asu eikä juuri muuta

Ladataan...

Olen aloittanut tämän postauksen kaksi kertaa. Ensimmäinen versio alkoi selityksellä siitä, miksi en ole pitkään aikaan halunnut postata asukuvia. Siinä luettelin yksityiskohtaisesti, mikä kaikki näissä kuvissa ja tässä asussa, itse asiassa koko vaatekaapissani - ei, itse asiassa minussa - on pielessä.

  

 

 

Toisessa versiossa tulin siihen tulokseen, että antaa olla. Mutta sekin meni selittelyksi.

 

Tässä kolmannessa ajattelin, etten sanoisi enää mitään. Olen mikä olen, teen mitä teen, näytän miltä näytän.

 

 Tässähän on loppujen lopuksi kuitenkin kyse vain siitä, mitä jollain tyypillä oli jonain päivänä päällään.

 

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Liisa (Ei varmistettu)

Voi Eeva, ihanalta näytät joka tapauksessa. Sellaiselta kauniin runotyttömäiseltä, mutta modernilla tavalla. Jokaisessa meissä tuntuu aina välillä olevan jotain vikaa, vaikkei sitä kukaan muu taida huomata.

Tällä hetkellä mä tahtoisin myös tuollaisen ihanan pilkkupaidan. Ja jakun. Ja ehkä tyllihameen, vaikka se ihan hölmöltä kuulostaakin. Tai sellaiselta jollaisen Liisa 6-vee olisi halunnut. Mutta taidan tahtoa sellaisen silti.

SC (Ei varmistettu)

Hei aivan ihana jakku! Mistä se on? Olen etsinyt tuollaista kissojen ja koirien kanssa :) Ja nyt koska kommentoin blogiisi ekaa kertaa, on myös pakko sanoa, että Eeva oot ihana, onneksi oot olemassa <3

Vasilisa (Ei varmistettu)

Näytät ihanalta! Me lukijat tykätään susta juuri sellaisena kuin olet, no need for excuses! <3

T: Toinen pilkkupaitakateellinen

Tinde (Ei varmistettu)

Siis sussa on kirjoittajana kyllä jotain todella ainutlaatuista, sulla on ihan selkeä OMA ÄÄNI. Siis miten voi olla mahdollista, että saat sinänsä tosi tylsästä jutusta (ensin kirjoitin postauksen näin, sitten näin, sitten näin) todella kauniin, runollisen, mielenkiintoisen ja oivaltavan. Kyllä sie vaan osaat. Ja paitaskin on söpö.

Iloinen lukija (Ei varmistettu)

Kiitos Eeva blogistasi. Viime aikoina on kovasti alkanut ärsyttää muissa vähänkin tyyliin liittyvissä blogeissa järjetön ostoshulluus. Melkein kaikki aikaisemmin seuraamani blogit tuntuvat olevan nykyään vain postauksia siitä, mitä bloggaajalta vielä puuttuu, mitä hän seuraavaksi aikoo ostaa tai mitä hän on eilen/tänään ostanut. Sinun blogisi on virkistävä esimerkki siitä, miten välillä voi olla iloinen siitä, mitä kaikkea ihanaa itsellä jo on ja miten hyvin asiat oikeastaan ovat, eikä jatkuvasti tarvitse murehtia siitä, mikä kaikki vielä itseltä puuttuu. (En siis tiedä, tuntuuko sinusta edes tältä, mutta tällainen mielikuva minulle blogistasi välittyy.) Kiitos siis siitä, että tämä on yksi niistä harvoista blogeista, joita vain nykyään lukea ilman, että alan pohtia, miten ois kiva ostaa sitä ja tätä ja tuota. P.S. Asusi on kiva. :) Terveisin iloinen lukijasi.

Eeva (Ei varmistettu)

Liisa: kiitti :) Suosittelen hankkimaan tyllihameen, ikinä ei ole liian myöhäistä :) Sanoo hän, jolla on vakosamettinen liivimekko... *************** SC: kiitos kaunis :) Jakku on Zarasta, mutta se on jo jokusen vuoden vanha. ******************* Vasilisa: voi tänks ihanaiset :)

Eeva (Ei varmistettu)

Tinde: kiitos kovasti ihanasta ja mieltä ylentävästä palautteesta :) ******************** Iloinen lukija: kiitos sinullekin! Juu minua myös toisinaan ahdistaa se, miten moni blogi pyörii vain ostamisen ympärillä. Olisi paljon kiinnostavampaa nähdä, millaisia asuja bloggaaja tekee niistä ostamistaan vaatteista :) Vaikka eipä siinä, kyllä se uusien vaatteiden ostaminen toisinaan piristää minunkin päivääni kummasti...

Eva ja Liisa (Ei varmistettu)

Hei Eeva Kolu! Työpäiväämme piristävät suunnattomasti postauksesi sekä niiden odottaminen ja ihastelu. Aurinkoa katsomme lähinnä ikkunoiden sisäpuolelta, joten olemme ottaneet tavaksi piristää päivää teemapukeutumisella. Kirjoituksistasi inspiroituneina pidimme Eeva Kolu-päivän, jossa pukeutumiseen otimme inspiraatiota asuistasi.Toinen meistä turvautui raitapaitaan, toinen kukkamekkoon. Töiden jälkeen menimme puistoon nauttimaan kesästä.

PS. Ensi viikolla riennämme töiden jälkeen torikaffeille - munkkipossuja kaksi per lärvi.

laa (Ei varmistettu)

Hei mulla on sama jakku :) Kahiseeko sullakin ne olkatoppaukset ärsyttävästi?

-S (Ei varmistettu)

Hei SC, minä sovittelin tuollaista samantyylistä harmaata jakkua viime viikolla HM:llä (Turussa). Sieltä saattaapi löytyä!

annukka (Ei varmistettu)

Ja mitä ihanaa sillä päällään olikaan! Mikämikä on tuo laukku? Hurmaava!! Pus! <3

Sylvi (Ei varmistettu)

Asu on ihana. Ja kuvat myös. Älä sure vaatekaappiasi, siellähän on juuri tuollaisia aarteita!

Eeva Kolu

Eva ja Liisa: hahaha voi apua, tuo oli kyllä hupaisinta mitä olen vähään aikaan kuullut! :D :D Toivottavasti teillä oli hauskaa. Ja nyt on oikea asenne! (Paitsi että itse suosin rinkilöitä possujen sijaan). Ihania torikaffeja! :) ********************* Laa: KYLLÄ! *********************** S: kiitti vinkistä! ****************** Annukka: laukku on Zarasta. Se on kyllä aivan ihana! Epäkäytännöllinen toki, mutta pikkuseikkoja, pikkuseikkoja.... ************ Sylvi: kiitos sinulle ihanainen :)

Pee (Ei varmistettu)

Eeva Kolu-päivä <3 Mahtavaa :D

Ostin vastaavan (mutta ihan hiukan erilaisen) jakkuni tänä vuonna Zarasta, ne kierrättää koko ajan samaa mallia..

Monkey (Ei varmistettu)

Got it! Thanks a lot again for hleipng me out!

hwkjgxogqc (Ei varmistettu)

fQg3CW llgvinwihydq

mrbfkycmz (Ei varmistettu)

TbTMEB tkfqamlozaqz

Kommentoi

Ladataan...