Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Kulttuurin kyllästämä torstai kääntyi perjantaiksi; edessä oli spontaanisti pyydetty ja saatu vapaapäivä. Kuten vapaapäivien tyyliin kuuluu, tämäkin tuli tarpeeseen. Saimme hoidettua pari pikkuasiaa pois päiväjärjestyksestä ja paluumatkalla poikkesimme Café Artiin, josta en yksinkertaisesti pysty puhumaan mainitsematta paikan täydellistä cappuccino doppiota. (Mikä siitä tekee niin hyvää? Yleensä en koskaan tilaa cappuccinoa, mutta Café Artissa en muuta tilaakaan.) Café Artissa näin myös ihastuttavimman kahvila-asiakkaan pitkään aikaan: alakouluikäisen tytön, joka oli kahvilla (veikkaisin että) tätinsä kanssa. Tytön asu toi mieleen Onnelin ja Annelin, ja hänen olemuksessaan oli muutenkin jotain tosi virkistävää ja hyvälle tuulelle saavaa. Ihanaa nähdä nuoria ihmisiä kahviloissa!

Perjantai-ilta toi tullessaan vähän erilaista kulttuuria kuin torstain museokäynti: menin Maria S:n kanssa katsomaan Bad Moms -leffan. Älytön komedia oli juuri sitä mitä tarvitsin, ja tekikin todella hyvää pyyhkiä vaihteeksi naurun eikä epämääräisen surumielisyyden kyyneliä silmistä. 

Kävin elokuvissa myös lauantai-iltana, kun vihdoinkin saimme aikaiseksi mieheni kanssa viettää ihan kahdenkeskisen illan. Edellisestä kerrasta ehti kulua neljä kuukautta, ja nyt päätimmekin oikeasti ottaa tavaksi sen, että käymme ulkona kahdestaan. Eihän sen tarvitse aina olla leffa tai ravintolaillallinen tai mitään ihmeellistä - me revimme nytkin paljon riemua jo siitä, että kävimme Anttilassa ilman jälkikasvuamme, eikä meidän tarvinnut käyttää vaunujen takia hissiä! Aina kun jostain kuului vauvan parahdus tai leikki-ikäisen uhmakas kirkaisu, heitimme pienet ylävitoset. Ei meidän murheemme! Anttilassa käytyämme hulluttelimme vielä hetken hakemalla apteekista närästyslääkettä, minkä jälkeen ehdimme vielä hetkeksi istuskelemaan Hamburger Börsin terassille ennen leffan (Jason Bourne) alkamista. Eikä siinä vielä kaikki! Poistuessamme Kinopalatsista emme kävelleetkään suoraan kotiin vaan poikkesimme Alvariin yksille. Alvarissa jatkoin mieheni piinaamista päähänpinttymälläni hauskalla lokkiaiheisella valokuvatehtävällä: olen pyytänyt häntä ottamaan kuvan, jossa näkyisivät taivaalla liitelevät lokit ripauksella sellaista kaihoisuutta, jota lokeissa on, mutta tähän kaihoon pitäisi yhdistyä kuitenkin se vapauden riemu, jota lokkien liiteleminen parhaimmillaan edustaa. Ja kuvan pitäisi olla nimenomaan meidän parvekkeeltamme otettu, sillä mieheni Ruissalossa ottamat lokkikuvat kertovat tarinaa Ruissalon yllä lentelevistä lokeista, eivätkä näistä yksilöistä, jotka miellän omiksi lokeiksemme. Kuvan pitäisi tietenkin myös vangita se hetki kesäillasta, jolloin lapset ovat jo nukahtaneet, meillä on hetki omaa aikaa, vielä ei väsytä ja kesää on jäljellä ja taivas on juuri oikean värinen. Mielelläni näkisin kuvassa myös rakastamaani kaupunkisilhuettia.

Kuten sanoin, hauska lokkiaiheinen valokuvatehtävä! 

Toivottavasti teilläkin on ollut mukava viikonloppu! :)

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Eilen minä ja esikoinen sekä siskoni ja hänen esikoisensa lähdimme Helsinkiin, koska joulupukki (tai oikeastaan äitini) oli antanut meille lahjaksi liput Disney On Ice -esitykseen Hartwall Arenalle.

Tämä isompien tyttöjen reissu osui todella hyvään saumaan, koska esikoinen on jo jonkin aikaa kärsinyt taas astetta vahvemmasta huomionkipeydestä. Oli itsellekin huojentavaa saada kerrankin keskittyä vain yhteen lapseen, eikä koko ajan yrittää jakaa tasapuolisesti syliä kahdelle sitä kaipaavalle. Meillä olikin aivan ihana päivä, ja alla satunnaisessa järjestyksessä päivän kohokohdat esikoisen mielestä:

se kun sai ranskalaisia

se kun sai pakata omaan reppuun seuraavat asiat: rusina-aski, nenäliinapaketti, vesipullo, purkkaa, banaani ja pähkinöitä

se kun sai ranskalaisia

se kun jättimäinen krokotiili nielaisi Kapteeni Koukun

se kun sai ranskalaisia

se kun lavalla oli Mimmi Lehmä (=Pumba Leijonakuninkaasta)

se kun sai ranskalaisia

se kun sai syödä kotona iltapalaa äitin ja iskän kanssa, kun pikkusisko oli jo nukkumassa

se kun sai ranskalaisia

Kolmevuotiaalla esikoisella alkoi mielenkiinto hiipua viimeisen vartin aikana, sillä kyseessä oli kuitenkin (lyhyen väliajan kanssa) yli kaksituntinen show. Viisivuotiaan kummityttöni mielestä esityksen loppuun säästetty upea Frozen-spektaakkeli oli se paras osuus, sillä hän on hyvin harras Frozen-fani, joka osaa varmaan ulkoa koko tarinan lauluineen päivineen. Hartwall Arena vilisi muutenkin suloisia Frozen-prinsessoja, ja itselleni kaikkein paras hetki koko esityksessä olikin katsella sitä pienten tyttöjen yhteisöllistä hurmiota, kun Anna ja Elsa liitelivät jäällä taianomaisessa lumisateessa ja lauloivat elokuvasta tuttuja lauluja. Ostimme tytöille ennen esityksen alkua heidän toivomansa lelut, ja kummityttöni oli valinnut monen muun tavoin Elsan valtikan, joka hehkui eri värejä. Liikutuin kyyneliin katsellessani puolipimeässä hallissa niitä satoja hehkuvia valtikoita, jotka oli kohotettu ylös hurmoksellisessa Frozen-hengessä. Yleensä olen hyvin krääsävastainen, mutta tällä kertaa minun onnistui unohtaa oma välillä turhankin järkevä suhtautumiseni tällaisiin leluihin ja vain nauttia siitä, miten paljon ne kaikki pienet tytöt ja pojat esityksistä saivat irti. Kummityttökin taisi seisoa koko Frozen-esityksen ajan hievahtamatta pidellen väriä hohtavaa valtikkaansa kuin jonkinlaisena symbolisena eleenä siitä, että maailma on meidän!

Katsomossa hehkuu:

 

***

Tuli muuten taas todettua, miten uskomattoman reipas seuralainen esikoinen on! Hän heräsi aamulla tavallista aikaisemmin mutta jaksoi silti iloisin mielin ja kitisemättä koko pitkän päivän ilman päiväunia; vasta parit viimeiset liikennevalot ennen kotia, tunti tavallista nukkumaanmenoaikaa myöhemmin, uni olisi tullut (ellen tässä vaiheessa olisi pitänyt tyttöä hereillä). Kotona hän piristyi sen verran, että jaksoi syödä mummilasta saatua pannaria iltapalaksi (siinä tosiaan yksi jo etukäteen hekumoitu kohokohta: sai syödä iltapalaa äitin ja iskän kanssa, kun pikkusisko oli jo nukkumassa!)

Ihan hyvin olivat asiat kuopuksellakin: hän kävi aamupäivällä iskän kanssa mummilassa ja sai kerrankin piehtaroida jakamattomassa huomiossa. Eikä siskonkaan kuopuksella huonosti mennyt: hän oli isänsä ja isoisänsä kanssa Helsingissä moottoripyörämessuilla ja sitten vielä hotellissa yötä. 

Että ihan hyvä lauantai kaikin puolin ja kaikilla tasapuolisesti! Mukavaa sunnuntaita! :)

Kun lavalle ilmestyi tämä jättiläismäinen krokotiili, olin aivan kauhuissani siitä, että no niin, nyt herkkä esikoinen traumatisoituu tästä pysyvästi! Sepitinkin heti tarinan krokotiilipomppulinnasta, jonne Kapteeni Koukku pääsi pomppimaan ja pitämään hauskaa (Kapteeni Koukun hahmo siis tungettiin esityksessä tuonne krokotiilin kitaan). Mutta esikoisen mielestä tämä kohta olikin kaikkein hauskin ja hän muistutti minua siitä, että kyseessä oli kuitenkin vain esitys. 

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Päätin kirjoittaa Tuuliajolla-blogin tyyliin tästä kuluneesta viikosta yhteenvedon. Tässä siis oma viikkoni paketoituna!

Muskarimaanantai

Maanantai-iltapäivän muskariporukkamme kutistuu kerta kerralta, enää oli jäljellä meidän lisäksemme kaksi muuta perhettä. Esikoiselle tämä pienempi ryhmä sopii hyvin, koska hänen omat tanssihyppelynsä saavat ohjaajilta enemmän huomiota. Hän myös laulaa rohkeammin ja railakkaammin pienemmässä porukassa. 

Kauppahallitiistai

Miehen toinen arkivapaa sattui tällä viikolla tiistaille. Kävelimme vauvan aamupäiväunien aikaan ensin jokirantaan ja sieltä Kauppahalliin, koska päivälliseksi oli tarkoitus tehdä uunilohta ja sitä on mukava käydä ostamassa Kauppahallissa sijaitsevasta Herkkunuotasta.  Herkkunuotan palvelu on niin mutkattoman ystävällistä ja lapset huomioivaa, että ostamme kalaa ennemmin sieltä kuin ruokakaupan kalatiskiltä. 

Höllyvien pakaroiden keskiviikko

Keskiviikko oli aika tavallinen arkipäivä. Naapuri poikkesi kahville, ja kahvittelun aikana esikoinen parkkeerasi tuohtuneen olemuksensa lastenhuoneen pöydän alle, koska ei saanut lupaa leikata saksilla. Illalla kävin intervallilenkillä ja lyhyiden mutta nopeiden juoksuosuuksien aikana tunsin, miten pakarani hyllyivät iloisesti. Olen kuitenkin päättänyt olla välittämättä siitä, miltä näytän hölkätessäni tai spurttaillessani pitkin Portsan katuja, koska en usko, että moni muukaan välittää. 

Yllätysten torstai

Miehen toinen vapaapäivä osui torstaille. Vielä aamulla mietin, että tänään NIIN käydään to do -listaa läpi, mutta emme kuitenkaan ehtineet tekemään mitään ylimääräistä. Sen sijaan äiti soitti, että hän ja isä voisivat piipahtaa töiden jälkeen meillä. Mies puolestaan ilmoitti, että hänen täytyisi käydä hoitamassa yksi äitienpäivään liittyvä asia. 

Kun mummi ja ukki olivat tulleet, mies ilmoitti, että ei hän oikeasti ollut mitään äitienpäivälahjaa käynyt hakemassa. "Okeiiiii....", sanoin hämmentyneenä. Sitten mies paljasti, että hänen asioilla käymisensä oli liittynyt syntymäpäiviini. Olin entistä enemmän ulalla, sillä synttärini ovat vasta elokuussa. Tässä vaiheessa mieheni ja vanhempani rupesivat laulamaan Paljon onnea vaan, ja minä vain mietin, että mitä ihmeen pelleilyä tämä nyt on. Sitten sain lahjan, joka paljastui Samsungin kännykäksi (Galaxy S5). Olin samaan aikaan riemuissani ja hölmistynyt, koska voitte varmaan kuvitella, etten tuollaisena tavallisena huhtikuisena torstai-iltapäivänä ihan osannut arvata, että saisin synttärilahjan. Mieheni on nyt puolisen vuotta kuunnellut päivittelyäni Lumia 1020 -kännykkäni huonoista puolista (joista on itse ihan samaa mieltä, hän kun on joutunut lähettämään samanlaisen puhelimensa huoltoonkin) ja päättänyt tehdä jotain asian eteen. Ovelana kettuna hän oli kysynyt myös mummilta, ukilta ja mammalta, jos nämäkin olisivat halukkaita hoitamaan synttärilahjani jo näin varhaisessa vaiheessa. Olen kyllä uudesta puhelimestani tosi innoissani! Vihdoinkin kännykkä, johon oikeasti saa jotain sovelluksiakin!

Leffaperjantai

Perjantai oli tosi mukava päivä. Aamulla menin esikoisen kanssa perhekerhoon, viimeistä kertaa ehkä koskaan, niisk. Perhekerhon parasta antia on askartelu, joka sattuu olemaan esikoisen lempipuuhaa, mutta ei millään tavalla omiin vahvuuksiini kuuluva asia. Perhekerhossa askartelu hoituu näppärästi valmiin mallin pohjalta (toivottavasti en ole ainoa äiti, joka aina pälyilee paniikissa, että onhan se malli jossain esillä...). Tällä viikolla askartelimme koivun liimaamalla keltaiselle kartongille sanomalehdestä leikatun puunrungon, piirtämällä rungon ympärille oksia ja liimaamalla oksiin vihreästä silkkipaperista tehtyjä möykkyjä lehdiksi. 

Iltapäivällä siskoni lapsineen tuli meille kylään, mikä on aina tosi kivaa. Yleensä saan juoda siskon kanssa kahvia edes jonkinlaisessa rauhassa lasten leikkiessä keskenään, ainakin, jos vauvan päiväunet osuvat johonkin vaiheeseen kyläilyä. 

Illalla menin vielä siskoni kanssa katsomaan suosittua Luokkakokous-leffaa. Minulla oli hiukan epäilyksiä elokuvan hauskuuden suhteen: mietin, että joko minua ei naurata kertaakaan tai sitten ulvon naurusta koko ajan. Jälkimmäisellä linjalla mentiin, sillä olin jotenkin otollisella tuulella kaikelle sille välillä tosi mauttomallekin alapäähuumorille, jota leffassa viljeltiin runsaasti.

Väsähtänyt lauantai

Eilen olisin mieluusti leikkinyt koko päivän vain sellaisia leikkejä, joissa äiti saa maata lattialla. Aika hyvin onnistuinkin viettämään aikaa vaakatasossa; varsinkin vauvan kanssa tällainen passiivisuus onnistuu hyvin, koska hän tykkää tällä hetkellä kovasti kiipeillä minua vasten (ja ylitseni). 

Illalla mies lähti saunomaan kaverinsa luo, ja minä rojahdin sohvalle maailman pienimmällä sipsipussilla varustautuneena (se surkeista surkein 75 gramman koko, jota ei voisi kutsua edes sipsibändin lämppäriksi) katsomaan Girls-sarjan neloskautta HBO Nordicilta. Girls on minulle vähän sellainen sarja, jota on muka jotenkin pakko katsoa, vaikka ei aina niin kauheasti kiinnostaisi. En erityisemmin tykkää yhdestäkään päähenkilöstä, mutta silti sarjassa on jotain sen verran houkuttelevaa, että nyt kun meillä on taas HBO Nordic jonkin aikaa käytössä Game of Thronesin takia niin tunnen velvollisuudekseni katsoa sen Girlsin neloskaudenkin.

Sateinen sunnuntai

Voisi aivan luulla, että vappu on jo tänään, sen verran kolean harmaata ja sateista näyttää ulkona olevan. Vauva köllii lämpöpussissaan parvekevaunuissa - olotila, jota kadehdin tällä hetkellä kovasti. Esikoinen juoksee olohuoneen matolla rinkiä Touhukkaat-piirretyn esimerkin innoittamana (interaktiivinen Touhukkaat on mielestäni tosi kiva ja toimiva piirretty, joka sisältää paljon hauskoja liikkeitä ja tarinoita). Miehellä on tänään ihan tavallinen työpäivä, tai ei oikeastaan tavallinen ollenkaan vaan viimeinen sunnuntaityöpäivä pitkään, pitkään aikaan! On mahtavaa, että viikonlopuista tulee monen vuoden tauon jälkeen taas kunnollisia viikonloppuja, jolloin koko perhe on yhdessä.

Millainen sinun viikkosi on ollut?

Pages