Rosa Liksom Hesarin kuukausiliitteessä

(Kreisland: Mahtavan maailman alttari 1996, installaatio.)
Tänään ilmestyneessä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä on aivan mahdottoman ihana juttu kirjailija-kuvataiteilija Rosa Liksomista. Lukekaa se! Siinä ei mennä liikoja Liksomin viimeisimpään meriittiin, tämän vuoden Finlandia-palkintoon, vaan valotetaan uran alkua, josta hän ei ole ennen oikeastaan puhunut lainkaan.
Olen aina pitänyt Rosa Liksomia jännittävänä ihmisenä, vaikken hänestä ole paljoa tiennytkään. Muistaakseni enoni houkutteli minut lukemaan Yhden yön pysäkin ja Tyhjän tien paratiisit joskus yläasteen ja lukion taitteessa, aikeenaan kannustaa minut tutustumaan lappilaisiin juuriini. Vaikutuin kovasti ja aloin välittömästi kirjoittaa irrallisia, rohkeita tuokiokuvia tylsästä lähiöelämästäni. Salaa tietenkin.
Yllä olevassa kuvassa on Liksomin teos Ateneumin Lapin taika -näyttelystä. Se on paikallaan vielä huomiseen saakka, ja jos mitenkään on mahdollista, kannattaa se käydä katsomassa. Tuon työn äärellä viihdyin (samaisen enoni kanssa) kauan ja riemastuin suuresti bongattuani kaiken keskeltä samanlaiset muoviset valotulppaanit (kutsun niitä pääsiäisvaloiksi) kuin itselläni on.


Kommentoi