Hyvän päivän aamu

Kaikki mitä rakastin

Tänään herätessä ensimmäinen ajatukseni oli, että tässä aamussa on jotain poikkeuksellista. En tiennyt mitä, mutta siltä vain tuntui.

Ehkä se oli tuo seinälle kajastuva lokakuun valo. Valoa lokakuussa, ajatellapa...

Joka tapauksessa, aamusta tuli mainio. En tehnyt mitään erityistä. Söin puuroa (mukana kanelia, vaniljaa, hirveä läjä marjoja ja loraus vaahterasiirappia). Kokeilin uutta kasvovoidetta (Estelle & Thild Biohydrate). Tein mehua (verigreippi, inkivääri, porkkana ja selleri). Puin päälle (kasmirneuleen ja Zadig & Voltairen hameen - ne samat kuteet joita olen käyttänyt enemmän tai vähemmän koko syksyn). 

Ei mitään erityistä, ja silti vain jotenkin erityisen ihanaa. Tiedättekö sellaisia hetkiä?

No, arvatenkin hyvä aamu johti hyvään päivään, niin se menee. Paska kasaantuu, mutta niin kasaantuvat hyvätkin jutut. 

Suuntani on viime aikoina ollut hieman hukassa.  On suorastaan masentanut, paitsi silloin kun on ahdistanut. Kaikki on tuntunut järjettömältä ja turhalta - tiedättehän, niitä päiviä... Olen yrittänyt taklata asian siten kuin luontevimmalta tuntuu: ratkaisemalla sen.

Olen miettinyt, pohtinut, etsinyt tietoa, yrittänyt laatia suunnitelmaa. Ajatellut alanvaihtoa (mutta en keksinyt mitä voisin tehdä) ja muuttoa (mutta en keksinyt, mihin voisin muuttaa).

Pari päivää sitten päätin solmia asian kanssa rauhan. Ryhdyin ajattelemaan, että jos kaikki on sekaisin, niin olkoot sitten. Olkoot sekaisin ja kunnolla! Ja jos asun paikassa, jossa en ole ihan varma haluanko asua ja en ole töideni suhteen täysin vakuuttunut - mitä sitten? Niin kauan kunnes keksin jotain muuta yritän ottaa tästä tilanteesta kaiken irti.

Joten päätin päästää irti ja lakata etsimästä ratkaisuja. Ja niin kävi, että heräsin ensimmäistä kertaa viikkoihin sellaiseen tunteeseen, että tästä tulee hyvä päivä.

Share

Kommentit

Sennu (Ei varmistettu)

Eräs viisas ystäväni muistutti taannoin, miten kaikki todellinen oppiminen ja kehitys on hidasta. Ei auta mitään, vaikka kuinka yrittäisi keinotekoisesti nopeuttaa. Rauhallista tempoa tarvitaan myös siihen, että pystyy kuulemaan intuitionsa äänen :)

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

Tykkäsin kovasti tuosta "Joten päätin päästää irti ja lakata etsimästä ratkaisuja." Harjoitan itse ihan samaa. En jaksa väkisin etsiä ratkaisuja, jos en edes tarkalleen tiedä, mitä haluan. Osa asioista ratkeaa, kun ne ovat saaneet muhia mielessä jonkin aikaa rauhassa =)

maitokahvi
Päivän ajatus

<3 Niinhän se on, että keskeneräisyyteen pitää välillä voida tottua. Uusia suuntia ja mahdollisuuksia tulee aina ja huomaat ne varmasti, kun olet siihen valmis.

Tyylisi kirjoittaa on ihana ja luot lohtua meille muillekin. Kiitos siitä!

PSK
Insert Cool Phrase

Jaahans ja apuva! Kuvailit juuri minun päiväni ja ajatukseni viime ajoilta. Pelottavaa, mutta ah niin lohdullista myös. Mä tiedän, että sä kehittelet jotain megalomaanisen coolia vielä ja kaikki järjestyy.

karoliin (Ei varmistettu)

Mun elämäni ratkaisevimpia oivalluksia on ollut se, että mun ei tarvitse olla kaikkiin asioihin elämässäni täysin tyytyväinen ollakseni onnellinen.
Paljon on asioita jotka ovat tietystä näkökulmasta katsottuna kesken tai rempallaan, paljon on asioita joiden suhteen muutan mieltäni joka toinen viikko. Varmaan itsekään en osaisi koskaan päättää mitä se täydellinen elämä sitten olisi, vaikka haaveita tulee ja menee ihan kaikissa kokoluokissa.
Mä voin kuvitella itseni elämässä niin monenlaisia elämiä, että välillä oikein havahdun siihen, että tässä nykyisessäkin on hienoja asioita.

Työni on parhaimmillaan mahtavaa, yleensä ihan jees, usein todella stressaavaa - eikä kovin tärkeää. Ajattelen että teen näitä duuneja niin kauan kuin tuntuu että se on jollain mittarilla parempi vaihtoehto kuin se täydellinen suunnanmuutos.
Olen kuitenkin avoin uudelle enkä hampaat irvessä takerru tähän uraan - sitten kun vaakakuppi valuu päinvastaiseen asentoon, olen valmis hyppäämään. Sitä ennen kuitenkin rakennan urani mahdollisimman paljon mieleisekseni näissä olemassaolevissa puitteissa.

Parisuhteeni päättyi kesällä, uutta ei näköpiirissä. Joskus tuntuu vähän välitilalta, mutta en ota pultteja siitäkään. Saahan sitä kaivata, mikäs sen inhimillisempi tunne. On ollut aikaa ja uskallusta kolmenkympinkriisellä rauhassa, antaa ajatuksen kulkea vapaasti. Se on ollut ikävää, mahtavaa ja tarpeellista.

Kaikenlaisia haaveita on, mutta olen yrittänyt muuttaa suhtautumista niihin. Ne on paatteja rannattomassa meressä siinä missä sekin jossa nyt kellun. Välillä vaihdan venettä, mutta samassa meressä kellun silti matkalla ei-mihinkään.
Seuraavaksi voisin silti napata jonkun ihanan purjeveneen, nyt ois semmosen aika.

Että niin, tällä kai halusin vain (monisanaisesti) sanoa että I FEEL YOU! :D

Olethan itsellesi lempeä.

Sopa (Ei varmistettu)

"Sometimes when things are falling apart, they may actually be falling into place." Tätä mä yritän kärsivällisesti hokea itelleni.

Vierailija (Ei varmistettu)

niin mäkin

Mulla on ollut koko tää vuosi aika aktiivista myllerrystä, ja pari vuotta sitä ennen oon ollut hukassa jotenkin siellä pinnan alla. Mut tänä syksynä asiat on loksahtaneet paikalleen, vaikka mikään ei oikeastaan niin kuin konkreettisesti ole muuttunut. Mä vaan päätin alkusyksystä, et ei sitä koskaan tuu olemaan valmis tai ehjä, et elämä on vaan nyt elättävä vähän keskeneräisenä. Sen päätöksen jälkeen kaikki vaan rysähti eteenpäin, kuin luonnonvoiman sanelemana,  ja nyt on tosi hyvä. Kai se on sit joku intuitio mikä ohjaa lopulta niitä hyviä aamuja ja päiviä kohti, vaikkakin siinä muutama mutka olisi matkassa mukana. Suosittelen lämpimästi turhan kelaamisen pois jättämistä, aamupuurosta nautiskelua sen tilalle sitten.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mitämitää, mikset oo vakuuttunut työstäsi?

No toisaalta minä paraskin puhuja... Vielä keväällä olin sitä mieltä, että tutkintoni on lähes turha ja alanvaihto edessä. Kesällä onnistuin jotenkin hahmottelemaan sellaisia suuria, epärealistisia unelmia - ja yllättäen niiden kautta moni asia loksahtikin paikoilleen. Suosittelen kokeilemaan, itsellä se auttoi enemmän kuin minkään viisivuotissuunnitelmien teko.

eh (Ei varmistettu)

Se on tuo valo, jota auringoksikin kutsutaan. Siinä on taikaa! :) Tsemppiä!

lllotta
Appelsiinihetkiä

Mie sanon niitä appelsiinihetkiksi. Niitä hetkiä, kun on hyvä olla ja hymyilyttää ilman sen suurempaa syytä. Koska niin tärkeällä tunteella pitää olla nimi. Ne on sellaisia makeita ja kirkkaan värisiä hetkiä. Välillä hankalia kuoria esiin, mutta sen vaivan arvoisia. Ja päälle päin et näe onko tuo nyt sellainen hyvä hetki vai sittenkin vähän kuiva ja mauton.

Hassua miten välillä onnistut niin hyvin tuomaan esiin juuri ne ajatukset, jotka pyörivät omassakin päässä sanattomina. Se kun kaipaa muutosta - ehkä. Ja se ahdistaa.

Sannamaija (Ei varmistettu)

Appelsiinihetki on ihana ilmaisu, kiitos, sanat ovat tärkeitä!

Eeva Kolu
Kaikki mitä rakastin

Hei, olipas kiva tulla kotiin ja lukea nämä kaikki kommentit - niistä tuli rauhallinen olo ja hyvä mieli. Kiitos kaikille, kiitos kun luette ja jätätte jälkenne tänne laatikkoon. En ole varmasti ainoa, joka niitä arvostaa :)

Ihanaa loppuviikkoa kaikille - torstai on todellakin toivoa täynnä. ❤❤❤❤❤

apple (Ei varmistettu)

Torstai toivoa täynnä on lempisanontani. Ja tänään oli upea päivä. Voi tätä elämää.

Sannamaija (Ei varmistettu)

Oikeassa olet Eeva, sinun kirjoituksesi ovat upeita, mutta lukijoiden kommentit nostavat myös ajatuksia mieleen, mikä on huomattavasti harvinaisempaa blogeissa!

What else is there?

 

Muumit tietää kaiken <3

kao kao
Kao Kao

Ihana juttu ja ihania kommentteja. Mun päivä kirkastui illasta, kun aurinko oli jo mennyt mailleen ja minä istuin luokassa 20 muun kanssa ja maalasin. Maalaaminen on kyllä inspiroivaa..

Haluaisin myös aikuisille suunnatun värityskirjan. Sellaisen missä olisi kuvia vaikka ympäri maailmaa ja niitä saisi värittää. Voisiko sun kauniista kuvista koota joskus sellaisen? ;)

Halina (Ei varmistettu)

Ihana teksti, ja suoraan mun elämästä vuoden ajalta. Mutta arvaa mikä on yksi paras asia mitä opin koulussa ihmisen psykologiasta ja kehitysteorioista? Nimittäin sen, että ihminen kehittyy aina kriisistä! Se alkaa vauvana kun pullahdamne tänne maailmaan suojatuista oloista ja ensimmäistä kertaa haukomme happea omin keuhkoin! Siitä se Sitten se jatkuu pitkin elämää liittyen erityisesti juuri vaikeisiin ja jopa pelottaviin asioihin. Viimeinen kriisimme on varmasti kohdata ja hyväksyä oma kuolevaisuutemme.

Minä pidän siis kriisiä lahjana, joka tulee elämään ja pakottaa meidät muuttumaan, kehittymään.

Kuka sanoi että elämän tarkoitus on olla onnellinen? Ehkä sen on tarkoitus opettaa meitä. Uskon, että hyvää on aina enemmän, mutta joskus näemme sen vasta kun olemme kokeneet pahuuden. Minä haluan uskoa että pahatkin asiat kannustavat hyvyyteen, tekevät meistä viisaampia.

Elän itse yhtä hankalimmista vuosistani. Siihen kuuluu paljon ahdistusta, surua, pelkoa, tuskaa, paniikkikohtauksia, itkua ja masennusta. Mutta pitkästä aikaa tuntuu että olen se joka vetää happea, pitkästä aikaa hengitän omilla keuhkoillani. Olen kuin se pikkuinen, joka ekaa kertaa tajuaa että haukottuani tarpeeksi ilmaa sisään, olen riemuissani että saan elää tässä maailmassa&lt;3

iinaem (Ei varmistettu)

Tämä osui itsellenikin jotenkin kovin ajankohtaiseen tunteeseen... Olen siellä missä haluankin (tai luulin haluavani) olla, mutta jotenkin on silti sellainen olo kuin palapelin puuttuvan palan paikalleen laittamisen sijaan joku olisi heittänyt kaikki palat ympäri lattiaa. Mutta eiköhän se siitä, yritän aina muistaa sen kuinka isäni sanoo "Asioilla on tapana järjestyä", eikä se vielä kertaakaan ole ollut käymättä toteen, tavalla tai toisella. Tsemppiä &amp; kivoja ajatuksia sinnekin päin! :)

nasuutii (Ei varmistettu)

Toi lokakuun valo, niin ihana I've to say! Oli tosin pakko pestä ikkunat.. :;(

Niinnam (Ei varmistettu)

Vietin juuri päivällä sellaisen ahdistushetken jonka juuri kuvailit: ei tiedä mihin mennä, onko näin hyvä, mitä tehdä että ois ehkä paremmin? Tää syksy on ollut opintojen kannalta tosi raskas ja päässä jyskyttää koko ajan ajatus siitä että entäpä jos tekisikin ihan jotain muuta...
Sitä alkaa epäillä että tekeekö tätä vaan sen takia että pienenä päätin että tätä haluan ja kaikki muut on aina tienneet sen ja odottaa sitä. Tuntuu kiittämättömältä miettiä uravaihtoehtoja kun on päässyt opiskelemaan unelma-alaansa johon monet hakee monta kertaa pääsemättä sisään. Entäs jos en haluakaan sittenkään tehdä päivästä toiseen työtä johon valmistun? Tulee tosi hyvä mieli kun näkee täällä tällaista tsemppausta ja että on muitakin ihmisiä jotka haahuilee risteyksessä ja hakee suuntaa :)

Lusikka (Ei varmistettu) http://oh-deardeer.blogspot.fi

Lueskelin tänään juuri hyväksymis- ja omistautumisterapiasta, jossa käsitellään ahdistavia asioita juuri samalla tavalla; sen sijaan, että niitä juostaisiin pakoon tai yritetään päästä eroon, pyritäänkin elämään niiden kanssa. Eli elämä tässä ja nyt, eikä "sitten kun", mihin itse aika usein sortuu... Tässähän se elämä jo on, miksei siihen sitten osaa tarttua ja nauttia? Ihme olento ihminen välillä on...

tuuliatui (Ei varmistettu)

Luin jo eilen tämän kirjoituksen, ja palasin vielä tänään lukemaan sen. Ehkä palaan lukemaan sen vielä monta monituista kertaa. Oman elämäni "suuret linjat" ovat tämän syksyn olleet, ja ovat edelleen, ihan sikin sokin ja mullin mallin. Oikea suunta ei meinaa löytyä, vaikka kuinka kääntelen karttaa käsissäni ja hapuilen eteenpäin. Tänään kirjoitin tämän postauksen kommenteista lemppareimmat ylös, jotta muistaisin ne vielä huomenna. Kirjoitin muistiin tuon ihanan mietelauseen, ajatuksen appelsiinihetkestä ja sen, että ihminen kehittyy aina kriisissä. Kaikki mitä rakastin on ihanin blogi mitä maa päällään kantaa ja kommenttiboksistakin löytää niin paljon viisauksia! Kiitos!

marisha (Ei varmistettu)

Näin kolmekymppisenä humanistina, pätkätyöläisenä ja pitkiä aikoja työttömänäkin olleena, en voi olla kiinnittämättä huomiota tuohon miten kommentoit työtäsi. Kiinnostaisi tietää mikä siinä tökkii, mutta toisaalta sinulla on julkinen blogi ja ihmettelen, että uskallat kertoa edes tuon verran. Täytyy myöntää, että itsestäni on tullut nykyään hyvin varovainen kommentoija, kun pätkätöiden varassa on. Olin joskus todella kunnianhimoinen, mutta elämä on aika karulla tavalla antanut ymmärtää, että on vain kiitollinen siitä mitä on. Ei silti nykyinen työnantajani on todella hyvä ja viihdyn, mutta määräaikainen sopimus enkä tiedä mitä teen ensi vuonna. En tiedä jatkuuko työt, ehkä, ehkä ei. Olen silti onnellinen, että olen niin monissa liemissä keitetty, että tuleva vuosi ei pelota yhtään. Katson vain mitä vastaan tulee. :) Tsemppiä sinulle, kyllä ne pahimmatkin myrskyt elämässä menee aikanaan ohi. Ja lohdutuksena, jos et löydä mitään viisastenkiveä miten selvitä niin ei kukaan muukaan ole löytänyt.

Eeva Kolu
Kaikki mitä rakastin

Minulla ei ole työnantajaa vaan olen yrittäjä. Joten jos jokin töissä tökkii niin se on 100 % minun itseni vastuulla ja minun omien valintojeni tulosta. Uskallan siis todellakin sanoa ääneen, että aina ei ole helppoa ja että välillä on suunta hukassa.

Marisha (Ei varmistettu)

Hyvä että uskallat sanoa. Ensinnäkin yrittäjäksi ryhtyminen sinänsä on jo rohkea valinta ja yrittäjät yleensä uskaltavat myös sanoa, koska eivät ole vastuussa kuin itselleen. Tosin olen huomannut, että ihan tavalliset palkkatyöläisetkin uskaltaa nykyään paremmin avautua, vaikka yt uhka leijuis työpaikalla. Oliko Hesarissa vai missä maininta juuri siitä, että oli tutkittu kun tämä nykyinen talouskriisi alkoi ja yt uhka tuli niin sairauspoissaolot väheni huomattavasti. Nykyään tällaista vaikutusta ei enää ole, koska joillain saattaa olla useammatkin yt:t takana. Olen muuten itsekin tätä vaihtoehtoa joskus miettinyt, että alkaisia yrittäjäksi. Jos haluat niin olisi mielenkiintoista lukea aiheesta postaus.

kiitollinen (Ei varmistettu)

Miäkin palasin tän postauksen ääreen jo toista vai kolmatta kertaa. Ihanaa kun sanoitat tällaisia tunteita ja luot uskoa ja hyvää fiilistä ankeampiin päiviin &lt;3
Olen pian opintojeni loppuvaiheessa mutta yhä tulee pohdittua haluaisinko tehdä aivan muuta ja päätyä eri alalle. Monesti tuntuu oletuksena olevan sen että pitäisi tietää se oma juttu (ja mielellää jo nuorena!) ja pyrkiä siihen eikä tutkia monia mahdollisuuksia ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan.
Blogisi tekstit ja kommentitkin ovat saaneet pohtimaan ja arvostamaan asioita, joita ei muuten tulisi mietittyä, suurenmoinen kiitos siitä!! &lt;3

Niin paljon hyvää tässä postauksessa ja kommenteissa. Elämä on ollut täälläkin vähän kökköä viime ajat ja tuntuu, että se kökköisyys vaan kasaantuu, enkä pääse tunteesta eroon (ja samalla kökköisyys on hyvin uusi tunne itselleni, joten voivottelen ehkä kahta kauheammin sen kanssa). Mietin usein kökköisenä päivänä, että what would Eeva/Sara K do? Blogin kuvien perusteella teidän molempien arki on aina näyttäytynyt jotenkin erikoisen kauniilta. Joten huomenna taidan lisätä kanelia aamupuurooni, ehkä se on ensimmäinen askel!

Ja muumit <3

fann (Ei varmistettu)

Kuulostaa tutulta! Olen itsekin ollut melkoisen hukassa viime aikoina. Tuntuu että vielä esimerkiksi vuosi sitten päivänselviltä tuntuneet valinnat ovat nyt alkaneet epäilyttämään, vaikka elämäntilanne on pysynyt samana. En vain oikeasti enää tiedä, että mitä haluan tehdä. Tai ehkä tämäkin pitäisi kääntää toisinpäin, tehdä vain päätös, että nyt opiskelen tämän loppuun ja sillä sipuli. Mutta jossittelu on tietenkin aina niin mukavaa.

Ehkä minunkin pitäisi ottaa oppia aiemmin kommentoineen kehotuksesta: " Ole lempeä itsellesi"
Olen nimittäin todennut, että kovimmat vaatimukset elämälleni asetan minä itse ja sen takia tuntuu, että elämä on vain yhtä suorittamista

Ehkä joskus löydän vielä sen lempeyden itsestäni.

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi ihana Eeva. "On suorastaan masentanut, paitsi silloin kun on ahdistanut." Samaistuin. Ja nauroin vähän. Rakastan tyyliäsi havainnoida maailmaa, olet niin suorasukainen ja kiteytät sanoiksi fiiliksiä, joita varmasti kaikki käyvät jossain vaiheessa läpi. Blogisi on täynnä arjen kauneutta ja positiivista energiaa, mutta se on samalla viisas ja aito, koska uskallat kirjoittaa myös elämän niistä puolista, jotka monet muut kirjoittajat jättävät mieluummin blogin ulkopuolelle. Kiitos siitä.

Gee (Ei varmistettu)

Niinhän se on ettei itseään pääse karkuun vaikka työskentelisit roskakuskina. Nimim. Neljän vuoden aikana 12 kertaa muuttanut neljään eri kaupunkiin. Luovutin. Minä kärsin koska yritän muuttaa puitteita ja olosuhteita.
Äläkä juo sitä punkkua niin paljon.

Supe (Ei varmistettu)

Tavallan tykkäsin tästä, mua ärsyttää kun blogeissa kaikki on vaan usein hehkutusta siiten miten kaikki on ihanaa (etenkin kun itellä ei oo asiat hyvin) niin silleen mukava lukea vaihteeks tämmöstä. Vaikka en tietenkään toivo mitään huono sulle, mutta asiat ei vaan oo aina hyvin (vaikka onneksi välillä on).

Siiriviiri (Ei varmistettu)

Lohdutuksen sanana kerrottakoon, että tunne voi mennä ohikin. Olin kesän helteiden jälkeen ihan voimaton, saamaton, hukassa ja työt vain ärsytti, mutta se meni ohi kun vain odotin. Joten ei ole pakko keksimällä keksiä uutta suuntaa elämälleen, kas kun se voi asettua kohdalleen ihan itsekseen.

Ihan samoja ajatuksia itselläkin pyörinyt viime aikoina mielessä, mutta mitään päätöstä en kuitenkaan jatkuvasta ahdistuksesta ja huolesta huolimatta ole saanut aikaiseksi. Tiedän, että asioiden täytyy muuttua, mutten tiedä, että miten niitä lähtisin muuttamaan ilman, että teen hirveää vahinkoa itselleni ja muille. Viimeksi eilen mietin, että ehkä asioiden täytyy vain olla ja mennä edes hetken omalla painollaan. Kyllä se "heureka"-hetki sieltä vielä tulee tai asiat melkein huomaamatta järjestyvät uomilleen. Niin siinä on ennenkin käynyt:)

Kommentoi