Hirven sisäfilettä x 3
Meillä oli miehen paras kaveri kaukaa pohjoisesta kyläilemässä ja tämän kunniaksi otetttiin vihdoin se noin puolentoista kilon hirven sisäfile pakastimesta sulamaan. Ja tälläsiä herkkuja saatiin aikaan:
Alkuruuaksi kokeiltiin carpacciota kera avokadon

ja tartarpihviä.

Tehtiin näitä kumpaakin ekaa kertaa ikinä ja tota ekaa en ees ikinä ollu syönyt missään. Meidän carpaccioon tuli oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria ja juuri ennen tarjoilua sitruunan mehua. Niin ja noita hätäseen päälle huitastuja parmesanlastuja. Tartariin upposi raakaa sipulia (mutta vain vähän), mustapippuria, dijonia, kaprista, ihan ministi majoneesia ja suolaa.. (onpas ollut huolellinen sekoittaja kun näyttää niin vaalealta tuo yksi kohta).
Pääruuaksi tehtiin ihan vaan pihvejä

pikasia kermapottuja

ja dijonilla maustettua bearnaisekastiketta.

Sanottakoot tähän väliin, että se joka on tuon fileen hirvestä erotellut, on ollut vissiin vähän sinnepäin veihellä vedellyt kun osassa filettä oli vähän lovea enempi ku tarvis.. mutta mmmmmm nams!

Hyvää selkeesti kannatti odottaa. Ja koko komeus huuhdottiin tietysti alas hyvällä viinillä kynttilän valossa :)

Naurettavan simppeli jälkkäri

Lasin pohjalle kaurakeksin muruja ja hasselpähkinärouhetta, vähän ehkä tummaa suklaata raastettuna ja pikkusen limen mehua. Väliin lemon curdia ja mansikoita (sellaset vähän kohmeiset tähän vuoden aikaan käy hyvin). Päälle mascarponea ja raastettua suklaata.
Niin helppo tehdä, että yhden lasillisen tuhottuaan voi käden käänteessä tehdä toisen ;)
Idea yllättävästä paikkaa
Lauantain päivällisen idea tuli varsin yllättävästä paikkaa, nimittäin työpaikallani olevasta lounasravintolasta.

Olen pari kertaa lounasravintolassa syönyt uunissa paahdettua lohta ja dijon-bearnaisekastiketta. Siispä lohet uuniin, potut pannulle, avokadot ja tomaatit paloiksi ja kastikkeen tekoon. Ja nyt kyllä myönnän, että menin sieltä missä aita on matalin: Ostin pussikastikejauheen, valmistin ohjeen mukaan ja lisäsin dijonia.
Toimii!
Tomaattikeittoa ja pikajälkkäri
Kun kotona on "pieni" nuhanenä, mikäs maistuukaan paremmin kun tomaattikeitto.

Meikäläisen versioon tomaattikeitosta, jonka ispis on haettu Jamie Oliverin kirjasta, tuli erilaisten tomaattien lisäksi sipulia, valkosipulia, balsamicoa, pikkusen pestoa ja chiliä. Tomaatit, chilin ja valkosipulin paahdoin kevyesti uunissa oliiviöljyn ja suolan ja mustapippurin kanssa kun taas pilkotun sipulin kuullotin kattilassa. Kun sipuli pehmeni riittävästi, heitin sekaan balsamicoa ja uunista otetut tomaatit. Pikkusen pestoa masuteeksi ja pannulla valkosipulin kanssa paahdettuja leivän palasia kylkeen ja avot. Kelpasi nuhanenälle, joka jopa maistoi jotain. Ensi kerralla tarttee vaan tehä enemmän tota, nyt tein liian pienen annoksen.

Jälkkäriksi ihan pikapikaa valmistunut täytekeksi: kaurakeksien väliin mansikkahilloa tai lemon curdia ja mascarponea. Nam Nam.

"Pika"pitsaa
No huh, onpas mennyt tovi aikaa kun tänne olen viimeksi kirjoitellut. Häähössötykset on imaisseet tämän likan bloggailuineen täysin, ja jotenkin inspiraatio on jäänyt tämän palstan kohdalla täysin puuttumaan. Eikä ole kummempia sapuskoitakaan tullut kokkailtua. Tänään kuitenkin rakas siippani lupautui tekemään meikäläiselle lounasta ja vinkit tähän haettiin Jamie Oliverin keittokirjasta.

Mun osa oli tänään tehdä tuo taikina. Tuttuun tapaan, mutulla mentiin ja osa jauhoista on ruisjauhoja. Mies omin pikkukätösin taputteli siitä pyöreän (ainakin melkein) pohjan joka heitettiin kuumalle uunin kestävälle paistinpannulle. Koska valurauta/hiiliteräspannu vielä puuttuu (hankinnassa on!), ei pannu ollut riittävän kuuma ja uunikin jäi liian matalalle lämmölle, joten parantamisen varaakin löytyy siis.

Päälle tomaattikastike (tomaattimurska, oliiviöljy, pesto, valkosipuli, suola, mustapippuri), jota olisi voinut hieman keitellä kasaan, mutta eipä tässä tohinassa ehtinyt.
Lisäksi salamia, mozzarellaa, pestoa ja parmesania ja uuniin.


Lisukkeeksi tomaateista ja kirsikkatomaateista, pestosta, valkosipulista, oliiviöljystä, pippurista, suolasta ja balsamicosta kyhätty "salaatti".

Pikkusen punaviiniä, sopivasti pilvenraosta pilkistävä aurinko ja mukava sunnuntainen lounashetki on valmis.


Lopputulos maistuva! Ei pelkoa, että olisi tähteitä jäänyt.

Ehkä tämä oli vähän virittelyä kohti ensiviikolla koittavaa Rooman reissua. Peukut ja varpaat pystyyn, ettei siellä myrskyä ja sada kokoaikaa!
Herkullista pastaa kaapin kätköistä

Maukasta arkiruokaa syntyi, kun ispiraation otti Jamien spaghetti alla puttanescasta ja sovellukset kaapin antimien mukaan.
Pannuun päätyi avokadoöljyä, valkosipulia, chiliä, anjovista (tai siis sardelli se taisi olla), tonnikalaa, grillattua munakoisia, tomaattipyrettä, suolaa, pippuria ja silopersiljaa. Niin ja tietty pastaa.
Ja päälle ihan tosi paljon parmesania. Njam!

