Ladataan...

Keijo Leppänen: Naisten miehiä, Otava, 2004

Kannen kuva: Raija Hauta-aho

Viikonloppuna olimme vanhempieni luona yhden yön. En muistanut ottaa omaa kirjaa mukaan joten nappasin äidin kirjahyllystä Keijo Leppäsen Naisten miehiä jonka olen muutama vuosi sitten äidilleni lahjaksi ostanutkin.

Leppäsen lyhyiden tekstien myötä myötätuntoni ja ymmärrykseni miehiä kohtaan lisääntyi.   Kirjan teksti oli sopivan leppoisaa ja ironistakin nelikymppiselle naiselle - niin miehistä kuin meistä naisistakin.

Ehkä sitä ymmärrystä on jälleen enemmän omallekin miehelle - eihän hän todellakaan ole mies joka ei naisten hommia tee, päinvastoin ja kait se pitää jotenkin tuo "oman reviirin" puolustaminen ymmärtää vaikken sitä aina hyväksy kun mielestäni selviydyn tilanteista ihan itsekin.

Täytyy muistaa aina välillä lukea miesnäkökulmaakin  tähän elämään - varsinkin suomalaisen miehen kun heidän keskuudessa enimmäkseen elää.

9643/30 000 30Koetus

 

Ladataan...

Märta Tikkaselta olen  lukenut 80-luvun lopussa omasta tyttärestään kertovan kirjan Sofian oma kirja (Tammi, 1982). Se miten tähän kirjaan törmäsin oli aika jolloin luin paljon tositarinoita erityislapsista.  Myöhemmin luin myös toisen Sofia-kirjan,  Sofia aikuisena (Tammi, 1998).  90-luvulla luin runokirjoja rakkaudesta, luonnosta, eläimistä, uskonnosta. Vuosisadan rakkaustarina (Tammi, 1978) pysähdytti ja kosketti – oma parisuhteeni oli kestänyt muutaman vuoden ja siihen oli sisältynyt tuntemuksia joita Tikkanen kuvasi runoissaan. Vieläkin 23 vuoden yhdessäolon jälkeen kun luin tämän runokirjan jälleen uudelleen tunsin samoja tuntemuksia mutta ymmärsin ne toisin näin neljäkymmentä vuotiaana,  pitkän parisuhteen elävänä kuin parikymppisenä vastarakastuneena.

Alkuvuodesta katsoin sattumalta dokumentin Märta Tikkasesta sarjassa Suomalainen kirjailija YLE TV1:llä. Silloin ajattelin että haluaisin lukea muutkin Tikkasen teokset.  Ja nyt viimeisellä kesälomaviikolla sattui Lilyssä olemaan Märta Tikkanen lukuviikonloppu, päätin osallistua siihen, vaikka itse pidinkin Märta Tikkanen viikon.  Paikallisesta kirjastosta sain lainattua kaikki muut paitsi Miestä ei voi raiskata sekä Kuka välittää Doris Mihailovista.  Viikko on ollut upea lukukokemus ja voin sanoa että olo on samanlainen kun katsoo jotain tv-sarjaa maratonina tai jonkun näyttelijän elokuvia maratonina – henkilöt tulevat uniin ja välillä huomaan että ajatukset liikkuvat päivisinkin kirjojen teemoissa. 

Märta Tikkanen-lukuviikon aloitin hänen runokirjoillaan:

 

Lainasin myös ruotsinkielisen version  Århundradets kärleksaga (Trevi, 1985). Tässä ruotsinkielisessä painoksessa oli vaikuttavammat Henrik Tikkaset kuvat valittuina kuin tuossa pokkarisuomennoksessa. En muista onko muissa suomennoksissa käytetty samoja Tikkasen kuvia vai samoja mitä Trevi-kustantajan painoksessa.  Jokainen runo kosketti syvälle ja pisti miettimään omaa parisuhdetta jälleen kerran, oman mieheni menneisyyttä, lapsuutta, nuoruutta…

 ”Ja kaikki tämä tapahtui enkä minä kuitenkaan lähtenyt”

”-Piru vieköön ettei minun ikinä anneta olla heikko sinä sanoit”

”Aivan matalapaineen keskuksessa ympärillä pitkälliset sateet metsän takaa kohoavat pilvet sade odottaa, se alkaa kohta”

”Kun maa keinuu otan aivan pieniä askeleita miltei täysin huomaamattomia niin ehkä voin pysyä tasapainossa”

”Minä olen arka minä olen niin kauhean arka, sinä huudat ja paukutat rumpuasi. Myöntäkää myöntäkää että minä olen suunnattoman arka.  Raukkamaisin ja surkein mies mitä on ikinä ollut”

Tammi 1981, suom. Eila Pennanen (Mörkret som ger glädjen djup, 1981)

Tämän runokirjan henkilöt Sofia Ulrika Wecksell ja hänen poikansa Julius Wecksell ovat minulle tuntemattomia mutta muistan joistakin romaaneista viitteitä Daniel Hjortiin.  Nyt tiedän hiukan ennemmän kuka Julius Wecksell oli.   Tämä Tikkasen runokirjaan kuvaa runollisesti mielen syövereitä ja koskettaa myös itseäni – olenhan kokenut läheisteni mielen muutoksia ja omakin mieli on toisinaan ollut hyvin ailahtelevainen.

Tammi, 1992 suom. Raija Jänicke (Arnaía, kastad i havet, 1992)

Kolmas runokirja jonka Tikkaselta luin kuvasi kreikan tarustoa –  mutta silti kuvaukset kertovat rakkaudesta, ei sen ruusunpunaisuudesta vaan sen raadollisuudesta, ei sen kaihosta kaipuusta vaan sydäntäpolttavasta ikävästä.  Aikaisemmin olen lukenut enemmän rakkausrunoja jotka ovat kuvanneet sellaista ruusunpunaista rakkautta jota välillä pieninä murusina olen kokenut mutta enimmäkseen rakkauteni on ollut juuri tälläistä mitä Märta Tikkanen runoissaan kuvaa. 

Runokirjojen jälkeen jatkoin Tikkasen romaaneista joista ensimmäisenä luin:

Tammi, 1972 suom. Kyllikki Villa (nu imorron, 1970 & ingenmansland 1972)

Ensimmäisenä kiinnitin huomioni runolliseen kerrontaan. Teksti oli kirjoitettu ilman isoja alkukirjaimia ja pisteitä kirjan alkupuolella. Aluksi tuntui oudolta lukea sellaista tekstiä mutta kun kirjaa olin lukenut muutaman sivun tuntui kirjan tyyli sujuvalta.   Lempikirjakseni en kuitenkaan voi tätä sanoa.  Muutama vuosi sitten olisin jättänyt tällaisen kirjan kesken mutta tänä kesänä olen lukenut jo muitakin romaaneja joissa on kuvattu hiukan samantyylistä parisuhdetta, avioliittoa, taiteilijan olemusta jne.   Ehkä luen tämän kirjan vielä joskus uudelleen ja ymmärrän silloin asioita toisin ja saattaa olla niin että riippuen omasta elämäntilanteesta voivat kirjan tänään koskettavat, pohdituttavat parisuhdekiemurat toisen arvostamisiin tai arvostamatta jättämisiin avautua toisin. Tänään en ihan kaikkea vielä ymmärrä – ymmärränkö täysin koskaan.

Tammi, 1986 suom. Eila Pennanen (Rödluvan, 1986)

Punahilkka-romaani vei mennessään ja tunsin susiteeman sisälläni.   Välillä tosin sain olla tarkkana että pysyin selvillä keistä henkilöistä nyt puhutaan ja missä ajassa.  Upeata kuvausta Punahilkka ja Susi-teemalla, tämän kirjan jälkeen tavanomainen kuvaus parisuhteesta ja ajasta jolloin naisen arvostusta ei ollut siten kuin nykypäivänä – vai onko sitä vieläkään kaikilla naisilla? tuntuu liian suoraviivaiselta.  Märtan tyyli näkyi tässä kirjassa ja hänen elämästään näkyi tässäkin kirjassa kuten Yötäpäivää-kirjassa.  Teema olivat hyvin lähellä toisiaan Punahilkassa ja Yötäpäivää-romaanissa.  Ehkä siksi pidinkin tästä kirjasta ennemmän kun oli jo hiukan tottunut lukemaan Tikkasen tyyliä.

Tammi, 1987 suom. Sirkka Kurki-Suonio (Önskans träd, 1987)

Punahilkan jälkeen oli helpottavaa lukea Tikkasen selkokirja Toiveiden puu.   Tarina nuoresta Mirasta joka on vammainen.  Miten hän kokee hyväksynnän, rakkauden, ystävät.  Kirja jonka soisi jokaisen lukevan – jokaiselle nuorella on oikeus olla oma itsensä, oikeus hyväksyttynä elämiseen, oikeus tuntea ja elää.

Tammi, 1989 suom. Raija Jänicke (Storfångaren, 1989)

Suurpyytäjä oli Tikkasen toinen romaani josta pidin erittäin paljon. Ihastuin grönlantilaiseen kuvaukseen. Tässä kirjassa oli myös hiukan rakkauttakin joskin itselleni se jäi sivuseikaksi ihastellessani kuvauksia inuiiteista ja heidän elämästään sekä Grönlannin luonnosta, kulttuurista,  historiasta.

Tammi, 1992 suom. Raija Jänicke  (Bryta mot lagen 1992)

Toinen Tikkasen selkokirja kertoi pojista jotka joutuivat oikeuteen – miten pienestä voikin tulla suuri juttu, sitä ei nuorena ymmärrä.  Ymmärtääkö aina aikuisenakaan…  Pidin enemmän Toiveiden puusta mutta kyllä tämänkin luki.

Tammi, 1996 suom.  Raija  Jänicke (Personliga angelägenheter, 1996)

Yksityisalue-romaani oli tarinana kiehtova.  Varsinkin AnnaCin isän tarina oli uskomaton mutta kuinka totta tuollainen tarina on voinut ollakaan – ehkä vielä nykyään valitaan joku muu kuin se johon palavasti rakastutaan…   Tässäkin kirjassa pysyi samoja teemoja kuin Punahilkassa ja Yötäpäivää-kirjassa – kirjoituskone, kirjoistuspöytä, naisen asema, alhokoholi.  Kuitenkin nämä kolme kirjaa olivat eri tarinoita. Punahilkassa oli perhe ja samoin Yötäpäivää-romaanissa kun taas Yksityisalue päättyy toisin.

 

Romaanien jälkeen luin ensin Henrik Tikkasesta kirjoitetun muistokirjan Henrik (WSOY, 1986) jossa hänen ystävät ja Märta kirjoittavat ajatuksiaan Henrikistä.  Sen jälkeen aloitin viikon viimeisenä kirjana Märtan elämäkerran:

(Tammi, 2004)

Kirja on vielä hiukan kesken.  Tässä kirjassa kulkevat Märtan ja Henrikin parisuhde, perhe ja taiteilijan elämät  rinnakkain – miten käy kun Märta alkaa kirjoittamaan ja julkaisee esikoisteoksensa, entä miten käy kun Märta julkaisee runokirja Vuosisadan rakkaustarina.    Tämän kirjan jälkeen jatkan lukemista vielä Märtan viimeksi ilmestyneellä kirjalla Emma ja Uno – rakkautta totta kai (Tammi, 2010), sitä en ehtiny tähän lukuviikkooni aloittamaan.