Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Postauksessa mukana Wilfalta saatu tuote.

Joskus meilläkin on sellaisia täydellisen oloisia sunnuntaihetkiä, jolloin keittiönpöydällä lojuu pussillinen maailman kauneimpia ja ihanimmin nimettyjä talvikaneliomenoita ja jääkaapissa sattuu olemaan purkillinen kermaa. 

Ja minulla on flunssanjälkeinen kodinhengetärhurmos meneillään ja ilmoitan tarmokkaana tekeväni omenapaistosta meille kaikille välipalaksi ja jos mies olisi niin ystävällinen ja keittäisi kahvit.

"Keitetään oikein semmoiset välipalakahvit!" esikoinenkin innostuu (aivopesumme tuottaa siis vähitellen tuloksia, kun esikoinenkin tykkää ehdotella eri tilanteisiin sopivia kahveja. Lempparini esikoisen esittämistä kahvihetkistä on koko perheen yhteisen huilaushetken jälkeiset pötkötyskahvit. Sen sijaan hänen ideoimiaan punaviiksikakkakahveja en haluaisi maistaa).

Ettei helposti säikähtävä sisäinen kodinhengettäreni vain ehtisi karata, kävin nopeasti netissä etsimässä reseptiä, josta voisi tehdä sokerittoman version. (Sellainen löytyi täältä, tein muuten ihan ohjeen mukaan, mutta jätin sokerin pois ja heitin viime tipassa tilalle ruokalusikallisen hunajaa.)

Omena-kaurapaistoksesta tuli ihan älyttömän hyvää, eikä se todellakaan kaivannut sokeria, varsinkaan kun kyytipoikana oli kanelilla maustettua kermavaahtoa. (No joo, sen verran täytyy tiputtautua alas täältä ehtoisen emännän taajuudelta, että lapset eivät suostuneet syömään puolta lusikallista enempää. Mutta jäipä meille mieheni kanssa enemmän.)

Kahvissakaan ei ollut moittimista. Kuten alkukesästä kirjoitin, sain Wilfalta Svart Presisjon -kahvinkeittimen, joka on kyllä maineensa veroinen täydellisen suodatinkahvin keittäjänä. Yksi Svart Presisjonin näppärin ominaisuus on vesisäiliöön merkityt grammamäärät (montako grammaa kahvia tarvitset per tietty vesimäärä), joiden avulla pystyt vaikuttamaan mahdollisimman paljon siihen tärkeimpään eli kahvin makuun. Itse olen luonteeltani sen verran suurpiirteinen, että aluksi olin sitä mieltä, ettemme tarvitsisi lainkaan keittiövaakaa, sillä keittimen mukana tulevassa mittalusikassakin on grammamäärät merkitty. Mutta mieheni sen sijaan on alusta alkaen ollut sitä mieltä, että olisihan se nyt vielä mahtavampaa keittää grammalleen oikea määrä kahvia, joten alkusyksystä ostimme keittimen rinnalle Wilfan oman keittiövaa'an. (Mikä tahansa muukin tarpeeksi tarkka keittiövaaka tietenkin kävisi myös.) Samalla ostimme Wilfan kahvimyllyn, sillä olimme jo niin kauan haaveilleet vastajauhetusta kahvista.

Itse en ole kahvimyllyyn vielä kajonnutkaan, pitäisi kyllä varmaan opetella, mutta kun se hoituu mieheltä niin näppärästi...paitsi että yllättävän sotkuista puuhaa se kahvin jauhaminen on; myllystä tulee jauhamisen jälkeen jotenkin niin sähköinen, että jauhettu kahvi aivan sinkoilee myllystä pois. Täytyy myös sanoa, että olen ollut hiukan pettynyt vastajauhetun kahvin makuun - oletin, että kyseessä olisi suorastaan taivaallinen makuelämys, mutta ehkä vähän yllättäen ihan tavallinen tummapaahtoinen suodatinkahvi vie voiton. Syy saattaa kyllä olla ihan siinä, että emme ole löytäneet niitä kaikkein parhaimpia kahvipapuja vielä. Toistaiseksi olemme kokeilleet Turun kauppahallista ostamiamme Cuba Serranno -papuja ja lähikaupasta haettuja tummapaahtoisia Presidentti-papuja. Varsinkin noissa Cuba Serranno -pavuissa kahvi maistui jopa vähän merkilliseltä; se oli tavallaan hyvää mutta vähän sellaista, että ensin suussa maistui vesi ja sitten vasta kahvi. Parasta kahvimyllyssä onkin tähän asti ollut kahvin tuoksu, muuten tykkään kyllä ehdottomasti tavallisesta suodatinkahvista enemmän.

P.s. Tämä idyllinen sunnuntaihetki ei todellakaan ole ollut tänään. Tänään olen saanut maksaa karvaasti siitä, että olin eilen blogitapahtumassa Helsingissä - molemmat lapset ovat olleet jotenkin tosi hankalalla tuulella. Eikä marraskuun ensimmäinen ole itsellenikään koskaan ollut se kivoin päivä.

Kuvat: S. Aaltonen

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Olen aina tykännyt lautapeleistä. Lapsena omia lempipelejäni olivat ainakin Pekingin mysteerit ja Afrikan tähti, Monopoliakin tuli muistaakseni aika paljon pelattua. Vähän vanhempana sitten Aliasta (minä ja siskoni olemme muuten Aliaksessa aika lyömätön pari; toisen ei tarvitse sanoa kuin "se yks juttu silloin siellä yhessä paikassa" ja toinen tietää sanan heti), Pictionarya ja Trivial Pursuitia, jota on aina erityisen hauska pelata silloin, kun veljenikin on mukana.

Mutta nyt siis aiheena lapsille sopivat lautapelit, joita meille on kertynyt jo ihan mukavasti, kiitos joulupukin. Meillä pelattiinkin lautapelejä päivittäin viime joulupäivästä varmaan jonnekin pääsiäisen tienoille asti, sen jälkeen on ollut hiljaisempaa lautapelirintamalla. (Epäilen syyksi sitä, että esikoista ärsyttää liikaa se, miten yli-innokkaasti kuopus yrittää peleihin päästä mukaan.) 

MUUMIEN SIENIRETKI

Tässä pelissä poimitaan sieniä. Pienet pahviset sienikiekot levitellään hujan hajan pelilaudalle kuvapuoli alaspäin. Sitten heitetään noppaa ja toivotaan, että päästään sienikuvalla merkittyyn peliruutuun. Jos näin käy, pelaaja saa poimia sienen. Sienet pitäisi sitten malttaa laittaa kuvapuoli alaspäin odottamaan pisteiden laskua, mutta esikoinen ei ainakaan malta vaan katsoo heti, millaisen sienen sai. Kärpässienistä tulee miinuspisteitä, muista sienistä 1, 2 tai 3 pistettä. Me olemme pelanneet tätä peliä usein vähän yksinkertaisemmilla säännöillä ja julistaneet voittajaksi sen pelaajan, jolla on eniten sieniä.

Plussat:

Iso ja värikäs pelilauta, jossa on paljon tuttuja muumihahmoja

Hauskat, tukevat pelihahmot

Säännöt ovat helposti muokattavissa

CHOCO

Tämän omastakin lapsuudestani tutun klassikon ostimme tytölle jo hänen kaksivuotissyntymäpäivänään. Pelinappulat ovat suklaakonvehdin näköisiä möykkyjä, jotka asetetaan pelaajien keskelle kuvapuoli alaspäin. Sitten painetaan muovikuvun sisällä olevaa noppaa, joka ilmoittaa, tarvitseeko pelaaja kirsikan vai maapähkinän. Voittaja on se, joka on saanut kerätyksi eniten konvehteja. Pelissä täytyy varoa myös jonkin konvehdin sisällä piileskelevää hurjaa Toukkaa, joka syö yhden nappuloistasi.

Plussat:

Hauska noppa

Helpot säännöt

Soveltuu hyvin jo kaksivuotiaille

(Pelinappulat ovat juuri sopivan kokoisia kananmunakennoon ja esikoinen onkin käyttänyt niitä enemmän leivontaleikeissä kuin varsinaisessa pelissä.)

Miinukset:

Pahviset kuvat täytyy itse kiinnittää paikoilleen konvehteihin ennen ensimmäistä pelikertaa, enkä tiedä, kiinnitinkö ne alun perin jotenkin huonosti, mutta ne tippuvat todella helposti.

MUSTIKKAMETSÄ

Tässä pelissä lähdetään mustikkametsään. Jokaiselle pelaajalle varataan pelilaudalle kolme pientä, pahvista mustikkakiekkoa. Pelissä edetään värinopan antaman värin perusteella vapaavalintaisesti eteen- tai taaksepäin. Jos peliruudussa on mustikka, se poimitaan ja jätetään odottamaan. Vasta sitten, kun pelaaja osuu nalleruutuun, aiemmin poimitun mustikan saa siirtää eteenpäin erilliselle pienemmälle pelilaudalle. Kun kaikki kolme mustikkaa on tähän tyyliin poimittu ja siirretty eteenpäin, pelaaja saa lähteä kulkemaan kohti maalissa odottavaa mökkiä nopan antamien värien tahtiin.

Plussat:

Värikkäät pelilaudat

Tukevat, kivan näköiset pelihahmot

Myös 2-3-vuotias voi hyvin jo pelata, jos aikuinen jaksaa kerrata sääntöjä ja opastaa.

Miinukset:

Säännöt ovat ehkä hiukan liian monivaiheiset.

LOTTO

Toinen klassikkopelimme, Lotto, on varmaan kaikille tuttu omasta lapsuudesta. Näistä peleistä on monenlaisia versioita, meidän Lotossamme on kuvia oikeista esineistä, leluista ja käyttötavaroista. Pelaajille jaetaan siis kuvapohjat, jotka on tarkoitus täyttää bingomaisesti. Voittaja on tietenkin se, jonka pelipohja täyttyy ensimmäisenä. 

Plussat:

Kuvia on erittäin reilusti, joten peli ei pääty saman tien. (Toisinaan tämä sama asia voisi kyllä toimia miinuksenakin...)

Pelilautoja voi halutessaan ottaa useammankin per pelaaja.

Sanavarasto kehittyy: esikoinen oppi tämän pelin avulla mm. tuikitärkeät sanat "golf bag", "Game Boy" ja "meikkipaletti".

QUEST OF THE SHADOW

Tämäkin on eräänlainen Lotto-peli. Pelaajille jaetaan puiset pelilaudat ja sitten katsotaan, kenen laudasta löytyy puista kuvakorttia vastaava varjokuva. Pelityyli on tässäkin bingotyylinen ja voittaja on siis se, jonka lauta täyttyy ensimmäisenä.

Plussat:

Kuvien vertaileminen varjokuviin kehittää varmaan jotain osaa aivoista (vaikka mielestäni lautapelien idea ei todellakaan ole se, että niiden täytyisi "kehittää" vaan se, että ne tarjoavat kivaa yhteistä tekemistä).

Puiset laudat ja pelikortit eläinhahmoineen ovat ihanan värikkäitä.

Tähän peliin voi vauvakin osallistua, sillä puiset pelikortit kestävät vähän rajumpaakin käsittelyä.

Puinen pelilaatikko on näppärän kokoinen.

 APSI APINA 

Nappasin nämä pelikortit kerran hetken mielijohteesta mukaan ABC:ltä matkaviihdykkeeksi. Kyseessä on esikoisen ensimmäinen korttipeli, josta hän onkin ollut kovin tohkeissaan. Säännöt ovat yksinkertaiset: jos pelaajia on kaksi, toinen saa vihreät, toinen keltaiset kortit. Kortit lätkitään lattialle siten, että oranssireunainen kuvapuoli jää näkyviin. Sitten kortteja käännellään banaanin toivossa: kun saa banaanin, se poimitaan talteen. Jos saa kookospähkinän, se jätetään kuvapuoli ylöspäin paikoilleen. Jos saa Apsi Apinan, joutuu palauttamaan yhden banaaneista. Voittaja on se, joka saa nopeimmin kerättyä omat banaaninsa. (Jos pelaajia on enemmän, valitaan joko vihreät tai keltaiset kortit ja kilpaillaan siitä, kuka saa eniten banaaneja.)

Plussat:

Värikkäät, selkeät kuvat

Todella helpot säännöt

Banaanin varastava Apsi Apina tuo peliin jännitystä (esikoinen ainakin oikein etsimällä etsii sitä)

Kätevä korttirasia

Miinukset:

Aika helposti taittuvat kortit, eivät siis sellaista "jämäkkää" pahvia

Mitä pelejä teillä pelataan? Vinkkejä otetaan ilolla vastaan - varsinkin sellaisista peleistä, jotka kestävät rajumpaakin käsittelyä...

 

Ladataan...
Kahvia, kiitos!

Kun #MOMFIE-blogissa huhuiltiin osallistujia bloggaajien salaiseen joululahjatempaukseen, ilmoittauduin salamannopeasti mukaan, koska kaipasin jotain pientä piristystä kaamoksen keskelle. Lähetin paketin omalle blogiystävälleni maanantaina, toivottavasti se on jo löytänyt tai ainakin löytää pian tiensä perille.

Oma jouluyllätykseni tuotiinkin sitten aivan kotiovelle saakka! Perjantaina sain nimittäin salaiselta tontulta tekstiviestin, jossa kysyttiin, että saisiko paketin tuoda oven taakse, kun Posti ei sitä enää luvannut toimittaa jouluksi perille. Joulusalaisuuden säilyttämiseksi sovimme tuon salaperäisen lilyläisen kanssa, että hän soittaa summeria ja jättää sitten paketin ulko-ovemme taakse...ihanan jännittävää! Olen yrittänyt muistella, että kuka noista tempaukseen osallistuvista bloggaajista asuu Turussa tai lähiseuduilla, mutta en ole ainakaan vielä keksinyt blogiystäväni identiteettiä ja aatonaattoon asti pitäisi malttaa odottaa ennen kuin kurkkaa paketin mukana tulleeseen kirjeeseen.

Salainen blogiystäväni oli täyttänyt lahjapussin toinen toistaan ihanammilla asioilla - sain kahvia (lempilaatuani!), paljon suklaata, sipsejä (nekin muuten lemppareitani) ja monenmoista muuta pientä joulukivaa. 

Olin paketin sisällöstä todella riemuissani ja niin oli esikoinenkin, joka avusti innokkaasti lahjapussin sisältöön tutustumisessa.

Paljon kiitoksia ja lämmin halaus tuolle ihanalle tontulle, joka ovemme takana eilen kävi - ilahdutit meitä todella! <3

 

 

Pages