Ihana Retroaarteet ja ihanat retroaarteet

Ladataan...

Rommaanien lukeminen on jäänyt viime aikoina aika vähäiseksi, mutta onneksi maailma on täynnä kiinnostavia kirjoja, joita voi vain selailla - tai joista voi katsoa ensin vain kuvat.

Tällainen on esimerkiksi Anna-Kaisa Huuskon ja Juho Huttusen Retroaarteet, joka esittelee kotimaisia helmiä menneiltä vuosikymmeniltä.

Kirja on kiinnostava varmasti kaikille, jotka tykkäävät vanhasta suomalaisesta designista, mutta se palvelee myös kirppis- ja huutokauppahaukkaa kertomalla jonkinlaisen arvion kunkin tavaran arvosta.

Kirja on visuaalisesti yhtä herkullinen kuin sen esittelemät tuotteetkin. Ainoa, mitä jäin itse kaipaamaan, oli posliini- ja lasiastiat. Niitä ei juurikaan mainittu, vaikka ne taitavat kuitenkin olla se yleisin keräilykohde ja myös se, joita helpoiten kirppiksiltä bongaa.

Kirjan myötä tajusin myös, että elämäni tarkoitus tästä eteenpäin on löytää tuollaiset... teakinväriset (ei hajuakaan, mikä sävyn nimi oikeasti on) pinnatuolit. Ei tarttis olla edes aidot Fanettit, kunhan olisi tuon väriset - sopisivat täydellisesti meidän tulevaan kotiin. Mutta vanhain tavarain kaupoissa ja kirppiksillä myytävät pinnatuolit ovat melkein aina mustia tai valkoisia, Fanettit musta-ruskeita. Yritän nyt lähettää universumille jonkinlaisen täydellisten ruskeiden pinnatuolien kutsuhuudon. 

(Ja heh, kuvien perusteella voi vaikuttaa siltä, että meillä olisi juurikin tuon väriset pinnatuolit, mutta totuus tuosta liimalla ei-ihan-mutta-melkein-kasassa pysyvästä rähjästä on aika karu :D)

Share
Ladataan...

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Helpostihan sinä kunnostautuneena remppa-reiskattarena hiot ja uudelleenmaalaat pinnatuolit siellä raksatouhujen keskellä :).

Vierailija, totta, mutta ruskea maali ei ole ihan sama kuin oikeasti kivanvärinen puu :D En tosin tiedä, jollain petsillä tuon voisi ehkä saadakin toteutettua. Pitää selvitellä eri vaihtoehtoja!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla on juurikin tuon väriset pinnatuolit ja ruokapöytä. Mutta lohdutukseksi voisin sanoa, että täydellisessä värissään ne kuitenkin kaipaisivat sitä samaa hiontaa ja uutta lakkaa tms pintaansa... mitä eivät siis ole saaneet ("sitten kun me muutetaan omaan kotiin niin otan asiakseni"). Eli petsi-idea voisi olla ihan toimiva!

...

ylläoleva vierailija varmaan tarkoitti, että jos huolella hiot entisen värin pois, voit jättää puun maalaamatta ja lakata vaan. tulos ei ehkä heti alkuun ole ylläolevan näköinen, mutta puu tummuu lakan alta kauniiksi ajan ja auringonvalon kanssa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tekee aina pahaa kun näen noita retroja emalipannuja. Löysin joskus lapsena tuollaisen vintillä, kysyin isältä luvan voinko leikkiä sillä ja äkkiä se olikin täynnä "kahvia" eli jotain hiekkavelliä. Nyt samanlaisista pannuista pyydetään kirpparilla 90€. Kalliit oli lapsen leikit!

Vierailija, oi, nauti ihanista tuoleistasi! Ehtiihän sitä onneksi, kyllä ihmisellä muutama ikuisuusprojekti pitää olla.

Elina T, tuossa on varmaan suurena riskinä, että puu lakan alla tummuukin vain ruman keltaiseksi. Juuri sellaisia ruman kellertäviä vanhoja lattioita ja huonekaluja paljon nähneenä epäilisin, että varmaan monikaan puu ei luonnostaan tummu noin kauniin konjakinväriseksi. Tosin en kyllä ole mikään puuasiantuntija.

Vierailija, no sanos muuta! Itse muistan, että meidän mökillä on hiekkalaatikoilla leikitty Finelin emalikattiloilla, joista nykyään maksetaan reippaasti yli 100 euroa ja jotka kelpuuttaisin enemmän kuin mielelläni omaankin keittiööni! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Kannatta hakusanalla pinnatuoli koluta sivustoa tori.fi. Sieltä löytyy todella edullisestikin paljon noita!

Heluna (Ei varmistettu)

Vinkkinä sinulle, että Saksan ebayssa on todella paljon valikoimaa kivoista tuoleista, esim. http://www.ebay.de/itm/50er-Jahre-Stuhl-/160789318911?pt=Design_Stil&amp.... Tuossa on kyllä tuollainen päheä tyynykin mukana, jonka voisi ehkä verhoilla uudelleen ;) Mutta hakusanalla stuhl löytyy muitakin, mm. niitä Fanetteja :) Itse asun Saksassa ja olen tilannut paljon ebaysta kaikkea kivaa ja aina hyvillä kokemuksilla!

Vierailija (Ei varmistettu)

Näin kerran kuvan vastaavista pinnatuoleista, joiden vaalea puupinta oli hiomisen jälkeen ilmeisesti vain vahattu. Puu oli lopputulos todella kaunis ja pehmeä.

manteli** (Ei varmistettu)

Hei, viet tuolisi ja kuvasi entisöijälle, jolle tuolin korjaus, puun sävyttäminen ja lakkaus on helppo homma ja sinä saat haluamasi värisen tuolin. Ammattilaisen otteilla, petsillä ja lakalla tuo onnistuu helposti. Kuvan tuoli on toden näköisesti selluloosalakattu, joka vanhenee kauniisti, lisäksi muistelisin noiden Edsby verken Fanettejen olleen pinnaosiltaan pyökkiä. Kannattaa unohtaa petsilakat ja sävytetyt vahat, niillä ei koskaan saa kaunista lopputulosta, eivätkä ne kuulu tämän tuolin tyyliin. :)

Marsublog

http://www.blocket.se/stockholm/Fanett_stolar_Edsbyverken_40746291.htm?ca=11&w=1

 

Apua mitä löysinkään!

 

(Etsin itse lisää mustapinnaisia.)

Äh, miksi kaikki löytää ulkomailta mun unelmatuoleja! Eihän niitä sieltä saakka kukaan (yksityishenkilö) rupea lähettelemään.

Suomalaiset Fanett-myyjät, ulos koloistanne!

Marsublog

Löysin omani (ekat 4) Kouvolan kierrätyskeskuksesta. Auttaa siis kun kertoo kaikille, kun etsii jotain, niin tuolit tulevat luoksesi.

Kommentoi

Ladataan...