Alehaukka kurvaa hurjana, tai no jaa

Kuvittelin olevani huonokuntoinen, mutta ehkä minulta on vain puuttunut sopiva motivaattori. En ole nimittäin koskaan juossut kaupungilta kotiin yhtä nopeasti kuin saatuani puhelimeen ilmoituksen, että Net-a-Porterin ale on alkanut. Pois alta risut, männynkävyt, autot ja jalankulkijat, mikään ei saa tulla minun ja alehintaisen Marc Jacobsin väliin!

Totta puhuen en nykyään kauheasti jaksa enää innostua alennusmyynneistä. Olen nyt taas viikon Helsingissä ja hyödynsin tänään mahdollisuuden käydä penkomassa aletankoja oikein isolla kirkolla. Lopputulema: en löytänyt mitään, enkä oikein edes jaksanut katsella. Tavaranpaljous ahdistaa, eikä liian helpolla ja liian halvalla saatava vaate vain jotenkin enää tunnu miltään. Sellaisia tuli aikoinaan ostettua liian heppoisin perustein ja liian paljon, mikä johti vain huonoon omaantuntoon, ahdistukseen ja pursuilevaan vaatekomeroon, joka oli täynnä "tää oli ihan ok mut vaan koska sen sai halvalla"-vaatteita ja hyvin vähän niitä, joista oikeasti sain aitoa iloa.

 

 

 

Älkää silti luulko, etten edelleen olisi läpeeni materialisti. Kauniit, hyväntuntuiset, toimivat ja ihanat asiat tekevät minut edelleen hykerryttävän onnelliseksi, enkä lainkaan häpeile myöntää sitä. Kierrän nykyään kaukaa vitosen trikooalerekit, mutta kahdesta en luovu: Net-a-Porterin ja A.P.C.:n alennusmyynneistä.

Koska makuni on muuttunut viime vuosina kalliiksi, joudun ostamaan vaatteeni lähes yksinomaan alennusmyynneistä. Kerään niitä varten wish listiä jo kuukausia ennen, vahtaan sivuja päivittäin ja isken kiinni heti, kun pitkään himoitsemieni juttujen hinta rapsahtaa punaiselle.

(Ja en nyt ollenkaan yritä sanoa, ettei halpiskaupoista voisi tehdä huippulöytöjä, tai etteivät kalliit vaatteet olisi joskus täyttä paskaa. Kyse on kuitenkin laadun lisäksi itselleni ennen kaikkea siitä, miten vähän kalliimpaan vaatteeseen suhtautuu, millä tavalla siitä tulee automaattisesti pidettyä parempaa huolta ja millaisia fiiliksiä herättää se, että vaatteidensa eteen joutuu vähän tekemään töitä ja säästämään, eikä kaikkea voi ostaa heti vitosella kun mieli tekee. Mutta tämä onkin jo aihe ihan omalle postaukselle...)

Tämänvuotinen NAP-saaliini jäi aika maltilliseksi: Aubin & Willsin neule ja silkkipaita sekä J. Crew'n takki, jota olen kytännyt viime syksystä, eivätkä ne raappanat meinanneet millään alentaa sen hintaa. Muutama liian kallis ihanuus jäi vielä odottelemaan, josko niiden hinta vielä vähän laskisi...

Kovin syksyinen muuten on tuo saaliini, ja hyvä niin. Fiksuhan ostaa alennusmyynneistä nimenomaan käytännöllisiä vaatteita - ja villapaitoja ja villakangastakkejahan Suomen kesässä tarvitaan.

 

Share

Kommentit

Huli (Ei varmistettu)

Toi takki on ihana! :)
Mun pitää kanssa mennä kurkkaamaan Net-a-Porterin sivut. Olen kanssasi ihan samaa mieltä noista aleista. En löydä juuri niistä vitosen sotkuisista alerekistä mitään, ja alkaa vaan raivostuttaa ryppyiset ja sotkuiset rekit ja pöydät..

http://meanwhileinlongfield.wordpress.com/

(Ei varmistettu)

Mua alennusmyynnit yleensä vaan ahdistaa. Liikaa ihmisiä ja tavaraa pienessä tilassa, eikä niitä vaatteita meinaa erottaa toisistaan kun ovat niin tiiviisti. Nettikaupan alessa ei tietenkään ole tätä ongelmaa, mutta en ole vieläkään jaksanut oikein opetella nettiostamista, tai siis lähinnä niitä koko/istuvuusjuttuja.

Sun ostokset näyttää tosi kivoilta, varsinkin toi silkkipaita! Pitäsköhän sitä harkita tätä nettiostosjuttua uudelleen... :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä kysymys ei nyt liity juurikaan tähän postaukseen, mutta aiemmin huomasin, että sinulla (tai jollain ystävälläsi?) taitaa olla Marimekon nahkainen matkurilaukku ruskeana versiona. Itse ostin vasta tuon minimatkurin ruskeana ja parin päivän käytön jälkeen olen huomannut, että se päästää väriä vaatteisiini. Jo pari valkoista paitaa on kyljestä ja olkapäältä ruskeana, kun laukku on hangatessaan päästänyt väriä. Onko sinulla käynyt näin? Ja osaatko sanoa, onko tuo ihan normaalia (ja voiko sitä estää esim. jollain suojasuihkeella) vai onko minulle myyty joku maanantaikappale, joka olisi syytä palauttaa?

Eeva Kolu

Huli, totta. Mä ainakin haen vaateostoksilla (tai oikeastaan millä tahansa ostoksilla paitsi ehkä rautakaupassa) myös sellaista "arjen luksusta", ja se fiilis on kyllä aika kaukana, jos täytyy poimia vaatteita ryttyisistä kasoista tai lattioilta.

Vierailija, nettikauppojen lisäksi hyvä vaihtoehto on siirtyä kokonaan pienempiin putiikkeihin ostoksille. Niissä ei yleensä oo tungosta ja alejenkin aikaan vaatteet on väljästi ja kauniisti esillä :) Kalliimpaahan niissä toki on kuin isoissa ketjuliikkeissä, mutta siksi niissä kannattaakin käydä juuri alennusmyynneillä! 

Eeva Kolu

Vierailija, mulla on Matkuri mustana (se kuvassa näkynyt ruskea on tuttavan), ja ainakaan tuo musta ei ole päästänyt lainkaan väriä. Käy ihmeessä näyttämässä laukkua Marimekon liikkeessä, siellä saa yleensä hyvää palvelua!

Baageli (Ei varmistettu)

Hei Eeva, oi mitä löytöjä, ihana varsinkin tuo silkkipaita! Josta tulikin mieleeni hölmö kysymys joka on vaivannut päätäni vaatekaupoilla vastaavia ohuita ja läpikuultavia silkkipaitoja hipelöidessani. Miten niitä pidetään, joku tosi basic ja siro toppi alle (näkyykö sekin liikaa läpi?) tai neule päälle? On jäänyt vielä paidat ostamatta kun en ole tajunnut tätä mysteeriä :D

PS. Kiitos oikein ihastuttavasta blogista!

Marita K

Minulla tilanne on täysin sama. Bongailen vähän kalliimpia (ja yleensä laadukkaampia) ihanuuksia netistä ja pikkuputiikeista, ja sitten isken haukkana niiden tullessa alennukseen. Minulla oli ennen tapana tehdä paljon heräteostoksia, ja siirtymällä kalliimpiin vaatteisiin olen päässyt tästä tavasta miltei kokonaan. Kun kuukausitolkulla haikailee vaatekappaleen perään ja pitkään harkitsee ostosta, ei sitten kadutakaan jälkikäteen (mutta okei, myönnetään, kyllä minäkin välille sorrun ostoksille Zaraan ja henkkamaukkaan). Lisäksi olen laiska shoppailija (lue: en jaksa kierrellä samassa liikkeessä tuntitolkulla), joten mainitsemasi pikkuliikkeissä vallitseva järjestys houkuttelee myös.

NAP:in alesta klikkailin kotiin neulemekon ja Vanessa Bruno Athén pitkähihaisen sortsipuvun (joka varmaan on Suomen kesässä ihan superkäytännöllinen. Onneksi on olemassa sukkahousut.), joten nyt vaan odottelen paketin saapumista.

Eeva Kolu

Baageli, mä pidän yleensä noiden paitojen kanssa joko vaan vaaleita rintsikoita (tai jos paita on hyvinkin läpinäkyvä) superkapeaolkaimista ihonväristä aluspaitaa. Tää on toki makuasia, itse kuulun siihen koulukuntaan, että ei haittaa vaikka alusvaatteet vähän kuultaakin läpi - ja avainsana on tässä nimenomaan KUULTAA, ei NÄKYY :D Ja toki on myös silkkipaitoja, joista ei näy ollenkaan läpi - mulla on itse asiassa juuri nytkin sellainen päällä!

Marita K, jep, sama juttu! Mäkin kyllä ostan H&M:ltä ja Zarasta juttuja, mutta tosi paljon vähemmän kuin ennen ja olen niiden suhteen yhtä tarkka kuin kalliimpienkin vaatteiden. En osta halvemmistakaan kaupoista mitään, mistä en ole oikeasti innoissani ja mille en povaa pitkää käyttöikää.

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Onnittelut loistavista alehankinnoista!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanat hankinnat! Vaatteet pitäisikin mun mielestä olla vähän niikun "sijotus" koska ei niitä edes arvosta samalla tavalla jos tukkaputkella painaa 5 euron rekkejä päin. Sitäpaitsi, kun on valikoiva alennusmyynneissäkin, voi löytää niitä hyvälaatuisia ja kauniita vaatteita.
Oon oppinut kuuluttamaan hyvälaatuisen perään nyt, kiitos että muistuti minua siitä Eeva. Sillä 8 euron Primark kengät ovat jotenkin pilanneet nilkkani, mutta nyt sinun postauksesi avasi silmäni ja marssin _kunnon_ kenkäkauppaan ostamaan nahkaiset broguet, joissa on hei ihan oikea pohjakin, sellainen ettei joka kivi tunnu läpi! Ah luksusta. :p

Aubin & Willsillä on kyllä aina niin ihania vaatteita. Kannattaa tsekata myös merkin omat nettisivut, viime vuonna siellä oli paljon paremmat alet kuin Net-A-Porterilla. 

Pööti (Ei varmistettu)

Tämä ei nyt oikeastaan liity lainkaan tähän postaukseen, mutta tulipahan nyt vain mieleen, että olisi kiva saada pitkästä aikaa juttua kirjoista. Muistelen, että sinulla oli jossain vaiheessa taukoa niistä, mutta josko olisit nyt kesällä innostunut taas lukemaan niin olisi ihanaa saada kirjoistakin hieman juttua. Tämäkin vaatejuttu oli siis kyllä myös hyvin suloinen niin kuin kaikki sinun juttusi. :) Hyvää kesää!

Kommentoi