Äiti tuli vastaan ja Tori tuli taloon

Ihmeellisintä Helsinkiin muuttamisessa ei ole se, että täällä on joogasali ja sifonikahvila joka kulmassa eikä edes se, että ratikalla voi lähteä kumpaan suuntaan tahansa ja silti pääsee lopulta aina perille.

Ei. Ihmeellisintä on se, että kadulla kävellessä saattaa yhtäkkiä törmätä äitiin. Siis OMAAN äitiin.

Olen tottunut näkemään äidin vain kotona, silloin kun itse menen käymään siellä. Tässä yhtenä päivänä äiti käveli Espalla vastaan. Ihan kuin näkisi jääkarhun Saharassa.

Menimme juomaan lasilliset viiniä. Kun asuu Helsingissä, voi käydä äidin kanssa iltapäiväviineillä. Ja kaiken lisäksi olimme molemmat juuri saaneet erinomaisen hyviä uutisia. 

Kaikesta tästä humaltuneena marssin kahvilan naapurissa sijaitsevaan Samujin liikkeeseen ja ostin jotain, jota olen kytännyt nyt pari vuotta. Virallinen perusteluni on se, että tarvitsen uudessa työssäni läppärin vetävän laukun, joka toimii myös omilla päiväreissuilla ja lennoilla. Epävirallinen perusteluni on se, että laukku on ihana ja tekee elämästä helppoa, koska nyt ei tarvitse enää käyttää mitään muita.

En ole yhtään laukkuihminen, mutta Torista innostun. Olen nimittäin pari vuotta katsellut, kuinka muutama ystäväni roudaa tässä kassissa koko elämäänsä näyttämättä silti koskaan siltä, että kassin alle tuupertuu. Ja jotain maagista tässä onkin - vaikka laukku on täynnä tavaraa, olalla se ei ikinä tunnu ylitsepääsemättömän painavalta. Outoa... tai sitten vain hyvää suunnittelua.

Ainoa hetki, jolloin en iloinnut äidin läsnäolosta oli se hetki kun laukun hinta mainittiin ääneen. Mulla ei oo koskaan ollut mitään noin kallista! huusi äitini, joka on alkanut ensimmäistä kertaa käymään kampaajalla tänä vuonna. No äiti, ei mullakaan. Mutta uskon ja toivon, että tämä osoittautuu elämänmittaiseksi ystävyydeksi.

Share

Kommentit

Kallishan se on, mutta niin kaunis! Ja jos se kantaa tarvittavat mukana vaikka.10 vuotta päivähinta on hyvin pieni. Vetäisiköhän se salikamppeetkin sisälleen? Olen tullut siihen tuloksen, ettei hikipyyhe olisi loukkaus laukulle.

Eeva Kolu

Siis tänne menee ihan kaikki. Salikamojen jälkeen vielä puolet laukusta tyhjänä :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Löysitkö Eeva jo uuden kodin Helsingistä? Vai otatko vielä vinkkejä vastaan?

Eeva Kolu

Vinkit ovat ehdottomasti vielä tervetulleita! Muutamaa lupaavaa olen käynyt kurkkaamassa, mutta niistä ei ole tullut vielä varmistusta :) xx

ninoh

Voi ei ihanaa!!.. Voisipa äiti kävellä vastaan guadalajarassa..

Eeva Kolu

Voisinpä MÄ kävellä ketä tahansa vastaan Guadalajarassa... xx

ninoh

Bienvenidos any time oon paikallinen folke west:D

Eeva Kolu

Traagisintahan tässä on se, että mun PITI tulla sinne jouluna! Mutta sitten työkuviot vähän sotki reissun. Ehkä ensi vuonna? :)

ninoh

Meillä on ennenkin käynyt lilyläisiä eli koska vaan :) Saako udella asuuko sinulla kenties tuttuja täällä vai muuten vaan olit kiinnostunut juurikin guadalajarasta? Minulla on yksi puoliksi suomalainen ystävä täällä, mutta sekin muuttamassa caribian puolelle piakkoin..Täällä on joulun aikaan kyllä todella kaunista, täytyykin mennä jossain vaiheessa ottamaan sinulle kuvaa tuolta joulunpääkallopaikoilta:)

Eeva Kolu
Kaikki mitä rakastin

Saatan kuule oikeasti lunastaa sulta tän kutsun joku päivä, olis ihana tulla Meksikoon! Kaverin kavereita on jossain siellä päin, siksi oli tarkoitus sinne suunnille tulla, mutta reissu jää nyt mun osalta ikävä kyllä väliin. Huippua joulua niille leveyksille!

Elisa// (Ei varmistettu) http://liiallisuuksia.blogspot.com

Mä ostin juuri himoitsemani Lumin laukun (ei Supermarket Bag vaan joku muu malli), ja maksoin siitä vain 100e. Se on juuri tuollainen tilaihme, johon mahtuu tarvittaessa koko elämä ja se näyttää aina vaan paremmalta mitä enemmän siinä on kamaa sisällä. Hinta oli halpa Design District Marketin outlet-myynnin takia, enkä kyllä kadu ollenkaan että sijoitin pennoseni tähän :)

Laadukkaiden nahkalaukkujeni valikoimasta puuttuu enää oikeastaan clutch ja musta pieni-keskikokoinen olkalaukku. Sitten mulla onkin laukut loppuelämäksi, ja ne varmasti kestävät :)

Eeva Kolu

Oi, onnea hyvästä laukkulöydöstä! 

Miira123 (Ei varmistettu)

Juuri tänään katselin, että joku myy käytettyä, hyväkuntoista Toria Torissa (hahhah). http://www.tori.fi/varsinais-suomi/Samuji_laukku_8937357.htm
Tuo on ollut harkinnassa itsellänikin, mutta ehkä yritän toistaiseksi pärjätä niillä laukuilla, mitä mulla on...

Eeva Kolu

Nonni, siinäpä jollekin loistava tilaisuus!

Saaranen (Ei varmistettu)

Siis MILLOIN oikein paljastat että mikä uusi työpaikkasi on, jänskättää kun kuulostaa niin hyvältä ja sai sut jopa jättämään ihanan Turun taaksesi :)

Eeva Kolu

On se jo paljastettu! Musta tulee Maku.fi:n tuottaja :) 

Salla7 (Ei varmistettu)

Onnea elinikäiselle kumppanuudelle! Onko Tori musta vai tummanruskea?

Eeva Kolu

Tämä kamu on tummanruskea, saa myös mustana :) x

w-täti (Ei varmistettu)

mä taidan pitää sun äidistä! hyvä niin, koska ollaan naapureita!

Marim (Ei varmistettu)

Mistä hankit? Tai siis lähinnä kiinnostaa, mihin liikkeeseen viittasit, kun kirjoitit, että saa myös mustana? Ollut jo hetken itsellä metsästyksessä (uutena)...

 2015711dongdong

 

coach outlet

michael kors outlet

hollister clothing

jordan 3

jordan concords

toms outlet

timberland earthkeepers

ray ban outlet

polo ralph lauren

replica watches

coach outlet

hollister

christian louboutin

louis vuitton outlet

michael kors

michael kors outlet

fitflops

fitflop footwear

chi flat irons

lebron james shoes 2015

ralph lauren

coach outlet store online

true religion

true religion

gucci shoes

louis vuitton outlet

abercrombie and fitch new york

jordan 11 low

fendi

louis vuitton outlet

lebron james shoes

caoch outlet

jordan 4

dior handbags

louis vuitton uk

ray ban sungalss

cheap jerseys

christian louboutin outlet

pandora charms

insanity workout dvd

coach outlet

abercrombie store

coach outlet

jordan 11s

michael kors outlet online

black timberland boots

longchamp outlet

gucci

copy watches

louis vuitton handbags

p90x workouts

insanity workout

fitflop shoes

michael kors handbags

marc jacobs handbags

coach outlet

michael kors

sac longchamp pas cher

coach outlet

louis vuitton

gucci

louboutin

michael kors outlet

christian louboutin shoes

ray ban sunglasses uk

louis vuitton handbags

abercrombie kids

gucci outlet

chanel bags

louboutin femme

oakley sunglasses

fitflops sale clearance

nhl jerseys

louis vuitton

prescription sunglasses

cheap jordans

cheap ray bans

christian louboutin outlet

louis vuitton

mont blanc pens

coach outlet store online

louis vuitton

michael kors

michael kors

burberry outlet

red christian louboutin

lululemon

michael kors outlet

ed hardy outlet

coach outlet

kevin durant shoes

ray bans

michael kors outlet online

mulberry uk

louis vuitton handbags

oakley sunglasses

michael kors outlet online

louis vuitton handbags

coach factory outlet online

michael kors outlet online

jordan 6 cigar

ralph lauren polo shirts

louis vuitton

coach outlet store online

mont blanc

oakley galsses

coach outlet

hermes

michael kors bag

retro jordans

chanel handbags

jordan 13

louis vuitton

abercrombie

air jordan pas cher

coach outlet

air max 2015

jordan 6

coach

pandora charms

louis vuitton outlet

oakley sunglasses sale

true religion outlet

lebron james shoes

mont blanc pens

coco chanel

toms outlet

abercrombie

christian louboutin outlet

oakley sunglasses wholesale

beats solo

michael kors outlet

burberry outlet

christian louboutin sale

michael kors outlet

abercrombie outlet

kate spade handbags

coach factorty outlet

toms outlet

christian louboutin shoes

adidas shoes

hollister

jordan pas cher homme

michael kors

louis vuitton outlet

replica watches

concords 11

michael kors handbags

michael kors handbags

burberry outlet online

adidas outlet

retro jordans

kate spade outlet

kate spade

abercrombie

kate spade outlet

coach factorty outlet

ray ban uk

chanel handbags

michael kors outlet online

gucci handbags

hollister clothing

cheap jordans

hollister clothing

cheap air max

jordan 11

louis vuitton handbags

cheap nfl jerseys

ray ban sunglass

kobe bryant shoes

adidas outlet store

oakley vault

coach factory outlet

louis vuitton

ed hardy clothing

louis vuitton outlet stores

louis vuitton

michael kors handbags

michael kors handbags

louis vuitton

tods outlet

coach factory outlet

cheap louis vuitton handbags

louboutin pas cher

jordan 11 concord

coach outlet online

oakley sunglass

louis vuitton handbags

tods shoes

polo ralph lauren

michael kors

michael kors outlet

lebron james basketball shoes

jordan 13

michael kors outlet

michael kors

oakley sunglasses

cheap jordans

cheap jordans

fendi bags

hollister kids

ralph lauren sale

burberry scarf

cheap lululemon

chanel handbags

nike air max

michael kors outlet online

ray ban sunglasses

coach factory outlet

abercrombie & fitch

jordan 4s

timberland boots

abercrombie

louis vuitton handbags

ralph lauren

oakley sunglasses

rolex watches outlet

abercrombie and fitch

air jordan 13

louis vuitton handbags

ray ban sunglasses

prada shoes

air jordan 11

jordan 11 low

louis vuitton handbags

michael kors handbags

kobe shoes

www.louisvuitton.com

christian louboutin

polo ralph lauren home

cheap jerseys

coach factory outlet

oakley sunglasses cheap

air max uk

longchamp bags

oakley sunglasses wholesale

michael kors outlet

abercrombie

celine

michael kors handbags

louis vuitton purses

true religion

jordan shoes

christian louboutin

hermes birkin bag

true religion jeans

ray ban glasses

marc jacobs

toms shoes

celine outlet

coach canada outlet

prada uk

coach factory

polo ralph lauren

coach factory outlet online

ray ban outlet

michael kors outlet

prada outlet

polo ralph lauren

coach outlet

nfl jerseys

burberry sale

louis vuitton outlet

louis vuitton outlet

hollister clothing

coach outlet store online

pandora jewelry

hollister

oakley sunglasses wholesale

burberry outlet

ray ban outlet

ray ban sunglasses

oakley sunglasses

cheap jerseys

coach factory outlet

abercrombie & fitch

christian louboutin

chanel uk

hollister co

cheap toms

sac longchamp

coach factory outlet

ralph lauren outlet

prada

hollister outlet

soccer jerseys

ray ban uk

oakley sunglasses

tod's shoes

ralph lauren outlet

jordan 9

celine

michael kors bag

burberry outlet online

michael kors outlet

hollister clothing store

ray ban sungalsses

louis vuitton outlet

michael kors outlet online sale

michael kors outlet

michael kors outlet

jordan 4

jordan 11 gamma blue

tod's shoes

ghd hair straighteners

michael kors outlet

burberry outlet

ray ban sunglasses

gucci outlet

louis vuitton outlet

juicy couture

louis vuitton handbags

fitflops clearance

chi flat iron

coach outlet store online

ray ban sunglasses

jordan 3s

louis vuitton outlet

oakley sunglasses

mont blanc

louis vuitton

celine outlet

nike air max

michael kors outlet online

air max 90

louis vuitton handbags

longchamp handbags

oakley sunglasses outlet

mulberry handbags

yoga pants

michael kors outlet online

burberry outlet online

hollister clothing store

louis vuitton outlet

tory burch outlet

ray bans

cheap jordans

gucci outlet online

nfl jerseys

timberland boots

louis vuitton outlet

chanel outlet

toms shoes

michael kors outlet online

true religion outlet

coach factory outlet

true religion sale

jordan 8s

christian louboutin sale

true religion

abercrombie store

gucci outlet

jordan 11s

louis vuitton

tory burch outlet online

jordan 8

hollister

oakley sunglasses

tory burch sale

true religion outlet

jordan shoes

timberlands

toms outlet

coach outlet stores

ray ban sunglasses

jordan 11 gamma blue

louis vuitton

abercrombie

oakley sunglasses outlet

chanel handbags

ray ban sunglasses outlet

christian louboutin

ray ban glasses

oakley vault

abercrombie fitch

louis vuitton outlet

michael kors

christian louboutin outlet

chanel bags outlet

oakley sunglasses cheap

timberland boots

coach factory outlet

oakley sunglass

christian louboutin sale

gucci outlet

jeremy scott adidas

christian louboutin

cheap soccer shoes

abercrombie

tory burch outlet

cheap toms

true religion jeans

louis vuitton handbags

coach outlet

coach factory outlet online

michael kors purse

beats by dr dre

michael kors outlet

michael kors outlet

chanel bags

ray ban outlet

michael kors outlet online

coach outlet store online

abercrombie

black timberland boots

pandara jewelry

football shoes

jrodan retro

ray ban glasses

longchamp handbags

coach factory outlet online

michael kors handbags

ray bans

christian louboutin shoes

louis vuitton

jordan 11

Kommentoi