Älyttömät älypuhelimet

Ladataan...

Tämä on tehnyt tuloaan jo pitkään, mutta tällä viikolla kamelin selkä katkesi. Kivahdin eilen ääneen, että kaikki älypuhelimet voisi ampua täältä helvettiin.

Tai no, itse puhelimet ovat toki vekkuleita, mutta niitä käyttävät ihmiset...

Ärsyttää, että isossa porukassa keskustelu jossain vaiheessa kuolee, kun puolet porukasta on siirtynyt nykyhetkestä virtuaalitodellisuuteen.

Suorastaan loukkaannun siitä, että kun lähden kaverin kanssa kahville, hän tsekkaa mieluummin Facebook Messengeriä kuin juttelee minulle.

Mutta kaikista eniten ärsyttää, harmittaa, kiukuttaa, itkettää ja vituttaa se, että salakavalasti olen itse muuttunut yhdeksi näistä ihmisistä. 

Sellaisista, joiden täytyy kesken elokuvan muka tarkastaa jotain Wikipediasta tai jotka refleksinomaisesti kaivavat iPhonen esille heti, kun on sekunninkin hiljaista. 

Älkää ymmärtäkö väärin. Tämän ei ole tarkoitus olla sellainen "nuoriso on turmiolla, kyllä pitäisi lukea Dostojevskia ja kuunnella Mozartia" -valitusjuttu.  Minusta älypuhelimet älykkäästi käytettyinä ovat tosi näppäriä, mutta joskus tuntuu, että ne tekevät meistä TYLSIMYKSIÄ.

Zombeja, joiden anti keskusteluun on kuunnella puolella korvalla, hymähdellä sopivissa väleissä ja näyttää, mitä jännää iPhonen ruudulla tapahtuu.

No, nykyaika on nykyaikaa ja kehitystä on turha vastustaa. Ei minua haittaa, jos ravintolassa joku haluaa ottaa Instagramiin kuvan annoksesta - otan joskus itsekin. Mutta voisiko sen puhelimen sen jälkeen laittaa takaisin laukkuun sen sijaan, että puhelin jätetään pöydälle ja sitten vilkuillaan minuutin välein, onko kukaan kommentoinut otosta? Pöytäseurue varmaan kommentoi annosta mielellään ihan livenäkin.

Toisaalta, jos joku saa aidosti onnea ja iloa puhelimen jatkuvasta räpläämisestä, en tuomitse sitäkään - vaikka pidän sitä kyllä seurassa melko epäkohteliaana. No, tätä se on, erilaiset ihmiset, erilaiset mielipiteet, käyttäytymisen yhteiset pelisäännöt eivät pysy kehityksen kelkassa ja niin edelleen...

Mitä tulee minuun... Luenko oikeasti mieluummin Facebookista puolituttujen kakkavaippa- ja työvalitusjuttuja silloin, kun elämäni rakkain ihminen yrittää kertoa minulle päivänsä kulusta? Vastausta ei tarvitse miettiä. Se on tietysti ei. 

Joten miksi ihmeessä sitten useamman kerran päivässä olen mieluummin siellä kuin täällä? Miksi yritän olla kahdessa tai viidessä paikassa samaan aikaan sen sijaan, että olisin kunnolla läsnä yhdessä? Ja mitä me siinä sekunnin hiljaisuudessa ja hetken toimettomuudessa oikein pelkäämme?

Älypuhelin on vielä kaiken lisäksi aivan järjetön pahe, koska työsähköpostien tsekkaaminen ei edes aiheuta mielihyvää, toisin kuin vaikka suklaapatukka tai kylmä huurteinen.

Ollessani heinäkuussa reissussa unohdin puhelimeni Ranskaan, kun itse painelin Italiaan. Viikon päästä paluumatkalla sain puhelimeni takaisin, mutta huomasin, että liittymäni oli lakannut toimimasta tuona aikana. Olin kaksi ja puoli viikkoa täysin ilman puhelinta, nettiä ja telkkaria. Ja voi pojat kuulkaa, se oli onnellisinta aikaa naismuistiin.

Pohdin jo, että heittäisin iPhonellani vesilintua ja ostaisin tilalle vanhan koulukunnan kännykän, mutta koska reissaan Helsingissä niin paljon töiden puolesta, se ei oikein tule kysymykseen. Tarvitsen nettiä reissuilla. 

Kompromissiratkaisuina päätimme poikaystävän kanssa, että tästedes kotiin tullessa kännykät jätetään eteiseen. Ne voi hakea sieltä, jos puhelin soi tai siihen tulee tekstari.

Kaikenlaiset push-ilmoitukset ja ping ja pong -äänet olen kytkenyt alusta asti pois päältä, ja samaa suosittelen kaikille, joilla on vaikeuksia olla reagoimatta puhelimeen joka viides minuutti. Riittää, kun sähköpostit ja muut tarkistaa pari kertaa päivässä. Kukaan ei kuole siihen jos et vastaa Instagram-kommenttiin minuutin sisällä.

Aion myös ostaa vanhanaikaisen herätyskellon, jotta en joudu enää pitämään iPhonea sängyn vieressä. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä pimeämmältä alkaa tuntua ajatus siitä, että illalla viimeiseksi nukahtaessani ja aamulla ensimmäiseksi herätessäni näen, kaikesta mitä maailmassa voisin nähdä, puhelimen hohtavan näytön. Miettikää nyt, jos Pepe Willberg olisi laulanut:

Kun silmäni mä auki saan

niin heti ekaks Facebookin mä tarkistan...

Siitä olisi tullut aika paljon paskempi biisi.

 

(Kuvat www.vintag.es)

Share
Ladataan...

Kommentit

Liv
Päiväuniaika

Hei just näin! 

Munkin tarvii ihan joka kerta kaverin kanssa kahville lähtiessä tehdä se päätös, että puhelin pysyy laukussa, ellei siihen puhelua tule. Joka ikistä hiljaista sekunttia ei tarvitse täyttää Facebookilla, ja ihan totta keskustelu jopa etenee, jos kummatkin ei välillä tarkista sähköpostiaan :) 

Hyvä kirjoitus, olen itsekin havahtunut tähän asiaan viime aikoina. Ärsyttää kun itsekin joskus räplään puhelinta ihan liikaa, vaikka pitäisi keskittyä todelliseen elämään ja läsnäoleviin ihmisiin. Tuntuu, että moni muukin on kyllästynyt tähän, juuri eilen luin tämän blogikirjoituksen: http://lets-fake-it.blogspot.fi/2013/08/tyhmapuhelin.html

Emma

AAAAAAAAAAAAAAA aamen! Ja tosiaan eniten vituttaa se, että olen itse just semmoinen. Arrgghh. Vanhanaikainen herätyskello tosiaan vois olla todella hyvä hankinta. Ommmmmmmmm.

Marjo L (Ei varmistettu) http://melkomustavalkoista.blogspot.com

Ah, juuri tämän takia minulla ei ole älypuhelinta! Okei, työpaikalta ei saanut kuin vanhemman Nokian mallin, mutta joka tapauksessa. Tästäkin huolimatta kännykkä on kädessäni luvattoman usein, vaikka pyrinkin naputtelemaan sitä vain oikeasti tarpeeseen. Ainakin pääosin.

Ehkä siksi ärsyttääkin, että erityisesti eräs ystäväni, joten näen vain pari kertaa vuodessa, tuntuu elävän puhelimensa sisällä. Vaihdamme livekuulumiset aina siten, että hän puhuu minulle mutta katse on suurimman osaksi aikaa kiinnitettynä puhelimen näyttöön. Onhan se nyt piru vie ihan hanurista, että bittimaailmasta on tullut realistista elämää tärkeämpi. Nousen barrikadeille.

Muppe (Ei varmistettu)

Hah, meikällä on simpukkapuhelin. :D Olen elämässäni omistanut kolme eri kännykkää, ensimmäinen oli 3210, seuraava 3310 ja nykyinen tuollainen mikä lie vaaleanpunainen simpukka. Näillä on pärjätty ja siitä olen saanut kuullakin. Poikaystäväni on pahin älypuhelintuputtaja, hän haluaisi niin kovasti, että hankkisin sellaisen. Ystävältäni olisin saanut ilmaiseksi aifounin, mutta poikaystäväni ylipuhui minut siihen käsitykseen, että ne eivät vaan toimi.

Tykkään oikeista napeista ja en käsitä, miksi ihmiset haluavat käyttää autocorrectia, joka aiheuttaa jatkuvasti mukahauskoja ja kiusallisia tilanteita. Tykkään, kun puhelin on puhelin ja tietokone erikseen.

Mutta kyllä minä sen älypuhelimen ostan sitten, kun simpukkani menee mäsäksi. Vaikka laatikossa olisi varalta tallessa uskollinen ja toimiva 3310!

Hiisku (Ei varmistettu)

Hah! Tää kuulostaa aivan täysin mun kännykkähistorialtani, paitsi että tohon alkuun pitäis lisätä neonkeltainen Ringo, ja että mun vaaleanpunainen simpukkani hajosi ja jouduin jo vastaanottamaan miehen hand-me-down iPhonen.
Ja se on ihana! (Sori, mut kaikki älypuhelinvastaväitteet katos noin viikon käytön jälkeen.) Ja parasta siinä on oikeasti laadukas puhelin, joka on oikeasti aina mukana! Mut muuten oon niin teknologiarajoitteinen, ettei tuu hirveesti nettiä käytettyä ja fb:tä päivitettyä päivänmittaan. Iltarituaalina kotona kun lapsi nukkuu ja pääsee oikealle tietokoneelle :) Mut se on varmaan vaan henkilökohtainen vamma, johon liittyy se, että luen kirjani painettuina ja kirjoitan kirjeeni kynällä paperille ja laitan ne kuoreen ja sitten tiedän ettei vastaanottaja saa sitä kuitenkaan perille pariin päivään.

Hiisku (Ei varmistettu)

laadukas puhelin = laadukas KAMERA!!!

Jenninen (Ei varmistettu)

Mä taidan sitten olla todella hyvää seuraa, koska puhelimeni on perus-Nokia, jossa on NÄPPÄIMISTÖ. Tosin jopa silläkin pääsee nettiin, mutta on niin hidasta ja vaivalloista, että jää tekemättä.

HMM (Ei varmistettu)

Läsnäolon kuolemisen lisäksi nykytekniikka muuttaa vähitellen kognitiivisia kykyjä: ei osata keskittyä jne. MUTTA pahinta ei suinkaan ole nämä, vaan langattoman säteilyn haitat, joista uutisoidaan Nokia-maassa liian vähän. Älypuhelimet tarvitsevat enemmän verkkoa ja tukiasemia rakennetaan koko ajan lisää. Suuri kanadalainen opettajajärjestö päätti juuri, että oppilaiden puhelimet on oltava pois päältä koulupäivän ajan. Tutkimustiedon valossa. Tiedän tietotyötä tekeviä kolmikymppisiä, jotka eivät siedä enää tietokoneella oloa oireiden takia (alkaneet viime vuonna: muutos on hyvin uusi, kuten älypuhelinten ja tukiasemien ja WLAN:n yleistyminenkin). Kuulin vauvasta, joka heräsi joka ikinen kerta, kun äiti alkoi selata iphonella nettiä. Tiedän iäkkäämmän maalaispariskunnan, jotka alkoivat oireilla, kuten heidän koiransakin, kun pihaan tuli tukiasemamasto. Miksiköhän perhosten määrä on muuten puolittunut sitten 90-luvun? Lintujen pesiminen ei onnistu tukiasemien lähellä Jne. Jne. Pelottavaa. Ja kohta tulee 4G ja Hesarin mukaan Suomeen etunenässä 5G....Sydän ja aivot toimivat sähköllä: sähkö ja säteily vaikuttaa myös biologiaan eikä vain toisiin sähkölaitteisiin. Tutkimusten mukaan säteily murtaa veriaivoesteen, jonka tulisi suojata aivoja kemikaaleilta ym. haitta-aineilta jne. https://www.facebook.com/pages/Sähkömagneettinen-terveys/516264018426306?fref=ts

Marsublog

"Tutkimusten mukaan", right.

Aurinkopiirakka

Älypuhelittomana ihmisenä ärsyttää suunnattomasti myös se miten itsestään selvänä kaikki pitää älyaikaa. Tapaamisaikaa ei voida muuttaa tekstarilla tai soittamalla tuntia ennen vaan tyylikkäästi sähköpostilla tai fb-viestillä. Siinä sitten soitellaan, että missäs kaikki on, kun ei itse pääse matkan päältä nettiin. Kuvat laitetaan Instagrammiin ja toiset jutut toisaalle. Milläs niitä seuraat ja pysyt kärryillä toisen kuulumisista, kun tavatessakin kaikki pitää päivittää nettiin. Kyllä ketuttaa. 

Itse olin jo hankkimassa älypuhelinta, kun tunnuin jäävän kaikista jutuista paitsi. Sitten katselin omaa vanhaa puhelinta ja mietin, että se on ladattu ehkä viikko sitten ja akkuakin olisi vielä jäljellä. Puhelimen toimivuutta toki joskus epäilen mutta kyllä se toimii ainakin äidin soittaessa. Ainoa mitä kaipaan puhelimeeni on pelit. En ollut muistanutkaan niitä moniin vuosiin mutta kuinka paljon nopeammin aika meneekään pitkän matkan busseissa, kun voi ottaa erän sudokua tai sanapeliä. Jos saisi omaan puhelimeen vaikka vain pelipäivityksen.

Lanttu (Ei varmistettu)

KYLLÄ!

Riina / Olipa kerran Pariisi (Ei varmistettu) http://pariisistapaivaa.blogspot.fr/

Hah, juuri näistä syistä mulla ei ole älypuhelinta. Mulla on taipumusta kaikenlaisiin riippuvuuksiin, joten en halua siihen päälle vielä älypuhelinriippuvuutta. Ja tunnistan niin tuon hetken, jolloin koko pöytäseurue yhtäkkiä vaipuu älypuhelinräpellystasolle. Otan silloin yleensä esiin ikivanhan Nokiani ja pyörittelen sitä pöydällä. Se herättää muut, joskus.

Ihmisiä selvästi muuten häiritsee mun älypuhelimettomuuteni. Ei ole yksi eikä kaksi tyyppiä, jotka ovat yrittäneet käännyttää mua älypuhelinaikaan. Mutta kun nuo älypuhelinzombiet (joiden alajaosto on älypuhelinsuunnistajat, jotka eivät osaa yhtään suunnistaa tai ylipäänsä liikkua ilman puhelimensa neuvoja, esim. kartan avulla tai vaikka kuuntelemalla paikallisen neuvoja, krhm...) ärsyttävät niin paljon, etten halua muuttua sellaiseksi! :P

...Vaikka olishan se työjuttujen vuoksi kätevä, kai...

ninieni (Ei varmistettu)

Voi ei! :D Itse olen ollut juurikin tuollainen älypuhelimen karttaa käyttävä zombi viimeisen viikon. Muutin nimittäin viikko sitten helsinkiin, ja kaupunkituntemukseni käsittää kaksi korttelia kodin, työaikan ja rautatieaseman ympärillä. Minulle siis älypuhelimen kartat ovat olleet pelastus! Perinteisillä kartoilla ja paikallisliikenteen aikatauluillakin olisin varmasti päässyt kotoa töihin ja muualle, mutta epäilemättä matkustusaika olisi tuplaantunut kerralla. Niinpä siihen asti, että suunnilleen opin liikkumaan täällä zombeilen muutaman minuutin päivässä reittejä tsekkaillen. :)
Ja kyllä älyluurizombeilu seurassa ärsyttää minuakin. :) Sen verran pitää käytöstapoja (ja järkeä) olla, että priorisoi live-seuran virtuaalisen edelle. Mutta ihan näppärä laite se silti on.

Eeva Kolu

Joo, kartat on yksi pääsyy siihen, miksi mulla on älypuhelin! Suuntavaistoni on SURKEA, joten nuo kartat ovat kyllä olleet pelastus.

Tosin silloin 8 vuotta sitten kun muutin Turkuun ei mitään älypuhelimia tainnut edes vielä olla, ja hyvin kyllä hahmotin kaupungin Ärrältä ilmaiseksi saadulla keskustan paperikartallakin :) Vähän enemmän oman järjen käyttöä se toki vaati, mutta ehkä ne reitit ja kadunnimet jäivät myös paremmin itselle mieleen, kun ei voinut vaan sokeana seurata puhelimen ohjeita?

Ann. (Ei varmistettu)

Mäkin olen oppinut sekä Tampereen että nykyisen kotikaupunkini Turun ihan ilman älypuhelimia ja tosiaan kadut jää paremmin mieleen.

Huipennus on kuitenkin ehkä se, että asuin hetki sitten puoli vuotta Madridissa ja sateenkestävällä jättimäisellä paperikartalla mentiin, koko puolivuotinen, koska uusia kulmia riitti ihan loppuun asti. Ja se oli ihanaa! Oli ihana oppia ne kadunnimet ja hahmottaa se uusi kotikaupunki ja sen mittasuhteet ihan kunnolla. Laitan sen kartan vielä joskus kehyksiin.

Riina / Olipa kerran Pariisi (Ei varmistettu) http://pariisistapaivaa.blogspot.fr/

Joo, myönnän että puhelimen kanssa suunnistaminen voi olla joskus näppärääkin, ellei reittiä ehdi tarkistaa etukäteen! :) Tarkoitan nyt lähinnä näitä, jotka seurassa vetävät puhelimen esiin ja katsovat sieltä reittiä ("no onpa täällä hidas yhteys...!"), kun mä vieressä yritän johdattaa reittiä omassa asuinkaupungissani. Ehkä mä en sitten vaan ole tarpeeksi vakuuttava. ;) Ja jos aikaa on, pieni harhailukin on mielenkiintoinen tapa tutustua uuteen kortteliin.:)

AnnaAusseista (Ei varmistettu)

no mut jotkut ihmiset ei vaan osaa lukea karttaa ja ohjeetkin on kärpästen surinaa korvissa. Googlemaps puhelimessa on parasta ikinä!

Eeva Kolu

Hahaa, samastun niin tähän kommenttiin :D 

LinaLina (Ei varmistettu)

amen! veit sanat suustani. Juuri tuon takia en halua älypuhelinta ja joululahjaksi toivoin simpukkapuhelimen missä on näppäimet, punainen ja vihreä luuri ja pieni näyttö, ei muuta! Lisäksi tällainen tumpelo voi heitellä puhelinta mielin määrin eikä tarvitse pelätä, etää näyttö tai joku kallisarvoinen esine menee rikki. Se on vapauttavaa!
Sitäpaitsi ärsyttää, että aina pitää olla tavoiteltavissa. Ihmiset olettaa, että puhelin on aina mukana missä ikinä liikkuu ja siihen vastataan heti. Juu ei. Jos menen kauppaan, salille tai ulos kävelylle jätän puhelimen kotiin. Niin harvoin sattuu jotain, että se puhelin olisi tarpeen. Kohta hankin lankapuhelimen, buahahaaa.

KHS (Ei varmistettu)

Tästä aiheesta puhuttiin, kun oltiin tien päällä maakuntamatkailemassa viikko.

Vanhat kunnon "kuka tän biisin esittää" tai "onko tää se mesta missä...- eieieieie - no onpas -eipäs!" -kinailut ovat nyt historiaa. Sen sijaan että asioista olisi väitelty (hyvässä hengessä tietysti) koko viikko, kunnes vasta kotona asian pääsi tarkastamaan, niin äkkiä pystyikin nappaamaan puhelimen kouraan ja pätemään "minä ja google oltiin oikeassa!".

Ja miksi kaikki pitää saada aina heti kiinni?
"Onko sulla kaikki kunnossa kun et vastaa puhelimeen?", "Voitko laittaa ees viestin että kaikki on ok".
What? :D

Tunnustan että itse tunnen oloni eksyneeksi ilman puhelinta, ja sitä tulee räplättyä ihan liiankin kanssa.
Keksin tosin keinon, millä puhelin sujahtaa arkiaamuisin laukkuun ja unohtuu sinne ainakin sen bussimatkan ajaksi: lainasin kirjastosta ihan oikean kirjan. :)
Sitä lueskellen bussimatkat sujuu rauhallisesti ja paljon mukavammin kuin seitsemää appsia rämpyttäen.

nansk

Siis nimenomaan tuo, että koko ajan pitää olla tavoitettavissa. Karmeaa! Katson aina kaiholla vanhoja Sinkkuelämän jaksoja, kun niillä on lankapuhelimet ja voicemailit (mikä sen suomenkielinen vastine on? Aivosulku iski)... Voit tulla kotiin ja painaa nappia ja siellä kuunnella viestit, eikä maailma kaadu siihen jos tekstariin ei vastaa pariin tuntiin.

iidaåbo (Ei varmistettu)

Itsellä meni myös hermo sosiaaliseen mediaan. Tämän vuoksi poistuin Instagramista ja poistin Facebookin puhelimestani. Haluan keskittyä tärkeisiin ihmisiin ja aitoon läsnäoloon. Ruokaa ja tilanteita kuvatessa tai omaa olinpaikkaa päivittäessa saattaa mennä tärkeitä hetkiä ohi. Hetkiä, joita ei saa takaisin. :)

Hosuli
Hömppäblogi

Indeed.Ja puhelimen jättäminen eteiseen ja siirtäminen pois yöpöydältä on fiksu juttu myös säteilyn kannalta. (Voi kuulostaa foliohattuilulta, mutta ihan tieteellisesti päteviä tuloksia säteilyn riskeistä on saatu.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Minulle uuden puhelimen hankkiminen olisi juurikin ajankohtaista, ja tottahan sen täytyisi olla älypuhelin. Mutta pelottaa! Pelkään, että minustakin tulee läheisteni kaltainen zombie, jonka elämän hyvät hetket eivät tunnu läheskään niin mahtavilta, jos niistä ei samantien ota kuvaa somessa jaettavaksi.
Inhoan näyttöjä plaraavia sormia ja poissaolevia ynähdyksiä. Inhoan appsien vertailua ja kuvien ottoa joka hetkestä. Ne hetket menevät ohi sillävälin kun miettii kuvaan sopivaa tekstiä! Ja inohan sitä, että jotain kahvilaa etsitään nenä näytössä, kun katseen nostamalla näkisi sen suoraan edessä.

Ainoa, mitä tulevaan puhelimeeni haluaisin olisi hyvä kamera, joka olisi aina mukana. Saisikohan sellaisia, joissa on hyvä kamera, mutta niin huono käyttöjärjestelmä, että sen kautta eläminen olisi hitaudessaan mahdotonta? :D Vai uskaltaisiko sitä luottaa siihen, että pysyisi entisellään? Tosin kaikki tutut, jotka ovat älypuhelimen hankkineet siirtyivät viikon sisällä pimeälle puolelle.

rosamunde (Ei varmistettu)

Aiheeseen liittyen nyt on pakko kertoa eräs järkyttävä asia! Veljentyttöni aloitti juuri seiskaluokan, ja he olivat saaneet koulussa tehtäväksi tehdä älypuhelimen jonkun sovelluksen avulla biologian tehtävän, missä perinteisesti on kerätty eri kasveja ja kuivatettu ja liimattu vihkoon. Ja heidän piti nyt sitten kuvata ne kasvit sillä helkkarin laitteella ja tehdä sillä se "vihko", puhelimella! Typerintähän tässä on se että ne joilla ei ole älypuhelinta, joutuvat tekemään sen vanhanaikaisesti keräämällä ja kuivaamalla ja liimaamalla. Miten epäreilua, miten voivat koulussa olettaa että kaikilla tai edes suurimmalla osalla 13-vuotiaista on älypuhelin?! Terveisin ikää 20+ ja Nokian n. 8 vuotta vanha kapula..

Ann. (Ei varmistettu)

Kauheeta!

Maijuemilia (Ei varmistettu)

Tuo on kieltämättä epäreilua, jos kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia. Oon aina ollut sitä mieltä, että vaikka Suomessakin olisi koulupuvut käytössä, eriarvoisuus näkyisi kyllä – esimerkiksi juuri tällaisissa asioissa.

Mutta täytyy antaa vähän hyväksyntää opettajillekin: itse olen vastavalmistunut opettaja, ja meille ainakin painotettiin opintojen aikana niin paljon nykyteknologian hyödyntämisen tärkeyttä oppimisessa, että tuollaista tehtävänantoa voi pitää ns. nykypedagogiikan mukaisena. Toki ihanteellisinta olisi, jos koululla olisi antaa esimerkiksi tabletit tai älypuhelimet oppilaiden käyttöön, jos heillä ei ole omia.

Eerika
Bättre liv

Eikö tehtävää voisi tehdä millä tahansa kameralla? Ryhmissä mihin tarvitaan vain yksi kamera tai kännykkä missä on kamera tai tabletti missä on kamera? Löytyisikö koululta muutamaa kameraa? Senhän voisi sitten koota vaikkapa koulun tietokoneella? Ihan älytöntä vaatia että oppilailla tulisi olla älypuhelin käytössään tai joutuvat tekemään tehtävän hankalammalla tavalla!

Marjaaana (Ei varmistettu)

No huh huh, aika älytöntä. Itse opettajaksi opiskelevana olen vahvasti sitä mieltä (eikä tää nyt itse asiassa ole edes mikään mutu tuntuma, vaan ihan faktaa taustalla), että pelkästään kuvan ottamalla ei opi samalla tavalla, kuin että itse poimit ja kuivatat ja liimaat ja ihan aidosti NÄET sen kasvin. Monet lapset oppivat kinesteettisesti, eli juuri koskemalla ja tekemällä. Tuommonen "ota kuva" auttaa vain ja ainoastaan täysin visuaalisia oppijoita.

Ann. (Ei varmistettu)

Myönnän rehvakkaasti, että mielestäni nuorten pitäisi lukea enemmän Dostojevskia.

No ei vaan (tai vähän kyllä). Mutta voitte varmaan älypuhelinihmiset ymmärtää, että vielä vittumaisempaa se älupuhelimien räpläys on silloin kun itsellä ei sellaista ole ja oma huomio on nimenomaan siinä vastapäätä istuvassa ihmisessä. Jakamattomasti. Näköjään moni älypuheliton ihminen tämän huomion täällä jakaakin.

Olen itsekin huomannut tämän, että älypuhelittomuuteni tuntuu olevan ongelma muille ihmisille, ei minulle. Soittaminen tai tekstiviestin lähettäminen on muka niin pirun vaivalloista whatsapp-viestiin verrattuna. Olen huomannut jopa nauttivani työpäivien aikana siitä kun saan/joudun olemaan poissa netistä, kun asiakaspalvelutyö ei salli puhelimen räpläämistä eikä puhelimellani tosiaan nettiin pääsisikään, joten tauoillakin pitää lukea lehtiä. Tulee jotenkin heti seesteisempi olo.

Tuo herätyskellojuttu on hyvä vinkki tulevaisuutta ajatellen, myös sopimus puhelinten eteiseen jättämisestä. Omassa parisuhteessani luulisin tuon menevän kivuttomasti, kummallakaan ei ole vielä älypuhelinta ja molemmat saaneet raivota tarpeeksi ihmisistä, jotka eivät pysty kotisohvalla istumaan ilman puhelinta. Se se vasta surullista olisi jos sellaisiksi päädyttäisiin kaikkien näiden puheiden jälkeen.

Muistan lukeneeni jonkun lehtijutun siitä, miten vanhemmat ovat sormi suussa ala/yläaste ikäisten lastensa kanssa jotka nykyään helposti salaa valvovat pitkään kun on älypuhelin vielä sängyssäkin mukana. Näin lapsettomana mutta silti: mitä uusavuttomuutta! Eikö lapsilla saa olla sääntöjä? Eikö puhelinta voi määrätä jätettäväksi keittiön pöydälle kun mennään nukkumaan. Come on. En ymmärrä.

Saara K. (Ei varmistettu) http://nipsulintunen.blogspot.fi/

Loistava kirjoitus, en voisi olla enempää samaa mieltä! Pepe Willberg -lopetukselle nauroin ääneen :-D

Siry (Ei varmistettu)

Ai että miten hyvää asiaa taas sulla! Mulla ei oo älypuhelinta, koska mun mielestä siinä on enemmän huonoja kuin hyviä puolia, joita ei mun mielestä oo juuri lainkaan (hyviä puolia siis). Toi oli mielenkiintoinen toi facebook-ryhmä tosta säteilyjutusta + ite en yhtään tykkää siitä kun tuntuu et kaikki mitä tekisin sillä älyttömyyspuhelimella niin menis jollekin jenkkien vakoilufirmalle. Esim. kun oli tää urkinta/Edward Snowdewn-kohu niin vähän pani mietityttämään että onkohan mun kaikki Gmail-spostit luettu, tai mun harvat facebook-jutut? Vaikka en mikään terroristi todellakaan ole, niin ei musta silti oo kiva että mun juttuja voi tuosta noin vaan vakoilla.

Muuten oon aika hyvin säästynyt älypuhelimilta, kavereita kun oon nähny niin on onneks osattu keskustella ilman kännykkään tuijottamista. Mut on toi facebook, twitter, instagram ja muut kyllä semmosia et helposti tulee ulkopuolinen olo. Tai oikeastaan kun vaihdoin facebookin salasanan ja hävitin sen (enkä tietenkään muista sitä kun se oli joku vähän erikoisempi), niin kun oon tässä jo useemman viikon elänyt ilman facebookkia niin nyt on jo tottunut tähän. Mut silti vähän harmittaa kun tuntuu et jää paljosta paitsi, vaikkei mulla ees paljoa kavereita oo. Ja aluks se kyllä hirvitti, tuntu että onko mua suurinpiirtein olemassa kun en ole facebookissa? No, onneksi huomasin, etten kuollutkaan siihen...

Vähän tuli kyllä sekalaista kommentointa :)

MaijuEmilia (Ei varmistettu)

Aivan loistava teksti! Tässä on asiaa ja ajateltavaa – olen monessa asiassa aivan samaa mieltä. Lomalla olen vaan tyytyväinen, jos puhelimeni netti ei toimi.

Aiemmin valitin poikaystävälle, jos hän tuijotti puhelinta sängyssä, kun menimme nukkumaan. Nyt teen itse ihan samaa. Huh.

Tämä oli taas ihan hyvä herätys tähän todellisuuteen.

Siry (Ei varmistettu)

Ja btw, itellä kun siis ei ole älypuhelinta niin jotain reittejä varten oon ihan piirtänyt kartan netistä joskus ja suunnistanut sen avulla, hyvin senkin avulla pärjää :). Tai siis jos ei oo mitenkään tosi monimukaisesti mee kadut ja reitti oo tosi pitkä, sit eksymisriski kasvaa :)

Kattikati (Ei varmistettu) http://piilomajassa.wordpress.com

Mun puhelimeni saattaa lojua tyhjänä jossakin enkä huomaa. Sitten tulee niitä huolestuneita sähköposteja tai muuta ihmettelyä kun en vastaa. En myöskään pidä velvollisuutenani vastata tekstiviesteihin heti, enkä kyttää tuleeko niitä.
Työpuhelinta pidän vain töissä. Ihmettelijöille vastaan että sehän on työpuhelin.
Nuo puhelin sängyssä -jutut on mulle ihan utopiaa. Ihan kammottava ajatus jotenkin. Kiitos tästä kirjoituksesta.

SallaP (Ei varmistettu)

Ihan totta, itsekin melko tuoreena älypuhelimen omistajana yritän taistella alituista puhelimen näpräämistä vastaan. On todella ärsyttävää puhua ihmisten kanssa, jotka vain tuijottavat puhelintaan, en halua olla yksi heistä. Olen myös työmatkapyöräilijänä huomannut, että ihmiset liikkuvat puhelintensa kanssa ihan holtittomasti. Pyörällä ajaessa katse on vain puhelimen näytöllä ja mutkitellaan miten sattuu, lastenvaunuja työntäessä huomio on vain puhelimessa ja saatetaan kurvata pyörän eteen jne. Aiemmin tuollaista ongelmaa ei ollut.

Liinaletti (Ei varmistettu) http://lettisekaisin.blogspot.fi

Eeva, olet niin asian ytimessä. Minä en ole vuosiin enää nukkunut puhelimen kanssa samassa huoneessa ts. käytän mieluummin "vanhanaikaista" herätyskelloa. Mutta tuo fb:n ym tsekkailu kesken kaiken on välillä paha tapa itsellänikin, vaikka sehän on oikeasti tosi epäkohteliasta ja haitallista keskittymiskyvylle. Onneksi unohdan usein puhelimen äänettömälle laukun pohjalle työpäivän päätteeksi, tosin aina välillä tulee sitten kommenttia että se herättää huolta... ja onneksi olen toistaiseksi pysytellyt poissa instagramista, epäilen nimittäin että se vasta addiktoiva olisikin!

J

Hyvä aihe.

Itse koen, että älypuhelin ja netti ovat minulle nykyään ihan rehellisesti ongelma. En halua luopua kummastakaan, mutta rajoituksia on tehtävä. Olen muutenkin herkkä ja älypuhelinkoukku aiheuttaa ihan selkeästi levottomuutta ja ajoittain jopa ahdistuneisuutta. Ahdistuneisuutta siis sen osalta, että olen niin riippuvainen. Tsekkaan somen joka välissä. Liikennevaloissa, aamuyöllä herätessä, koiraa lenkittäessä, kävellessä, koirapuistossa...Olen päättänyt, että tästä on pakko päästä irti. En halua missata esimerkiksi vuodenaikojen vaihtelua ympärilläni. Enkä kävellä auton alle kun kirjoitan jotain seminokkelaa statusta suojatielle astuessani.

On helppo ajatella, että "no älä sitten tsekkaa!" Olen yrittänyt. Monesti. Poistanut Fb-sovelluksen puhelimesta, päättänyt että en käytä selainta. Mutta aina sitä pikkuhiljaa luistaa takaisin vanhaan. Minäkin mietin jossain vaiheessa jopa vaihtoa takisin vanhanaikaiseen puhelimeen, mutta en sitten kuitenkaan. Koska just se kätevyys. Kartat, musiikki, aikataulut, whatsapp, puhelimen käyttäminen reitittimenä...mutta Facebookissahan se suurin osa ajasta kuluu. Se on totuus. 

Tuo puhelimen jättäminen johonkin tiettyyn paikkaan, esim. eteiseen, kuulostaa hyvältä. Samoin herätyskellon hankkiminen. Taidan ottaa nuo vinkit käyttöön.

siry (Ei varmistettu)

Niin, mä luulen, että kun on kerran koukkoon jäänyt niin ei siitä yks kaks voi irrottautua. Se ainakin kannattaa muistaa et itellä on paljon levollisempi mieli kun ei koko ajan tarvii kytätä facebookia et mitä siellä tapahtuu :).

tea1111 (Ei varmistettu)

laitan puhelimeni äänettömälle kun tapaan kavereitani. silloin haluan jutella vain kaverieni kanssa.

Anna-Mari (Ei varmistettu)

SAMAA MIELTÄ. Tai siis, minulle ei ole älypuhelinta, enkä sellaista halua, mutta niistä kaikista muista joilla sellainen on. Tuo on niiiiin raivostuttavaa, kun kahviseura tai muu juttukaveri viihtyy enemmän sen puhelimensa lumoissa kuin juttelisi minun kanssani. Plääääh!

sanna:) (Ei varmistettu)

Suosittelen vilpittömästi facebook-tilin täydellistä deletoimista. Ohjeet tähän löytyy googlettamalla, jostain kumman syystä fb itsessään ei tilien deletoimisesta kauheasti huutele saati toimenpidettä opasta. Huomaatte, että elämää on vielä muuallakin ja samalla vuorokauteen tupsahtaa ihan ylimääräisiä tunteja. TJEU.

Auli (Ei varmistettu)

Ostin alypuhelin n. vuosi sitten ja onhan se kylla pirun napakka vehje erityisesti matkustellessa, jota joudun tyoni/koulun puolesta tekee paljon, kun kaikki jutut o yhdessa paketissa. Itsellani on se periaate, et mikaan tyoasia talla alalla missa olen olisi muka niin tarkeaa, etta joutuisin lahtea selvittaa sita tyoaikani jalkeen eli tyosahkoposteja ei todellakaan tule vapaalla katseltua. Nettia en puhelimessa kayta kuin wifin kautta, silla olen vanhan kunnon saastaja-saituri ja minulle on perinteinen prepaid liittyma, johon ei kuulu edullista datapakettia vaan se on pirun kallista ja imee koko saldon aikalailla samantien. Eli nettia ei tule kaytettua puhelimella muualla kuin missa on ilmainen wifi.
Ratkaistiin zombius ongelma kaveripiirissa siten, et jos joku vilkaisee puhelintaan ilman, etta se soi tai olisi tullut tekstiviestia, han tarjoaa koko poytaseurueelle kierroksen tai ruuat. Toimii!

Miss T (Ei varmistettu)

Word Eeva, word.

http://howsheloves.blogspot.fi/ (Ei varmistettu) http://howsheloves.blogspot.fi/

Ihana Eeva! Oon NIIN samaa mieltä! Tuo Pepe Willberg -viittaus!! :D

Päivi

Taina
Taina

Mä juuri huomasin että kun katon tv-sarjoja, niin "tylsissä kohdissa" otan puhelimen ja katon onko instagramissa tai facebookissa mitään uutta. Apua. Olen vähän huolissani keskittymiskyvystäni..

(Sosiaalisissa tilanteissa pidättäydyn älypuhelimesta paitsi jos kaikki muutkin selailee puhelinta, niin liityn joukkoon, mutta onhan se nyt ihan hölmöä.)

Katri / La petite lectrice (Ei varmistettu) http://pieni-kirjasto.blogspot.com

Olen kanssasi kyllä täysin samaa mieltä ja ihan kaikesta. Ja se ei edes ole ärsyttävintä, että kaverit ovat puhelinriippuvaisia, vaan se, että itse on.

Annikki_ (Ei varmistettu)

Voisin tulostaa tämän ja antaa luettavaksi niille lukiolaisille, jotka tunneillani tarkistavat ties mitä päivityksiä kahden minuutin välein puhelimistaan. Tai hetkinen, eihän tätä tarvitse tulostaa, kun ne voivat lukea sen suoraan älyluurinsa näytöltä... Jos töissä menee hermo, niin vielä enemmän ärsyttää se, kun kaveriporukalla kokoonnutaan pitkästä aikaa yhteen, ja ensimmäisenä ihmiset kaivavat puhelimensa esiin. Sitten kun niiltä kysyy jotain, kukaan ei kuule yhtään mitään, kun on intensiivinen Ilta-Sanomien "uutis"otsikoiden lärääminen kesken. Tekniikan kehityksen aikakautena voisi kuvitella, että ihmiset ovat tosi fiksuja, kun kaikki tiedot voi tarkistaa heti Googlesta. Oikeastaan asia taitaa olla päinvastoin. Älypuhelimen omistaminen ei tee kenestäkään älykästä.

Minäkään en omista älypuhelinta.

SMM (Ei varmistettu)

Ah, kiitos tästä! Juuri se on rasittavinta kun seurasta n. 80% selaa puhelimesta Instagramia, Facebookkia, tai etsii jotakin bussiaikatauluja ennen kuin ilta on edes vielä alkanut - ihan vain "pysyäkseen ajan tasalla". Miksi aina tarvitsee olla AJAN TASALLA? Eikö aika ole myös siellä, missä me olemme - ei aina siellä muualla. Ei kai itselle koskaan mitään tapahdu, kun lukee vain siitä mitä muille tapahtuu.

En myönnä itse olevani älypuhelinriippuvainen, pikemminkin niiden uhri. Nimittäin: itse haluan pitää puhelimen eteisessä/yöpöydällä siitä sekunnista lähtien, kun töistä tulen kotiin. Poikkeus tähän on, jos lähden lenkille ja haluan kuunnella musiikkia. MUTTA, mitä tehdään sille, että saan ystäviltä ja tutuilta palautetta siitä, etten olekaan tavoitettavissa - miksi kestää päivä tai toinenkin vastata tekstiviestiin, miksi en vastaa whatsappiin vaikka viesti selkeästi on tullut perille (laitteeseen, ei lukijalle)? Oi kuinka nautinkaan ulkomaanlomista, jolloin nettiä ei saa päälle ja puhelin muutenkin lojuu jossakin hotellihuoneen lattialla eikä tulisi mieleenkään siihen vilkaista. Silloin on ok olla tavoittelemattomissa, mutta miksi arjessa se ei päde?

Pages

Kommentoi

Ladataan...