hyvää ruokaa ja hyviä ihmisiä

Ladataan...

 

 

 

 

 

 

 

Onni on ystävät, joiden mielestä onnistuneeseen viikonloppuun ei tarvita muita suunnitelmia kuin ruoka, ruoka ja ruoka. Olimme varautuneet kököttämään koko pyhän sisällä villasukat jalassa pelaamassa korttia, mutta kaikkien yllätykseksi aurinko paistoikin koko jussin. Siispä katoimme pöydän ulos ja nautimme jälleen kerran yksistä puutarhajuhlista. Tämän kesän jälkeen alan olla sitä mieltä, että ne taitavatkin olla niitä juhlista parhaita.

 

 

 

 

 

 

 

 

Usein sanotaan, että kun aikuistuu, elämästä tulee vaikeaa (niin kuin lapsuus tai teini-ikä olisivat muka kamalan helppoja - kenelle?). Olen vähän eri mieltä. Minusta asiat ovat koko ajan sitä yksinkertaisempia, mitä vanhemmaksi tulen. Nykyään tiedän esimerkiksi, että hyvään iltaan, lomaan tai viikonloppuun tarvitaan vain lempparityyppien seuraa, hyvää ruokaa ja sopivassa määrin viiniä. Kaikki muu on ekstraa, joskus jopa turhaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja onneksi osaan nykyään myös keskittyä niihin asioihin, jotka minut tekevät aidosti onnelliseksi ja unohtaa ulkopuolelta tulevat paineet siitä, mitä yleisesti kuuluisi pitää hienona ikäiseni ihmisen elämänä, tai tässä tapauksessa vaikka onnistuneena juhannuksena. Miksi lähteä festarimutaan rypemään tai mökille hyttysten syötäväksi, jos viihtyy parhaiten kaupungissa? Miksi örmytä baareissa jos pienellä porukalla on kuitenkin hauskinta?

 

Kun tietää tasan tarkkaan, mistä tykkää ja mikä saa joka kerta hymyn huulille, on turha lähteä väkisin rikkomaan kaavaa.

 

Eihän voittavaa joukkuettakaan vaihdeta.

 

 

 

 

 

Share

Kommentit

Ansku (Ei varmistettu)

Kerrassaan viehättävän kuuloinen ja oloinen juhannus! :) Haluttaisi vaan lisäksi tietää, mitä nuo kaikki ihanat herkut ovat.

sohfif (Ei varmistettu)

voih ihana postaus! Olen aivan samaa mieltä tuosta juhlien viettämisestä! Miksi turhaan ottaa paineita mistään- tekee vaan sitä mistä tykkää! Ihanan näköisiä kakkuja ja leipiä btw. :)

AnnaNälkäinen (Ei varmistettu)

Omnomnom, toi perunasalaatti on varmasti ollu superherkkua.. Ja kaakku! Mut ihan totta, baariin menneessä bileet yleensä latistuu. Ei maksa vaivaa.

Jsm (Ei varmistettu)

Voi jumantsui oot oikeassa ja voi jummijammi kerro mitä te ootte syöny niin saan itellenikin! :)

Eeva Kolu

Kiitos kaikille kommenteista! Laitan ruokaohjeita ruokablogini puolelle sitä mukaa kun kerkiän (http://blogit.mtv3.fi/voisilmapelia).

jomppa (Ei varmistettu)

hei. tulin vaan mieleen, että sinä tiedät varmaan kivoja paikkoja turussa. vaatekauppoja ja kahviloita. olisi mukavaa jos kertoisit pari.

sannero (Ei varmistettu)

niiin mielettömän herkun näköisiä, omnomnom, mahtoi olla mainio midsommar :)

pau (Ei varmistettu)

Kerrassaan hurmaava kirsikkakakku! jo pelkkä kuva pelasti minun päiväni :D onko perus mudcake-pohja?

Sanni (Ei varmistettu)

Voi ystävät rakkaat kuinka teitä kaipaankaan!! Juhannuksenne näyttää ihanalta.
Pusuja.

:) (Ei varmistettu)

Miten musta tuntuu että olen lukenut tän postauksen ennenkin? Tuli jo selväksi että tykkäät kavereistasi, ruuasta ja juomasta. Seuraava aihe jo?

http://7merta.blogspot.com/ (Ei varmistettu)

asiat vaikeutuu vasta kun tulee vanhemmaksi (lapselle), mika ennen on tapahtunut samoihin aikoihin laillisen aikuistumisen aikoihin :)

Eeva Kolu

Jomppa: kurkkaappas tämä postaus: http://kaikkimitarakastin.blogspot.com/2010/08/voisitko-joskus-kertoo-mi... Mukavaa Turkua! *********************** Sannero: no niin kyllä olikin, toivottavasti sinullakin! ******************** Pau: kakku on juustokakku, johon on sulatettu levy tummaa suklaata. Suosittelen kokeilemaan, oli todella hyvää! :) ********************* Sanni: mekin kaivataan sua! Tule pian takas jo! ******************* :) Tiedätkös, en kirjoita tätä blogia, jotta Juuri Sinulla olisi joka päivä jotakin mullistavaa uutta luettavaa. En koskaan kyllästy ylistämään ihania ihmisiä ja ihanaa ruokaa, joten jos sinä et kestä kuulla sitä, suosittelen että vaihdat muihin blogeihin. *************************** 7merta: varmasti totta :)

Violet (Ei varmistettu)

Olin juuri sanomassa tuota mitä nro 11 sanoi...mutta se että monet asiat hiukan "vaikeutuvat" ehkä lasten myötä ei tarkoita että ne olisivat ikiajoiksi sitten ohitse tai poissa. Kyllä se kaikki on mahdollista myöhemminkin, asiat muuttuvat ja ajat myös mutta hyvät ihmiset ja hyvä ruoka pysyy kyllä oikealla paikallaan jos niin haluaa!

Mari (Ei varmistettu)

Hei mikä toi horsma on tossa ekassa kuvassa menny kannuun?

Minna (Ei varmistettu)

Ihania kuvia ja muutenkin yhtä elämänmyönteistä kuin juttusi yleensäkin, kiitos siitä. Blogisi on takuuvarma hymyilyttäjä.
Mutta yhtä asiaa olen pohtinut tässä jo hyvän tovin. Kuuluuko ystäväpiirisi laisinkaan sinkkuja (hyh mikä sana)? Kuvien perusteella näyttää siltä, että kaikki parhaat illat istutaan pariskuntien kesken. Eikä siinä toki mitään pahaa, mutta minua yksineläjää vain hieman murehdituttaa. Saako poikaystävätön kaveri pilata pariskuntien onnellisen illan?

Eeva Kolu

Violet: mä olen jo niin hysteerisen huolissani ystävistäni ja poikaystävästä etten uskalla edes ajatella miten stressaavaa olisi olla lapsen vanhempi! Mutta ihanaa kuulla, että elämän ei tarvitse kokonaan muuttua :) ******************* Mari: se on rosmariinia :) ************** Minna: kiitos kovasti kauniista sanoista! Tuo kommenttisi loppuosa tosin sai täältä spontaanin reaktion "ööh, mitä?!" :D Ystäväpiirissäni on paljonkin sinkkuja ja he osallistuvat kyllä myös illanviettoihin. En tiedä miksi tulit siihen päätelmään, että kuvissani näkyvät ihmiset ovat kaikki seurustelevia. Näkeekö sen jotenkin päällepäin? :)

Alize (Ei varmistettu)

Joo, kyllä mun mielestä on mahtava lukea ihanista ystävistä ja ihanasta ruoasta ja vaikka joskus ihanasta Turusta. En mä sitä tajuu, että kuinka joku näistä ihanuuksista jaksaa raportoida toisaalta, mut aika hauskaa että joku jaksaa. On viihdettä monessa mielessä. ..ja ihan parasta shittiä, mitä blogeista voi ylipäänsä lukea. (jotain teidän ryhmän "äijänäkökulmaa" varmaan joskus vielä näihin postauksiin pamahtaa? vai onko jo pamahtanu..)

Eeva Kolu

Alize: kommentistasi ei tullut ihan selväksi, oliko se kehua vai kritiikkiä. Mutta niin, kirjoitan asioista joista tykkään (ks. blogin nimi) ja ystävieni seura ja hyvä ruoka ovat sillä listalla kärkisijoilla. En koe olevani asiakaspalvelija, jonka pitäisi olla jatkuvasti keksimässä lukijoilleen uusia aiheita. Netti on kuitenkin täynnä blogeja, joissa kirjoitetaan kaikesta maan ja taivaan välillä - jokainen varmasti löytää sieltä mieluista luettavaa. Jäi hieman epäselväksi, mistä oikein haluaisit lukea, kun et "tajua" miksi joku jaksaa "raportoida" elämänsä ihanuuksista. Mutta niin, kirjoitan jatkossakin siitä mistä minäkin päivänä huvittaa, jos se ei innosta niin se on täysin ok. En alunperinkään ole alkanut kirjoittaa blogiani sillä mentaliteetilla, että sen täytyisi kiinnostaa jokaista.

Alize (Ei varmistettu)

joojoo. pitääkin kirjoittaa siitä mistä minäkin päivänä huvittaa. sehän se on parasta.

Ebony (Ei varmistettu)

No more s***. All posts of this quliaty from now on

Jetsyn (Ei varmistettu)

Alakazaam-information found, problem solved, tankhs!

Lakisha (Ei varmistettu)

Life is short, and this aitrcle saved valuable time on this Earth.

lxpalck (Ei varmistettu)

7XK4w7 xxtejsfqlyzr

Kommentoi

Ladataan...