Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Välillä mietin, kaipaanko jotain erityistä ajalta ennen taaperoa ja yleensä päädyn siihen lopputulokseen, että ei, en juurikaan kaipaa mitään vanhaa, vaan tässä ja nyt on tosi hyvä.

Mutta välillä kuitenkin iskee kaipaus sellaiseen epämääräiseen rötväämiseen: voisi halutessaan maata kaksi tuntia sohvalla ja katsoa uutta lempisarjaansa vaikka keskellä kirkasta päivää, eikä tarvitsisi odottaa lapsen nukkumaanmenoa, että saa hetken omaa aikaa. Jos kirja on jännittävässä kohdassa, sen voisi lukea loppuun saman tien, vaikka siihen menisi kolme tuntia.

Sellaista minä välillä kaipaan. 

Ja eilen sain mitä halusin, kiitos mieheni, joka ensin aamupäivällä vei tytön Leaf Areenan Lastenmaailmaan peuhaamaan ja sitten vielä iltapäivällä päiväunien jälkeen mammalaan kyläilemään.

Minä tein itselleni pesän sohvannurkkaan viltin alle ja varustauduin sirkusaakkosilla ja Daim-patukalla. Daim oli varattu aamupäivän rötväämisiin, aakkoset iltapäiväksi. Laitoin Veronica Marsin pyörimään (ykköskausi menossa ja olen ihan myyty!) ja otin rennosti. Aamulla vielä ajattelin ääneen, että pitäisiköhän minun kuitenkin hyödyntää se aamupäivän vapaa hetki erityispedagogiikan opintoihin, mutta mieheni ilmoitti jämäkästi, että eiköhän nyt sovita niin, että et tee mitään hyödyllistä vaan r e n t o u d u t.

Eihän siinä sitten auttanut kuin katsoa sarjaa monta jaksoa eteenpäin ja vain olla.

P.s. Veronica Mars -faneille: onko Logan sittenkin hyvä tyyppi? Alkavatko Veronica ja Logan oleen? (Olen toistaiseksi onnistunut olemaan googlettamatta asiaa, mutta vinkatkaa vähän, että tuleeks niille niinku joku romance?)

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Turussa on kyllä niin mahtava asua. Ruissaloon pääsee keskustasta kymmenessä minuutissa, enkä tiedä monta yhtä rentouttavaa asiaa kuin leppeästi rantaan lyövien aaltojen liplatuksen. Äitiysneuvoloissa pitäisi määrätä odottaville äideille rantakävelyreseptejä, sillä uskon meren katselemisella olevan myönteisiä vaikutuksia vauvallekin.

 

Tyttö turhautui taas varjokuvaansa, josta ei päässyt millään eroon ja joka vielä matki kaikkea mitä hänkin teki:

 

Miehen ja lapsen jäädessä rantaan kiviä tutkimaan minä tein hiukan pidemmän kävelylenkin ja ihastelin sinivuokkoja, joita kukki ojanpientareilla jo tosi paljon. Vakoilin iäkästä pariskuntaa, joka myös oli pysähtynyt kukkia katselemaan. Haparoivin askelin kulkeva mies halusi rouvan vastusteluista huolimatta kiivetä ojan toiselle puolelle, paikkaan, jossa sinivuokkoja oli erityisen runsaasti. Rouva neuvoi tien puolelta: "Varo mihin astut! Älä vain tallo niitä kukkia!" ja mies tuhahteli ja pääsi lopulta haluamaansa kohtaan. Olin aivan varma, että hän poimisi puolisolleen kimpun sinivuokkoja, mutta hänpä kaivoikin kännykän taskustaan, zoomasi ja nappasi kuvan kukista. Itse en ollut yhtä hyvin varustautunut (jutun kuvat ovat - kuten yleensä - mieheni ottamia), joten omalta osaltani sinivuokot jäivät nyt kuvaamatta. Mutta ne olivat tosi kauniita ja ihanan keväisiä.

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Menin tänään taaperon kanssa ensimmäistä kertaa ikinä seurakunnan järjestämään perhekerhoon. Olisi ollut suoranainen synti jättää menemättä, sillä kerho sijaitsee kirjaimellisesti kivenheiton päässä kotoamme.

Taapero oli kovin tohkeissaan nähdessään muita suurin piirtein samanikäisiä lapsia. Hän otti tärkeänä myssyn pois päästään ja käveli reippain askelin kerhohuoneeseen. Hän varasi itselleen huoneen pehmeimmän ja isoimman nojatuolin, mutta ei malttanut siihen pitkään nojailla, sillä hauskempaa oli kulkea suurta kerhotilaa päästä päähän.

Jokaisella kierroksella hän kävi hieromassa tuttavuutta muihin lapsiin ja äiteihin (noin metrin päästä eli hänellä on suomalaisen henkilökohtaisen tilan käsitys jo hyvin hallussa). Hän sukkuloi isompien lasten välissä aivan kuin olisi ikänsä pyörinyt kerhoporukoissa. Välillä hän pysähtyi tyytyväisenä keskelle lattiaa ja lausui muutamia tarkoin harkittuja viisauksia muille lapsille (esimerkiksi präm präm präm on asia, joka kaikkien kerholaisten on hyvä tietää). 

Hän kuunteli keskittyneenä ensimmäisen leikkilaulun sylissäni istuen. Toisen leikkilaulun aikana hän yritti livahtaa pois huoneesta. Kolmannen leikkilaulun alkaessa hän purskahti sydäntäsärkevään väsyitkuun ja torkahti syliini.

Lähdimme siis ensimmäisestä kerhoseikkailusta hieman etuajassa pois (nyyh, juuri sillä hetkellä, kun muut siirtyivät juomaan kahvia toiseen huoneeseen), sillä olemme vasta pikkuhiljaa siirtymässä yksien päiväunien taktiikkaan ja suuresta kerhojännityksestä johtuen taaperosta loppui virta hieman suunniteltua aiemmin. 

Ehkä ensi perjantaina pääsen jo (ainakin kurkistamaan) sinne kahvihuoneen puolelle. Kahvitarjoiluhan on aina se tärkein asia tapahtumassa kuin tapahtumassa!

 

 

Pages