Ladataan...

Vuorenpeikon varpaita....

Lukutoukan kirjablogissa on haaste tutustua johonkin lapsuuden lempisaduista.  Minulle tuli heti mieleen Anni Swanin sadut, josta ensimmäinen mielikuva vuorenpeikkosaduista on ensimmäiseltä luokaltani vuodelta 1978. Opettaja istui luokan edessä mustalla pyöreällä pianotuolilla ja luki meille oppilaille Anni Swanin satukirjaa.

Omat lapset ovat jo aikuis- ja teini-ikään kasvaneita, eikä vielä kuitenkaan ole lastenlapsia, niin päätin sitten lukea itselleni yhden Anni Swanin saduista. Ja siitä se idea lähti sitten rönsyilemään...

 

Vuorenpeikkosadun ääneen lukeminen vuorenpeikkojen metsässä

Lähdin torstaiaamuna koiramme kanssa  kävelemään Simpsiönvuoren luonnonsuojelualueelle pitkospuita pitkin.  Ajatuksenani oli siis lukea vuorenpeikkosatu ääneen keskellä metsää.

 

Anni Swan: Sadut, WSOY, 1988  Vuorenpeikko ja paimetyttö s. 12

Mistä kirja hankittu: ostettu kirjakerhosta 1990-luvulla

 

 

Lukupenkkini metsässä

 

Ihailen yhä Anni Swanin vanhahtavaa tekstiä.  Lukiessani metsän siimeksessä vuorenpeikkosatua ääneen, tunsin Simpsiönvuoren peikkojen kuuntelevan, kuulin paimentytön naurua ja lehmäkellon kalkatusta.

Onneksi minulla oli koirani kaverina, sillä hiukan tuli pelottavakin olo vuorenpeikkojen ilmestymistä ajatellessa - puiden humistessa ja oksien rapistessa.

 

Satujen polkua vuorenpeikkojen metsään

"Mutta syvällä rotkossa asui vuorenpeikko"

 

"...eikä vuorenpeikon komeista saleista ollut jäljellä muuta kuin harmaita kivilohkareita ja sammalia."

 

 

 

 

 

 

Share