Aika suuri hämäys

Luimme lukupiirissä paljon kohkatun teoksen, Jennifer Eganin Aika suuri hämäys. 

Kirja on kahminut arvostettuja palkintoja ja ollut esillä varmaan kaikissa kirjoja käsittelevissä medioissa, esimerkiksi täällä Lilyssä.

Lukupiirimme tuomio oli seuraavanlainen: yksi rakasti, yksi vihasi (eikä jaksanut lukea loppuun) ja ylivoimainen enemmistö oli sitä mieltä, että kirja oli hyvä, mutta ei ihan lunastanut sille ladattuja odotuksia.

Itse kuuluin jälkimmäiseen joukkioon. Kirja oli taidokkaasti kirjoitettu, joskaan en ehkä aivan tajunnut sitä kohkaamista kirjan "vallankumouksellisesta rakenteesta". Onhan näitä eri tarinoita, jotka liittyvät löyhästi toisiinsa -ratkaisuja nähty maailman sivu.

Turussa on tänään niin pilvistä ja harmaata, etten onnistunut ottamaan kirjasta kuvaa.

Tässä tarinat liittyivät toisiinsa mutkan kautta levymoguli Bennien ja tämän assistentin Sashan kautta. Tarinat sijoittuvat menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen ja niissä seikkaillaan niin New Yorkissa, Afrikassa kuin hullun diktaattorinkin matkassa. Musiikki on vahvasti läsnä läpi kirjan. Mielestäni kirjan parasta antia olikin 70-luvun (vai oliko se jo 80-lukua?) punkkaripiirien kuvaus - kenties Eganilla oli tästä omakohtaista kokemusta, sillä nämä luvut tuntuivat tosi aidoilta.

Itselleni jäi kirjasta surumielinen olo: tulkitsin itse kirjan niin, että tässä porukassa kukaan ei saanut sitä, mitä elämältä halusi. (Paitsi yksi, joka oli kirjan ainoa sivustakatsoja.) Kirjasta voi myös löytää eräänlaisen dystopian, jota kohti kenties olemme jo menossa - en voinut välttyä ajatukselta, että Egan ei ole pelkästään mielissään nykyajan teknologisesta kehityksestä. 

Minusta Eganin kirja oli eräänlainen vastaväite nykyajalle, jossa kaikki on mahdollista ja carpe diem ja life is what you make it ja niin edespäin. Egan tuntuu kertovan, että aika kuluu ja elämä lipuu, eivätkä kaikkien unelmat täyty. 

Kirja oli tosi nopea lukea, joten suosittelen sitä varsinkin sellaisille, jotka haluaisivat pitkästä aikaa lukea jonkin romaanin loppuun. (Itse nimittäin tunnen tällä hetkellä juurikin näin.)

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos! Mulla tökkii parhaillaan tämän lukeminen pahasti, en vaan ole löytänyt siitä mitään syytä sille kaikelle hehkutukselle mitä olen kirjablogeista lukenut. Kirjoituskieli ei ole mitenkään mullistavaa eikä rakennekaan mitenkään itselle tuore, ja sisältökin on (noiden ylistävien bloggaajien dissailemaa) chick-litiin verrattavaa.
Mietin itse että Pulitzerin saaminenko se tästä on tehnyt niin jotain erikoista, että sitä sitten on puolipakollista hehkuttaa (kun kerrankin palkittu kirja on tarpeeksi kevyttä että sen jaksoi moni lukea ;D )

Vierailijatar (Ei varmistettu)

Suosittelen lämpimästi sinua lukemaan Twelwe Bar Bluesin, Patrick Neaten kirjoittaman mukavan aidonoloisen romaanin, jonka henkilöt myösin liitttyvät toisiinsa. Ennalta arvaamaton ja koukuttava !

Ps. Hahhah johan itselleni kommentoijan nimen keksin ::D....

Vierailija-Viivi (Ei varmistettu)

Tämä kannattaisi ehdottomasti lukea englanniksi. Selasin läpi kaverin suomenkielistä kopiota eikä samaa draivia löytynyt ollenkaan. Itse pidin valtavasti kirjan rakenteesta ja tässä omassa 30-kympin iässä vanheneminen ja tunne siitä, ettei kuitenkaan muutu tai kasva sen kummemmaksi peilautui hyvin kirjan kautta. Ajatuksi herättävä kirja - mutta toimii alkuperäisellä kielellä (niin kuin kirjat aina) paljon paremmin!

Kommentoi