Bestikseni Mindy

Jos Tina Fey ja Amy Poehler ovat kuvitteellisia komediaisosiskojani, Mindy Kaling on kuvitteellinen komediabestikseni.

Vuosia sitten kun Konttorin amerikkalaisversio oli vielä hauska, odotin aina eniten Mindyn eli Kelly Kapoorin ilmestymistä ruutuun. Harmittelin usein, miksi Kelly oli vain sivuhahmo, kunnes minulle selvisi, että Mindy käsikirjoittaa sarjaa, eikä siksi ehdi heilua koko ajan kameran edessä.

Jaaaaaaa, tuumasin tuolloin, tässäpä kiinnostava tyyppi. Siitä asti olen seurannut Mindyn uraa.

Tykkään paljon Mindyn uudesta sarjasta The Mindy Project, mutta viimeistään luettuani Mindyn kirjan Is Everyone Hanging Out Without Me (And Other Concerns) ymmärsin, että meidän pitäisi olla bestiksiä.

Mindy on menestynyt komediakäsikirjoittaja ja näyttelijä, joka ottaa itsestään Instagramiin asukuvia ja ruinaa ilmaisia hampurilaisia. Mindy on älykäs ja kovasti töitä tekevä kovismuija miesten kansoittamalla alalla, joka ei kuitenkaan häpeile olevansa tyttö. Mindy on ikuisella laihdutuskuurilla ja rakastaa romanttisia komedioita, vaatteita ja julkkiksia, muttei esitä bimboa. Mutta ennen kaikkea Mindy on hauska.

Is Everyone Hanging Out Without Me on eräänlainen muistelmateoksen, tajunnanvirran ja pakinan sekoitus, kokoelma tekstejä hyvin vaihtelevista aiheista Mindyn lapsuusmuistoista siihen, miten vähän miesten tarvitsisi tehdä ollakseen mahtavia.

En tiedä, tarjoaako kirja parastaan niille, joille Mindyn ura on täysin tuntematon, mutta jos olet katsonut The Mindy Projectia, suosittelen lämpimästi!

Share

Kommentit

S-S

Aaaaahh!! Kiitos tästä, lähetän sulle virtuaalisen halin (vaikka nyt on kyllä niin hervoton helle ettei kukaan sellaista edes halua).

Olen jo pitkään etsinyt FIKSUA chick-lit:iä vastapainoksi toiselle intohimolleni, businesskirjoille (I know), joten tämä tuli vähän niinkuin tilauksesta. 

Ihastuin niin kovin jo Amazonin teaseriin, että tilaukseen meni notta heilahti. 

Fiksu huumori, oh how I love thee.

Eeva Kolu

Hei mahtavaa, toivottavasti tykkäät! Jos tykkäät tämäntyyppisistä kirjoista niin suosittelen myös Tina Feyn Bossypantsia ja kaikkia Nora Ephronin pakinakokoelmia.

S-S

Bossypants löytyykin jo hyllystä, mutta Nora Ephroniin en (vielä, jee!) ole tutustunut. Kiitos! :)

Sini K. (Ei varmistettu) http://1001kabul.blogspot.com/

Mindy ON ihana! lähinnä Mindy Projectin perusteella, mutta siskoni luki tämän kirjan, naureskeli ääneen, eikä malttanut lopettaa lukemista.

Eeva Kolu

Hmm, ehkä sunkin kannattaa :)

Heidi_ (Ei varmistettu) http://letsgosomewherepictures.blogspot.fi/

Oi Mindy. Katsoin ensimmäisen kauden läpi pitkällä lennolla ja luultavasti vieressäni istunut vanhempi herrasmies ihmetteli naurun pyrskähdyksiä.

siljasilja (Ei varmistettu)

Toi Mindyn kirja on kyllä aivan ihana, kirjoittajansa kaltainen! Enkä malta odottaa Amyn kirjaa!!

Hosuli
Hömppäblogi

Mahtavaa, kiitos vinkistä! Tähän tyyppiin tutustun ASAP.

Kommentoi