hyvä kevät

Blogini sai uuden osoitteen myötä jonkinlaisen piristysruiskeen - tai pikemminkin ehkä bloggaaja. Minun tekee mieli tulla kirjoittelemaan tänne sellaisinakin päivinä, kun ei oikeastaan ole edes mitään asiaa.

 

(Tiedän, että muutama ystäväni saattaisi huokaista tähän, että sullahan on aina ASIAA.)

 

Kokkailin eilen aamuyöhön ja tänään sama meno jatkui, kunnes sauvasekoitin ylikuumeni ja oli pakko pitää pieni paussi. Käytän sen lämmittämällä karjalanpiirakoita leivänpaahtimessa ja selailemalla kuvia viime viikolta. Niin monia kivoja hetkiä, ja nyt on vasta toukokuu.

 

Sellainen on tunne, että tästä tulee hieno kesä.



 

Ensimmäistä kertaa elämässäni aurinko on taikonut naamaani pisamia! Olen aina haaveillut pisamista. (Tällä hetkellä ystäväni Sanni, tuo Turun pisamakuningatar, hykertelee huvittuneena, mutta kun nähdään niin saat laskea - niitä on ainaskin KOLME!!!)

Joku kyseli kommenteissa, mistä rillini ovat, mutta unohdin vastata - pahoittelut. Minusta olisi ihana vastata, että haen lasini joltain pieneltä vintage-optikolta, mutta totta puhuen olen rillien suhteen hyvin pihi. Haluan omistaa useamman parin, jottei oma naama ala liikaa kyllästyttää - siksi en ikinä viitsi maksaa yhdestä parista kauhean paljoa. Ostan rillit joko Specsaversilta, Favopticilta tai Lenswaylta, eli silmälasimaailman Lidlistä.

 

 

 

Jutskailtiin Groteskin baarissa ihan mainion baarimikon kanssa, joka taikoi meille toiveiden mukaisen cocktailin: chiliä ja inkivääriä. Tietysti....

 

 

Kampin kiertävällä ransakalaistorilla oli setä, jolla oli saaveittain erilaisia oliiveja. Olisin halunnut hypätä sekaan ja kroolata, mutta tyydyin vain ostamaan pussillisen ja sanomaan merci, bonne journée.

 

 

 

 

 

Viisuvalvojaisissa nauratti...

 

 

... mutta perinteiden mukaisesti minä nukahdin lattialle jo ennen ääntenlaskun puoltaväliä.

Share

Kommentit

inke (Ei varmistettu)

Niin kerta. Haha.

Eeva Kolu

Inke: metsästä saa pölliä!

Sonja (Ei varmistettu)

Hehee, mullekin tulee pisamia ekaa kertaa, hassua miten ne puskee näin "aikuisiällä" :)

Maiju / arjestaviis.blogsopot.com (Ei varmistettu)

Kyllä näyttää sunkin kevät aivan ihanalta! Olen ainakin itse hullaantunut valosta, puun lehdistä ja nurmikosta!

Essi (Ei varmistettu)

Voi Eeva, sinä tarvitset kunnon sauvasekoittimen eli ainoan ja oikea Bamix:n! Ah mitä luksusta se on ruuanlaitossa! Vinks vinks vaan kaikille blogien lahjojille ;)

Almena (Ei varmistettu)

Whoever wrote this, you know how to make a good artcile.

Starleigh (Ei varmistettu)

Great comomn sense here. Wish I’d thought of that.

Kommentoi