helle yllätti pukeutujan

Ladataan...

Ihmismieli ei kyllä ihan hevillä ota opiksi. Jos iltapäivälehtien mukaan lumi yllättää autoilijat joka vuosi, niin hellepukeutumisen vaikeus yllättää minut. Se on ollut tänä kesänä ihan yhtä hankalaa kuin kaikkina muinakin kesinä, mutta enhän minä sitä tietenkään muista tammikuussa kesää kuumeisesti odotellessani...

 

Aineenvaihduntani on 60-vuotiaan naisen tasoa, joten olen jo kauan sitten lakannut yrittämästä näyttää helteillä hyvältä - turvonneet nilkat ja nakeiksi muuttuneet sormet kuuluvat hellekesiin siinä missä pikavauhtia käteen sulava jätski ja kotitekoinen limonadikin. Mutta kun löytäisi edes vaatteet, joissa tuntuisi hyvältä.

Olen onnistunut haalimaan kaapeistani kasaan yhden asukokonaisuuden, jossa olo ei ole valasmaisen kalpean turvonnut. Siinä olenkin sitten viettänyt viimeiset kolme päivää (kuva on ajalta ennen kesätukkaa).

 

 

Konseptia ei luulisi olevan mahdottoman vaikea muokata: löysä t-paita, löysä ja sopivan pitkä hame, tennarit, hattu. Ehkäpä kirjoitan tämän nyt ylös ja alan täysin sumeilemattoman häpeilemättä toistaa itseäni.

 

Vielä kun keksisi, mistä tuollaisia hameita löytyisi... Tämä kyseinen on ostettu viime kesänä Monkista, ja muistaakseni se pelasti minut myös silloin. Harvassa ovat tarpeeksi pitkät ja rennot kesähameet - mielestäni näkyvien kankkujen paikka on grillissä, kesäkurpitsan vieressä chipotle-kastikkeella marinoituna.

Share
Ladataan...

Kommentit

Hanna-Katariina (Ei varmistettu)

Voi, kaunotar. Huristelin eilen raitiovaunulla ohitsesi Hakaniemessä. Jos välissämme ei olisi ollut julkisen liikennevälineen seinämiä ja minun ujopiimäisyyttäni, olisin juossut sinut kiinni ja kapsahtanut kaulaan. Ehkä ensi kerralla.

Tykkään sun jutuista.

Eeva Kolu

Hanna-Katariina: no se olis kyllä pelastanut eilisen päivän! :) Mutta toki tuosta tulee teoriatasollakin, ja näin jälkikäteen, kovin hyvä mieli :)

nina (Ei varmistettu)

Tämä koskee nyt kyllä edellistä postausta, anteeksi, mutta mistähän sen kuvan mekko mahtoikaan olla? Voi olla että on mainittu mutta en nyt millään suostu muistamaan! Se näyttää kivalta kesävaatteelta, joista minullakin on ongelmaa. Erityisen ärsyttävää on kun työpaikkani on suuressa hallissa jossa ei tietenkään ole hyvä ilmanvaihto. Tuollaiset löysät hameet pelastaisivat, mutta ei sellaisia viitsi käyttää kun joudun nostelemaan tavaroita ja kiipeämään rautaportaita ylös ja alas pitkin päivää. Tarjoaisin luultavasti jollekin jatkuvasti vähän liian hyvät näkymät sinne hameen alle :D

Eeva Kolu

Nina: mekko on Mangosta, mutta se on vaaaanha, ajalta ennen blogia :D Sun tapauksessa ratkaisu olis varmaan sortsit. Mä haluaisin kans löytää sellaiset, joissa vois olla ihan rennosti ilman pepunvilkkumisongelmia. Siinä onkin tekemistä, sortsti kun tuppaa aina olemaan joko liian lyhyitä tai jostain puristavia. Huoh, hellepukeutumista...

susa (Ei varmistettu)

oi, turvonneet nilkat, i feel you! en ole koskaan ennen tätä kesää kokenut. nyt on pitänyt jo useana päivänä surullisena tuijotella nilkkoja, jotka on turvonnut melkein leveämmiksi kuin reidet ja pohtia, että onko vika kaikessa syömässäni jätskissä vai tässä kuumuudessa. syytän jälkimmäistä ja vilvoittelen itseäni sillä jäätelöllä. mutta hei, hyvältä näyttää tuo asu ja sinä, kuumasta huolimatta!

Bemary (Ei varmistettu)

Hymähdin kankuille aika huolella. :p

Katseenkestävät ja käytännöllisen mukavat kesävaatteet ovat kyllä totinen ongelma - siis jos ne ominaisuudet haluaa yhdistää. Ja sitten kun soppaan lisätään vielä tämä Oulun riehakas, jatkuva tuuli (pätee varmasti muuallakin rannikolla), niin siinä voi jo melkein niille hameenhelmoille heipat sanoa... Ite oonkin suosiolla capriaddiktoitunut. Tylsää, mutta taatusti toimivaa.

Eeva Kolu

Susa: kiitos tsempistä, kohtalotoveri! Joo helle se on, ei jätski ;) Ei kyllä naurattanut kun lymfahoitaja kehotti hankkimaan TUKISUKKAHOUSUT... tähän on tultu, huoh. Mut joo, ehkä tää asia täytyy nyt vaan hyväksyä ja keskittyä viilentämään itseään sisäisesti jätskillä, jääkaappikylmillä mansikoilla ja kuohuvalla :D

Eeva Kolu

Bemary: joo täällä on tuo sama tuuliongelma. Joku housuratkaisu olisi mahtava, mutta kun en mä löydä sopivia housuja talvellakaan... hellepukeutuminen on kyllä aivan tuskaa! Sit vielä kun on vähän isompi ihminen, niin tuntee itsensä helposti valkoiseksi jättiläiseksi kaikissa pienissä kesämekoissa ja helletopeissa. Yh. No - onhan tässäkin ihanassa vuodenajassa ne huonot puolet oltava... ;)

Jaana (Ei varmistettu)

Löysin juuri viime viikolla Marc O'Pololta aika samantyylisen hameen kuin tuo sinun kuvassa. Maksoi kyllä aika paljon, mutta tähän ei tuulenvire pure niin helposti kuin ohuempaan puuvillaan. Hameeni kangas taitaa olla sitä tänä keväänä/kesänä paljon näkynyttä chambrayta. Näin vinkiksi...

Lode (Ei varmistettu)

Etsin sun blogia googlesta ja kirjoitin siihen vahingossa "Kaikki mitä raastin". Kaveri heitti siihen, että sun pitäis vaihtaa se ruokablogisi nimeksi :D no joo, ollaan vähän väsyneitä, mutta meistä se oli hyvä juttu! :D tykkään sun blogista suuresti!

Eliisa (Ei varmistettu)

Kiitos Eeva kankkujen mainitsemisesta. Ne eivät todellakaan missään olosuihteissa kesälläkään saa näkyä! Istuskelin eilen ratikassa kaupungin läpi ja näin ihan liian monet kankut. Shortseissakin voisi olla edes viisi senttiä lahjetta! Legginssit ei ole housut! Piukka pitkä toppi ei ole hame! Peittäkää konttinne kaunokaiset!

Samalla mieleen hiipii ajatus - olenko tulossa vanhaksi? Enkö enää vain ymmärrä?

Tänään pysyn kotona siivoamassa - säästynpä kankuilta ja maailman pelastaminen on kuitenkin aloitettava omista nurkista. Ehkä vielä joskus käyn jonkun suuremmankin ongelman kimppuun, kuten kankkujen. Tai nälänhädän.

Anna (Ei varmistettu)

Hah, onneksi luin tekstin lisäksi myös kommentit. Nauroin tuolle Loden jutulle, "kaikki mitä raastin" olisi sekin todella hyvä ruokablogin nimi Eevalle tämän sisareksi. :D Harmi että menee hukkaan, mutta Voisilmäpeliä on kyllä jo huippuluokan nimi. :)

Sini (Ei varmistettu)

Toisinaan maksimekko on kaikkein viilein hellevaate. Peittää hyvin kankut ja turvonneet nilkat.

Maian (Ei varmistettu)

Huh joo ymmärrän täysin mistä puhut, hellepukeutuminen on kauhean hankalaa! Oman haasteensa siihen tuo vielä toimistotyö, kun olkapäiden ja ja säärien paljastaminen tuntuu jotenkin... no, paljaalta. Tänä kesänä päätin kuitenkin heittää estot nurkkaan heti alkukesästä ja tämän päivän olenkin viettänyt kiskoen hameenhelmaa alaspäin :D

Indiskassa näytti muuten olevan aika paljon hieman pidemmällä helmalla varustettuja, kivannäköisiä hellehamosia...

AnnaLyhytshortsinen (Ei varmistettu)

Leggingsseistä oon samaa mieltä kuin muut kankunvihaajat mut kyl musta on iha hauskaa pitää tooodella lyhyitä shortseja nyt kun vielä kroppa sen sallii. Sitten mummona en enää viiti. :D

Ranna (Ei varmistettu)

Minulta lähtevät helteellä ne viimeisetkin itsekriittisyyden rippeet, ja olen pari viimeistä päivää flauntannut kylillä kalpeita kankkujani ihan surutta. Olen pahoillani Tampereen puolesta, mutta eipähän tule kuuma. :)

Ten (Ei varmistettu)

Mulla on tapana ostella aivan liian isoja hameita koska en yleensä tykkää siitä että hame lähtee vyötäröltä. Monta kokoa liian iso hame asettuu lantiolle (ja siitä tulee silloin kiva 20-lukufiilis) ja on sitten myös pidempi, joskus joudun lyhentämäänkin niitä. Suosittelen kokeilemaan jos ei haittaa että hame ei istu niin ylhäällä, se näyttää kivalta pidempien toppien kanssa ja niitähän onneksi nykyään riittää.

inkku (Ei varmistettu)

muuten mukavan oloinen hellepäivän asu, mutta itse laittaisin umpinaisten muovikenkien sijaan sandaalit jalkaan ihanan ilmastoinnin takia =)

Yksi jalkavaivainen (Ei varmistettu)

Minulla on kanssa ollut jo jonkin aikaa ongelmia jalkojen kanssa. Varsinkin jos joutuu seisoskelemaan pitkään paikallaan, niin jalat tulee todella kipeiksi. Myös pitkät automatkat aiheuttaa kipua. Polvipituisista tukisukista on hieman apua. tukisukkahousut helpottaa oloa todella paljon.

Pari pykälää haasteellisemmaksi asian tekee se, että olen mies. Normaalisti jo muutenkin lämpöiset tukisukkahousut pitäisi vielä piilottaa pitkien housujen ja sukkien alle. Eikä tule kuuma tässä varustuksessa näillä ilmoilla. Muutaman kerran olen tehnyt pitkillä automatkoilla sen, että olen laittanut ihonväriset tukisukkahousut jalkaan, ja shortsit päälle. Tässä asussa sitten olen käynyt tankkaamassa huoltoasemalla ja muutaman kerran kahvillakin. Kukaan ei ole ainakaan sanonut mitään. Muutama ihminen on katsonut vähän pitkään jalkojani, tai sitten vaan kuvittelen niin.

Naisena noiden tukisukkahousujen kanssa voit sentään pukea kevyen mekon.

Sondi (Ei varmistettu)

Whoa, thngis just got a whole lot easier.

Birdie (Ei varmistettu)

I was looking eveyrhwere and this popped up like nothing!

Agatha (Ei varmistettu)

Okay I'm convinced. Let's put it to actoin.

Zaiya (Ei varmistettu)

There's a screet about your post. ICTYBTIHTKY

Kommentoi

Ladataan...