Joan Didion: The White Album

Ladataan...
Kaikki mitä luin

Hieman toista vuotta sitten hurahdin esseisiin. En tiedä, mitä tuo lause edes tarkoittaa, sattui vain osumaan kohdalle pari mielenkiintoisia aiheita käsittelevää ei-fiktiivistä teosta, jotka koostuivat lyhyistä jutuista. Olen aina ollut huono kuluttamaan mitään muuta kuin proosaa, esseet ovat tehneet minusta hieman kärsivällisemmän lukijan.

Ihan ensin taisi tulla Zadie Smithin Changing My Mind (joka on kyllä osittain kesken, mutta esseitä ei välttämättä voi tai edes kannata lukea yhteen putkeen, jos niistä haluaa oppia jotain), sitten Siri Hustvedtin A Plea for Eros (kesken, vaihtakaa joku palstani tagline!) ja nyt viime yönä Joan Didionin A White Album, jonka aloitin jo marraskuussa.

Joan Didion on harmillisen tuntematon Suomessa enkä ole koskaan tavannut ketään, joka olisi häntä lukenut. Tietääkseni Didionilta on käännetty ilmeisesti vain jokin romaani sekä  Maagisen ajattelun aika, joka käsittelee hänen miehensä äkillistä kuolemaa ja ainoan tyttärensä samanaikaista parantumatonta sairautta (marraskuussa ilmestyi "jatko-osa" Blue Nights, jossa kuvaillaan tyttären kuolemasta selviämistä). Nämä ovat oikein laadukkaita kirjoja, mutteivät terävimpiä, onhan Didion jo lähes 80-vuotias ja alkanut sairastella viime aikoina.

Tuotanto on paljon laajempi, painottuu nimenomaan ei-fiktioon (Didion on myös pitkän linjan elokuvakäsikirjoittaja ja journalisti ja työskennellyt mm. Voguen, New Yorkerin ja New York Timesin palveluksessa). Hänen lempiaiheitaan ovat 1960-70-lukujen taitteen Yhdysvallat ja etenkin länsirannikko (hipit), Latinalaisen Amerikan murrokset, erilaiset silmittömät raiskaukset ja murhat sekä lyhyet huomiot hänen omasta elämästään (The White Albumista  voi lukea vaikkapa siitä, miltä migreeni tuntuu).

On jotenkin äärettömän palkitsevaa lukea jotain, mistä ei ole ennestään kuin heikkoja mielikuvia, ja vielä huomata ymmärtävänsä. Fiktiota voi tavallaan sepittää samalla kun lukee, siinä ei ole niin tarkkaa ymmärtääkö asian juuri niin kuin kirjailija on sen tarkoittanut.

Tässä lainaus esseestä Holy Water, joka käsittelee Californian vesijärjestelmää:

The water  I will draw tomorrow from my tap in Malibu is today crossing the Mojave Desert from the Colorado River, and I like to think about the exactly where that water is. The water  I will drink tonight in a restaurant in Hollywood is by now well down the Los Angeles Aqueduct from the Owens River, and I also think about where that water is: I particularly like to imagine it as it cascades down the 45-degree stone steps that aerate Owens water after its airless passage through the mountain pipes and siphons. As it happens my own reverence for water has always taken the form of this constant meditation upon where the water is, of an obsessive interest not in the politics of water but in the waterworks themselves, in the movement of water through aqueducts and siphons and pumps and forebays and afterbays and weirs and drains, in plumbing on the grand scale. 

Seuraavan hankintalistallani ovat Didionin kokoelma Slouching Towards Betlehem ja jokin romaani, ehkä A Book of Common Prayer

Share
Ladataan...

Kommentit

Kiitos tästä tekstistä, täytyy sanoa omasta puolestani myös, että Didion on erittäin hyvä kirjoittaja. Aloitin Slouching Towards Bethlehemillä ja jatkoin sitten fiktioon. The Year of Magical Thinking oli taitavasti kirjoitettua proosaa, liikuttava ja rohkaiseva yhtäaikaa, vaikka aihe olikin vaikea. Didionia ei tosiaan moni tunne, harmi sinänsä, koska hän on monella tapaa kiinnostava ja aika ainutlaatuinen kirjailija. En ole ainakaan itse törmännyt keneenkään muuhun kirjailijaan, joka osaisi kirjoittaa yhtä lakonisesti ja mukaansatempaisevasti. Seuraavaksi pitäisi kait lukea uusin julkaistu teos, Blue Nights, joka jatkaa samalla linjalla The Yearin kanssa.

sivulauseita

"I'm not telling you to make the world better, because I don't think that progress is necessarily part of the package. I'm just telling you to live in it. Not just to endure it, not just to suffer it, not just to pass through it, but to live in it. To look at it. To try to get the picture. To live recklessly. To take chances. To make your own work and take pride in it. To seize the moment. And if you ask me why you should bother to do that, I could tell you that the grave's a fine and private place, but none I think do there embrace. Nor do they sing there, or write, or argue, or see the tidal bore on the Amazon, or touch their children. And that's what there is to do and get it while you can and good luck at it.”

ps. ihanaihana kuva. Ja teksti, etsin kirjan käsiini hetimiten.

Kaksi-nolla

Kiitos inspiraatiosta! Esseitä tulee luettua todella vähän, tästä voisi alkaa.

Ainoaino (Ei varmistettu)

Kiitos vinkistä! Etsin Didionin käsiini, vaikka yöpöydällä odottaa myös esseistiikkaa Susan Sontagista Tommi Melenderiin!

Kommentoi

Ladataan...