Ladataan...

Nyt olen minäkin Tuntemattoman sotilaan lukenut.  Omassa kirjahyllysäni se on ollut Linnan Koottujen teosten osana jo lähes kymmenen vuotta.  Itsenäisyyspäivänä aloitin lukemaan ja melkein sen loppuun asti ehdin lukemaan.   Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan olen  kerran katsonut televisiosta 10-12-vuotiaana.  Silloin se elokuva tuntui pelottavalta, enkä sitä oikein ymmärtänytkään.  Toki vuosien varrella olen nähnyt pätkiä tästä elokuvasta ja osa elokuvakohtauksista on jäänyt mieleeni - myös kirjaa lukiessa tuli mieleen elokuvan kohtaukset ja näyttelijät.

Tuntematon sotilas on myös ensimmäinen lukemani sotaromaani. Ei ole aikaisemmin kiinnostanut lukea romaania, jossa kerrotaan koko kertomuksen ajan millaista on sotia rintamalla  - olen ajatellut että teksti sotasanastoineen olisi liian pitkäveteistä luettavaa. Tämän vuoden Itsenäisyyspäivänä olin kuitenkin päättänyt että luen kirjan ja katson elokuvan.

Yllätyin miten sujuvasti kertomus eteni romaanissa.  Vaikka tekstissä on paljon repliikkejä, ne eivät vaikeuttaneet lukemistani.  Jokaisen sotilaan oma persoona ja ajatusmaailma tulee esiin näissä repliikeissä. Huomasin että muutamat sanonnat ovat lähtöisin Tuntemattomasta sotilaasta kuten "Rajamäen rykmentti",   "Syö rautaa ja paskantaa kettinkejä", "Tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan". Näitä sanontoja olen kuullut käyttävän niin isäni kuin miehenikin.  Ja kyllä ne minunkin korvaani kuulostavat yhä ironisilta ja saa itsenikin hymyilemään "tietävästi".

Talvi-, jatko- ja Lapin sodan historiaa oli kerrattava - luulinkin että Tuntematon sotilas kertoo talvisodasta mutta ensivuillahan se selviää, että on kyse jatkosodasta.  Ymmärtääkseni miksi Suomi joutui sotaan olisi luettava vielä enemmän sen ajan historiasta ja politiikasta käsitteleviä kirjoja.  Myös 1918 sisällissotaan tarkemmin tutustuminen kiinnosta nyt - unohtamatta ensimmäistä ja toista maailmansotaa.  Miten paljon sitten jaksan lukea tietokirjallisuutta näistä aiheista nyt heti jää nähtäväksi.   Voi olla että luen vasta seuraavan kerran ensi vuoden Itsenäisyyspäivän aikana tai talvi- ja jatkosotien alkamis/päättymis vuodenaikaan (marras/maaliskuu ja kesä/syyskuu).  Toista sotaromaania olen juuri lukemassa, Antti Tuurin Talvisotaa.

Mieleenpainuvimmat kohtaukset romaanissa ovat sotilaiden kuolinkohtaukset - luettuna jotkin repliikit vähän tuntuivat kornilta voihkimisineen mutta onko se sitten sotaromaanien tyyli,  se jää nähtäväksi kun olen lukenut useamman sotaromaanin.   Myös teloitukset jäivät mieleen niin omien sotilaiden kuin vangin.

En voi mitenkään ymmärtää sitä tunnetta minkälaista kauhua, pelkoa ja rohkeutta  vaatii tehdä vaikeita päätöksiä kun ei enää muuta vaihtoehtoa ole.  Lehdon kuolema sekä muutaman venäläisen sotilaankin - vihollisen vangiksi ei jäädä. Riitaojan kuolema - sotilaan pelko.

Lehdon, Rahikaisen ja Määtän rangaistus seisoa kovennettua vaikka pommikoneet tulivat.  Protesti Lammiota kohtaan.

Hietasen haavoittuminen silmiin ja sairasauton joutuminen vihollisen tulittamaksi - palava kuolema.

Jäi mieleen myös kiljun tekeminen - edes hetkeksi voi turruttaa itsensä alkoholilla ja unohtaa sodan jännitys ja kauhu.

Nuorempien sotapoikien uho ja uhkarohkeus koituvat heidän kuolemaksi - ei pysynyt varmuus pään nostamisesta ja vihollisen ampumisesta.

Kirjan tarina päättyy traagisen koskettavasti - sota on loppunut ja mitä jää jäljelle.... vapaus, itsenäinen Suomi, sotilaiden verellä maksettu. Voiko mitään nykyajan Suomen väkivaltaa ja sortoa verrata tähän aikaan? Omat pikkuongelmat ja ahdistukset tuntuvat tämän kirjan luettuani hyvin vähäpätöisiltä juuri nyt - Luoja meitä varjelkoon joutumasta sotaan.

Väinö Linna: Kootut teokset II Tuntematon sotilas, WSOY, 2000 (56. painos, 10. painoksen mukainen, 1p. ilmestynyt 1954)

Mistä hankittu: ostettu Seinäjoen INFO-kirjakaupasta 2004

Eilen katsoin Edvin Laineen elokuvan Tuntemattomasta sotilaasta.  Hankin dvd-boxin jossa on molemmat Tuntematon sotilas-elokuvat sekä Talvisota-elokuva.  Uudemman Tuntemattoman sotilaan jätän ensi vuoden Itsenäisyyspäiväksi.  Minulle ei tule perinnettä katsoa joka Itsenäisyyspäivä Edvin Laineen Tuntematonta sotilasta.  Saatan toki sen vielä toisinaan elämäni aikana kuitenkin katsoa.  Olen siis katsonut 10-12-vuotiaana elokuvan televisiosta. Silloin elokuva järkytti ja mieleen jäi pelottavina kohtauksina mm. Lehdon kuolema.

Minkälaista oli nyt sitten nelikymppisenä elokuva katsoa?   Aluksi tunne oli sama kuin katsoessa muitakin sen ajan Suomi-filmejä.  Nostalgiset lavasteet, ylinäyttelemistä ja se nykyäänkin suomalaisten elokuvien ongelma, ei saa selvää kaikista repliikeistä vaikka kuinka laittaa voluumia.  Tässä elokuvassa mentiin toki hyvin romaanien mukaisin repliikein, joten osasin arvata puolet mitä välillä sanottiin.  Uudempaa Tuntematonta sotilasta en ole mielestäni koskaan katsonut joten en vielä voi verrata miten näyttelijät sopivat rooleihinsa.  Itselleni Laineen Tuntemattomassa sotilaassa on arvostamiani "vanhan kaartin" näyttelijöitä kuten Åke Lindman, Matti Ranin, Tauno Palo,  Jussi Jurkka.   Heidän kasvonsa ja ilmeensä ovat antaneet Lehdolle, Kariluodolle, Sarastielle ja Lammiolle juuri sellaisen kuvan jonka olen tottunut vuosien varrella näkemään - niitä elokuvan kohtauksia missä he ovat näytelleet on televisiossa näytetty useimmissakin ohjelmissa.  Luulin että kokisin samanlaista pelkoa Lehdon kuoleman kohtauksessa kuin lapsena mutta ilmeisesti  vuosien varrella nähdyt muut sotaelokuvat ja jännityselokuvat ovat turruttaneet mieleni.  Itse ampumistahan ei näytetty edes muutakuin se että Lehto laittaa kiväärin piipun suuhun ja sitten kuvataan miten hän painaa liipaisinta.  Lapsuuden mielikuviin tuo kohtaus oli jäänyt traagisempana ja mielikuvissa oli enemmän tuskaisemmat ja järkyttävät kasvot.  Vaikka elokuvassa enimmäkseen on sodan julmuutta niin sotilaiden repliikit ja nuo tutut sitaatit sai välillä nauramaankin.  Jossakin välissä sotakuvaukset jossa ei puhuttu mitään vaan kuvattiin sitä sotimista, tuntuivat minusta pitkäveteisiltä - se on sama juttu kun jos katson jotain muuta toimintaelokuvaa niin en jaksa pitkiä tappelukohtauksia, alan  vain ajattelemaan että tää vois jo loppua, seuraava kohtaus.  Jean Sibeliuksen musiikki kuuluu tähän elokuvaan ja erityisesti Finlandia on koskettava - melankolia kuuluu suomalaisuuteen. 

Suomalaisen sotaelokuvan klassikot-dvdbox:  Tuntematon sotilas,  1955, ohjaus Edvin Laine

Mistä hankittu: ostettu cdon.comista

18 531/30 000 30Koetus

 

 

Ladataan...

Tervetuloa Kirjabloggaajien  joulukalenterin 3. luukulle! Minun jouluni perinteisiin, kuten varmasti useamman muunkin, kuuluu ihastuttava Lumiukko-animaatio.  Aikaisempina jouluina olen sen katsonut tv:stä, mutta viime jouluksi hankin Lumiukko-dvd:n.Voin katsella sitä rauhassa televisiosta tai vaikka läppäriltä - nauttien pala palalta lumiukon ja pojan yhteistä matkaa.

Viime jouluksi hankin myös Raymond Briggsin ihastuttavan The Snowman-kirjan, joka todella on pelkkä kuvakirja.  Kirjassa ei ole tarinaa, vaan samoja koskettavia kuvia kuin animaatiossa.

Tämän tarinan myötä haluaa vielä aikuisenakin uskoa että lumiukot heräävät öisin eloon ja lentävät avaruudessa - ehkä jonain joulun yönä voit sen itsekin nähdä, kun kurkistat pihamaallesi.

Lumiukon tunnussävel on yhtä tunnettu kuin tarinakin.  Tänä vuonna olen kuunnellut kahden suomalaisen artistin suomeksi laulettua versiota Avaruus.  Johanna Kurkelan ihanan heleä ääni ja Samuli Edelmanin rauhallisen miehekäs ääni menevät suoraan sydämeeni.  Silti alkuperäinen englanninkielinen on se klassikko jota kuuntelen tätä kirjaa selatessakin.

On allain avaruus ja tähtipolku kauas vie.
On toinen maailma, on hämäräinen tie.
On tähtiaika uus ja taivaansini määränpää,
Kun pilven portaisiin vain kevyt jälki jää.
Niin kovin kaukainen on pieni kylä päällä maan,
Sen tiet ja talot, puut, on lumipuvussaan.

Joku jää katsomaan kuka lentää noin.
Itsekin hämmästyn kun lentää voin.

On jäätä avaruus ja selkääni mä siivet sain.
On kuu niin sininen mun lentomatkallain.

Kuutamoon liukenee portaat pilvien.
Liukenen itsekin ja leijailen.
On aikaa avaruus ja tuhat vuotta hetkinen.
On tähdet kotimaa ja nähdä saan mä sen

Joulukalenterin eilisen päivän luukkua pääset kurkistamaan Kirjakko ruispellossa ja huomisen luukun avaa Todella vaiheessa

Ladataan...

Kun ei ollut Roope Lipastin Rajanaapuri-kirja lainattavissa paikallisesta kirjastosta (täytyy odotellla kirjan palautumista hyllyyn :) ) niin meninpä sitten pitkästä aikaa katselemaan löytyisikö mitään mielenkiintoista lainattavaa dvd-hyllystä.  Ja löytyihän sieltä melkoinen läjä. Oli pakko lopettaa hyllyjen läpikäyminen kun en kehdannut enempää lainata kerralla - vaikkei niissä taida olla mitään enimmäisrajaa.

Elokuvakatselmukseni aloitin Jane Austenin jalanjäljillä. 

Elokuva on luokiteltu romanttiseksi draamaksi mikä on yksi suosikkigenreistäni. Elokuva on valmistunut jo vuonna 2007 mutta nyt vasta oli minulla mahdollisuus tämä elokuva katsoa.  En ole myöskään vielä lukenut yhtäkään Jane Austenin romaania joten kaikki elokuvat jotka perustuvat hänen romaaneihinsa jätän vielä katsomatta kunnes saan luetuksi Jane Austenin romaanit.

Jane Austenia näytteli Anne Hathaway jonka roolisuoritus miellytti minua. Seurasin myös intensiivisesti lempinäyttelijäni Laurence Foxin roolihahmoa Mr Wisleynä.  Ehkä olisin toivonut enemmän kirjoittamiseen liittyviä kohtauksia (ehkä vertasin nyt hetki sitten Viaplayn kautta katsomaani Beatrix Potterin taiteilijaelämää-elokuvaan joka on valmistunut myös samana vuonna eli 2007). Olen aina pitänyt ajankuvista ennen 1900-lukua jotka sijoittuvat Englantiin. Ihailen heidän pukujaan ja sitä kohteliasta keskustelutyyliä jossa kuitenkin välillä piikitellään ja voisiko sanoa myös niinkin että viisastellaan.  Toki osa noiden aikojen elämäntavoista olisi nykyään itselleni ahdistavaa jos en voisi päättää omasta elämästäni vaan esimerkiksi mieheni sen päättäisi.

Elokuvan tarinassa oli hauskoja kohtia kuten esimerkiksi kun Jane osallistuu kriketti-peliin (siksi minä  tuon pelin ymmärsin) - pieni kohtaus sai minut hyvälle tuulelle tai kun Jane ja Tom Lefroy tapaavat metsässä ensimmäistä kertaa.

Kyynelehtimättä ei tätä elokuvaa voi olla katsomatta - rakkauskohtaukset ovat koskettavia ja samoin Tom Lefroyn tyttären Janenin ja Jane Austenin tapaaminen.

Jatkoin Jane Austen-teeman parissa seuraavankin elokuvan:

Jane Austen-lukupiri on luokiteltu komediaksi mutta kyllä tässä romantiikkaakin oli mukana.  Tämäkin elokuva on valmistunut vuonna 2007.

Tässä elokuvassa oli upeita lempinaisnäyttelijöitäni kuten Kathy Baker ja  Amy Brenneman.

Elokuvan ymmärtämistä paremmin olisi varmasti auttanut että on lukenut Jane Austenin romaanit mutta kyllä se näinkin ilman kirjoihin tutustumista onnistui vallan hyvin.

Elokuva oli hauska ja voisin jopa itse nauttia tuollaisestakin lukupiiristä jossa olisi yksi mieskin. :)  Lukupiirin naiset olivat upeita hahmoja.  Vaikka elokuvan rakkaus/parisuhdeongelmat olikin kuvattu aika arvattavasti niin silti nautin tämän elokuvan katselusta.  Tästä elokuvasta tuli hyvälle mielelle.

Minä en kovin montaa elokuvaa pysty katsomaan kyynelihtimättä joten kyllä tuo Prudien ja hänen miehensä kohtaus Austenin romaanin lukemisesta kosketti.

Voi olla että kokemattomana kirjastopäivälliset vai mitä ne nyt olivatkaan tulivat tässä elokuvassa minun mielikuviin ruusunpunaisin kehyksin mutta silti olisi upeata pukeutua kauniiseen pukuun ja osallistua tuollaisille päivällisille.  Ja olisi ihana keskustella viittaamalla kirjallisuuteen - ihaillen aina jokaista elokuvaa/tv-sarjaa joissa siteerataan jotakin kirjailijaa tai runoilijaa. Ihailen myös ystäviäni jotka siteeraavat elokuva/tv-sarja-repliikkejä.  Itse en sellaista ole oppinut  - tai ehkä vain en ole uskaltanut.

Kolmas elokuva jatkoi Englannin historiaan tutustumista Shakespearen silmin.

Kuningas Henrik V on valmistunut vuonna 1989.   Derek Jacobi elokuvan kertojana teki minuun vaikutuksen heti elokuvan alussa. Myös Kuningas Henrik V:ttä näyttelevä Kenneth Branagan lausui upeasti Shakespearea. Hiukan oli vaikeata seurata suomenkielistä käännöstä ja samalla kuunnella englanninkielistä versiota.  Ehkä tämän elokuvan tunnelmaan olisin päässyt vieläkin paremmin jos olisin pystynyt vain kuuntelemaan tuota Shakespearen ajan englantia.  Suomiduppaukseen en olisi lähtenyt kun on kuitenkin tottunut että duppausta ei ole kuin joissain lasten elokuvissa/piirretyissä.

En tiedä mikä siinä on mutta en pystynyt katsomaan  tässäkään elokuvassa noita taistelukohtauksia joissa aseena on miekat vaikka muutoin katson nykyaikaan sijoittuvia hyvinkin väkivaltaisiakin elokuvia.  Jokin tuossa kuninkaitten ja ritarien miekkailussa tuntuu tuovan liian lähelle sen julman kuoleman ja verisyyden.

Neljäs elokuva kertoi myös Englannin kuninkaasta, Yrjö VI:stä.

Kuninkaan puhe on valmistunut 2010.   Elokuvan lopussa jännitin itsekin mukana miten Yrjö VI selviää radiopuheestaan ja ihailin Lionel Loguen tapaa auttaa Yrjö VI:tta tuon ajan Englannissa.  Colin Flirt esitti minusta uskottavasti roolinsa.  Järkytyin miten Bertietä oli kohdeltu lapsena - vaan mitenkäpä sitä kuninkaallisetkaan säästyivät lapsuudentraumoilta yhtään sen paremmin kuin muutkaan...

Lempikohtauksiani olivat Lionelin Shake-aika poikiensa kanssa sekä voimakkaat Yrjö VI:n tunnepurkaukset.

Viides elokuva siirtyikin sitten kotimaahan.

Kaksipäisen kotkan varjossa on valmistunut vuonna 2005. Elokuvassa päähenkilöinä oli kaksi ihailemaani miesnäyttelijää, Mikko Leppilampi ja Vesa-Matti Loiri.    Ehdottomasti nautin jokaisesta musiikkikohtauksesta. Vesa-Matti Loiri on myös laulajana suosikkini ja tämän elokuvan myötä tykästyin Anneli Saaristonkin esitykseeen.   Tarina oli hiukan yliromanttinenkin mutta se ei haitannut romantiikkaan tykästynyttä elokuvankatsojaa.  

Sivurooleissa esiintyneet Esko Nikkari ja Seela Sella tekivät jälleen mieleenpainuvat roolisuoritukset. samoin Vesa Vierikko. Vesa Vierikon tytär Helena Vierikko oli kaunis ja sinisilmäinen papin tytär josta löytyi myös rohkeutta.   Vaikka aavistinkin  Aaron ja Ellan tarinalle onnellista loppua niin silti jännitin että aavistinko oikein. Samaten jännitin Vernerin ja Saaran kohtaloa.

Tämä elokuva oli sellaista ihanaa viihdettä jossa sai jännittää, itkeä ja nauraa eikä elokuvan jälkeen tällä kertaa tarvinnut pohtia psykologisen vaikeita ihmismieliä - toki sellaisiakin elokuvia katson myöskin välillä.

Pages