Ladataan...

Nyt olen minäkin Tuntemattoman sotilaan lukenut.  Omassa kirjahyllysäni se on ollut Linnan Koottujen teosten osana jo lähes kymmenen vuotta.  Itsenäisyyspäivänä aloitin lukemaan ja melkein sen loppuun asti ehdin lukemaan.   Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan olen  kerran katsonut televisiosta 10-12-vuotiaana.  Silloin se elokuva tuntui pelottavalta, enkä sitä oikein ymmärtänytkään.  Toki vuosien varrella olen nähnyt pätkiä tästä elokuvasta ja osa elokuvakohtauksista on jäänyt mieleeni - myös kirjaa lukiessa tuli mieleen elokuvan kohtaukset ja näyttelijät.

Tuntematon sotilas on myös ensimmäinen lukemani sotaromaani. Ei ole aikaisemmin kiinnostanut lukea romaania, jossa kerrotaan koko kertomuksen ajan millaista on sotia rintamalla  - olen ajatellut että teksti sotasanastoineen olisi liian pitkäveteistä luettavaa. Tämän vuoden Itsenäisyyspäivänä olin kuitenkin päättänyt että luen kirjan ja katson elokuvan.

Yllätyin miten sujuvasti kertomus eteni romaanissa.  Vaikka tekstissä on paljon repliikkejä, ne eivät vaikeuttaneet lukemistani.  Jokaisen sotilaan oma persoona ja ajatusmaailma tulee esiin näissä repliikeissä. Huomasin että muutamat sanonnat ovat lähtöisin Tuntemattomasta sotilaasta kuten "Rajamäen rykmentti",   "Syö rautaa ja paskantaa kettinkejä", "Tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan". Näitä sanontoja olen kuullut käyttävän niin isäni kuin miehenikin.  Ja kyllä ne minunkin korvaani kuulostavat yhä ironisilta ja saa itsenikin hymyilemään "tietävästi".

Talvi-, jatko- ja Lapin sodan historiaa oli kerrattava - luulinkin että Tuntematon sotilas kertoo talvisodasta mutta ensivuillahan se selviää, että on kyse jatkosodasta.  Ymmärtääkseni miksi Suomi joutui sotaan olisi luettava vielä enemmän sen ajan historiasta ja politiikasta käsitteleviä kirjoja.  Myös 1918 sisällissotaan tarkemmin tutustuminen kiinnosta nyt - unohtamatta ensimmäistä ja toista maailmansotaa.  Miten paljon sitten jaksan lukea tietokirjallisuutta näistä aiheista nyt heti jää nähtäväksi.   Voi olla että luen vasta seuraavan kerran ensi vuoden Itsenäisyyspäivän aikana tai talvi- ja jatkosotien alkamis/päättymis vuodenaikaan (marras/maaliskuu ja kesä/syyskuu).  Toista sotaromaania olen juuri lukemassa, Antti Tuurin Talvisotaa.

Mieleenpainuvimmat kohtaukset romaanissa ovat sotilaiden kuolinkohtaukset - luettuna jotkin repliikit vähän tuntuivat kornilta voihkimisineen mutta onko se sitten sotaromaanien tyyli,  se jää nähtäväksi kun olen lukenut useamman sotaromaanin.   Myös teloitukset jäivät mieleen niin omien sotilaiden kuin vangin.

En voi mitenkään ymmärtää sitä tunnetta minkälaista kauhua, pelkoa ja rohkeutta  vaatii tehdä vaikeita päätöksiä kun ei enää muuta vaihtoehtoa ole.  Lehdon kuolema sekä muutaman venäläisen sotilaankin - vihollisen vangiksi ei jäädä. Riitaojan kuolema - sotilaan pelko.

Lehdon, Rahikaisen ja Määtän rangaistus seisoa kovennettua vaikka pommikoneet tulivat.  Protesti Lammiota kohtaan.

Hietasen haavoittuminen silmiin ja sairasauton joutuminen vihollisen tulittamaksi - palava kuolema.

Jäi mieleen myös kiljun tekeminen - edes hetkeksi voi turruttaa itsensä alkoholilla ja unohtaa sodan jännitys ja kauhu.

Nuorempien sotapoikien uho ja uhkarohkeus koituvat heidän kuolemaksi - ei pysynyt varmuus pään nostamisesta ja vihollisen ampumisesta.

Kirjan tarina päättyy traagisen koskettavasti - sota on loppunut ja mitä jää jäljelle.... vapaus, itsenäinen Suomi, sotilaiden verellä maksettu. Voiko mitään nykyajan Suomen väkivaltaa ja sortoa verrata tähän aikaan? Omat pikkuongelmat ja ahdistukset tuntuvat tämän kirjan luettuani hyvin vähäpätöisiltä juuri nyt - Luoja meitä varjelkoon joutumasta sotaan.

Väinö Linna: Kootut teokset II Tuntematon sotilas, WSOY, 2000 (56. painos, 10. painoksen mukainen, 1p. ilmestynyt 1954)

Mistä hankittu: ostettu Seinäjoen INFO-kirjakaupasta 2004

Eilen katsoin Edvin Laineen elokuvan Tuntemattomasta sotilaasta.  Hankin dvd-boxin jossa on molemmat Tuntematon sotilas-elokuvat sekä Talvisota-elokuva.  Uudemman Tuntemattoman sotilaan jätän ensi vuoden Itsenäisyyspäiväksi.  Minulle ei tule perinnettä katsoa joka Itsenäisyyspäivä Edvin Laineen Tuntematonta sotilasta.  Saatan toki sen vielä toisinaan elämäni aikana kuitenkin katsoa.  Olen siis katsonut 10-12-vuotiaana elokuvan televisiosta. Silloin elokuva järkytti ja mieleen jäi pelottavina kohtauksina mm. Lehdon kuolema.

Minkälaista oli nyt sitten nelikymppisenä elokuva katsoa?   Aluksi tunne oli sama kuin katsoessa muitakin sen ajan Suomi-filmejä.  Nostalgiset lavasteet, ylinäyttelemistä ja se nykyäänkin suomalaisten elokuvien ongelma, ei saa selvää kaikista repliikeistä vaikka kuinka laittaa voluumia.  Tässä elokuvassa mentiin toki hyvin romaanien mukaisin repliikein, joten osasin arvata puolet mitä välillä sanottiin.  Uudempaa Tuntematonta sotilasta en ole mielestäni koskaan katsonut joten en vielä voi verrata miten näyttelijät sopivat rooleihinsa.  Itselleni Laineen Tuntemattomassa sotilaassa on arvostamiani "vanhan kaartin" näyttelijöitä kuten Åke Lindman, Matti Ranin, Tauno Palo,  Jussi Jurkka.   Heidän kasvonsa ja ilmeensä ovat antaneet Lehdolle, Kariluodolle, Sarastielle ja Lammiolle juuri sellaisen kuvan jonka olen tottunut vuosien varrella näkemään - niitä elokuvan kohtauksia missä he ovat näytelleet on televisiossa näytetty useimmissakin ohjelmissa.  Luulin että kokisin samanlaista pelkoa Lehdon kuoleman kohtauksessa kuin lapsena mutta ilmeisesti  vuosien varrella nähdyt muut sotaelokuvat ja jännityselokuvat ovat turruttaneet mieleni.  Itse ampumistahan ei näytetty edes muutakuin se että Lehto laittaa kiväärin piipun suuhun ja sitten kuvataan miten hän painaa liipaisinta.  Lapsuuden mielikuviin tuo kohtaus oli jäänyt traagisempana ja mielikuvissa oli enemmän tuskaisemmat ja järkyttävät kasvot.  Vaikka elokuvassa enimmäkseen on sodan julmuutta niin sotilaiden repliikit ja nuo tutut sitaatit sai välillä nauramaankin.  Jossakin välissä sotakuvaukset jossa ei puhuttu mitään vaan kuvattiin sitä sotimista, tuntuivat minusta pitkäveteisiltä - se on sama juttu kun jos katson jotain muuta toimintaelokuvaa niin en jaksa pitkiä tappelukohtauksia, alan  vain ajattelemaan että tää vois jo loppua, seuraava kohtaus.  Jean Sibeliuksen musiikki kuuluu tähän elokuvaan ja erityisesti Finlandia on koskettava - melankolia kuuluu suomalaisuuteen. 

Suomalaisen sotaelokuvan klassikot-dvdbox:  Tuntematon sotilas,  1955, ohjaus Edvin Laine

Mistä hankittu: ostettu cdon.comista

18 531/30 000 30Koetus

 

 

Ladataan...

Luulin olevani hyvin poikkiväsynyt puolen yön aikaan päästessä lukumaratonmaaliin.  Uni ei tullut ihan heti joten istuskelin vielä parisen tuntia facen parissa.  Ajattelin nukkuvani seuraavana aamuna pitkään mutta eipä sitä koiranomistajana niin vaan nukuta.  Kello 7.00 koiramme päätti että nyt joku nousee päästämään ulos ja antaa mulle ruokaa! No, minähän se olin joka siihen heräsin - muu perhe yhä nukkuu. :)

Olo on kuin olis ollut puoleen yöhön nautiskelemassa kesäyöstä kera muutama siiderin. :) Päässä humisee ja silmät on väsyneet.  Lukumaratonkrapulan hyvä puoli on se että ei mahassa kurni ja kierrä muuta kuin nälkä - pysty hyvin nauttimaan kohta terveellisen aamupalan. :) Palautumiseen menee muutama päivä - taidan olla vasta ensi viikonloppuna oma itseni :)

Kokemus on mahtava - ehkä ensi kesänä uusitaan.  :)

Minkälaisia mietteitä lukumaratonkirjat jättivät minuun....

Tove Jansson: Kesäkirja, WSOY, 1972

suom. Kristiina Kivivuori

päällys: Tove Jansson

Olen tätä kirjaa jo monena kesänä ajatellut että sen vihdoinkin luen.  En ole kuitenkaan aikaisemmin lainannut sitä kirjastosta kun olen ajatellut että ostan sen itselleni.  Yhä kirja puuttuu omasta hyllystä mutta sen sinne hankin mahdollisimman pian.  Lukumaratonia suunnitellessa päätin heti että jos vain paikallisessa kirjastossa on lainattavissa tämä kirja, haluan tällä Kesäkirjalla aloittaa maratonin.

Tove Janssonilta olen lapsena/nuorena lukenut Muumi-kirjat ja omassa hyllyssä on pari Tovesta kertovaa elämäkertaakin.

Heti kirjan ensi sivuilta pääsin tarinaan sisään.  Ihanaa vuoropuhelukuvausta isoäidin ja Sophia-lapsenlapsen välillä. Upeat luonnonkuvaukset.  Toven tapa kirjoittaa ihmisistä on ainutlaatuinen.  Sieluni silmin vaelsin heidän mukanaan saarella haistaen ja maistaen meren tuoksut.  Ymmärrän hyvin ihmisiä jotka lukevat joka kesä tämän kirjan yhä uudelleen.  Ensi kesänä valitsen rauhallisemman hetken nauttia tästä kirjasta - aivan upeata olisi lukea tämä meren äärellä jossakin saaressa.

Veikko Haakana: Suden lauluja, Karisto, 1972

kuvittanut Reino Vihinen

Lausuin tämän kirjan runot eilen aamulla terassillamme.  Huomaan että vuosi kansalaisopiston runonlausuntapiirissä on jättänyt jälkensä. Nykyään tykkään lukea runoja yhä enemmän ääneen.

Kirjan runot olivat aika vanhahtavia - oli paljon sanoja joita en ollut ennen kuullutkaan enkä ole ihan varma mitä ne tarkoittivat.  Lapin luonto välittyy näistä runoista voimakkaasti.  Luontorunot ovat lähellä sydäntäni.  Myös ihmisten tuntemukset Lapin eläjänä kuvastuvat runoista. Jos Janssonin Kesäkirjaa lukisin saaressa niin näitä runoja voisin lausua Lapin tuntureilla.

Henning Mankell: Tähtiin karkaava koira, WSOY, 2003

suom.  Marja Kyrö

Päällys: Patrik Lindvall

Wallander-elokuvista on tullut tutuksi Henning Mankell.  En ole yhtäkään Wallander-kirjaa vielä lukenut  - luen aika vähän dekkareita.  Katson niihin perustuvia elokuvia ja sarjoja mieluiten tv:stä.  Kirjastossa nuortenkirjahyllyssä huomasin Mankelin kirjat.

Näitä kirjoja (ymmärsin että Joel-pojan tarina jatkuu useammassa kirjassa) voin suositella aikuisillekin luettavaksi.  Ihastuin Mankelin tyyliin kirjoittaa pojan ajatuksia kun äiti on lähtenyt ja isäkin on vaihtanut merimieselämänsä metsurin hommiin.  En ole aikaisemmin päässyt muissa kirjoissa tarinaan mukaan kun päähenkilönä on ollut poika  (Poika raidallisessa pyjamassa oli kyllä myöskin poikkeus) - olen aina kyllästynyt lukemaan poikien kepposista ja siitä miten poikien keskuudessa koetellaan kaveruutta ja hyväksyntään. Ehkä Joel-pojan tietynlainen herkkyys ja ajattelutapa että ei haluaisi tehdä kepposia ihmisille jotka ovat muutenkin erilaisuutensa takia ihmisten tuijoteltavana.  Ärsyynnyn (ja huokailen) miesten juttuja kaikenmaailman kepposista ja tappeluista - minun kunnioitukseni saa mies joka pitää suunsa kiinni provosoivien tyyppien kanssa (turha niihin on energiaansa tuhlata ja romukoppaan sellainen miehisyys)  ja jättää turpakäräjät väliin.  Oman hengen puolustaminen ääritilanteissa on ymmärrettävää mutta kaikenlainen pullistelu on niin typerää ja rasittavaa. Ja joo puhukoot äijät keskenänsä niitä juttujaan, ei tarvi mulle selitellä - ei vaan kiinnosta!  Ei kyllä kiinnosta akkojenkaan kissatappelut yhtään sen enempää. Mutta joo, luen varmasti Joelista muutkin kirjat jossain vaiheessa.

Karin Ahnve: On vasta aamu, Karas-Sana, 1996

suom. Tarja Sinervo

Huomasin vasta kirjaa lukemaan aloittaessa että kustantaja on hengellisten kirjojen kustantaja. Siitä onkin parikymmentä vuotta aikaan kun olen viimeksi lukenut uskonnollisia romaaneja. Luin Jaakko Sahimaan ja Tapani Sopasen kirjoja. 

Olinkin hiukan ennakkoluuloinen että miten paljon sitä uskontoa tässä tarinassa tuodaan esille - nykyisin uskonto on minulle laajempi kuin vain pelkästään kristillinen.

Tarinan aihe on koskettava - Linin ja Matsin Gisella-vauva menehtyy kätkytkuolemaan. Kuitenkin tämän kirjan tarina jää jotenkin pinnalliseksi eikä anna sellaisia tunteita mitä itse kuvittelisin lapsen menettämisen tuovan. Yleensä eläydynkin surullisiin tarinoihin mutta tämä tarina ei kosketa niin syvälle kuin haluaisin.  Uskonasiatkin ovat jotenkin niin pinnallisia.  Samoin Linin ja Matsin parisuhdekriisit.  Sain kirjan luettua loppuun mutta tästä jäi jotenkin mitäänsanomaton olo.

12 novellia toim.  Salme Saure, Weilin + Göös, 1982

Kitalaenpuhdistusnovelleja ehdin lukemaan kaksi tästä kirjasta. Ensimmäinen oli Eeva Tikan kirjoittama tarina Anitasta ja epilepsiaa sairastavasta mykästä pojasta nimeltä Joonas.  Novelli on tarina ystävyydestä, läheisyydestä, erilaisten ihmisten hyväksymisestä. Tarinassa eletään aikaa jolloin epilepsia pidettiin mielisairautena ja pelättiin että se tarttuu.  Pidän Eeva Tikan tarinasta kirjoittaa luonnosta sekä ihmissuhteista.

Toinen novelli oli Laila Hietamiehen melko tyypillinen tarina sodanjälkeisestä elämästä kun perheen isä on kaatunut rintamalla ja äiti menee uudestaan naimisiin.  Tarinassa kuvataan Hanna-tytön tunteita isän kuolemaan ja äidin uuteen rakkauteen.  Myös isänisä, pappa on  hyvin tärkeä ihminen Hannalle.  Tarinassa tulee hyvin myös ilmi se miten juorut kulkeutuvat lasten myötä "totuuksina"

Vielä jäi 10 novellia luettavaksi - kirjoittelen niistä sitten myöhemmin kun olen ehtinyt ne lukemaan.

Colin Dexter: Viimeinen bussi Woodstockiin, Otava, 2003

suom. Ilkka Terho

Kannen kuva: Michael Trevillion/Design Ministry

Päätin aloittaa Dexterit ensimmäisellä komisario Morse-tarinalla. Nyt kun ne ilmeisesti on kaikki suomennettu?  Olen katsonut kaikki Komisario Morset tv:stä mutta en saanut kyllä mielikuviini tästä tapauksesta kuin Morsen ja Lewisin ja niihinkin kuitenkin lukiessa sekoittui omiakin mielikuvia.  Katsoinkin noita dvd:tä että tämä tarina oli vasta toisella tuontantokaudella - pitäisi katsoa nyt tämä kirjan tarina uudestaan.   Taidanpa kysyä kirjastosta saisiko sitä kaukolainattua lähipitäjän kirjastosta joka kuuluu samaan kirjastojärjestelmään.

Ihan paras vire ei ollut lukumaratonin jo painaessa hiukan silmiä lukea tätä tarinaa.   Pysyi kyllä murhaaja piilossa minulle viimeiseen lukuun asti - epäilin Morsen ja Lewisin mukana kaikkia muita.  Tykkäsin kun tässä ei mässäilty itse murhalla vaan kerrottiin elämästä yliopiston varjossa  - tuo maailma Englannissa on aina kiehtonut. Olisi upeata kulkea Oxfordissa. 

Eikä tuntunut oudolta lukea tarinaa jonka on jo nähnyt tv-sarjan osana.  Jossain välissä luen varmasti seuraavankin Dexterin komisario Morse-tarinan joka näyttää listan mukaan olevan Palvelus vainajille.

Richard Bach: Kohoa siivillesi: Sydämen ja hengen intiimi seikkailu, Gummerus, 1995

suom. Ritva Lassila

Kannen suunnittelu: Liisa Holm

Viimeinen lukumaratontunti meni Richard Bachin kirjan parissa ja jäikin kesken.  Melko tajunnanvirtainen ja sumuinen olo jäi tästä Richardin ja hänen lapsimielensä Dickien keskusteluista joihin sekoittui myös  Richardin vaimo Leslie. Olen lukenut Lokki Joonatankin jonka tarina silloin jäi myös hiukana utuiseksi. Ehkä luen sen tarinan joskus vielä uudelleen.  Mutta nyt jatkan tämän Kohoa siivillesi-kirjan loppuun.  Tänään taidan kuitenkin pitää lukuvapaan päivän. Kirjoitan myös tästä kirjasta myöhemmin lisää ajatuksia.

 

 

 

 

Ladataan...

Marisha Rasi-Koskinen:  Valheet, WSOY.2013

Päällys: Marjaana Virta Valokuva: Harri Hinkka Etukannen kuva: Benoit Janneton/Photo Alto/Fennopress

Talvilomani alkuun tartuin Lilyn lukupiirikirjaan.

Kirjan kansi hiukan häkellytti aluksi kun yritin tavata kirjailijan nimeä ja samoin tuo sama fontti kirjan takakannessa tuotti hiukan ponnisteluja takakansiesittelyn lukemisen suhteen.  Olisinko tarttunut tähän kirjaan sitten pelkän kannen perusteella... en varmastikaan mutta harvemmin valitsenkaan kirjaa pelkän kannen perusteella, ainakaan romaaneissa.  Kaunis kirjan kansi silti on vaikka lukemista häiritsikin ja sopii kirjan tunnelmaan.

Tämä kirja imaisi minut mukaansa ensi sanoista lähtien. Tunsin olevani itse sateen keskellä. Rakastan sadetta kuuman ja kuivan kevät/kesäpäivän jälkeen, rakastan syyssateita, kunhan eivät kestä päivästä toiseen :)

Kirjan tarinat olivat rankkoja ja tuli hiukan itselle pelkokin että jos joku seuraisi minua noin ruokakaupassa... 

Elokuvissa ja tv-sarjoissa en pidä kun palataan samaan tapahtumaan/aikaan toisen ihmisen näkökulmasta mutta kirjassa se ei minua haittaa. Jaksan olla kiinnostunut että mitä uutta asiaan tulee tämän henkilön kautta. 

Jotkut henkilöt jäivät itselleni hiukan epäselviksi että ymmärsinkö oikein  että kuka on kukin.  Fatal Error-kappale vei kyllä minutkin erroriin etten ole nyt ihan varma ymmärsinkö kaiken...

Sokean vanhuksen tapauksessa ajattelin "hahhaa", aavistin :)  Ja miten huijari sitten tuli vanhanaikaisesti huijatuksi viime hetkellä.

Eilen illalla kun sain luettua kirjan loppuun huomasin pitäväni kirjaa sylissäni ja silittäväni kirjan kantta ajatuksissani...  kirjan teksti huumasi ja lumosi minut.

Haluan ehdottomasti lukea Marisha Rasi-Koskisen esikoisteoksenkin Katariina.

Niin ja tässä olikin jo viides kirja toiseen lukuhaasteeseeni Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013

3346/30 000 30Koetus

 

 

Pages