Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Vain pari päivää hartaasti odotetun Gilmore Girls: A Year in the Life -hemmottelun jälkeen julkaistiin Lauren Grahamin uutuuskirja Talking as Fast as I Can: From Gilmore Girls to Gilmore Girls (and Everything in Between)

En ollut aivan vakuuttunut Grahamin esikoisteoksesta, Someday, Someday, Maybemutta siitä huolimatta osasin odottaa, että Laurenin omasta elämästä kertova kirja olisi juuri sitä mitä kaipaisin lempisarjani jälkeiseen alakuloon. Ja se oli vielä enemmän! Viihdyttävä, hauska, aidon oloinen ja sopivalla tavalla rönsyilevä. Kuten kirjan nimikin lupaa, Lauren käsittelee sekä alkuperäistä että uutta Gilmore Girls -tuotantoa ja lisäksi kertoo avoimesti muista rooleistaan, rakkauselämästään ja Hollywoodin ulkonäköpaineista. 

Lukemisen aikana merkkailin tihenevään tahtiin Kindleeni muistiinpanoja erityisen kiinnostavista ja/tai hauskoista kohdista, jotka halusin jakaa kanssanne. (Jos aiot lukea kirjan itse, ei ehkä kannata jatkaa pidemmälle, koska seuraavaksi tarjoillaan monipuolinen Lauren Graham -kattaus.)

Ensin pari valittua palaa Laurenin kokemuksista ja ajatuksista näyttelemisestä yleisellä tasolla:

  • Lääkärisarjojen käsikirjoittajilla ei yleensä ole tarpeeksi lääketieteellistä osaamista, joten jaksoja kirjoittaessaan he vain korvaavat lääkärisanaston sijaissanoilla kuten esimerkiksi "medical, medical". Laurenin esimerkki: "Yes, Dr. Jones, I'd love to meet you in the supply closet, but first I have to administer forty ccs of medical medical to my patient's medical medical or he may go into medical medical, and then we'll really be in trouble." (Olinkin usein miettinyt, että tiesivätkö esimerkiksi House-lääkärisarjan käsikirjoittajat niin paljon lääketieteestä kuin sarjan juonikuviot vaativat.)
  • Lauren ja hänen kollegansa harjoittelivat vuorosanoja Gilmore Girls -sarjan aikana samassa huoneessa, jossa Cold Case -sarjan näyttelijät harjoittelivat, joten myös jälkimmäisen sarjan käsikirjoituksia lojui samassa tilassa. Joskus Lauren yritti lukea Cold Casen vuorosanoja vakavalla naamalla, mutta kaikki päätyivät aina ulvomaan naurusta, koska kukaan ei pystynyt ottamaan häntä tosissaan asiantuntijahahmona. 

Mitä kaikkea herkullista Lauren paljastaa alkuperäisestä Gilmore Girls -sarjasta?

  • Gilmoren tyttöjen käsikirjoitus lähetettiin Laurenille kahdesti, sillä ensimmäisellä kerralla hän hylkäsi sen. Hän oli nimittäin hankalassa tilanteessa, jossa joutui odottelemaan tietoa siitä, saako NBC:n M.Y.O.B.-sarja, jossa hänkin näytteli, jatkoa vai ei. Hän ei halunnut edes lukea käsikirjoitusta, koska ei halunnut joutua tilanteeseen, jossa ihastuisi sarjaan mutta ei sitten kuitenkaan voisi osallistua sen kuvauksiin. Mutta koska GG-tiimi ei ollut löytänyt ketään sopivaa, he lähettivät käsiksen uudelleen Laurenille. He halusivat Laurenin Lorelain rooliin niin kovasti, että tekivät joka tapauksessa Laurenin kanssa pilottijakson, vaikka joutuivatkin jännittämään, miten käy M.Y.O.B.:lle
  • Pystyäkseen paremmin kirjoittamaan roolistaan Lorelaina, Lauren päätyi katsomaan putkeen kaikki Gilmore Girls -jaksot, vaikka ei aikaisemmin ollut katsonut ensimmäistäkään. (Miten hauska ajatus miettiä Laurenia katsomassa Gilmoren tyttöjä Netflixistä binge-watching -tyyliin!) Lauren myös kommentoi hauskasti omaa pukeutumis- ja hiustyyliään vuosien varrella. Muistatteko sen jakson neloskaudella, kun Lorelai ja Rory palaavat Euroopan-reissultaan, ja Lorelai on pukeutunut erittäin irlantilaishenkisesti aina t-paidasta hattuun ja neliapilakoruun asti? Koko asu oli peräisin Laurenin omasta vaatekomerosta!
  • Gilmoren tytöt sai ykköskaudella hyvin hankalan esitysajan ja joutui kilpailemaan katsojista Frendejä vastaan! 
  • Sarjan alusta alkaen Emily Gilmorea näyttelevä Kelly Bishop ulotti äidin roolinsa myös sarjan ulkopuolelle ja antoi Laurenille muun muassa miesvinkkejä. Aika hyvä vainu Kellyllä oli, sillä hän mainitsi Laurenille Mullan alla -sarjan mahtavasta näyttelijästä Peter Krausesta...
  • Lauren on tottunut siihen, että hän joutuu sanomaan "Oy with the poodles already!" faneilleen ympäri Amerikkaa. (Itselleni juuri tuo sitaatti ei ole ollut niin mieleenpainuva, vaikka se ihan hauska onkin. Jos minä tapaisin Laurenin, pyytäisin häntä ehdottomasti sanomaan jonkin useista kahvivitseistään.) 
  • Moni Laurenin sukulainen, myös hänen siskonsa, näytteli sarjan ekstroina/pikkurooleissa. Neloskaudella sarjan oma dialogivalmentaja George Bell näytteli professori Belliä Yalessa, ja Chris Eigeman, joka on Laurenin ystävä oikeassa elämässä, näytteli Jason Stilesia eli Diggeriä.
  • Kun viimeisen kauden viimeistä jaksoa kuvattiin, kukaan näyttelijöistä ei vielä tiennyt, että sarja päättyisi siihen! Seiskakausi oli muutenkin hankala kausi, koska Amy Sherman-Palladino ja Daniel Palladino poistuivat erimielisyyksien takia tiimistä, ja myös sekä Laurenin että Alexiksen sopimukset olivat loppumassa. Alkoi vaikuttaa siltä, että seiskakausi tarjoaisi luontevan lopun sarjalle Roryn valmistuessa Yalesta, mutta sarjan jatko oli kuitenkin vielä täysin auki viimeisen jakson kuvauksissa. Varmuuden vuoksi ohjaaja päätti toistaa viimeisenä kohtauksena samanlaisen tilanteen kuin sarjan pilottijaksossa: Lorelai ja Rory ovat Luken kahvilassa syömässä ja juttelemassa. Tällä tavalla ohjaaja pystyi varmistamaan sen, että jos sarja oikeastikin päättyisi, katsojat saisivat jonkinlaisen loppusinetin. 

Laurenin paljastukset rakkauselämästä:

  • Lauren ja hänen aviomiehensä Peter Krause (mm. Mullan alla, Samaa sukua) jakoivat yhdessä palkinnon SAG Awardseissa vuonna 2002. He tiesivät toisensa, mutta heidän välillään ei ollut vielä mitään romanttista. Lauren kyllä ihaili Peteriä näyttelijänä, mutta muuten hän yritti vältellä komeita näyttelijöitä. Kun tuli aika jakaa palkinto, Peter yhtäkkiä kysyi Laurenilta: "Want to hold hands?", ja niinpä he astelivat käsi kädessä jakamaan palkintoa. Tämän jälkeen he eivät nähneet toisiaan moneen vuoteen.
  • Lauren oli pitkään sinkku, ja erilaisiin tilaisuuksiin hän otti useimmiten seuralaisekseen isänsä, serkkunsa tai miespuolisen ystävänsä. 
  • Toisin kuin olin luullut, Lauren ei koskaan seurustellut Frendien Matthew Perryn kanssa, vaan heistä tuli tosi läheisiä ystäviä, jotka melkein seurustelivat.
  • Kun Lauren ja Peter näyttelivät yhdessä Samaa sukua -sarjassa, Peter toisteli aluksi sitä, että he ovat sarjassa sisko ja veli. Tämä alkoi jo ärsyttää Laurenia, mutta jälkikäteen hän on tajunnut, että Peter yritti vain puhua itselleen järkeä sen suhteen, että ei varmaan kannata aloittaa "showmancea" kollegan kanssa. Myös Lauren yritti perustella itselleen, miksi ei kannata edes miettiä Peteriä mahdollisena kumppanina. Lopulta he kuitenkin antoivat periksi ja alkoivat seurustella.

Lopuksi vielä Laurenin ajatuksia Gilmoren tyttöjen jatko-osasta:

  • Kun Netflix julkaisi tiedotteen neljästä 90 minuutin jaksosta, asia tuli yllätyksenä suurin piirtein kaikille näyttelijöille, myös Laurenille. Tähän asti oltiin käyty lähinnä hyvin kevyitä keskusteluja aiheesta, mutta mitään varmaa ei ollut tiedossa. 
  • Lauren kertoo olleensa hyvin tunteellinen ja kyynelehtivä koko kuvaussession ajan, mikä ei ole hänelle muuten tyypillistä, ja hänelle ojenneltiin nenäliinoja tämän tästä. 
  • Uusia jaksoja varten lavasteet piti rakentaa uusiksi,koska vanhat oli tietenkin purettu pois. Tarkkoja mittoja ei ollut tiedossa, eikä uusista lavasteista saatu ihan samanlaisia kuin aiemmin.  
  • Kun Amy kertoo Laurenille (ne kuuluisat) neljä viimeistä vuorosanaa, Lauren on hyvin yllättynyt ja sitä mieltä, että eiväthän ne sanat tarjoa loppua, vaan cliffhangerin. (Niinpä!)
  • Uusissakin jaksoissa vilahtelee paljon Laurenin tuttuja: oma aviomies Peter näyttelee metsänvartijaa, Samaa sukua -sarjan Max-pojan oikea äiti Kelly Wolf kiinteistönvälittäjää ja saman sarjan Sarah Ramoskin vilahtaa jossain kohtauksessa. 
  • Kun Lauren ja Alexis kuvasivat viimeistä kohtausta Lorelain talossa, he päättivät ottaa itselleen muistoesineet. Alexis valitsi Yalen bannerin Roryn huoneesta ja Lorelai pinkin metalliflamingon keittiön seinältä. Alexis poksautti auki samppanjapullon ja sitten hän, Lauren ja Amy kippistelivät ennen kuvausten jatkamista muualla. 

Tälle kirjalle vahva suositus! 

Lue myös:

Enää kuukausi uusiin Gilmore Girls -jaksoihin!

Nauti Pollyjen kera

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

SPOILER ALERT! Tässä postauksessa puhutaan uusista Gilmore Girls: A Year in the Life -jaksoista, joten jos et halua kuulla sarjan tapahtumista, älä lue pidemmälle!

***

Se hetki viime viikonloppuna, kun kaikkien kiireiden jälkeen vihdoinkin kotisohvalla, lapset juuri nukahtaneet, itse mukavasti viltin alla, herkut kulhossa, kaukosäädin kädessä. Netflix auki ja lempisarjan uudet jaksot pyörimään. Ooooh. Miten kauan olin odottanut tätä hetkeä! Ensimmäiset kyyneleet tulivat jo ensimmäisten sekuntien aikana. Olen takaisin Stars Hollow'ssa! (Toiset kyyneleet tulivat pian tämän jälkeen, kun Netflix jumiutui ja alkoi heitellä herjoja, ja pienen paniikin- ja kauhunsekaisen hetken ajan luulin, ettemme pystyisikään katsomaan sarjaa.)

Onneksi Stars Hollow oli entisellään. Taylor Doosella on aina jokin koko kaupunkia koskettava, usein älytön hanke meneillään, ja Kirk luulee vihdoinkin löytäneensä vuosisadan bisnesidean. Lorelai ja Rory eivät ole muuttaneet ruokailutottumuksiaan yhtään terveellisempään suuntaan, ja totta kai kahvit keitetään keskellä yötä, jos silloin satutaan heräämään. Luke ei vieläkään haluaisi kahvilaansa mitään modernin maailman vempeleitä, ja Caesar kantaa hampurilaisia asiakkaille aina yhtä iloisena (ja miten mahtava hiustyyli hänellä olikaan!). The Dragonfly Innin Michel on samalla tavalla tyytymätön osaansa kuin aina, vaikka vuodet ovatkin pehmentäneet häntä, eikä sarjassa peitellä sitä, miten kiintyneitä Lorelai ja Michel toisiinsa ovat. Ilahduin myös siitä, että Michel on löytänyt elämänsä miehen. Sookie on lähtenyt toteuttamaan itseään muualle, mikä ei mielestäni sopinut kuvioihin mitenkään sarjan historiaan peilaten, mutta ratkaisu taisikin liittyä enemmän Sookien näyttelijä Melissa McCarthyn työkiireisiin. Ilmeisesti monien fanien mielestä Sookien lyhyt visiitti viimeisessä jaksossa jäi ohueksi, mutta omasta mielestäni se oli onnistunut: totta kai Sookie tuli leipomaan toinen toistaan upeampia hääkakkuja Lorelain ja Luken häihin! Paris Geller oli aivan yhtä nerokas ja neuroottinen kuin ennenkin, mutta mielestäni oli sääli, että hän ja Doyle olivat eroamassa. (Hauskoista heitoista liittyen Doylea näyttelevän Danny Strongin käsikirjoittajan uraan tykkäsin kyllä.) Lane ja kumppanit rokkasivat yhä (apua miten erilaiselta vanhentunut Zach näytti!), ja vaikka Lanen on näissä uusissa jaksoissa väitetty olleen jotenkin "luovuttaneen" oloinen, minun silmääni Lane ei juurikaan ollut muuttunut.

Mutta sitten. Ne kolme Gilmoren tyttöä: Lorelai, Rory, Emily. Miten suhtauduin heihin? Ennen näitä uusia jaksoja odotin eniten Roryn tarinan jatkumista, sillä olin aika varma, että Lorelain elämässä ei tapahtuisi mitään mullistavaa. Vaikka tapahtuihan Lorelaillekin paljon: Richardin kuoleman herättämä tunnemyrsky, tavallista pahempi riitely Emilyn kanssa, Emilyn heittämät syytökset siitä, että Lorelai ajattelee vain itseään - ja lopuksi Wild-henkinen patikointiyritys, joka onneksi ei toteutunut, sillä jos Lorelai olisi löytänyt itsensä metsäpolulla, hän ei olisi ollut Lorelai. (Miten hauskaa, että Lauren Grahamin aviomies Peter Krause - tuttu monelle Samaa sukua - ja Mullan alla -sarjoista - oli se metsänvartija, joka eväsi Lorelain pääsyn patikointireitille!) 

Lorelain kamppaillessa rinkkansa ja itsensä kanssa, Luke oli vakuuttunut siitä, että Lorelai aikoo jättää hänet. Kun Lorelai sitten palasi, Luke heittäytyikin varsin epätyypilliseen rakkaudenjulistukseen yrittäen vakuuttaa Lorelaita siitä, että heidän kuuluu olla yhdessä. Ja (ah-miten-ihanaa-vaikka-ei-mitenkään-yllättävää) Lorelailla ei ollut aikomustakaan jättää Lukea, vaan hän ehdotti, että he tekisivät nyt viimein sen mikä kauan sitten jäi tekemättä: menisivät naimisiin. (Tällä kertaa he myös menivät, ihan sarjan lopussa, juuri ennen Roryn uutispommia.)

Lorelai sai siis perinteisen onnellisen lopun, ja sarjan fanit kaipaamansa päätöksen yhdelle televisiohistorian kaikkien aikojen parhaimmista romansseista.

(Kuva: Netflix)

Mutta mitä kuului Rorylle, kaikkien rakastamalle kympin tytölle, joka seitsemännen kauden lopussa kieltäytyi Loganin kosinnasta ja lähti Barack Obaman kampanjakiertueelle edistääkseen toimittajan uraansa? 

Ei hyvää. Roryn elämä jumitti paikoillaan: hän oli kyllä hiljattain kirjoittanut ylistetyn jutun The New Yorkeriin (super proud!) ja häntä kosiskeltiin kirjoittajaksi suositulle blogisivustolle. Mutta muuten oli aika hiljaista: tapaaminen Condé Nast -uutistalon kanssa lykkääntyi koko ajan, kirjaprojekti vinksahtaneen Naomi Shropshiren kanssa takkuili ja kaatui, ja rakkausrintamallakaan ei sujunut. Roryllahan oli Paul-niminen poikaystävä, jonka olemassaolon hän - ja kaikki muutkin - unohti koko ajan, enkä tiedä, oliko tämän kuvion tarkoitus olla hauska vai surullinen. Itseäni se ei kyllä erityisemmin naurattanut, ja onneksi Paul lopulta itse jätti Roryn.

Jotain "rorymaista" oli sentään siinä, kun Rory päätti pelastaa Stars Hollow'n ikivanhan kaupunkilehden, The Stars Hollow Gazetten. Mutta ei sekään sitten oikein ottanut tuulta purjeisiin. Tarvittiin Jess (ihana Jess!) antamaan Rorylle idea uudesta kirjaprojektista: mitä jos Rory kirjoittaisikin itsensä ja äitinsä tarinan? Sitä ideaa Rory sitten lähti toteuttamaan, ja vaikka kirjan kohtalo ei sarjassa selvinnytkään, tuli ainakin minulle sellainen vaikutelma, että kirjasta tulee menestys.

Aina kun puhutaan Rorysta, puhutaan myös siitä, mihin tiimiin kuulutaan. Vaihtoehtojahan on kolme: team Dean, team Jess ja team Logan. (Kuuluukohan kukaan tuohon ensimmäiseen? Tuskin.) Kun katsoin sarjan ensimmäisen kerran vuonna 2010, olin innokkaasti Jessin puolella, mutta useammat katselukerrat ovat saaneet minut liittymään team Loganiin. Odotinkin malttamattomana läpi talven, kevään, kesän ja syksyn jaksojen, että sarjan loppuhuipennus, joka varmasti, ihan varmasti, olisi Roryn ja Loganin palaaminen yhteen, tapahtuisi, mutta eihän sellaista sitten tapahtunutkaan. Ei vaikka mahtavan (ja välillä tosi ärsyttävän) The Life and Death Brigaden ilmestyminen kuvioihin viimeisessä jaksossa sytytti jo hiukan sammuneen toivonkipinän. Tuo kohtaaminen saikin vain aikaan kauniit jäähyväiset Roryn ja Loganin välillä (vaikka pakko sanoa, että se Loganin "kuvan ottaminen" Rorysta oli jo vähän liian kornia), ja ehkä ihan hyvä niin. Ehkä. EHKÄ! Ymmärrän, että Roryn tarinassa on paljon muutakin kuin se, kenen kanssa hän päätyy yhteen, jos päätyy. Kuten Amy Sherman-Palladino sanoi tuoreessa TVLinen haastattelussa: "It's not about the boy. It's about her."

(Jollain oudolla tavalla minua muuten häiritsi se, miten kaunis Alexis Bledel on. Toki hän on aina ollut kaunis, mutta näissä uusissa jaksoissa hän oli aivan ylimaallisen näköinen, jotenkin, miten sen nyt sanoisi, liian täydellinen. Hän oli niin kaunis, että Roryn hahmosta tuli jotenkin nukkemainen, mitä hän ei aikaisemmissa kausissa ollut. Ehkä senkin takia Rory jäi etäisemmäksi kuin aiemmin. Olenko ihan yksin tämän ajatukseni kanssa, vai tuliko teillekin tällainen olo? Tunsin entisenlaista läheisyyttä Roryyn oikeastaan vain Winter-jakson steppauskohtauksessa, kun hän "steppasi stressiinsä" ja selitti, ettei saa muuten aivojaan sammumaan. Tell me about it.)

Entäs sitten Emily? Hän yllätti positiivisesti. Olen kyllä aina ihan tykännyt Emilystä, huolimatta siitä, miten epäreilusti, manipuloivasti ja snobimaisesti hän usein käyttäytyi, mutta näissä uusissa jaksoissa pidin hänestä eri tavalla. Miehenikin mielestä Emilyn tarina oli yksi parhaista asioista näissä uusissa jaksoissa. Oli ihan hulvatonta, että Emily, joka tapasi erottaa palvelijansa milloin mistäkin pikkusyystä, päätyi lopulta asumaan palvelusväkensä kanssa vähän kuin yhtenä suurena perheenä. Ja se kohtaus, jossa Emily oli pistämässä kaikki tavaransa pihalle KonMari-metodin innoittamana, oli tosi hauska! Tykkäsin näissä uusissa jaksoissa muutenkin siitä, että kerrankin ymmärsin lähestulkoon kaikki populaarikulttuurin viittaukset, toisin kuin alkuperäisessä sarjassa, jossa moni viittaus meni yli ymmärrykseni. (Esimerkiksi Lorelain "you shall not pass" -vitsi Richard Gilmoren jätti-isoon muotokuvaan ja Gandalfiin liittyen nauratti minua ihan hillittömästi. Kuten myös Lorelain tyyli järjestää naistenlehdet "Kardashianeittain".)

No niin, sitten onkin enää jäljellä ne Gilmoren tyttöjen viimeiset sanat. Sanat, jotka Amy Sherman-Palladino olisi halunnut Roryn sanovan jo alkuperäisen sarjan lopussa, Roryn ollessa parikymppinen, mutta jotka sattuneista syistä saatiin kirjoitettua Rorylle vasta nyt, Roryn ollessa 32-vuotias:

Mum?

Yeah?

I'm pregnant.

Itselleni tämä loppu tuli ihan puskista. Olin ollut aivan varma, että sarja loppuisi johonkin romanttiseen kohtaukseen, enkä itse asiassa enää tässä vaiheessa, sarjan viimeisten sekuntien pyöriessä ruudussa, edes muistanut, että on olemassa jotkut maagiset viimeiset sanat, jotka sarjan luoja on aina halunnut Rorylle antaa. Kun Rory sitten kertoi Lorelaille odottavansa lasta - ja kun koko sarja sitten loppui tähän - katsoimme mieheni kanssa hetken aikaa toisiamme hiljaisina ja hölmistyneinä.

Okei. Rory on siis raskaana. No...okei. 

Ensin en tykännyt tästä yhtään, vaikka ymmärsinkin, mitä tässä on haettu takaa - ympyrä sulkeutuu ja niin edelleen - mutta nyt olen sinut tämän lopetuksen kanssa. Enkä itse asiassa enää toivo lisää jaksoja, vaikka minuutti sarjan päättymisestä olisin voinut vaikka polvillani rukoilla Amy Sherman-Palladinoa ja Netflixiä jatkamaan yhteistyötään. Mutta nyt kun olen "toipunut" tuosta lopetuksesta ja miettinyt asiaa, en usko, että mikään määrä uusia jaksoja onnistuisi tuomaan takaisin alkuperäisen sarjan lähes täydellisyyttä hipovaa ydintä. (Pahimmillaan siinä kävisi kuin Harry Potter and the Cursed Child -kirjan kanssa: odotin innolla, mutta kirja kuljetti minua vain kauemmas Harry Potterin maailmasta, eikä suinkaan syvemmälle.)

Lopuksi vielä se tärkein osa Gilmoren tyttöjä: kahvi. Onneksi sitä juotiin edelleen koko ajan! Näissä uusissa jaksoissa paras kahvivitsi oli mielestäni se, kun Lorelai ennen hänen ja Luken käyntiä Parisin Dynasty Makers -vastaanotolla totesi kahvikupin saatuaan, että "it's been an hour since my last infusion".

Ja kas, omasta infuusiostanikin on vierähtänyt jo lähemmäs tunti. Nyt siis äkkiä kahvikuppia täyttämään!

Mitä mieltä te olette? Oliko A Year in the Life hitti vai huti?

Lue myös:

Gilmoren tytöt ja se häilyvä raja fanituksen ja höyrähtämisen välillä

Giltsut! (Eli parasta Netflixissä just nyt)

Enää kuukausi uusiin Gilmore Girls -jaksoihin!

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Meillä katsotaan vain harvoin Muumeja, sillä monet jaksot ovat perheen pienimmille vähän turhan jännittäviä ja tunnelmaltaankin aika tiiviitä. Lasten DVD-valikoimasta löytyy kuitenkin muutama Muumi-levy, joista yhdeksi turvalliseksi jaksovaihtoehdoksi on löytynyt Nipsu apumiehenä. Se oli pitkään ainoa jakso, jota lapset katsoivat, kunnes esikoisen toiveesta he saivat luvan katsoa jakson Muumipapasta, joka kaipaa vaihtelua. No, tämä jakso oli lopulta aika jännittävä (ilkeyksiä tekevä Haisuli, joka jossain vaiheessa oli hukkumaisillaan ansaksi viritettyyn lätäkköön, puheet hirviöstä, ja Muumipapan ja Muumimamman ratkaisu jättää Muumipeikko yksin kotiin, kun he lähtivät kahdestaan seikkailemaan). 

Esikoinen ei ollut jaksosta moksiskaan, mutta hän tuntuukin usein aivan janoavan seikkailuntäyteisiä tarinoita kuultavakseen ja nähtäväkseen, mutta kuopukselle Haisulin temppuilu oli aivan liikaa. Hän onkin parina iltana unta hakiessaan parahtanut itkemään ja kertonut pelkäävänsä Haisulia, minkä johdosta päädyin tänään iltapalapöydässä (kuopuksen taas kerran todettua ääni väristen, että häntä jännittää Haisuli) kertomaan tuon jakson tapahtumat vähän myönteisemmässä valossa ja kuvailemaan Haisulia loppujen lopuksi aika kivana, kultaisena kaverina. Kun olin viisi kertaa tiivistänyt jakson tapahtumat siten, että Haisuli, tuo Muumien mukava perhetuttu, teki Muumipapalle tavallaan palveluksen uskottelemalla, että hirviö oli saanut aikaan isot jalanjäljet Muumitalon pihaan, kuopus oli aika ilahtuneen näköinen. Täydestä meni!

No, sitten esikoinenkin halusi osallistua tarinatuokioon.

S: Äiti, äiti, kerro sellainen tarina, jossa ISO HAI, jolla on ISOT, TERÄVÄT HAMPAAT, ui Muumilaakson rannassa ja PURAISEE Haisulia!

Minä: No tuollainen tarina ei taida kuulua iltapalapöytään - mitä jos äiti kertoisi tarinan kiltistä, mukavasta haista, joka kaipasi leikkikaveria?

S: Ei vaan (*monimutkainen minuutin kestoinen alustus*) se hai PURI Haisulia!

Minä: No, olipa kerran hai, jonka hampaisiin oli juuttunut levää ja se ui Muumilaakson rantaan pyytääkseen, että joku ottaisi levän pois sen hampaista, ja Muumipeikko rapsutti kepillä levän pois, ja hai oli tosi iloinen, mutta sitten siltä pääsi iso aivastus ATSUU ja samalla kun se aivasti, se vahingossa puraisi Haisulia! Mutta onneksi siinä ei käynyt kuinkaan, ja pian ystävykset nauroivat yhdessä hauskaa sattumusta.

S: No kerro tarina Haisulista, joka teki jalanjälkiä, jotka johtivat ISOON, SYNKKÄÄN METSÄÄN, ja siellä metsässä oli LEHTOMÖRRI!

Minä: No tuokin on vähän turhan jännittävä tarina ennen nukkumaanmenoa. 

S: Kerro tämmöinen tarina: Muumipappa ja Nuuskamuikkunen oli kalassa, ja tuli HAI, ei kun oli sittenkin jalanjälkiä ja iso norsu, H tykkää norsuista, joo, norsu teki isot jalanjäljet, mutta ne olikin sitten linnun jalanjälkiä, hihhii!

Minä: No äiti voi kertoa, että Muumipappa ja Nuuskamuikkunen kalastivat silakoita iltapalaksi, ja Muumimamma oli keittämässä kaikille kaakaota, ja pian keräännyttäisiin leirinuotion äärelle paistamaan kalaa ja juomaan kaakaota...

S: Ei, kun Muumipeikko meni SYNKKÄÄN METSÄÄN ja siellä oli, siellä oli...

Minä: Muumien hyvä ystävä Hemuli ihastelemassa perhosia?

S: Ei, vaan lintu, joka pisti Muumipappaa olkaan! 

Ei ihme, että tässä yhtenä päivänä kesken siskosten leikin tiimellyksen kuopus kiiruhti huuli väpättäen pyytämään sukkia jalkaan, ettei hai söisi hänen varpaanvälejään.

Onko teillä vinkkejä sellaisista Muumi-jaksoista, joissa ei tapahdu mitään erityisen jännittävää? :)

Lue myös:

Haisuli vankilassa - parasta ikinä taaperon mielestä

 

Pages