Aika kiva päivä

Ladataan...

Mietin tässä nukkumaan kömpiessäni, että olipa kiva päivä. Varmaan siksi, että olin ekaa kertaa viikkoon ihmisten ilmoilla (saakelin tauti!).

Mitään kummaa ei tehty - aamiaispalaveri koskien syksyn projekteja, iltaan asti töitä mutta onneksi kivoja sellaisia, ja niiden välissä sopivasti jaarittelua nahkahousuista, musiikista ja muusta elintärkeästä. Vähän kävelyä puistossa, illalla nuudeleita ja pari lasia viiniä.

Kulmilla on kaunista, tällä kertaa taas uudella tavalla. Tienoon vanhat talot näyttävät siltä kuin ne olisi tehty syksyn kullanruskeaa valoa ajatellen. (Kesällä ne näyttivät siltä, että ne olisi tehty yöttömiä öitä varten, ja talvella ne heijastelivat taianomaisia pastellisävyjä lumeen. Tämä lienee sitä hyvää kaupunkisuunnittelua - talot näyttävät joka sesongissa siltä kuin olisi paras aika vuodesta. Paitsi ehkä niillä harmailla loskakeleillä. Mutta onneksi niitä ei tarvitse ajatella nyt.)

Hämmästyin Tehtaanpuiston pinkeistä ruusuista, jotka kukkivat yhä kuin eivät olisi lokakuusta kuulleetkaan. Ainesta idoliksi...


Päivän vaatteiden koodisana oli supermukava - sekä tuo jättikokoinen Zaran kasmirneule että Dieselin Jogg Jeansit täyttävät kumpikin kriteerin korkeimmin arvoisanoin. Ne päällä on vähän kuin olisi pukeutunut pumpuliin, tai ehkä pilvenhattaraan (ensimmäinen mielleyhtymäni oli nukkuva, pehmeä ja lämmin koiranpentu, mutta sellaiseen pukeutuminen kuulosti jotenkin väärältä).

Sain farkut vähän aikaa sitten Dieseliltä ja noita Jogg Jeanseja on kyllä kokeiltava itse, että uskoo todeksi. Näyttävät farkuilta, mutta tuntuvat päällä aivan verkkareilta. Materiaali on enemmän college-kangasta muistuttavaa kuin denimiä, mutta sen huomaa vasta, kun matskua hypistelee kädessä. Mitä lie noituutta. 

Kävimme lounaalla uudessa Eiran Sandrossa (löytyy Tehtaankadulta entisen Mange Sudin tiloista). Totta puhuen kävin siellä jo eilen. Eilisen lounaan syötyäni aloin odottaa, että olisipa jo huominen, niin pääsisi uudestaan.

Sana uudesta raflasta oli lähtenyt kiertoon, sillä tänään paikka oli tupaten täynnä ja oven tienoilla norkoili toiveikkaita lounastajia ulos asti. En toisaalta ihmettele: Helsingissä ei ole ihan liikaa rentoja ja kohtuuhintaisia ravintoloita, joissa silti suhtaudutaan ammattiylpeydellä tekemiseen eikä mennä sieltä missä aita on matalin.

Tunnelmakin oli mukava: pöydissä istutaan ruuhka-aikaan ventovieraiden kanssa (jopa vähän jutellaan, aatelkaas), tuttuihin törmää koko ajan eikä ravintolassa tuhahdella sen enempää lapsille kuin koirillekaan.

Mutta ennen kaikkea: kuinka ihanaa on se, että vihdoin saa ihminen syödä lounaalla sydämensä kyllyydestä VIHANNEKSIA. Ei vain lihaa ja hiilareita tai mautonta salaattia, vaan oikeasti tuoreita, hyvin valmistettuja vihanneksia. Tätä on todellakin kaivattu ja odotettu. Olen kiitollinen ja onnellinen. 

Nyt leffa pyörimään ja peiton alle. Jätän seuraksenne tämän biisin, joka tulee mieleen usein tällaisina iltoina, kun takana on kiva päivä, jossa ei oikeastaan ollut mitään ihmeellistä - ja sitten kuitenkin oli. 

Share

Kommentit

Morsio
Mennään vaan!

Ihana hortensian (?) oksa! Meen metsästää samanlaista heti, kun raaskin jättää pellavalakanat ja termosmukikahvin..

Eeva Kolu

Kyllä, hortensia on kuvassa! Tähän aikaan vuodesta kukkakaupoissa on juuri noita upeita ruosteenvärisiä :)

Kauniit neliöt

Ihanan syksyinen ja mukava tunnelma välittyy näistä kuvista. Joskus sellaiset päivät ovat parhaita, jolloin ei tavallaan mitään sen erikoisempaa tapahdu kuin että on tavallista, kivaa tekemistä. Hyvää viikonloppua! 

Eeva Kolu

Juuri näin :) Kiitos samoin!

Kommentoi

Ladataan...