Ei mikään kriitikko

Mietin aika usein esimerkiksi Imagen kirja- ja leffakolumneja lukiessani, että hitto kun minäkin osaisin kirjoittaa tuolla tavalla kirjoista ja elokuvista. Analyyttisesti, pursuten tietoa paitsi elokuvan ja kirjallisuuden historiasta myös ympäröivästä yhteiskunnasta ja siitä, miten juuri tämä teos asettuu osaksi niitä kaikkia. 

Silloin tulen vähän kiusaantuneeksi omista, usein aika pinnalliseksi jäävistä kirja- ja leffaturinoistani (joita en muuten koskaan kutsuisi nimellä arvostelu. Ne ovat pikemminkin... juttuja). 

Ja toisaalta olen kiitollinen siitä, etten ole koskaan lukenut kurssiakaan kirjallisuutta. Olen valmistunut englannin kääntäjäksi, ja jokainen kääntäjä tietää, että sen jälkeen kun näistä asioista tajuaa jotain, vaihdetta on mahdotonta napsauttaa pois päältä. Aina leffojen tekstityksiä lukiessani mietin, miksi kääntäjä on tehnyt tuollaisen ratkaisun, heitän henkiset yläfemmat kekseliäistä ratkaisuista, hermostun turhista virheistä ja toisaalta arvuuttelen käännettyä tekstiä lukiessani, onkohan alkuperäinen kirjoittaja ilmaissut asian näin ja näin (mikä esimerkiksi mahtoi olla Ron McLartyn alkuperäinen sana "läskiselle" kirjassa Polkupyörällä ajamisen taito? Läskinen on sittemmin ujuttautunut omaan sanavarastooni, kiitos kääntäjälle).

Ja tietysti mietin, koko ajan, mitä olisin itse tehnyt toisin. (Tämän vuoksi minun oli aika vaikea katsoa niitä uusia Arrested Developmentin jaksoja - Anushoro?)

Olen siis oikeastaan onnellinen, että saan lukea kirjoja ja katsoa elokuvia ilman tällaista kaiken osiin purkamista. Totta kai analysoin lukukokemustani, juonta ja kirjailijan valintoja, joskus aika ahkerastikin, mutta puhtaasti omista maallikon lähtökohdistani, en kirjallisuustieteen teorioiden pohjalta. Päällisin puolin lukukokemukseni erittely palautuu yhteen määrittävään tekijään: suosittelisinko tätä kirjaa vai en?

Esimerkiksi tällä viikolla lukemistani kirjoista suosittelisin Riikka Pulkkisen Vierasta, mutta en suosittelisi Grégoire Delacourtin Onnen koukkuja.

Miksi suosittelisin Vierasta? Siksi, että sen lihaan ja ruumiillisuuteen pureutuva (pureutuva on juuri oikea sana) aihepiiri tuntui juuri nyt virkistävältä tämän oman pää pilvissä -haihatteluni vastapainoksi. Olen viime aikoina ajatellut enemmän ideoita kuin fyysistä maailmaa. 

(Kuvan kirjasta puuttuu kansipaperit, sillä bloggari kaatoi niiden päälle kupillisen teetä.)

Miksi en suosittelisi Onnen koukkuja? Yksinkertaista: Koska se petti minut. Kirja alkoi hyvin. Delacourtin kauniin yksinkertaisesta, surumielisen humoristisesta ja toteavasta kirjoitustyylistä tuli ajoitellen mieleen rakkauteni Anna Gavalda (ja tietysti se Muriel Barberyn Siilin eleganssi, johon kirjaa on vähän joka käänteessä verrattu). Ja sitten tuntui siltä kuin kirjailija olisi vain luovuttanut. Ajatellut, että täytyyhän tämä kirja saada valmiiksi ja rösäyttänyt menemään vain.

Mitä kirjaa te suosittelisitte tällä viikolla?

(Tästä tuli muuten mieleeni keskustelu, jonka kävin 14-vuotiaana yhden Tomin kanssa kotibileissä.

Tomi: Niin no jos mun mielestä leffa on paska, niin se on paska. Ei mun tartte lähtee sitä analysoimaan.

Minä: Ai siis miten niinku analysoimaan?

Tomi: No tiiätsä, että käsikirjoitus oli paska, lavasteet oli paskat, näyttelijät oli paskat. 

Ehkä minulla on enemmän yhteistä 14-v. Tomin kanssa, kuin silloin uskoinkaan...)

Share

Kommentit

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Tomi 14-vee, ai lav juu!

Eeva Kolu

Tomin analyysi oli kyllä kutkuttavan yksityiskohtainen.

PaulaT (Ei varmistettu)

Häpeäkseni myönnän, että vasta nyt, 28 ikävuoden kynnyksellä luin ensimmäisen Agatha Christien kirjani "Eikä yksikään pelastunut". Jos siis tämän kommentin lukee yksikään, joka voi liittyä häpeääni, niin lukekaa se ja todetkaa, että luitte juuri jotain kerrassaan nerokasta.

Eeva Kolu

Hei onko tämä sama kirja kuin Kymmenen pientä neekeripoikaa (poliittisesti korrektimmalla nimellä vain)? Sen olen lukenut, ja muutaman muunkin, mutta Christien tuotanto on itsellenikin jäänyt aika vieraaksi. Tämäpä voisikin olla oivaa kesälukemista!

PaulaT (Ei varmistettu)

On joo sama. Ilmeisesti sen nimi on joskus muutettu. Wonder why...?

Hanna-Maija (Ei varmistettu)

Tämä kirja kulkee myös englanniksi kahdella nimellä (Ten Little Niggers & And Then There Were None). Itsekin tartuin Christien tuotantoon verrattain myöhään, mutta sitten niiden parissa vierähtikin koko kesä eli voin kyllä lämpimästi suositella sitä nimenomaan kesälukemiseksi. Huonoa Christietä en muista lukeneeni, mutta oma suosikkini taitaa olla Idän pikajunan arvoitus.

annamariakar (Ei varmistettu)

miulla oli teininä tiistai-ohjelma johon kuului pari kolme tuntia kirkonkylän kirjastossa ja sitten jumppaan ja otin tavakseni köäydä hyllystä aina uuden christien. nykyisin harrastan harvinaisten christien kirjojen metsästystä. kaikissa divareissa on samat ja olen lukenut niitä siis jonkun 30-40kpl.
parasta kesälukemista ikinä! tykkään kielestä ja yksityiskohdista, englanniksi en ole lukenut mutta suomennoksetkaan ei ole koskaan tökkineet :---)
mutta syy kommentiin, niille jotka ei murharouvan tuotantoa tunne, suosittelen roger ackroydin murhaa! ja kaikkia joissa on päähenkilönä muu kuin poirot tai marple.

emme (Ei varmistettu)

Alunperinhän kirja suomennettiin nimelle "Eikä yksikään pelastunut" jo vuonna 1940. Vuosia tämän jälkeen, kun tuli uusi painos kirjasta se suomennettiin "Kymmenen pientä neekeripoikaa", jonka nimellä se kulkikin monta vuotta. Nimi aiheutti ongelmia, koska "neekeri"-sana ei ollut sopiva nimi monenkaan mielestä (samoin Iso-Britanniassa "Ten Little Niggers" ei katsottu olevan sopiva nimi kirjalle, jonka jälkeen se muutettiin sielläkin). Suomessa kirjan nimi taidettiin muuttaa taas 2000-luvulla alkuperäiselle nimelle "Eikä yksikään pelastunut". Nykyään kirjan ihan virallinenkin nimi on "And Then There Were None".
Pieni tietoisku tähän, koska rakastan tuota kirjaa :)

nasu86

en muista oletko jo lukenut Piiat kirjaa? mutta suosittelen! :)

Raisa (Ei varmistettu)

Itse olen opiskellut kirjallisuutta pääaineenani ja sen kyllä huomaa. Valmistumiseni jälkeen en ole paljoakaan lukenut, sillä kyllästin itseni klassikoilla opiskeluaikanani. Yritän viritellä lukuinnostustani, jotta pääsisin takaisin samanlaiseen lukemishurmokseen kuin aikana ennen yliopistoa. Surullista, mutta taidan olla menettänyt kyvyn lukea viihtyäkseni, sillä nykyisin jokaista tekstiä tulee analysoitua turhan tarkkaan ja jätettyä teksti kesken, jos homma ei jollain tasolla toimi. Toisaalta on hienoa, että tuntee kirjallisuuden maailmaa ja klassikoita, joihin voi aina palata, jos haluaa lukea omasta mielestä hyvää kirjallisuutta. Nyt palasin takaisin Sillanpään maailmaan Ihmiset suviyössä -romaanin kautta!

tikkurilan meri :) (Ei varmistettu)

Mä luen just C.S. Lewisin omaelämänkertaa Ilon yllättämä, jota suosittelen jokaiselle joka tulee vastaan. Ei sellasia juttuja kukaan vois uskottavasti laittaa romaaniin mitä oikeassa elämässä voi tapahtua. Dickensin koulukuvaukset onkin ihan todellisia. Ja sit tulee vielä 1914-1916 ja melkeen kaikki henkilöt yllättäen kuolee - no jos ois historia paremmin hallussa, ois ehkä voinut aavistaa sen :)

Mä meinasin opiskella kirjallisuutta mutta jätin heti ekan kurssin kesken. Musta oli kivaa lukea ne kaikki 20 keskiaikaista romaania jotka oli kurssikirjallisuudessa, mutta kun mä olin ne lukenut totesin että en mä oikeastaan halua tietää niistä enempää. Musta oli vaan kiva lukea ne kirjat.

Loviisa (Ei varmistettu)

Aika jännää se, miten eri tavalla ihmiset kokevat lukemansa kirjat. Mielestäni Onnen koukkuja oli hurmaava, kun taas Vieras jäi aika vieraaksi ja tuntui toisinnolta Pulkkisen muiden kirjojen jälkeen.
Ihanasti kirjoitat ja ihanista aiheista, kiitos siitä Eeva!

Eeva Kolu

Totta. Pelottavampaa olisi se, jos ihmiset eivät kokisi lukemiaan kirjoja eri tavalla :D Kiitos kaunis, Loviisa!

Hosuli
Hömppäblogi

Minä olen opiskellut kirjallisuutta pääaineena ja vaihtanut sen sittemmin suomen kieleen. Onneksi vaihdoin. Vaikka kirjallisuustieteen tuntemisesta on ollut paljon hyötyä, täytyy sanoa, etten tykännyt sen opiskelemisesta ollenkaan. Se vei ilon lukemisesta. Tavallaan oli hienoa, että tenttikirjat olivat kaunokirjallisuutta, mutta juuri siksi niistä ei voinut kunnolla nauttia. Piti jatkuvasti pysähtyä analysoimaan ja purkamaan, etsimään teemoja ja motiiveja ja allegorioita ja äh.

Onpa muuten kaunis kansi tuossa Onnen koukkuja -romaanissa.

laua (Ei varmistettu)

Emmi Itärannan Teemestarin kirja! Siinä oli niin mahtava tunnelma, ja post-apokalyptiset tulevaisuuden kuvat eivät ikinä lakkaa kiehtomasta.

Iiris (Ei varmistettu)

Viime yönä luin loppuun Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta -romaanin. Se oli hieno, kerroksellinen ja syvä lukukokemus. Niitä, jotka saavat minut aina harkitsemaan noita mainittuja kirjallisuuden opintoja. Olisi hienoa, kun olisi välineitä päästä helpommin syvemmälle. Nyt tartun Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyyteen.

Eeva Kolu

Mun on pitkään ollut tarkoitus lukea Pitkän päivän ilta, mutta noin vuosi sitten kun viimeksi sitä metsästi, suomennettu painos oli loppu. Täytyy vielä yrittää metsästää uudestaan kirjastosta. Alkulukujen yksinäisyys oli mulle todella tärkeä lukukokemus, osittain henkilökohtaisista syistä, mutta kirja itsessäänkin oli kyllä hieno.

Joogapäiväkirjat

Kolmantena kirjallisuuden opiskelijan näkökulmana voisin ilmoittautua Raikun ja Raisan välimaastoon. Mulla on ollut viime syksystä lähtien tosi raskas tympääntyminen kirjallisuuteen, enkä oikein jaksa lukea mitään, vaikka aina aloittaessani hyvän kirjan viihdyn sen kanssa tosi hyvin. Tänä vuonna oon lukenut ehkä viis kirjaa loppuun, joista yksi oli Stephenie Meyerin Vieras ja muut on ollut suunnilleen samaa sarjaa "kirjallisen laadun" osalta. Mutta niiden kirjojen parissa oon kyllä nimenomaan viihtynyt ja oon lukenut niitä mielelläni, vaikka jo alusta lähtien oon joko nähnyt miten siinä käy tai kirjailijan ratkaisut on tuntunut heikoilta tai juonessa on ollut puutteita. Ja suosittelisin niitä myös, jos koukuttava juoni on tärkeää lukijalle.

Ennen opintoja pelkäsin, että en enää voisi lukea hömppäkirjoja tai että kyllästyisin kirjallisuuteen ylipäänsä, mutta löysin onneksi uuden tavan lukea hömppääkin. Mietin kyllä usein alusta lähtien kerrontaa, henkilöhahmoja, kuvausta, kieltä, valintoja ja sensemmoisia lukiessani, mutta suurimmaksi osaksi luen vielä viihtyäkseni. Ja kirjallisuutta opiskellessa ehkä tärkein oppimani juttu on tähän mennessä ollut huonon kirjan lopettaminen kesken.

PS. Kritiikkikurssilla opin, että en osaa sitoa lukemaani kirjaa hyvin mihinkään konteksteihin, en ympäröivään maailmaan tai kirjallisuuden kenttään. Ilman sitäkin taitoa selviää hyvin.

tiia_

Minä en ole opiskellut kääntäjäksi, mutta olen jokseenkin kaksikielinen, joten samaistun täysillä havaintoihisi käännösten seuraamisesta. Seinfeldin uusintakierros telkkarissa aiheuttaa päänsärkyä, jos luen tekstitystä. Tiedän, etten todellakaan osaisi itse yhtään paremmin, mutta silti.. :) Jossain vaiheessa opiskelin intensiivisesti unkaria, ja voi että millaista tuskaa unkarilaisten romaanien suomennosten lukeminen olikaan, sekä hyvässä että pahassa. (Kahlasin niitä siis puhtaasta mielenkiinnosta, ihan vain siksi, että halusin tietää, miten niitä oikein oli käännetty.)

Minäkin komppaan Agatha Christietä kesälukemiseksi. Ah, mitä ihanaa höttöä! Omalla yöpöydälläni on Forsterin Howards End. Se on ihana.

Noksu (Ei varmistettu)

Suosittelen Jennifer Eganin kirjoja. Aika suuri hämäys on loistava kirja. Sen luin keväällä. Juuri äsken sain loppuun hänen toisen suomennetun teoksensa, Sydäntornin. Se oli myös hyvä ja koukuttava.

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Mäkin suosittelen Jennifer Egania! Luin hetki sitten tuon Sydäntornin ja nyt yritän saada mun miestä myös lukemaan sen, koska se oli niin hyvä ja uskon, että mun mieskin siitä tykkäisi. Hetki sitten aloitin Eganin Look at Me -kirjan, joka ei vielä ole tempaissut mukaansa mutta en ole lukenutkaan kuin ekan kappaleen vasta.

vaiva (Ei varmistettu)

Mä tykkäsin ihan hirveästi Richard C. Moraisin Herkullisesta elämästä. Luin sen kyllä jo ajat sitten. Kunhan tuli mieleen mainita. Kirja missä on sivuosassa hyvä ruoka. Aijai. Tykkäsin koska siitä tuli hyvä mieli. Mitäs sitä sen tarkemmin pohtimaan.

Alina

Olen huomannut ihan saman ilmiön tv-sarjoja katsoessa. Minulla se tosin jää enemmän hauskuuden puolelle, (riemuitsen siitä, että tajusin kääntämättä jääneen sanaleikin jne) kääntäjä kun en ole.

Luovien tuotosten arviointia ja analysointia harrastan lähes joka alalla, oli tietämystä tai ei. Ainoa, missä se muuttuu välillä taakaksi, on tanssi. Vaikken vielä ammattilainen olekaan, on tietoa sen verran, että varsinkin kaikki tekniset virheet pistävät heti silmään. Sitten on vielä ne taiteelliset valinnat... Välillä tieto lisää tuskaa.

Marjo
Saa olla

Minua taas kirjallisuuden opiskelu innosti lukemaan, niin klassikoita kuin hömppääkin ja kaikkea niiden väliltä. Kirjat alkoivat avautua ihan eri tavalla, kun oli kartuttanut teoreettista tietämystä kirjallisuudesta.

Tosin opiskelin pelkät perusopinnot, mutta kaikinpuolin avartavat 25 opintopistettä ne olivat.

Marita K

Taas yksi kirjallisuuden (tai oikeastaan englannin filologian) opiskelija ilmoittautuu. Itse haluan analysoida teoksia, oli kyse sitten romaanista, elokuvasta tai tv-sarjasta, koska koen että sitä kautta saan teoksesta enemmän irti. Olen analyysin kautta oppinut arvostamaan sellaisiakin teoksia joita lukiessani vihasin, koska sitä kautta minulle on avautunut uusi tapa tulkita teosta. Olen joskus huomannut, että oma tulkintani vain raapaisi pintaa, ja toisinaan taas tajunnut että jokin klassikko nauttii klassikon asemasta vain koska on genrensä ensimmäinen teos, ei välttämättä paras. Minulle luku- tai katselukokemus ei pääty teoksen loppumiseen, vaan jatkan teemojen ja hahmojen pyörittelyä mielessäni vielä pitkään muodostaakseni lopullisen tulkinnan. Joskus keskustelen teoksesta poikaystävän kanssa, joskus taas siirryn nettiin lukemaan muiden tulkintoja (tv-sarjojen ja elokuvien arvosteluita luen joka viikko Vulture-sivustolla). Kerros kerrokselta teos avautuu enemmän, jolloin saan siitä enemmän irti (Mad Men on tästä mahtava esimerkki, sillä en kykene yhtä syväluotaavaan analyysiin kuin jenkkikriitikot). Minulle koko teoksen käsittelyprosessi on viihdettä, joka tuo teokselle lisäarvoa.

Kaikkia teoksia ei tietenkään tarvitse analysoida kovin syvällisesti, välillä pintaa syvempää sisältöä ei vaan löydy (kröhöm, Twilight). Joskus haluaa vain laittaa aivot narikkaan ja katsella/lukea, mutta silloin teos myös nopeasti unohtuu. Jos taas pidän teoksesta enkä halua sen loppuvan, antaa analyysi minun jatkaa teoksen maailmassa hetken pidempään.

Hyvää hömppäkirjallisuutta (josta kuitenkin jää älykkään satiirin kautta myös jotakin käteen) löytyy muun muassa Terry Pratchettin tuotannosta, jolle kannattaa ehdottomasti antaa mahdollisuus fantasiagenreen putoamisesta huolimatta. Kirjat ovat oikeastaan fantasiaksi naamioitua yhteiskuntaparodiaa, joista omiin lemppareihini lukeutuu The Truth (suomeksi Totuuden torvi, käsittelee journalismia), Jingo (Pojat urhokkaat, käsittelee nationalismia) ja Maskerade (Naamiohuvit, parodioi oopperan kummitusta). Näihin palaan aina kesäisin. :)

Eeva Kolu

Minulle se vissi ero nautinnollisen ja haittaavan anaylsoinnin välillä on siinä, pystyykö kirjasta/leffasta nauttimaan lukemisen/katselemisen aikana, vai meneekö jo siinä jokainen ajatus analysoimiseen sen sijaan, että voisi vain heittäytyä kirjan tai elokuvan vietäväksi.

Teosten analysointi luku- tai katselukokemuksen jälkeen on mustakin todella nautinnollista, mutta toisaalta pidän siitä, että kirjaa lukiessani teoriat eivät pyöri mielessäni. Voin siis ensin lukea kirjan, antaa ajatusteni muodostua ihan fiilispohjalta ja vasta sen jälkeen pohtia syvällisemmin sitä, mitä kirjoittaja oikeastaan yrittikään sanoa (tai sitä, mitä mieltä muut ovat teoksesta olleet).

Marita K

Ahaa, no sitten ymmärrän yskän. Itsellä analyysi ei ole koskaan mennyt siihen, että se häiritsisi esimerkiksi lukukokemusta lukemisen aikana. Toisaalta olenkin hyvin voimakkaasti tarinaan eläytyvää tyyppiä, joten ymmärrän hyvin jos liaallinen analyyttisyys saattaa muiden kohdalla häiritä keskittymistä. Uppoan yleensä sarjoihin ja elokuviin vähän liiankin voimakkaasti, joten analyysi ei yleensä ole tunkenut kokemuksen tielle. Kirjojen kohdallakin uppoudun tarinaan hyvin, mutta omaan lukemiseen kuuluu voimakkaasti myös eri kohtien alleviivaaminen ja marginaaleihin kirjoittelu (jota onneksi voi nykyään tehdä kindlellä töhrimättä itse kirjaa), eikä se ole koskaan temmannut minua tarinasta kokonaan irti. 

Ehkä olenkin hiukan poikkeava tapaus, mutta halusin vaan ilmaista että kirjallisuusanalyysin teorian tietämys ei välttämättä ole lukukokemuksesta pois.

iinahenriikka (Ei varmistettu)

Minä olen lukenut kirjallisuudesta perus- ja aineopinnot, ja kokemukseni on kyllä se, että opinnot veivät lukemisen ilon pitkäksi aikaa. Muutamaan vuoteen en lukenut juuri mitään. Liika analysointi ja merkitysten etsiminen ei vain sovi minulle - mieluummin nautin kirjoista sellaisenaan. Tavallaan haluaisin pitää kirjablogia, mutta omat arvioni taitaisivat olla juurikin laatua "tää oli ihana, lukekaa tää" tai "ihan paska, älä vaivaudu". Eh.

Onneksi se kirjallisuuden opinnoista johtunut kirjakyllästys oli vain ohimenevä ilmiö. Nyt, kun opinnoista on jo muutama vuosi, jaksan taas innostua ihanista romaaneista :) Viime aikojen suosikkini on ollut ehdottomasti Haruki Murakamin Kafka rannalla. Se on tietysti monelle jo tuttu, mutta jos siihen ei ole vielä tutustunut, kannattaa. Ja joo, senkään ihanuutta en jaksa/osaa sen kummemmin perustella.

Muikkunen (Ei varmistettu)

Onneksi tosiaan kirjoistakin on ihmisillä todella erilaisia mielipiteitä ja kokemuksia. On jännä miettiä, mistä ne tulevat, toki ihan makukin vaikuttaa, mutta paljolti varmasti oma elämä, sen hetkiset ja jo eletyt olot ja kokemukset. Itse en esimerkiksi pitänyt oikeastaan yhtään Riikka Pulkkisen Vieraasta, jotenkin koko kirja tökki ja ärsytti, kielestä tapahtumiin ja henkilöihin. Erityisesti meinasi mennä hermot niissä "ja ja ja ja ja ja" sekä "ko-kong ko-kong" -kohdissa. Pulkkisen Totta - kirjasta taas pidin kovasti, se sai minut jostain syystä kyynelehtimään useasti, mitä harvoin lukiessa tapahtuu.

Myös Alkulukujen yksinäisyys oli (ehkä osittain suosituksista poikineista odotuksista johtuen) pettymys. Kirja ei missään nimessä ollut mielestäni huono, mutta ei jostain syystä oikein koskettanut minua. Myös ajoittain tönkkö kieli ja kirjoitusvirheet häiritsivät, tosin nämä voi varmaan laittaa suomentajan piikkiin.

Nämä kaksi olivat viimeisimmät lukukokemukseni, ja mietin näiden jälkeen, mitä varmasti hyvää ja kauniisti ja hyvin kirjoitettua lukisin... Kirjahyllystä valikoin Bo Carpelania, ei petä koskaan, kieli on vailla vertaansa. Aloitin lukemaan Lehtiä syksyn arkistoista, kesälukemiseksi voisin suositella Kesän varjoja.

Täällä muuten 28-vuotias tunnustaa, että ei ole koskaan lukenut Agatha Christietä! Täytyypä korjata tilanne :)

minä-tässä-hei
A modo mio

Minäkin inhoan kirjallisuuden liiallista analysointia yli kaiken. Minusta kirja on hyvä, kun sen kieli kulkee hyvin ja kun se herättää tunteita. Parhaiden lukukokemusten jälkeen olen kyynelehtinyt ilosta tai surusta. Oletko lukenut Claire Castillonin Äidin pikku pyöveli? Novellien lukeminen on välillä virkistävää.

Suvi55

Luin alkukuusta Lionel Shriverin Poikani Kevinin ja se kummittelee vieläkin päässä. Suosittelen todellakin lukemaan, kirja imaisee maailmaansa niin totaalisesti ettei sitä malta laskea käsistään.

Kaoka (Ei varmistettu)

Minä olen lukenut kirjallisuutta vuoden ja tykkäsin kyllä kovasti, vaikka nykyään opiskelenkin jo ihan eri alaa. En tiedä miten peruskurssit eroavat eri yliopistoissa, mutta meillä ei liiaksi pohdittu mitään kirjailijan motiiveja (sitä minä inhoan, olen nimittäin aivan varma että kirjailija voi joskus kirjoittaa jotain ihan ilman mitään sen kummempia lapsuudentraumoja tai rakkaussotkuja) tai muuta tympeää. Klassikkoseminaarit olivat varsinkin parhautta; kerrankin sai ihan rehellisesti sanoa, että Vänrikki Stoolin runot ovat tällaiselle modernimmalle lukijalle lähinnä kuvottavaa sodanpalvontaa, ja että Juhani Ahon Yksin on kertakaikkisen raivostuttava kirja, jonka päähenkilöä tekisi mieli ravistella rinnuksista ja komentaa ryhdistäytymään! Lukioaikana kun ei klassikoista saanut sanoa mitään tällaista "negatiivista", vaikka maalaisjärjellä luulisi kirjan olevan ihan onnistunut kun se ylipäätään onnistuu herättämään jotain tunteita!

Tinny (Ei varmistettu)

Täällä taas yksi kirjallisuutta opiskellut. En koe taipumustani analysointiin haitaksi, pikemminkin se on antanut tukea aina olemassa olleelle tavalleni luopua tekstistä kesken, jos se jotenkin tökkii. Nykyisin osaan vain perustella itselleni sen, mistä johtuu etten innostunutkaan, koska erittäin harvoin mikään teos on oikeasti jokaiselta aspektiltaan kelvoton. Toisaalta tämä on kyllä johtanut yhä useamman kirjan kesken jättämiseen, mutta toisaalta ajattelen että ihmisen elämä on jo valmiiksi niin lyhyt, että miksi ihmeessä lukisin jotain huonoa ajalla, jonka oisin käyttää jonkin hyvän ja mielenkiintoisen teoksen lukemiseen!

Nyt kun mietin, niin oikeastaan kesken jäävät nimenomaan sellaiset kirjat, joissa joko ei ole mitään löydettävää/analysoitavaa lukijalle tai joissa kirjailija liian selvästi yrittää alleviivata teemoja ja motiiveja, mikä myös vie lukijalta löytämisen ilon. Jos teos ei tarjoa minulle mitään pohdittavaa lukemisen ajaksi, niin sen on oltava muilta ansioiltaan ihan hillitöntä timanttia alusta loppuun, ettei se vaan unohdu jonnekin. Rentouttavaa lukemista on nimenomaan se, että kirja kiinnittää huomion niin, ettei siinä ole aikaa minkään muun pohtimiseen!

Mimosaxo (Ei varmistettu)

En tiedä miten kääntää tutkintoni nimikettä järkevästi suomeksi, oliskohan elokuvateoria? Mutta kuitenkin, olen noiden kurssien aikana huomannut että elokuvat ja tv-sarjat avautuvat aivan eri tavalla. Ensimmäisellä kurssilla oli jotenkin yllättävää miten paljon elokuvaan voi sisällyttää piilototuuksia pelkän lavastuksen tai kameran liikkeen avulla. Vaikka tämän opiskelu onkin tuonut nyt sen etten pysty edes teeskentelmään tykkääväni kaikista mega-budjetin blockbustereista, on se avannut moniin muihin elokuviin paljon enemmän. Sekä tietysti sen, että saa ärsyttää kavereita kaiken maailman knippeliknappelitrivialla kaffella.... Kirjallisuus on sivuaineenani, kaksi erillistä kokonaisuutta itseasiassa; englantilainen ja maailman (opiskelen Skotlannissa). Kuten joku aikaisemmin kommentoikin, nyt on helpompi jättää kirja kesken koska pystyy selittämään itselleen miksi se nyt ei vain nappaa. Samalla on saanut sen taidon, jolla osaa arvostaa huonoakin teosta siitä syntyvien keskustelujen takia. Tai kuten noitten blockbustereiden kanssa, nyt pystyn sanomaan miksi joku elokuva ei vain ole hyvä.

Itseäni suomalaisessa käännöskirjallisuudessa sekä tekstityksissä, etenkin Britanniasta tulevan materiaalin kanssa, tökkii se tietty kulttuurin tuntemattomuus, mikä tuntuu vaivaavan suomalaisia kääntäjiä ja kovasti. Etenkin nyt Skotlannissa asumisen jälkeen on joidenkin televisiosarjojen ja kirjojen lukeminen todellista tuskaa. Vaikka käännöksessä ei olekaan mitään kieliopillisesti väärin, on usein se merkitys tai kulttuurinen "flavour" kadoksissa kokonaan. Sorkkaraudat rautakankina tai väärät luvut voin jokseenkin ymmärtää mutta kun tekstistä katoaa kokonaan se merkitys... enkä nyt tarkoita sellaisia mahdoton kääntää toiselle kielelle-tapauksia vaan ihan peruskeskustelua tai tekstiä. Ehkä se vain kertoo siitä ettei toista kieltä voi oikeasti osata ennen kuin on asunut ja elänyt ko. kieltä puhuvassa maassa ja suomalaisilla kääntäjillä ei ole mahdollisuutta tai halua kokea sitä. Ainakaan englannin kielen kohdalla.

Eeva Kolu

Minä luulen, että kyseessä on ikävä kyllä enemmänkin se, että kääntäjän työstä ei haluta Suomessa maksaa, koska "kaikkihan osaa englantia". Työ teetetään joko pilkkahintaan opiskelijoilla, amatöörikääntäjillä tai mikä pahinta, napataan ilmaiseksi netistä harrastelijakääntäjien tekstityksiä, kuten tässä taannoin paljastui. Tai sitten käytetään asiaan perehtyneitä ammattikääntäjiä, mutta heille ei anneta tarpeeksi aikaa ehtiä perehtyä tekstiin ja pureskella sitä, vaan teksti täytyy kääntää halvalla ja nopeasti.

Vika ei siis varmastikaan ole suomalaisten kääntäjien mielenkiinnossa tai halukkuudessa tutustua kohdemaan kulttuuriin, vaan suomalaisten käännättäjätahojen haluttomuudesta maksaa työstä kunnon korvausta.

Tinny (Ei varmistettu)

Komppaan Eevaa tässä kyllä kovasti.

Tosin joskus perehtyneisyydessä on sitä ongelmaa että jos on kyse aikakaudesta, joka ei ole kääntäjälle se kaikkein tutuin, niin voi mennä tekstissä huomaamatta "väärin" sellaiset termit, jotka ovat aikakautensa kontekstissa tarkoittaneet jotakin muuta kuin nykyisin tai vähintäänkin niiden sävy on ollut eri kuin nyt. Tähän kuitenkin törmää aika harvoin, ja joskus jos asian viitsii tsekata alkuteoksesta paljastuu, että todellisuudessa se oli se kirjailija ihan itse, joka kirjoitti tarinansa ajasta, johon ei ole viitisnyt oikeasti perehtyä (mikä on, by the way, triljoona kertaa raivostuttavampaa kuin mikään käännösvirhe) eikä tiedä mistä puhuu.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tomppa on viksu miäs.

Hemilia
Hurma & lumo

Opiskelen kirjallisuutta ja elokuva- sekä televisiotiedettä yliopistossa ja rakastan opintojani. Kummastelen itse kuitenkin sitä että osaan harvinaisen hyvin vaihtaa vapaalle, eli kun luen tai katselen elokuvia/televisiota vapaa-ajalla, en analysoi teoksia häiritsemiseen asti. Spottaan ehkä asioita joita ihan jokainen tavallinen kuluttaja ei huomaisi tai tulisi ajatelleeksi, ja voi tietysti olla että huomaamattani hahmotan asiat hyvin eri tavalla kuin jos en olisi opiskellut näitä aloja, mutta osaan kyllä olla enempiä analysoimatta, varsinkin kirjallisuutta, jos minun ei ole pakko. :) ja analysointi on tosi kivaa!

Ellen_ (Ei varmistettu)

Ihanaa, täältä saa lukuvinkkejä, joita erityisesti näin kesälomalle siirryttäessä kaipaa :) Haruki Murakami ei petä koskaan. Jos ei ole tuotantoon aikaisemmin tutustunut niin suosittelen lämpimästi esimerkiksi Norwegian Woodia. Kerrassaan mestariteos (ainakin näin ei-kirjakriitikon mielestä).

A.A. (Ei varmistettu)

Tomi 14-v. on totuuden lähteillä.

annnn (Ei varmistettu)

Hassu sattuma, luin itsekin Vieraan vähän aikaa sitten. Hyvä kirja kyllä.
Pidin kuitenkin enemmän Sofi Oksasta (Puhdistus), Khaled Hosseinista (Tuhat Loistavaa Aurinkoa ja tällä hetkellä luen Leijapoikaa, suosittelen sitäkin!) - edellämainitut raskaita, mutta loistavia kirjoja.

-lisa (Ei varmistettu)

Suosittelen Mark Levengoodin kirjaa Riemujen rikkaus ja surujen summa. Sitä lukiessa muistaa taas iloita niistä elämän pienistäkin asioista ja oivalluksista. :)

Karoliina

En tiedä, oletko seurannut kirjablogien ympärillä parhaillaan vellovaa keskustelua, mutta olit tai et, postauksesi on hyvässä synkassa sen kanssa. :)

Katsoin tänä vuonna lukemieni kirjojen listaa ja kotimaisista suurimman vaikutuksen ovat tehneet Joonas Konstigin Totuus naisista, Katja Kallion Karilla ja Säkenöivät hetket (eniten kyllä pidän Syntikirjasta, mutta olen lukenut sen aiemmin) (tai kaikkein eniten oikeastaan Elokuvamuistista) sekä Annamari Marttisen Mitä ilman ei voi olla. Ai niin, ja Hanneriina Moisseisen hieno sarjakuvateos Isä.

Ulkomaisista parhaita ovat olleet Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi, Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta, Leela Cormanin Unterzakhn-sarjakuvaromaani, Alan Hollinghurstin Vieraan lapsi, Ian McEwanin Vieraan turva ja Karl Ove Knausgårdin Taisteluni 1.

Suosittelen nyt tänä vuonna luettuja ihan vain siksi, että joku rajaus piti lukutoukan tehdä. :)

 

Eeva Kolu

Kiitos huimasta vinkkilistasta! Uteliaisuuteni heräsi - mihin keskusteluun viittaat?

Mahdoton Nainen

Toi liikaa tietäminen on niiiiin tuttua! Sen jälkeen kun aloin opiskella ja tehdä työkseni elokuvaa, minun on ollut vaikeampi uppoutua elokuvan vietäväksi, etenkin kotimaisten elokuvien kohdalla. Liian usein saan itseni kiinni miettimästä miten joku vaikealta näyttävä tekninen ratkaisu on toteutettu tai puran käsikirjoitusta osiin päässäni. Erityisesti ensimmäisenä opiskeluvuotena sitä oli niin tohkeissaan kaikesta oppimastaan, että kaikkia elokuvia tarkasteli analyyttisellä silmällä. Sittemmin se on hieman helpottanut, mutta olen todennut että elokuvan täytyy olla todella päräyttävä, etten kertaakaan sen aikana miettisi miten tai miksi jokin asia on toteutettu.

Tiikerililja

Oi, kuinka ihanaa olisikaan osata kirjoittaa arvosteluita leffoista tai kirjoista. Kateellisena usein kuuntelen kavereideni analyysia tai luen taitavien kriitikkojen tekstejä! Liian usein osaan vain sanoa, tykkäsinkö vai en, mutta en yhtään enempää...

ps. kannattaa vilkaista blogiini ;)

rrrr (Ei varmistettu)

Kultahattu, ehdottomasti, ja englanniksi mieluiten (vaikka tutkinkin kirjakaupassa myös suomennettua versiota ja ihastuin syvästi prologina esitettyyn runonpätkään kirjan alussa, nimenomaan suomeksi!). Yliopiston tenttikirjat ja muut höpötykset on romaaniharrastajan itsessäni tukahduttaneet aika tehokkaasti, niinpä olen aivan erityisen iloinen että nyt vihdoin, parin vuoden pokkarin omistamisen jälkeen siihen sain tartuttua :) Aivan ihana kirja!

Murakamin Norwegian Woodia suosittelen myös ihan kaikille. Valtavan hyvää kuvausta masentuneista ihmisistä, oli ilo lukea, vaikka aihe onkin rankka.

kukka (Ei varmistettu)

Ihana Eeva, kiitos blogistasi!

Kiitos suosituksista, testasin Vigårdan ja Hermanssin, enkä taatusti joutunut pettymään. Tälläkin hetkellä mieli tekisi Vigårdassa maistamaani papusalaattia. Mitähän siinä olikaan? Sipulia ainakin. Olisi kiva tehdä sellaista itsekin.

Sitten kysymyksiä. Kuvissasi on aina kauniita vaatteita, mutta niitä ei ole kuvateksteissä mainittu. Mistä liikkeistä teet vaatehankintoja? Myös kaikenlaisia kauneusvinkkejäsi kaipailisin :)

Eeva Kolu

Kiva kuulla, että vinkeistä oli iloa! Vigårdasta haaveilen itsekin tasaisin väliajoin :)

Mun vaatteista suurin osa taitaa olla Filippa K:lta, Cosilta ja A.P.C.:lta. Jotain "trendikkäämpiä" sesonkijuttuja ostan lisäksi Zarasta :) Totta kai satunnaisesti tarttuu muualtakin aarteita mukaan, mutta nuo neljä taitavat dominoida vaatekaappiani! 

Sonja W. (Ei varmistettu)

Hei Eeva :) Itse luen kirjoja paljon, vaihtelevalla nopeudella. Itselläni on muutamia ikisuosikkeja: Vikas Swarupin 'Syyllisten seurue', Leena Parkkisen 'Sinun jälkeesi, Max', sekä John Boynen (paksu) 'Tarkoin vartioitu talo'. Niitä siis suosittelen tällä viikolla - ja aina!
Sitten on asia, joka ei liity postaukseen mitenkään: voisitko tehdä jutun siitä, millaista/mitä musiikkia kuuntelet? Tämä kiinnostaisi minua. :)
Kiitos ihanasta blogista!

Pages

Kommentoi