1 lautanen, 3 ruokaa, 1 syömisfilosofia ja 2 kirjasuositusta

Ladataan...

Minulta toivotaan usein helppoja arkiruokaohjeita. Se mielessäni kuvailin tässä yhdellä viikolla arkilounaitani, tällaisia tosi simppeleitä ja suht terveellisiä juttuja, joita teen lounaaksi päivisin, kun olen yksin kotona. 

Yleensä nämä syntyvät aika säveltäen jääkaapin vihanneslokeron perusteella. Eivät siis mitenkään huikean mietittyjä kokonaisuuksia, mutta ehkä näistä voi jotain ideoita poimia...?

Riisinuudeleita ja paistettuja vihanneksia. 

Kuullota öljyssä parsakaalia, paprikaa, sipulia, valkosipulia, suikaloitua inkivääriä ja maa- tai cashewpähkinöitä. Mausta soijakastikkeella, tuoreella limemehulla, chilillä ja valkopippurilla. Sekoita joukkoon liotetut riisinuudelit.

Paahdettuja vihanneksia ja kvinoaa.

Pyörittele pilkottua paprikaa, kesäkurpitsaa, munakoisoa ja punasipulia kevyesti oliiviöljyssä. Mausta suolalla, mustapippurilla, juustokuminalla ja ripauksella cayennea. Paahda 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia ja sekoita keitetyn kvinoan ja hienonnetun persiljan kanssa. Lorauta joukkoon vähän oliiviöljyä ja sitruunamehua tai etikkaa. Lisää halutessa vähän fetaa.

Parsa-salviaspelttipasta.

Laita spelttipasta kiehumaan. Kuullota oliiviöljyssä paloteltu parsa (5-10 min.), kuullota lopuksi myös valkosipuli. Lisää pannulle kourallinen tuoretta salviaa ja sekoita joukkoon valutettu spelttipasta. Vuole päälle ohuita parmesanlastuja ja lisää vielä hieman tuoretta salviaa.

***

Koska joku nyt kuitenkin kauhistelee, että missä proteiini, niin sanottakoon että syön kyllä lihaa, kalaa ja papuja, yleensä illallisella, mutta en tosiaan mitään Jutta ja superdieetit -suositusmääriä. En vain ole löytänyt sellaista proteiinia, jota tekisi jatkuvasti mieli ja jota voisi hyvällä omallatunnolla syödä joka päivä  (heippa tonnikala ja kana...) 

Tuppaan uskomaan, että jos jokin asia tuntuu pahalta (kuten nyt vaikka isot proteiinimöykyt joka aterialla), en tarvitse sitä. Muutenkin suhtaudun hyvin kriittisesti kaikenlaisiin "näin pitää syödä" -julistuksiin. Kukaan ei voi tietää kenenkään toisen puolesta. Toisille sopii liha, toisille vilja. Toisille viisi pientä ateriaa ja toisille yksi iso. Ja toisin kuin nykyisen keskustelun perusteella voisi luulla, ei ole rikollista syödä aamiaiseksi muroja tai vehnäleipää, jos se tuntuu hyvältä. Minusta ainoat universaalisti pätevät 'säännöt' ovat nämä - saat toki olla eri mieltä:

Syödään silloin, kun on nälkä - ei silloin, kun on jonkun taulukon mukaan "ruoka-aika". Sama ajatus toisin päin: syödään vain silloin, kun on nälkä. (Tämä on vieläkin kompastuskiveni numero yksi...)

Syödään juuri niitä ruokia, joita tekee mieli ja joista tulee hyvä olo - ei niitä, joita "pitäisi" syödä. Kun opettelee aidosti kuuntelemaan kehoaan, on aika epätodennäköistä, että joka päivä tekisi mieli vain epäterveellisiä ruokia. Ja toisekseen uskon, että ilo ja nautinto on ihmiselle terveellisempää kuin  yksikään proteiini, raakaruoka tai superfoodi. (Tässä olen jo todella hyvä - moikka vaan raejuusto ja spirulina, ei tule ikävä!)

Syödään sen verran kuin tuntuu hyvältä. Se, että ahtaa itsensä ähkyyn "koska ei saa haaskata" on ihan yhtä lailla ruuan haaskausta kuin se, että jättää ruokaa lautaselle. Ylensyöty ruoka ei maagisesti ilmesty Afrikan lasten lautasille - omalle vyötärölle kyllä... Parempi on opetella ottamaan pienempiä annoksia ja ostamaan vähemmän ruokaa. Jos en itse voi vaikuttaa annokseni kokoon, esim. ravintolassa, lopetan ilman huonoa omaatuntoa syömisen heti, kun siltä tuntuu. Enkä ota toista pullaa pelkästään kohteliaisuudesta, jos ei tee oikeasti mieli (sitten vaan kompensoin kehumalla vähän enemmän).

Syödystä ruuasta ei ikinä tunneta syyllisyyttä. Ensinnäkin syyllisyys on kiittämättömyyttä - aika moni ihminen on raatanut sen kakkupalan eteen, jonka minä juuri pistelin poskeeni (ei vain leipuri, vaan myös viljelijä, pakkaaja, toimistotyöntekijä, rekkakuski, varastomies, kaupan kassa...) Jos ahdistaa, jätetään syömättä. Jos syödään, ei ahdistuta. Toisekseen syyllisyydellä nautitussa ruuassa on ihan yhtä monta kaloria kuin ilollakin nautitussa, eikä märehtimällä saa syötyä syömättömäksi - paitsi ehkä jos on lehmä... Kaikilla ei ole tarpeeksi ruokaa, joten koetetaan me, joilla on, oikeasti nauttia siitä ja olla siitä kiitollisia.

Taidan olla ravitsemusopiltani vähän hippi.

Eilinen lounas. Tällaisia teen lähinnä silloin, kun on joku toinenkin, jolle kokata. 

Jos tämäntyyliset ajatukset tuntuvat periaatteessa hyviltä mutta huomaat jatkuvasti syyllistyväsi syömisestä tai ajattelevasi ruokaa pakkomielteisesti, suosittelen lämpimästi kahta kirjaa:

Mireille Guilianon moderni klassikko Ranskattaret eivät liho. Keskittyy pääasiassa siihen, miten syömiseen saadaan takaisin kauan sitten kadonnut kohtuus - ilon ja nautinnon kautta. En lupaa, että tosielämän ranskattaret söisivät juuri näin kuin Guiliano kertoo (minusta tuntuu, että Ranskassa ihmisiä painostetaan hoikkuuteen paljon enemmän kuin Guiliano haluaisi myöntää), mutta onko tuolla väliäkään? Totta tai ei, kirja tarjoaa hyviä oivalluksia ja kirjan periaatteet oikeasti toimivat, sekä sen vyötärölinjan että elämänilon kannalta.

Sophie ja Audrey Bossin kirjaa Beyond Chocolate. Aivan must kaikille ikuisille laihduttajille, ruuasta syyllistyjille ja niille, joiden syöminen on kaikenlaisten kompleksien, "retkahdusten" ja "ryhdistäytymisten" ikuista vuoristorataa. Keskittyy oman intuition löytämiseen ja kuunteluun. Suosittelen kaikille, mutta erityisesti jojolaihduttajalle ja niille, joiden syöminen on ulkopuolelta tulevien sääntöjen kuormittamaa. Osa kirjan konsepteista menee kaikkea sitä vastaan, mitä meille on syömisestä opetettu ja osa ajatuksista saattaa tuntua liiankin radikaaleilta, mutta ainakin minut kirja herätti todella pohtimaan vanhoja piintyneitä käsityksiäni ja miettimään, mikä juuri minulle sopii. Vähän lälly, mutta lällyilyn alla silkaa asiaa. 

Hyvää ruokahalua, kamut!

(PS. tässä jutussa piti alunperin olla vain nuo "reseptit", mutta homma alkoi taas elää omaa elämäänsä... Ups!)

Share

Kommentit

Hosuli
Hömppäblogi

Samaa mieltä jotakuinkin kaikesta. Mutta suurin kiitos lounasideoista! Mulla on tulevina kuukausina edessä monta kotilounasta, ja riisinuudelit + vihannekset -ateria kuulostaa sellaiselta, johon en ihan heti kyllästy. Ja johon on varaa.

hiinanna (Ei varmistettu)

Ihania ajatuksia - ennen kaikkea semmonen itseltään yletöntä "pidättäytymistä" vaatiminen ja omien ruokailutottumusten muihin vertaaminen ja alemmuuskomplekseihin hakeutuminen pitäisi... No, sama kohtalo sille kuin kaikelle muullekin turhalle paineistumiselle.

Olen siirtynyt sporttaamastasi "syö nälkääsi"-periaatteesta "syö säännöllisesti"-ajatusmalliin - oman kropan kuunteleminen ei vaan ole sillä tasolla, että ymmärtäisin syödä, kun on nälkä. Sen sijaan huitelen menemään vatsaa kuuntelematta niin pitkään, että lopulta verensokerien valahdettua pohjalukemiin olen kärttyinen kuin kolme karhunpoikaa eikä nälkä enää lähde syömällä. Täten liputan 3 h ateriavälien puolesta - ainakin niin kauan että elämä rutinoituu sen verta että omaa kehoa "ehtii" - eli malttaa ja osaa - kuunnella.

Eeva Kolu

Joo ymmärrän hyvin tuon! Monella meistä (varsinkin naisista) oman kehon kuuntelu ja tuntemus on vuosikausien dieettikokeilujen, oppaiden ja kaikenlaisten ristiriitaisten neuvojen jälkeen niin ulapalla, että nää jutut vaatii vuosien harjoittelua ja "uudelleenohjelmointia". Itselläkin se on vielä kesken, mutta parempaa päin mennään :)

Vendaval (Ei varmistettu)

Kaverin kaverin isä oli vuosia sitten suomalaisporukalla työmatkalla Kiinassa. Samalla reissulla vierailivat jonkun paikallisen kotona illallisen merkeissä. Ruokaa oli tarjolla roppakaupalla ja aina vain suomalaiset söivät lautasen kiltisti tyhjäksi, mutta siitä huolimatta ruokaa kannettiin lisää ja lisää päytään ja pikkuhiljaa emäntä alkoi näyttää huolestuneelta. Noin seitsemännen annoksen jälkeen suomalaiset luovuttivat ja emäntä huokaisi helpotuksesta.

Ainahan meille opetetaan, että on epäkohteliasta jättää ruokaa ja lautanen tulee syödä tyhjäksi. Kiinassa (ainakin tämä perhe) ilmeisesti ajatellaan, että jos ruokaa ei ole jäänyt yli, sitä ei ollut riittävästi. Molemmat ajattelutavat kerrassaan kamalia! Varsinkin yhdistettynä :D

Eeva Kolu

Hahaa voi apua :D Mulle just eka asia joka opetettiin kun menin Kiinaan oli että lautasta ei sit ikinä saa tyhjentää!

Kirsi K (Ei varmistettu) http://kirsikarvinen.blogspot.fi/

Itse olen seurannut tuota samaa filosofiaa että kuuntelen itseäni ja kroppaani sen suhteen mikä sopii ja mikä ei. Kaksi viikkoa jaksoin kerran karpata ja sen jälkeen huomasin että sellainen ravintoaineiden sun muiden syynääminen ei sovi minulle, meni ilo ja nautinto koko syömisestä. Nyt syön sen mukaan mikä tuntuu hyvältä enkä halua potea syyllisyyttä siitä mitä syön.
Tuo että syö vain silloin kun tuntuu siltä eikä aikataulun mukaan olisi ideaalia, mutta varsinkin nyt kun olen ollut lasten kanssa kotona koko kesän on ollut pakko tottua aikatauluihin ja syödä silloin kun lapsetkin... ;)

Eeva Kolu

Juu tuo kohta voi olla haastavaa sovittaa yhteen sen kanssa, että syö yhdessä. Mutta ehkä senkin voi ajatella niin, että jos itselle on tärkeää syödä perheen kanssa, se on silloin myös itselle hyväksi. Sen sijaan että luetaan oppaasta että jaahas, kello 15.30 pitää syödä purkki rahkaa ja kaksi mantelia.

Ja vaikka syö yhdessä, voihan sitä silti syödä oman nälän ja fiiliksen mukaan, voi ottaa jälkkäriä vaikka muut ei ottais tai voi syödä vain salaatin vaikka muut paistaa sen kylkeen pihvin.

Eeva Kolu

Edellinen siis Kirsin kommenttiin viitaten :)

eveliina23 (Ei varmistettu)

Oon kyllä täysin samaa mieltä kaikesta! Tosi hyvä teksti :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi miten kovasti haluaisinkaan syödä just noin mutta kun se ei sovi minulle! Olen siis noin tehnytkin, ruuansulatus tai aineenvaihdunta eivät toimineet kunnolla ja elimistö voi huonosti. Eli aivan ihanaa, kun sinulle se sopii! :)

Ja usko tai älä, minulle sopivin "tapa" syödä on juurikin (hieman mukaeltu) Jutta ja superdieetit -tyyli eikä siinä oikeasti ole mitään kauhisteltavaa. Saa kyllä syödä riittävästi ja hyvin ja ennen kaikkea niin, että on hyvä olla!

Eeva Kolu

Juu en mä Jutan dieettiä kauhistelekaan vaan kyseenalaistan sitä, että siinä ohjelmassa (ja käsittääkseni myös ko. firman valmennuksissa) se täysin sama dieetti laitetaan jokaiselle ihmiselle, vaikka se ei takuulla sovi kuin osalle ihmisistä. Ja joskus dieettiohjeita katsoessani siinä oli suunnilleen grammalleen määritelty, mitä saa ja pitää syödä. Nää asiat on niin yksilöllisiä, että mun mielestä kukaan ei voi tietää kenenkään puolesta. Kuten painotin niin tämä on mun tapa syödä, en edes kuvittele että se sopisi kaikille. Mutta en usko, että kukaan pt tai ravintoguru voi tietää kenenkään toisen puolesta, milloin on nälkä ja kuinka paljon tai mitä kenenkin kannattaa syödä. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ymmärrän sun pointin täysin! Ja olenkin aivan samaa mieltä, että jokaisen pitää syödä just niin kuin itse parhaaksi näkee eikä sen mukaan, mikä on joku yleinen normi tai miten joku muu haluaa. Minä tosin tarvitsin tässä asiassa apua ja onnekseni sitä sainkin.

Ja no tuosta "Jutan" ruokavaliosta vielä lyhyesti, että kyllä, pääpiirteissään runko on kaikille sama mutta yksilöllisiä ruokavalioita on myös saatavilla sekä totta kai joustavuutta muutenkin siihen perusrunkoon. Itse asiassa luulen myös, että siinä ohjelmassa mukana oleville laaditaan jokaiselle henkilökohtainen ruokavalio mutta sitä ei käydä siinä mitenkään läpi.

Olenkin harmitellut, että ohjelmassa keskitytään hyvin pitkälti juuri treenamiseen eikä niinkään syömisiin! Luulen syyn olevan juuri siinä, että mikä sopii yhdelle, ei todellakaan toiselle. Koska ohjelmassa seurataan juuri laihduttamista, olisikin mielestäni oleellista korostaa ruokavalion tärkeyttä rasvanpoltossa. Noh, tämä meni nyt vähän aiheen ohi mutta halusin hieman selventää asiaa!

Duussi (Ei varmistettu) http://laplusdouce.blogspot.fi

"Jos ahdistaa, jätetään syömättä. Jos syödään, ei ahdistuta." Aamen.

Tuo ero, että toisille sopii viisi pientä ateriaa ja toisille yksi iso, on konkretisoitunut omalla kohdallani jotenkin erityisen selvästi tänä kesänä mökkireissuilla, joilla olen ollut vieraana eli käytännössä isäntien ruoka-aikataulujen varassa. Olen huomannut kokevani tästä aiheesta jopa jonkinlaisia ahdistuksen tunteita ja sitä myöten tiedostanut, että mulle on tärkeää saada päättää itse, milloin syön. Ajattelen tuommoisista mökkivisiiteistä vähän niin että talo elää tavallaan ja vieraat kulkee ajallaan - mikä on tietysti hiukan ongelmallista niissä tilanteissa, kun itse olen sellainen viiden pienen aterian syöjä, mutta isännät sitä toista sorttia. Olen sitten natustanut yksikseni välipalavoileipää (ja ihmetellyt nälkäisessä mielessäni, miten muilla ei muka oo yhtään nälkä!) jotta en ihan pimahtaisi ennen illallista, verensokerin laskusta seuraava nälkäkiukku ei meinaan ole kaunista katseltavaa.

Häämatkalla Italiassa tosin kuvio meni just toisteppäi: heppu tarvitsi välipastan aina siinä vaiheessa päivää, kun itse vielä puhkuin maha täynnä lounaan jäljiltä. No, heppu sai pastansa ja mä join teetä tai spritziä tai valitsin jotain jälkkärilistalta ja kumpikin oli tyytyväinen. Italian herkkujen äärellä tämmöiset vakavat ruokakriisit ratkeaa kyllä yksinkertaisesti... :)

Eeva Kolu

Musta tää kuulostaa just siltä, että olet hiffannut jotain olennaista! Hyvin luovittu :)

Ruuasta syyllistyminen tuntuu kyllä olevan aika syvällä ajassamme. Olen istunut leivoskahvilla kuunnellen, kuinka oikeasti sokerin ja vehnän puputtaminen pitäisi lopettaa nyt heti tai muuten paisumme muodottomiksi. Ja olen ostanut ranskanperunoita pikaruokapaikasta ja kolmannen potut kohdalla saanut itseni kiinni ajatuksesta, että olen huono ihminen, kun syön ranskalaisia. Huono ihminen! Ranskanperunoiden vuoksi! Hah!

Nuo nyt vain esimerkkeinä siitä, miten salakavalasti syyllisyys varjostaa ruokailua. Sellaisesta syyllisyydestä ei jää jäljelle muuta kuin tasan samat kalorit ja lisäaineet kuin hyvällä mielellä syödyistä vastaavista PLUS enemmän tai vähemmän vinoon kasvanut ruokasuhde ja kolhua ottanut psyyke.

Eeva Kolu

Tää on kullä kamala ilmiö, ja niin syvällä selkärangassa että moni ei taida tajuta edes tekevänsä sitä. Musta itse asiassa tuntuu, että koko asiasta on alettu puhua vasta viime vuosina (onneksi!).

Sulla on muuten huippu blogi!

Totta!

Meinasin juuri vetää jääteet väärään kurkkuun, kun luin kommenttisi blogistani. Olen sen verran pitkäaikainen Eeva Kolu -fanityttö, että nyt ihan punastelen kehuistasi - kiitos! :)

maja//mustaovi (Ei varmistettu) http://mustaovi.blogspot.fi/

Kiitos näistä vinkeistä! Kauhean kliseista, mutta mun arkiruoka (yksin kotona ollessa) koostuu lähinnä sushista ja pakastepitsoista ;)

merikukka9 (Ei varmistettu)

Kiitos hyvistä lounasvinkkeistä. Niih, tonnikala ja broileri ei enää mullekaan enää maistu, varmaankin samoista syistä. Pavuista saa niitä proteiinejä tosi helposti. Tänään maistoin ensimmäistä kertaa hampputofua ja tykästyin tähän valtavasti.

kaesa (Ei varmistettu)

Täyttä asiaa tämä postaus, ja kivoja lounasideoita! Mulla on samanlainen lounaslautanen :D Ainoa miinus siinä on se, että se on niin syvä ettei aina puhdistu kunnolla astianpesukoneesa..

Ensin ei saa syödä rasvaa, sitten ei saa syödä lihaa, sitten ei saa syödä leipää, ja sitten pitää syödä ihan sikana rasvaa (ja sikaa), ja soija onkin yht'äkkiä kamalaa myrkkyä kun eilen se oli vielä mainio korvike lihalle.. välillä suklaa on syntiä, ja sitten taas se parantaa ties mistä dementioista ja pitää ihon kunnossa, eikun nyt se onkin perimmäinen syy epäpuhtauksille, voi huoh..

Niinhän se menee, että koskaan ei voi käytöksellään pitää jokaista vastaantulijaa tyytyväisenä. Kun olin kavissyöjä, tuntemani vegaanit eivät välttämättä pitäneet tätä kovinkaan suurena ponnistuksena. Kun olin vegaani, sekasyöjät raivostuivat. Kun olin raakaruokailija, meinasin uupua ravinnonpuutteeseen ja voimattomuuteen. Ja sitten kun päätin taas alkaa syödä lihaa, niin olinkin jälleen super-pahis.

Parasta erilaisten ruokavalioiden noudattamisessa on se, että oppii tekemään itselle uusia ruokia ja käyttämään monipuolisemmin eri ruoka-aineita! Kun "ei saa" syödä lihaa vaikka kuukauteen, tulee opittua että hei, "parissa" muussakin ruoassa on sitä proteiinia. Ja on muitakin maitoja kuin maito, eikä leivonnassa välttämättä tarvitse kananmunia (ellei ole tyyliin tekemässä marenkia) tai vehnäjauhoja.. Kun vähän aikaa kokeilee muuttaa niitä omia ruokatottumuksia, tulee ruokavaliota monipuolistettua yllättävän paljon.

Nykyään en ole mikään syöjä. Tai: olen ruoansyöjä. Kasvispainotteisesti, joskus ostan kaurakermaa, joskus ruokakermaa, joskus paistan pekonia ja joskus teen seitania. Tärkeintä on ravita itsensä ja olla onnellinen, kuitenkin ympäristöä samalla ajatellen (esim. ei ehkä kannata syödä tyyliin kiloa lihaa joka päivä koska hiilijalanjälki ja plääplääplää ja kansantaudit jne jne). Ja totta helvetissä ostan vaikka vitivalkoista paahtoleipää jos sitä tekee mieli, ei pari viipaletta tee kenestäkään ylipainoista.

Annoskokoa ihmisten pitäisi ajatella, ja sitä, miten sen lautasen jakaa eri ruoka-aineille. Kolme perunaa aterialla on eri asia kuin kuusi, ja siinä on ihan pointtiakin että se lautanen tulisi täyttää enimmäkseen vihreillä asioilla. Puolikas lautanen kasviksia on hieman eri asia kuin kaksi ruokalusikallista herne-maissi-paprikaa..

On mielenkiintoista, miten lähes henkilökohtaisesti ihmiset ottavat nykyään toisten ruokailutottumukset. Ja miten erilailla ihmiset syövätkään. Minulle ei käy mitenkään järkeen että samalla aterialla olisi tarjolla lisukkeeksi riisiä JA makaronia, mutta erään tuttuni luona näin tehdään tosi usein. Toinen tuttu kokee, että on ok väittää toista "ei-elämästä-nauttijaksi" jos tämä ei joka kahvitauolla tai aterian päätteeksi syö sitä voisilmäpullaa kahvinsa kanssa (tai jos syökin, niin ei santsaa). Koska jos sei syö Ihan Sikana Pullaa niin ei osaa nautta elämästä? Niinpä vissiin. Mutta samalla tavalla minäkin tässä arvostelen heitä, jotka syövät eri tavalla kuin minä. Miksi? Mitä hiton väliä sillä on mitä muut syö?

Eeva Kolu

Tosi hyvä kommentti - en nyt osaa pureskelematta sanoa enempää kuin kiitti, kun kirjoitit!

nipsuu (Ei varmistettu)

Aamen! Nuo sun ruokasäännöt mun pitäis kyllä tulostaa johonkin jääkaapin oveen! Varsinkin tuo, että ei syödä, jos ei ole nälkä, pikkunapostelu on aika suuri ongelma. ja kaikista pahin itselleni, että lopettaa sitten kun on täynnä. varsinkin ravintolassa, ajattelen sekä afrikan nälkäisiä, ja sitä, että olen maksanut ruuasta, joten on pakko syödä se. Mutta tällä tavalla lihon, ja venytän entisestään isoa mahalaukkuani, ja tulen jatkossa syömään taas vielä vähän enemmän..

hennaka (Ei varmistettu)

Ruokajuttuja miettiessä on tällainen lapsesta asti 1-tyypin diabeteksen kanssa elänyt neiti hyvin tyytyväinen. Mulle kun tulee ihan luonnostaan verensokeria seuraamalla ne säännölliset ruoka-ajat. Ois varmaan hyvä kaveri se mittari monille ruoka-unohtelijoillekin :D Myös jo 10-vuotiaana ravitsemusterapeutit sanoi, että kaikkea kohtuudella, vältä kovia rasvoja ja suosi täysjyvää sekä hitaita hiilihydraatteja. Siinä vielä semmoiset säännöt, jotka minuun toimii. "suosi" ja "vältä" on hyviä sanoja, ei tyrmäystä kokonaan jollekin eikä suurta stressiä jos vahingossa söikin jotain "kiellettyä".

Oot hyvä kyllä kirjottamaan näitä ruoka-asioita. Järki käteen ruokakaupassa ois nykyään yllättävän monelle hyvä neuvo.

minni^^ (Ei varmistettu)

Oi, oon niin samoilla linjoilla ton sun "ruokafilosofian kanssa". Laihduin viime marraskuusta n. 6-7 kiloa eli aikalailla normaaliin "ihannepainooni" kun vain päässä jotenkin niksahti ja lopetin kaiken ruuan ja syömisteni kyttäämisen. Ja aivan kuin itsestään ruokavalioni on myös muuttunut huomattavasti terveellisempään suuntaan siitäkin huolimatta, etten tietoisesti ole kieltänyt itseltäni mitään tai päättänyt, että joka päivä pitäisi syödä jotain. TOki tähän liittyi myös ehkä muita muutoksia elämässä, tai ajattelutavassa, mutta toimi loistavasti. JA voin kertoa, että olen herkutellut ja alkoholikin on maistunut näin kesällä varsinkin, mutta eipä tuo ole painoa ainakaan nostanut mihinkään. :) Jee siis tälle!

Lawyerette (Ei varmistettu)

Satutko kenties tietämään, koska ranskalainen ruokatori saapuu taas Helsinkiin? =)

Eerika
Bättre liv

Hei mut nyt tuo viimeinen ohje, nams, tahtoo! :) Ovatko ne kaikki käyneet yhdessä uunissa?

Ja ruoka = ilo, onni ja rakkaus, erityisesti kun se valmistetaan näiden kaikkien kolmen kautta ja nautitaan myös rauhassa ja nautiskellen :) 

HelenaH (Ei varmistettu) http://smashthesnowglobe.blogspot.fi

Ah, aamen! Mua ärsyttää suunnattomasti tämä yhden totuuden ruokapaasaus ja se, että kaikkien pitäisi syödä samalla tavalla elämänrytmistä, omasta olosta ja mieltymyksistä huolimatta. Kiitos tästä ja kaikista muistakin ihanista postauksista, lähden tästä blogista aina hyvällä mielellä. :)

MariaE (Ei varmistettu)

Nämähän on ihan suoraan ja lähes sanasta sanaan Patrik Borgin eli "Pöperöproffan" ohjeita. Hyviä ja toimiviksi todettuja.

Misse (Ei varmistettu)

Hih, sama tuli mieleen. Sallivan ja rennon syömisen puolestapuhujan kirjoista ainakin "Löydä tie keveään oloon" ja "Rentoa painonhallintaa" ovat inspiroivia ja varmasti avuksi, jos syömisestä, ruoasta ja herkuista nautimisesta syyllistyminen vaivaa. Vaikka painoa ei haluaisikaan pudottaa, pureudutaan kirjoissa hyvän syömisen ajatukseen minusta ihan jokaista hyödyttävällä tavalla.

Omg (Ei varmistettu)

Laitan tämän kirjanmerkkeihin!! Ah miten ihania ohjeita, yksinkertaisuudesta viis. Kvinoaa olenkin halunnut kokeilla.

Elluri (Ei varmistettu)

Aivan upea postaus, herkullisia reseptejä ja viisaita ajatuksia (: puit juuri sen, mitä itsekin ajattelen "järkevästä" syömisfilosofiasta - sanoiksi. Kiitos siitä!

Mrs Bonfire (Ei varmistettu) http://mrsbonfire.wordpress.com/

Amen. Voisiko sen paremmin sanoa. Itse opettelen lujasti olemaan syyllistämästä itseäni herkuttelun jälkeen. Tämä on aika tiukassa. Lapsuudestani muistan, että äiti oli lähes aina laihiksella.

minä-tässä-hei
A modo mio

Täydellinen ruokafilosofia! Paitsi että itse joskus hippeilen myös sanomalla itselleni, että jos joku on hyvää, siitä ei voi koskaan olla tarpeeksi. Esimerkiksi jogurttijäätelöä. :)

Harmi vaan, että se kaikki hyvä ei sitten keräännykään tisseihin.

Aada Karoliina

Olen surkea kommentoimaan, mutta tästä tekstistä on vain pakko kiittää. Eli kiitos Eeva hyvistä resepti-ideoista ja mahtavista ravitsemusopillisista mielipiteistä <3

-Kaisa- (Ei varmistettu) http://aikomuksia.blogspot.fi/

Voi Eeva, sie se sitten oot ihana! Ja asian ytimessä.
Olen lukemattomia kertoja hypistellyt tuota Guilianon kirjaa, mutten ole asialle vielä antautunut..
Luulenpa, että marssin aamun tullen kirjakauppaan.
Kiitos jälleen!
Blogiasi on ilo lukea.

tiinapetriikka

Mahtava teksti! :) Olen aivan samoilla linjoilla kanssasi, vaikka itse vasta opetteln kuuntelemaan kehoani. Miten se voikaan välillä olla niin vaikeaa? 

Vierailija Kate (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus! Ranskalaisista ei kyllä kannata ottaa mallia ruoan ja suvaitsevaisuuden yhdistämisen suhteen. Nehän ovat pahimpia ruokanatseja. Kaikkien pitää syödä juuri ruoka-aikaan tietenkin ranskalaista ruokaa. Kasvissyönti, allergiat ja intoleranssit ovat turhaa hömpötystä! Kaikilla on liberté harjoittaa egalitéta pöydässä ja lautasella.

Nannaa (Ei varmistettu) http://positiivisuusprojekti.blogspot.com

Ihanaa, kerrankin löytyy joku, jonka ruokafilosofiasta voin olla täysin samaa mieltä! :D Vaikka syönkin terveellisesti, inhoan kaikenlaista ruokanatsimeininkiä, sillä eihän sama ruokavalio voi mitenkään sopia joka ikiselle ihmiselle - ja sitä paitsi nautinnoille on ehdottomasti jäätävä tilaa :)

Supi (Ei varmistettu)

...mä kyllä puolivakavissani uskon että ilolla ja stressittömästi syöty herkku sisältää vähemmän kaloreita (jos niitä joku hölmö nyt jaksaa edes ajatella!) kuin sama herkku minkään sortin angstin alasena syötynä:D

Liityn myös tälle tekstille nyökyttelevien joukkoon, ja kiitos resepteistä! Sen verran innostuin, että French women don't get fat odottaa tuossa pöydällä sitä, että pakkaan sen laukkuun iltapäivän puistoreissua varten, toivon että valaistun. Ihan järkyttävää, miten paljon niin simppelistä asiasta kuin ruoasta voikaan syyllistyä, varsinkin kun sattuu olemaan kaltaiseni pastaintoilija. 

NRA (Ei varmistettu)

HALLELUJAAA! Olet kyllä NIIN oikeassa, tässäkin asiassa! Kiitos!!!

Minna - Carefree Casualness (Ei varmistettu) http://carefreecasualness.blogspot.fi/

Oi että. On kyllä kovin samanmoisia arkiruokia, simppeli ruoka on parasta, sillä se säilyttää sen ruoanlaiton ilon.
Ranskattaret eivät liho kirja on ihan legendaarinen, parasta sekin. Vaikkakin tuo hoikkuuden ihannointi kirjassa on asia mitä ei pidä ottaa liian tosissaan :D

Minna

annakarin
Anna Karin

Mä oon huomannut, että oikeasti oman kehon kuunteleminen on kaikkein tärkeintä. Oon itse jojo-laihduttanut jo hiton monta vuotta, mutta keväällä jotenkin se kaikki loppui kuin seinään. En ole ihan varma mistä moinen johtui, kai mä vaan tajusin, että kun mä syön sitä mikä oikeesti hyvältä tuntuu, niin mä laihdun. Pidin joskus keväällä myös kuukauden mittaisen herkkulakon ja vaikka en hirveästi mistään lakkoiluista perusta, niin oli siitä oikeasti aika paljon hyötyä - tajusin, että en oo koukuissa itse herkkuihin vaan siihen, että mulla on tapana syödä niitä erilaisissa tilanteissa. Esimerkiksi leffaa katsoessa olin tottunut syömään sipsiä, illalla koneen ääressä juomaan limua ja karkkia ostin aina kun olin nälkäisenä kaupassa. 

Ja mitä tulee johohkin aamupalarahkaan, niin joo ei. Vaikka olisi kuinka superhyperhyvä aamupala, niin en mä nyt alota päivääni syömällä väkisin jotain, josta en pidä lainkaan. Sen sijaan aloitin tänäänkin aamuni paahtoleivällä ja lasillisella maitoa. Ja mä tunnen, että just niin on hyvä.

Kaati (Ei varmistettu) http://kotivalossa.blogspot.com

Osuit taas naulan kantaan! Ja loistavia kommentteja ihmisiltä! Minun lounaani näyttävät usein hyvin samoilta. Jääkaapin kasviksista saa loihdittua vaikka mitä, kun kuivakaapissa on pastaa, kvinoaa, papuja ym. Vähennettyäni lihansyöntiä olen tullut kekseliäämmäksi kokkaajaksi, kun usein loistava ruoka syntyy ihan niistä perusraaka-aineista, joita kaapissa on, ilman, että täytyisi hakea lihaa/broileria kaupasta.

Aino Sutinen (Ei varmistettu) http://aino.sarjakuvablogit.com

Hyvä pointti tuo kiitollisuusasia, pitäisi ajatella mistä ruoka on peräisin ja miten paljon vaivaa sen tuottamiseen on mennyt. Luin juuri tuon Ranskattaret eivät liho -kirjan, paljon ihan hyvää läppää. Tosin itseäni häiritsi siinä vähän (pullotetun veden juomisen lisäksi!) se, että kirjoittaja jätti ravintolassa puolet ruuasta lautaselle. Siis ekonäkökulmasta häiritsi. Itse tykkäänkin buffeteista jos joskus syön ulkona!

mw (Ei varmistettu)

Tähän ruoka-aiheeseen liittyen on hyvä esittää sitä koskeva kysymys: Miten sinä opit, tai aloittelit kokkaamaan? Onko sinulla jotain suosikki reseptikirjoja tai vaikka blogeja, mistä saat inspiraatiota? Tykkään kovasti sen tyylisestä ruoasta mitä täällä ja kauhaa ja rakkautta puolella vilahtelee, tuntuu vain, että nyt kaivattaisiin vähän lisäinspistä (sekä harjoitusta). Ai niin, vielä yksi kysymys. Oletko opetellut jostain erikseen raaka-aineiden käsittelyä? :)

Kommentoi

Ladataan...