Goottiruusut kukkii

Ladataan...

Tuossa päivänä eräänä olin pukeutunut tuohon kuvan paitaan ja mustaan hameeseen. Näytät ihan gootilta, tuumasi muuan ystävä.

No, minulla on menneisyys 13-vuotiaana mustiinpukeutujana. Olin vähän gootti, ja olisin ollut enemmänkin, jos äiti ei olis kieltänyt. Äiti meinaan varoitteli, että jos käyttää kesälläkin mustia vaatteita, saatananpalvojat yrittävät värvätä.

Muistuttaisin nyt, että elin lapsuuttani 90-luvulla, jolloin saatananpalvonta oli todellinen, tai siis "todellinen" uhka. Jos Ajankohtaisia kakkosia, lööppejä ja muita oli uskominen, 90-luvulla saatananpalvojia väijyi joka kadunkulmassa odottamassa pahaa-aavistamattomia, rock-musiikista kiinnostuneita nuoria, joilla oli yllään musta paita. Lapsena pidin yhtä todennäköisenä uhkana saatananpalvojien kidnappausta kuin flunssaa.

(Muistan tämän aina, kun media alkaa maalailla kauhukuvia milloin mistäkin. Milloin se on tautiepidemia joka tappaa kaikki, milloin älypuhelimet ja milloin moottoripyöräjengit. Kuka enää puhuu saatananpalvojista? Pahoja juttuja tapahtuu. On aina tapahtunut. Mutta tuskinpa tälläkään hetkellä todennäköisyyteni kuolla kulkutautiin on yhtään sen suurempi kuin se lapsena oli tulla Luciferin lasten kidnappaamaksi.)

Mutta siis, takaisin vaatteisiin.

Sydämessäni on aina pieni paikka gooteille, mutta pukeutumisessani enää ei. Senpä vuoksi käytän tätä paitaa tästedes ihan vaan vaaleiden alaosien kanssa.

Paita ja farkut ovat molemmat Zarasta. Acnen Star-nilkkurit olen ostanut Hertalta.

Kukkivaa torstaita, kamut!

Share

Kommentit

lena / london and beyond (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/lena

Juu samaan aikaan ollaan nuoruutta eletty ja mustiinpukeutujia katsottiin kieroon! ;) En tosin kovin mustiin koskaan pukeutunut mutta aina sai kuulla jos oli vaikka mustat farkut ja musta paita samaan aikaan päällä. Oi niitä aikoja!

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Kun ostin yläasteella 90-luvun loppupuolella Oasiksen levyn, isä tuli samana iltana kyselemään huolissaan, että "onkos tämä nyt sitä saatananpalvontamusiikkia" :D

laurako
Kalaonnea

Hehheh, muistanpa itsekin kun ala-asteella viereisiltä kalliolta löytyi toisinaan "saatananpalvojien" uhraamia hiiriä, oi että... mutta paita on hyvä eikä herätä riittiviboja ;)

Heheh... tuli jotenkin heti mieleen se RadioMafian (?) vanha saatananpalvojasketsi.. "asun pienessä pimeässä reiässä.." Kaikkea sitä saikin silloin nuorena pelätä. Oikeasti muistan tuon saman uhkakuvan elävästi.

Satupauliina
Lankakerällä

hahaa, olin ihan vallan unohtanut nuo saatananpalvojat! Ehkä niiden uusi tuleminen on vain hetkistä kiinni. Meillä koulussa liikkui noihin aikoihin huhu, että saatananpalvojia löytyy keskustan koulusta, joku oli nähnyt väärin päin piirretyn ristin seinässä. Lisäksi kotitiemme "isot pojat" oli myös satanistia ja piti satanistisia istuntoja metsänuotiolla, jota me lapset sitten kävimme katsomassa päivänvalolla :D hahhaa, oh sweet 90's

heta margareta
Viinillä

Voi vitsit, saatananpalvojat! Nousee kuumotus poskille kun muistelen sitä, miten yritettiin pelata kolmannella luokalla spiritismiä kaverini luona ja oltiin ihan saakelin peloissamme, että mitä jos saatana onkin oikeasti olemassa....

Merih (Ei varmistettu) http://www.kaunispaiva.net

Olit ihana 13-vee mustiinpukeutuja :)

Nāiádes
Naiádes

Aihetta sivuten - 90-luvun alun saatananpalvontahan on peruja black metallin synnystä, mikä tapahtui 80- ja 90-lukujen vaihteessa ja oli kulttuurihistoriallisesti erittäin merkittävää aikaa Suomessa! Sekä tietysti Norjassa ja Ruotsissa, mutta etenkin Suomessa. Sille ei anneta (eikä varsinkaan silloin annettu : D) läheskään yhtä paljon kreditiä, kun kuuluisi! : )

Hollannissa metallibaarissa käydessäni kysyi muuan paikallinen Mark minulta ällistyneenä ja arvokkaan hiljaa, lähes kuiskaten:
"Miltä se tuntuu?"
"Mmniin mikä siis?"
"No, asua Suomessa?"
"Eipä kummoiselta, oikeastaan. Aika tavalliselta! Mitenniin?"
"Sen on oltava niin mahtavaa. Kaikki maailman paras musiikki kun on Suomesta."

Baarimikolla oli päällään baarin nimikkopaidan alla Korpiklaanin t-paita, levykansiosta löytyi mm. Ajattaraa, Finntrollia, Beheritiä, Moonsorrowta ja ilmaista salmaria tarjoiltiin niin pitkään kun jaksoi juoda. Se oli kerrassaan hämmentävä kokemus..: D

Nipsuuh (Ei varmistettu)

Heti syttyi revittyjen farkkujen kokoinen aukko vaatehuoneeseen :O!

Olga (Ei varmistettu)

Olen monesti miettinyt, miksi kukaan ei enää puhu saatananpalvojista. Eikö niitä enää ole?! 90-luvulla ne olivat totisinta totta - ainakin lööpeissä. Minutkin leimattiin sellaiseksi eikä vähiten siksi, että silloinen poikaystäväni oli satanisti (ja on edelleen, filosofiansa lukenut aikuinen mies) ja pukeuduin aina mustiin, bändipaitoihin ja tietysti hiuksetkin oli värjätty sopimaan asuun. ;) Nykyisin edustankin sitten ainakin ulkoisesti ihan toista ääripäätä, vaikka musiikkimaku on edelleen (ainakin osin) sama ja bändipaidatkin välillä päällä. :) Sinua ja goottiutta en ihan heti osaisi yhdistää, mutta ehkä se johtuu vain siitä, että en ole nähnyt ruusupaitaa mustan hameen parina. ;)

Nāiádes
Naiádes

Ihan hyvä vain, ettei puhuta! Itseäni kun ärsyttää tuo nimenomainen satanismin ja saatananpalvonnan yhteenliittäminen : D Ilmeisesti suurimmalle osalle ihmisistä ne (edelleen) tarkoittavat samaa asiaa, vaikkei niissä ole kertakaikkiaan mitään yhteistä.

MiminHuone (Ei varmistettu) http://miminhuone.blogspot.com

Hah hah, minäkin muistan nuo ajat ja sen, miten jouduin koulussa silmätikuksi mustien vaatteiden ja bändipaitojen vuoksi. Kaikki metallimusiikin kuuntelijat olivat kuulemma niitä kamalia saatananpalvojia, jotka piti heti passittaa hoitoon ;)
(edelleen kuuntelen metallimusiikkia ja päivääkään en ole saatanaa palvonut, hahhaa)

Nāiádes
Naiádes

Hah, sanos muuta! : D Vielä nykyäänkin on samanlaista ihmeellistä vaatteiden perusteella johonkin joukkoon niputtamista. Samaisella Hollannin reissulla sain nimittäin myös vastailla noin 164 kertaa kysymykseen: "Why are you a goth?"
Koska olihan mulla kuitenkin mustat hiukset ja maiharit - olin siis selvä gootti.

Armastus (Ei varmistettu)

Minä joskus yhistelen mustan puseron mustan hameen kanssa ja kanssaihmiset ovat monesti erehtyneet luulemaan kokonaisuutta mustaksi mekoksi! Hame onkin sitten ollut vyötärömallia niin, että puseron helman tunkeminen liitingistä sisään onnistuu, siitä varmaan illuusio mekosta :-)

Vierailija (Ei varmistettu)

Olet hoikistunut paljon! Ei sillä, että ulkonäössäsi olisi aiemminkaan ollut haukkumista - sinun kaltaisesi hymyilevä ja itsevarma nainen näyttää mielestäni hyvältä painosta riippumatta.

miss Tiina (Ei varmistettu)

Ala-asteella hitti oli Noidan käsikirja. Sitä lainattiin kirjastoautosta, jokainen luokalta vuoron perään ja pelättiin niitä kummitutarinoita. Vanhempainilloissa opettajat näytti että jos tätä kirjaa lapsenne lukee niin saatananpalvoja on. Ylä-asteella kouluissa kiersi paikallinen nuorisotyöntekijä pelottelemassa saatananpalvojista kuinka niitten porukkaan helposti joutuu ja miten siltä voisi välttyä. So 90s!! :D

Satupauliina
Lankakerällä

Apuaaa!! Ollaan varmaan samalta alueelta, niin tutulta kuulostaa nää kaikki :D hihih

Vierailija (Ei varmistettu)

Heh, mä muistan rippikoulusta 90-luvulta kuinka meille näytettiin videopätkä nimeltä "Saatana kutsuu minua", ihan klassikkoainesta. Saatananpalvonta oli jostain syystä niin tapetilla silloin.
Noh, nyttemmin olen pappi ja saan pukeutua mustaan ihan työn puolesta joka päivä :)

semppu (Ei varmistettu)

Olet upea!

Vierailija (Ei varmistettu)

Oi ihana 90-luku ja saatananpalvontapelko. Meillä näytettiin jopa koulussa valistusvideoita aiheesta ja hyvä että sitä uskalsi hämärällä ulos lähteä sen jälkeen kun paikallisella haustausmaalla oli kaadettu hautakiviä. Teini-ikään tullessani repäisin ja ostin mustan huulipunan. Naapurin rouva kävi tosissaan suosittelemassa äidilleni että hoitoon tuo tyttö on vietävä. Ettei vaan saatana vie.

oodessa (Ei varmistettu)

Meillä taisi koulussa käydä puhumassa varoittavana esimerkkinä entinen saatananpalvoja. Siitä tosiaan varoiteltiin ja peloiteltiin 90-luvulla ala-asteella paljon! :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Juu, esim Päivi Niemi kiersi kouluja ja nuorteniltoja ja kertoi varoittavia tarinoita. Kummaa, että tästä asiasta ei enää puhuta, se on ihan unohtunut. Vaikka enpä tuollaisia "valistuspuheenvuoroja" kouluihin kaipaakaan :)

reetta33 (Ei varmistettu)

:DD itekään en muistanu koko palvontatouhua mutta niinhän se oli!! :D ollessani 2.
luokalla koulussamme tuli tieto että 6.lk-laiset olivat harrastaneet spiritismiä koulun liikuntasalin pukuhuoneessa ja tästä nousi ihan jäätävä haloo. :D kyllä pelotti ala-asteelaisia!

Vierailija (Ei varmistettu)

En halua negistellä, mutta kulkutaudista puheen ollen käykää ihmiset ottamassa influenssarokote, jos ette ole jo ottaneet. Tää influenssa jota on nyt liikkeellä näkyy huonosti testeissä.

ps. ihana asu!

Samis! Muistan kun Tampereen Aamulehdessä oli monen aukeaman juttu siitä miten siellä Pyynikillä ne saatananpalvojat vaan uhraa kissoja alikulkutunneleissa ja seuraavaksi vuorossa on lapset!!! Ja roolipelit vei heti helvettiin. Ja ussantunnilla näytettiin hieno valistusvideo "Saatana kutsuu minua". 

Vierailija (Ei varmistettu)

Haa, legendaarinen Saatana kutsuu minua :D Muistan kun tuo katsottiin yläasteella. Samoihin aikoihin myös toisessa koulussa opettanut uskonnonopettajamme oli vakuuttunut, että saatana riivaa tätä toista koulua, koska joku oli piirtänyt siellä ristin väärinpäin hänen luokkansa oveen.

Tottakai tää löytyy myös Youtubesta! Yesss!

Vierailija (Ei varmistettu)

EEVA ku oot nykyisi niin rohkee, etkä anna pelon estellä ni oisko mitään vinkki vitosta heittää, et miten toimia pelosta huolimatta ja pitää samalla kuuppa selkeenä. Tiiäks? Tai siis kauhistuttaa yks päätös ja siihen liittyyy niin paljon kaikkia muttia joita ooon jo tovin kehitelly päässäni. Ja nyt jos kuitenkin toimin niin kestänkömää sen epävarmuuden sit.. häh mitäh? ompa outo kysymys...

Eeva Kolu

Hmm, kun kerran kysyit niin ehkä mun paras vinkki on se, että mieti sitä asiaa siltä kannalta, että kumpi päätös tuntuu innostavammalta. Jos siitä päätöksestä, joka pelottaa, tulee samalla innostava, jännittävä tai kevyt fiilis, se on todennäköisesti oikea päätös, vaikka pelottaakin :) Jos taas se turvallisemman päätöksen ajattelemisesta tulee sellainen tylsää plääh -fiilis tai mikä pahempaa, raskas eikä hyvä olo, se on todennäköisesti väärä. Tämä on toiminut mulla toistaiseksi aina :)

Hailie (Ei varmistettu) http://hetkenmielijohde.blogspot.com

Pitkäaikaisten lukijoidesi joukossa on ainakin yksi saatananpalvoja - tai ainakin ystäväni äiti kertoi, että minusta tulee sellainen, koska luin Harry Potteria ja larppasin. :D Ihania aikoja. Mutta tosiaan hyvä muistaa kun noita nykyisiä kauhuotsikoita katsoo.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun äidin oli pakko lukemalla tarkistaa mun potterit kun sen työkaverit olivat varotelleet että ei oo tervettä lukemista kasvavalle nuorelle! Tosin sekin jäi koukkuun ja kaikki kirjat piti hankkia kahtena kappaleena kun ilmestyivät. Oltiin sitten äidin kaa yhdessä niin saatanallisia :)

ElinaPK
Sataman valot

Olin yläasteella 1990-luvun loppupuolella ja muistan myös nuo saatananpalvoja-jutut! Meillä koulussa kovikset pukeutuivat mustaan, raaputtivat pentagrammeja pulpettiin ja tekivät verivaloja keskenään koulun vessassa. Rajuimmista tyypeistä juoruttiin, että heillä oli palvontamenoja jossain kellarissa. Vuosia myöhemmin opiskellessani yliopistossa Helsingissä satuin samaan kotiseudulle suuntaavaan bussiin erään yläasteaikaisen "saatananpalvojan" kanssa. Oli hämmästyttävää, että tämä puhui edelleen ihan samoja kristinuskonvastaisia juttuja kuin yläasteellakin ja kehuskeli kuinka oli mm. kierinyt pää edellä Helsingin Tuomiokirkon portaat alas. Hänen jutusteluaan kuunnellessani en epäillyt, että näin todella olisi käynyt. Silti oli hassua, että viime vuosituhannelle unohtunut saatananpalvontabuumi oli edelleen tässä ihmisessä voimissaan. 

normandi (Ei varmistettu)

Meidänkin koulussa kävi joskus joku entinen saatananpalvoja puhumassa kokemuksistaan, minkä seurauksena mulla oli univaikeuksia yli vuoden! Nukuin valot päällä ja äidin piti käydä aina tarkistamassa mun huoneen joka nurkka saatanan varalta. :D ja huhut kertoivat meidänkin pienen käpykoulun pihalla pidettävän öisin jotain riettaita saatanallisia menoja, joissa uhrattiin lähiasukkaiden kotieläimiä. :D
Ja kun aloin lukea ekaa Harry Potteria, naapurin täti toi mulle varoitusvihkosen saatananpalvonnasta... Oi niitä aikoja! :')

scaredy-cat (Ei varmistettu)

Haha, enpä ollutkaan aikoihin muistanut saatananpalvonnan riskejä. Mutta muistan nähneeni 90-luvulla koulussa ainakin yhden opetusvideon (tai varoitusvideon) saatananpalvonnan vaaroista. Siinä joku hädin tuskin saatananpalvontajengin kynsistä pelastunut nuori kertoi kauheista kokemuksistaan. Ja kaikilla oli tietysti mustat vaatteet ja pitkät hiukset. Näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu aika hullulta, että tämmöistä on ollut 1990-luvulla...

Jumalaiset nilkkurit! Eikä yhtään liian gootti paita.

Vierailija (Ei varmistettu)

Meilläkin samainen vhs pöyri koulussa ahkeraan! :D

Eeva Kolu

Kiitos kaikille kommenteista! En siis selkeästi ole kuvitellut tätä saatananpalvonnan kaikkialle tunkeutuvaa vakavaa uhkaa, kun noin moni teistäkin muistaa sen :D

GoodieFoodie (Ei varmistettu) http://opendoors.homeip.net/thegoodtastediary/

Kauheita tappeluita oli äidin kanssa, kun kaveripiiri koostui vain "kirkonpolttomusaa" kuuntelevista hyypiöistä. Edelleen ne kaikki tykkää black metallista ja pukeutuu uskollisesti mustiin, mutta nykyään ei ihmiset sentään enää luule murhaajiksi. Jotenkin saatananpalvojat oli kyllä kiinnostavampi uhka kuin influenssa.

Kaipa kaikki tykkää ajatella, että heidän nuoruutensa oli erityisen vaarallinen ;)

P.S. Ällöittävän vaaleanpunaista ystävänpäivää! Tein ystävänpäiväanimaation (en tosin vaaleanpunaista...) time lapse -kameralla :)
http://opendoors.homeip.net/thegoodtastediary/

Di (Ei varmistettu)

Eeva ihana nainen! Täysin off topic, mutta mistä TÄY-DEL-LI-NEN päiväpeite??

Eeva Kolu

Heippa Di, päiväpeite on oikeastaan viltti, ja se on Mokosta :)

Di (Ei varmistettu)

Kiitos, pehmoista ystävänpäivän iltaa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Minäkin muistan, kuinka ala-asteella pelkäsin saatananpalvojia ihan älyttömästi! Joskus kaverin kanssa löydettiin lähikalliolta nuotion jäänteitä, ja oltiin ihan varmoja, että saatananpalvojat on siellä suorittaneet riittejään. Ja läheiseltä kiveltä löytyi jotain punaista, ties vaikka se olisi ollut verta (todellisuudessa pihlajanmarjoja).Siitä meni yöunet ainakin viikoksi :D Niin ja kerran joku oli piirtänyt väärinpäin olevan ristin meidän koulun seinään, hui!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hih myös minä olin 90-luvulla mustiin pukeutunut ja koulussa kyllä huudeltiin aina perään "saatananpalvoja"! Vieläkin muistelen lämmöllä goottiaikojani, mutta mitään gootahtavaa vaatetusta en pysty päälleni laittamaan :D

EmiliaMaria

Mä muistan lukeneenni ysärillä Kodin kuvalehden nuorten nurkasta näitä saatananpalvontajuttuja, eli kuinka joku oli päässyt eroon huumeista ja saatananpalvonnasta jne.. Ne oli karmeita ja pelottavia juttuja ja ahdisti kyllä pitkään. Ylä-asteella oli kans näitä bändipaitaisia "saatananpalvojia"

Mietinkin juuri yks päivä että nykyään ei vissiin oo kovin pinnalla tämä asia, kun ei enää varoitella asiasta :D 

Miss T (Ei varmistettu)

Hahaa, mullakin tuli ekana mieleen tuo "Saatana kutsuu minua" -video ja siinä soiva Carmina Burana biisi lähti heti soimaan päässä :D. Mä oon nähnyt tuon videon varmaan johonkin kolmeen kertaan: uskonnontunnilla, riparilla ja vielä jossain muualla. Naurattaa pikkuisen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi ei, olin jo ihan unnohtanut koko saatananpalvontahysterian! :D

Mut ja mun paras kaveri leimattiin saatananpalvojiksi ihan opettajan toimesta, onneksi ei osattu sitä mitenkään vakavasti ottaa ja loukkaantua tms., nyt kun sitä miettii niin lähinnä tuntuu surulliselta se vastavalmistuneen uskovaisen luokanopettajan vauhkous siitä, että joku tietynlainen musiikki vie saatananpalvonnan kautta helvettiin. Sama opettaja muuten varoitteli meitä myös yleisesti tanssimisesta, että sekin on vaaraksi sielulle jne... Voi niitä aikoja, olikohan missään oikeasti yhtään saatananpalvojateiniä, vai oliko joku vaan hevimusiikinpelossaan keksinyt koko homman?

Vierailija (Ei varmistettu)

Saatannpalvonta oli ymmärtääkseni voimakkaampaa muissa pohjoismaissa, esim. Norjassa poltettiin useampi kirkko.

T. 90-luvun mustatukkainen lävistetty teini eli ilmeinen saatanan lapsi

Nāiádes
Naiádes

Jep, Norjassa tämä oli paljon laajemmin levinnyt, kun Suomessa. Ja varmasti mukana oli nuoriakin, mutta pääasiassahan ne olivat aikuiset bläkkisskenen tyypit jotka tätä "saatananpalvontaa" tai kristinuskonvastaisuutta harjoittivat ja levittivät. Mikä jo itsessään on sikäli hauskaa, sillä Saatanan ollessa periaatteessa kristinuskon "antijumala", olivat saatananpalvojat vain kehittäneet kristinuskolle uuden alalajin. Ja näin ollen vain kristittyjä, palvoessaan jotain jo kyseiseen uskontoon kuuluvaa hahmoa : D Vaikka (hieman epäonnistunut) tarkoitus olikin vastustaa koko valtauskontoa sen nykyisessä muodossaan.

FFFifi
Fitness Führer

Hahaahaa!! Olin ihan unohtanut, miltä tuntuu vastata kysymykseen siitä, olenko saatatanpalvoja :D

Saatana kutsuu minua -video tuli nähtyä tosi monta kertaa, uskonnontunnilla ja varmaan terveystiedonkin, ja vaikka missä. Uskonnonopettajalla oli myös joku tosi häiriintynyt C-kasetti, mitä jouduttiin kuuntelemaan monta kertaa.

Lehdissähän näitä juttuja oli ihan koko ajan, sekä asiallisissa julkaisuissa että jossain Seiskassa. Seiskasta muistan ainakin jonkun "saatananpalvojien häät" -jutun, missä oli musta kakku ja näitä entisten palvojien kertomuksia. Voi olla, että joku "pelastunut" kävi myös koulussa selostamassa. Itse asiassa vielä yliopistossakin oli yhdellä luennolla joku sekopää luennoimassa, ja sille saatananpalvonta oli ihan voimissaan oleva uhka.

Titus Hjelmhän on tehnyt ainakin gradun, ehkä jopa väikkärin, tästä 90-luvun saatananpalvontakohusta mediassa.

keiu ihmismaassa

Ootpa stunning! Upeesti istuvat farkut :- )

Kaoka (Ei varmistettu) http://kaokasinsomnia.blogspot.fi

Oih, saatananpalvojat! Muistan kun värjäsin ekaa kertaa lapsena/nuorena hiukseni lähes mustiksi, ja isukki tuli kauhistelemaan että "tajuatko sä ollenkaan että mitä tommonen hiusväri viestii...niille piireille?!" :D Oivoi.

Kommentoi

Ladataan...