuistoinen. Ja sitä se todellakin oli! <3

(Kuvat: S. Aaltonen)

 

Share

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Olen yrittänyt tässä pikkuhiljaa koota reissuraporttia lomamme ensimmäisestä pätkästä eli seikkailuistamme Kalifornian auringon alla. (Tajusin muuten kunnolla vasta La Jollan Windansea Beachilla kävellessäni, että tämähän on ihan aurinkoloma. En ollut oikeastikaan etukäteen sisäistänyt, miten kuumaan ja aurinkoiseen paikkaan olemme matkustamassa. Jollain mystisellä tavalla olin kyllä osannut pakata mukaan aurinkorasvan ja uikkarit tajuamatta kuitenkaan niitä pakatessani, että niitä tarvittaisiin oikeastikin.)

Aika, jonka vietimme Yhdysvaltain länsirannikolla, oli ihana. La Jollan pieni rantakaupunki oli viihtyisä, vuokraamamme beach house hikinen ja hiekkainen, täynnä lasten melua ja pientä krääsää (välillä kieltämättä aloin hiukan odotella eläkereissuja ja säntillisen siisteinä pysyviä oleskelutiloja, joiden pöytiä peittäisivät korkeintaan ristikkolehdet ja kahvikupit). Lapset kirmasivat pihalla, kaatuilivat polvensa verille (esikoinen), söivät aamupalaksi mansikoita, mustikoita, kinkkua, hedelmiä ja mukaan pakattuja Talk-muroja (tiesimme etukäteen, että kuitupitoisten elintarvikkeiden löytäminen olisi aika hankalaa), nyrpistelivät sikäläiselle leivälle, kaatoivat maitomukeja (meidän litran maitopurkkimme on muuten aika paljon kätevämpi kuin se muovinen jättikanisteri), piirtelivät puutarhapöydän ääressä Frozen-vihkoihinsa, hukkasivat ja purivat rikki reissututtejaan (kuopus), kuuntelivat satuja, nukahtelivat autoon, rattaisiin ja patjoille, toivat kylpyammeeseen mukanaan kiloittain hiekkaa, hikoilivat iho aurinkorasvasta kiiltäen, söivät annostolkulla ranskalaisia, kitisivät, nauroivat, juoksivat, temmelsivät, hyppivät pää edellä säkkituoleihin ja välillä ohi, opettelivat laskemaan englanniksi kymmeneen, hurmasivat vastaantulijoita, söivät jäätelöä ja nauttivat. 

 

Häät olivat pääroolissa ensimmäisen lomaviikon ajan, mutta toinen viikko oli pyhitetty perinteiselle turistina pyörimiselle. Heti maanantaina lähdimme ajamaan Hollywoodiin. Alun perin myös mieheni piti lähteä mukaan, mutta kuopuksella oli meneillään niin raju vain-omat-vanhempani-saavat-hoitaa-ja-edes-vilkaista-minua-vaihe, että mies uhrasi oman aikuisten päivänsä suodakseen minulle stressittömän retken Harry Potterin hoodeille. (Ja tästä olen ikuisesti kiitollinen.) 

Hollywood-seikkailuumme kuului tietenkin käynti Universal Studios -teemapuistoissa. Ensin kävimme The Wizarding World of Harry Potter -puistossa, jonka taianomainen Tylypahka tarjosi viihdyttävimmän jonotuskokemuksen koskaan: mikäpä siinä oli odotellessa, kun sai samalla katsella, miten taulujen hahmot liikkuivat kehyksistä toiseen aivan kuin elokuvissakin ja kuunnella, mitä asiaa Dumbledorella meille oli. Jonotimme siis superhypermahtavaan Harry Potter and the Forbidden Journey -3D-elämykseen, jossa lennettiin Harryn perässä lohikäärmeitä, Voldemortia ja ties mitä muuta väistellen. Siinä oikeastikin tunsi lentävänsä, ja jos lohikäärme syöksi sinua kohti tulta, kasvoillesi pöllähti samalla lämmintä höyryä. Ihan mieletön elämys! Tylypahkan lisäksi pyörimme hetken Hogsmeadessa, jossa tilasin butterbeerin (tiesin jo etukäteen, etten varmaan erityisemmin tykkäisi siitä - sehän on sellaista kermaista litkua, cream sodaa, mutta se oli vielä pahempaa kuin luulin, enkä pystynyt juomaan tuopillisestani kuin pari kulausta) ja ostin Honeydukesin karkkikaupasta kotiin viemiseksi Every Flavour Beanseja, joita en ole vielä uskaltanut (enkä raaskinut) maistaa. Sitten pyörähdimme Springfieldissä ja joimme Duffia Moen kapakassa (huomattavasti parempaa kuin butterbeer!). 3D-ajeluita oli tarjolla myös The Simpsons -, Transformers- ja The Mummy -teemoilla, joista itse kävin kahdessa ensimmäisessä. Tosi hauskoja nekin! Lopuksi kävimme vielä Jurassic Park -tukkijokiajelulla, joka tuntui 3D-kaveriensa rinnalla yhtä hurjalta kuin karuselli Kupittaan vapputivolissa. Tosin voin kuvitella, miten hienolta ja mahtavalta se on ilmestyessään tuntunut! Elämyksistä kylläisinä siirryimme Walk of Famelle bongailemaan lempijulkkistemme tähtiä ja poseeraamaan kuvissa. Itselleni mieleenpainuvinta oli uuden lempidrinkin löytyminen: tilasimme pienestä sporttibaarista Coronaritat, eli margaritan, johon oli tuikattu ylösalaisin oleva Corona-pullo, josta valui hiljalleen olutta drinkkilasiin. Mahtavaa! Lopuksi ajelimme vielä muina turisteina erittäin kapeaa ja mutkaista tietä ylös mahdollisimman lähelle ikonista Hollywood-kylttiä. 

Toiseen lomaviikkomme kuuluivat myös reissut läheiselle Windansea Beachille. Hiekkarannan parasta antia olivat esikoisen riemunkiljaisut jättimäisten aaltojen melkein pyyhkäistessä hänet mukaansa (jos en olisi pidellyt hänestä kaksin käsin kiinni, näin olisi helposti käynytkin) ja kuopuksen närkästys, kun pisara Tyyntä valtamerta osui hänen isovarpaansa kärkeen. 

Keskiviikkona vuorossa oli koko päivän retki Disneylandiin. Emme menneet perinteisen puiston puolelle ollenkaan, vaan vietimme koko päivän California Adventure Parkissa, jossa oli mahdollisuus käydä tervehtimässä Elsaa ja Annaa sekä bongata siskonpojan suosikki, Spiderman (tai siis spidermäntti niin kuin esikoinen luulee sen olevan). Kävimme myös Disney Junior Show'ssa, jossa esiintyivät perinteisten Disney-hahmojen lisäksi muun muassa Sofia Ensimmäinen, jota esikoinen fanitti vielä kolmevuotiaana melkoisesti (sitten meilläkin sairastuttiin Frozen feveriin). 

Anna & Elsa's Royal Welcome oli hetki, jolloin monien pikkulasten unelmat täyttyvät: pitkän jonottamisen jälkeen vihdoinkin oma vuoro päästä salaperäiseen huoneeseen, jossa odottivat - gasp! - ne oikeat Anna ja Elsa! Ihan ilmielävinä! Elsa ja Anna poseerasivat kuvia varten mutta myös oikeasti keskittyivät hetkeksi siihen lapseen, jonka vuoro oli päästä siskosten viereen: jaksoivat ihastella asuja, silitellä hiuksia, antaa haleja ja hymyillä kuninkaallisen säihkyvästi. 

Hämähäkkimies on varmasti joskus toiminut myös tuote-esittelijänä:

Kun olimme tavanneet Annan, Elsan ja Hämähäkkimiehen, pystyimme ottamaan loppupäivän paljon rennommin. Se "virallinen osuus" jonottamisineen oli hoidettu kunnialla alta pois, ja nyt sai vain tunnelmoida ja nauttia. Kävin esikoisen kanssa kahdesti maailmanpyörässä, mutta suurin hitti taisi olla vatsansa täyteen ahminut ja siksi röyhtäilevä toukkajuna, jonka kyytiin kuopuskin tuli. Nuorimmaisemme sai muuten Mikki Hiiri -pehmolelun, koska sellainen kirjaimellisesti tipahti hänen nenänsä eteen ohi työnnetyistä rattaista, jotka olivat niin täynnä kyseisiä pehmoja, että niitä työntänyt, tuskastuneen oloinen nainen halusi antaa yhden Mikin kaksivuotiaallemme. Esikoinen puolestaan sai juuri sellaisen lelun, jota vanhemmat kammoksuvat ja lapset rakastavat: saippuakuplia syöksevän, musiikkia soittavan kupla-automaattimerenneitosauvan. (Ostimme tietenkin sellaisen myös mieheni siskontytölle, hih.) 

Esikoinen ei ollut nukkunut päiväunia ollenkaan, ja me viivyimme huvittelemassa ihan viimeiseen minuuttiin. Nelivuotiaamme jaksoi reippain mielin sinnitellä aina siihen saakka, että nousimme shuttleen siirtyäksemme takaisin pysäköintialueelle. Sitten hän simahti, eikä ollut herätä millään, vaikka kävimme vielä porukalla syömässä The Cheesecake Factoryssa. Hän torkkui sohvalla, havahtui hetkeksi syömään muutaman ranskalaisen ja jatkoi taas uniaan. Päiväunet nukkunut kuopus oli melkein yhtä väsynyt, mutta jaksoi dippailla ranskalaisia ketsuppiin lähes transsimaisessa tilassa.

Perjantaina menimme vielä käymään San Diego Zoossa. Olin alun perin ajatellut, etten lähtisi sinne kuopuksen kanssa ollenkaan (pyrimme pitämään yllä aika rentoa rytmiä ja varmistamaan, että lapsilla oli aina riittävästi aikaa palautua ja vain olla). Lopulta kuitenkin lähdimme kaikki mukaan, ja hyvä niin, koska kuopus oli monesta eläimestä - varsinkin norsuista - tosi innoissaan.

Lauantaina olikin sitten aika vaihtaa kaupunkia ja aikavyöhykettä, kun lensimme Bostoniin. Siitä lisää myöhemmin!

Kuvat (muut paitsi Hollywood-päivältä otetut): S. Aaltonen. 

 

Share

Pages