Lukupiirikirja - kirja lukupiireistä

Lukupiirikirja, BTJ Kustannus, 2010

toim. Johanna Matero, Ritva Hapuli, Nina Koskivaara

Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjastosta

Kävelin kirjastossa hyllylle "numero" 86 Kirjallisuustiede ja siitä sitten kirja kirjalta katsellen (pää kenossa :) valitsin muutamia kirjoja joista olen nyt ensimmäisen lukenut. 

Lukupiirikirjassa kerrotaan mikä saa ihmiset lukemaan kirjoja ja keskustelemaan niistä "piireissä"  Olemme Suomessa kiitollisessa asemassa että meillä on vapaus lukea mitä haluamme. Voimme myös lukea kirjoja muuallakin kuin omassa kodissamme.  Myös kirjojen saatavuus on hyvällä mallilla.  Jokaisella ihmisellä on mahdollisuus lainata kirjoja kirjastoista.  Kirjojen ostaminen on myös sallittua - jokaisella ihmisellä on melko hyvät mahdollisuudet löytää itselle sopiva kanava kirjojen ostamiseen.

Silti voi olla tilanteita että joku toinen ihminen tai yhteisökin rajoittaa kirjojen lukemista - jopa kieltää sen. Minullekin taisi äitini lapsuudessa/nuoruudessa sanoa toisinaan että taasko sitä ollaan vain nenä kirjassa eikä tehdä mitään muuta.  Kuitenkaan hän ei ikinä kieltänyt minua menemästä kirjastoon. Kirjoja meillä ei ollut varaa ostaa mutta sain niitä toisinaan syntymäpäivä- ja joululahjaksi kavereiltani ja sukulaisiltani. Koulussa opettaja luki tarinoita ja toisinaan oli joitakin lukutempauksiakin joista sai kirjan omakseen.  Koulussa oli myös oma pieni kirjastokokoelma josta oli pikku tyttönä ihana lainata tyttökirjoja. :) Myöhemmin tuli vielä kirjastoauto koulunkin pihaan.  Enemmän kyllä lainasin kotoapäin kirjastoautosta joka tuli ihan kotitalomme viereen.

Nykyään kaikki läheiseni, sukulaiseni ja ystäväni "ymmärtävät"  rakkauteni ja kiinnostukseni kirjoihin - onhan se osa ammattianikin. Välillä heidänkin kanssa keskustellaan kirjoista jollakin tasolla mutta ilman kirjaston lukupiiriä minulla ei olisi ketään joiden kanssa keskustella jostakin tietystä kirjasta/kirjailijasta syvällisemminkin.  Voi tietysti olla että eivät uskalla keskustella kirjoista kanssani - luulevatkohan että olen joku kaikkitietävä, toivottavasti ei! Kirjamaailmassa oppii joka päivä yhtä lailla uutta kuin muussakin elämässä.

Toki tämä netttimaailma on ihana asia keskustella kirjoista mutta itse kaipaan välillä sitä fyysisesti paikalla olemista - webbikamerankaan käyttö ei tunnu samalta :)

Joskus haaveilen asuvani kyläyhteisössä jossa olisi entisaikojen lukupiirejä kodeissa. Olisi ihana viettää kirjojen keskusteluiltoja naapurien kanssa nauttien pienestä iltapalasta kahvista tai vaikka viinistäkin. 

Lukupiiri-kirjassa on paljon viittauksia niin moneen upeaan ja mielenkiintoiseen kirjaan joita en ole vielä ehtinyt lukemaan joten kyllähän tämä kirja on hankittava mahdollisimman pian itsellenikin.  Ja ehkä nyt tulee romaaneja lukiessa vielä enemmänkin kiinnitettyä huomiota kirjojen lukemista kertoviin kohtiin.

11 072/30 000 30Koetus

 

 

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.