i'm with you in rockland

Olin yläasteella ja lukiossa pahimmanlaatuinen leffafriikki sitä ärsyttävintä sorttia (viisasteleva tietopankki, joka lintsasi viikon koulusta R&A:n ajaksi), sittemmin ADHD-aikakausi tuli ja vei mennessään. Tätä nykyä jaksan harvoin istua elokuvan vaatimat kaksi tuntia paikoillani ilman, että kesken leffan tulee äkillistä asiaa sähköpostille, kalenterille, keittiöön, Wikipediaan tai vaatehuoneeseen. Muutama vuosi sitten huomasin (järkytyksekseni), että useampi elokuva jäi kesken kuin tuli katsotuksi loppuun saakka, ja sen jälkeen taisin hiljaisesti luovuttaa ja aloin hankkia av-viihteeni suosiolla tv-sarjojen muodossa, keskittymiskyvylleni sopivissa 20-40 minuutin pätkissä.

 

Asiaan on tultava muutos, lausuin tässä vähän aikaa sitten juhlallisesti itselleni, ja päätin taas alkaa katsomaan elokuvia. Samalla alkakoon blogissakin uusi aikakausi, jona kirjoitan toisinaan kirjojen lisäksi myös leffoista.

 

Tästä elokuvasta oli hyvä aloittaa, sillä se kesti vain yhden tunnin ja kaksikymmentäneljä minuuttia.

 

Sen lisäksi että olin viisasteleva elokuvanörtti, oli nuoruudessani myös ohikiitävä aikakausi - juu, arvasitte - jolloin jutun juoni oli herrat Ginsberg ja Burroughs. Ja vaikka kiinnostukseni on muuttunut aidosta teeskennellyksi mitä tulee kohtaamisiin Kerouacia rinkassaan kantavien, liian kauan ilman suihkua henganneiden reppureissaajapoikien kanssa, on sydämessäni aina pieni pala, joka kuuluu New Yorkin beatnikeille.

 

 

 

Howlissa (2010) ei ole perinteikästä juonta, se on sekoitus fiktiota, dokumenttikuvaa, animaatiota ja historiallista faktaa. Se ei ole niinkään elokuva Allen Ginsbergistä, Allen Ginsbergin elämästä tai mistään muustakaan kovin elämäkerrallisesta. Ennemminkin se on elokuva Huuto-runosta, sensuurista ja siitä, mitä on kirjallisuus ja kuka sen määrittelee.

 

Erehdyin elokuvan aikana monta kertaa hekottelemaan kirjallisuusproffien jäyhille asenteille ja tavallisen kansan siveydestä huolestuneille lakimiehille. Hahaha, aatelkaa, tommosta se oli joskus, saatoin jopa mumista leffaseuralaisilleni. Kunnes hoksasin - semmoistahan se on nykyäänkin, ja tuntuu että koko ajan enemmän ja enemmän.

 

Suomikin on kovaa vauhtia muuttumassa maaksi, jossa KAIKKI on kauhistelun, taivastelun, päivittelyn ja jeesustelun aihe. Jos iltapäivälehtiä on uskominen, lapset traumatisoituvat aivan kaikesta ja Suomen kansan moraali järkkyy aina kun jossain vilahtaa tupakka, oluttölkki tai nänni - silti samat lehdet kalastelevat nettisivuilleen lukijoita "Tissi vilahti! Katso kuvat!" -tyyppisillä otsikoilla.

 

 

 

Kovin tuntui siis ajankohtaiselta tämä leffa tähänkin päivään. Ja kiitos elokuvan, muistin jälleen, miten paljon Ginsbergiä joskus rakastinkaan ja tarkemmin ajatellen taidan vähän rakastaa vieläkin:

 

Holy forgiveness! mercy! charity! faith! Holy! Ours!
bodies! suffering! magnanimity!
Holy the supernatural extra brilliant intelligent
kindness of the soul!

 

 

 

 (postauksen kuvat Collider.com)

Share

Kommentit

Ranna (Ei varmistettu)

Haha, minä olen vieläkin (ainakin sydämeltäni) Kerouacia rinkassaan kantava reppureissaajapoika. Vaikka olen liian hienohelma reppureissaamaan, ja rinkkaakaan ei ole. Mutta tykkään silti beatista enemmän kuin olisi tässä iässä tervettä. :) Olen puolitahallisesti vältellyt tuota leffaa, mutta ehkä siihen pitäisi vihdoin tarttua.

Marita (Ei varmistettu)

Kiinnostava kirjoitus! Minultakin löytyy suuri rakkaus beatnikeja kohtaan (heidän sovinistisesta asenteestaan naisiin huolimatta), mutta Howl-elokuva ei iskenyt ollenkaan. Minusta Howl on runona äärimmäisen luova ja kiinnostava, mutta elokuva ei mielestäni tehnyt runolle oikeutta. Jotenkin tuntui, että hyvinkin kirjallista tulkintaa käyttävää animaatiota näyttämällä aliarvioitiin katsojan analyysikykyä, ja huomasin ärsyyntyväni siitä, ettei James Franco osannut lukea runoa ääneen Ginsbergin innostuksella ja intohimolla. Elokuvassa kiinnostavinta olikin runoon (tai lähinnä sen julkaisuun) liittyvä oikeusjuttu, ja leffa olisikin mielestäni toiminut paremmin jos tarina olisi keskittynyt puimaan sitä kauhistusta, joka runon julkaiseminen aikanaan herätti. Nykyisellään elokuva jää ontoksi, sillä runo ja oikeusjuttu eivät kummatkaan saa tarpeeksi aikaa. Ehkäpä Howl (2010) voi olla hyödyllinen ensikosketuksena Ginsbergin runouteen, mutta teema olisi voinut kehittää paljon pidemmälle.

http://7merta.blogspot.com/ (Ei varmistettu)

mulla ei ole mitaan varsinaiseen postaukseen liittyvaa sanottavaa, mutta maritan kommentti tuossa ylapuolella lammitti kovasti mielta analyyttisyydellaan ja silla etta leffan nimen jalkeen on vuosiluku suluissa. palaan nyt omaan (huomattavasti kuivakkaampaan) akateemiseen lukemistoon vahan virkistyneempana, ja ehka katson oisko tata leffaa koulun kirjatossa.

Emma (Ei varmistettu)

Lähestulkoon ihan sama mitä leffan sisältö on, jos siinä on James Franco. Ei mul muut :D

Eve (Ei varmistettu)

Vieläkin kulkee kylmät väreet selkäpiitä pitkin kun Howl lähtee käyntiin. Siis se runo. Meillä oli Oulun enkunlaitoksella sellainen luennoitsija silloin aikoinaan, että beatnik-hommat avautuivat ihan uudella tavalla. Kävin tsekkaamassa leffan tuossa keväällä, ja kyllä se mulle toimi vieläkin - ehkä eniten siksi että runomuodossa rakastuin Howliin aikoinaan todella kovasti.

Vieläkin etsin sitä seuraavaa kirjaa/runoa/kirjoittajaa, joka kolisisi edes suunnilleen yhtä lujaa. Vinkkejä?

Eeva Kolu

Ranna: haha, mäkin huomasin, että ehkä sittenkin tämä puhuttelee yhä enemmän kuin kuvittelin, vaikka munkin reppureissaamiset taitaa olla tehty :) Mitenköhän, menisköhän Bukowskikin vielä...? :D ***************** Marita: meidänkin seurueessa oli aika eriäiviä mielipiteitä leffasta. Itse pidin animaatiosta, se oli minusta jonkun näkemys runosta ja siksi kiinnostava, vaikka ymmärrän toki tuonkin pointin, että se oli katsojan omaa analyysia vähättelevä. Leffassa oli minusta toimiva rajaus, siinä ei yritetty kertoa kaikkea Ginsbergin tuotannosta tai elämästä, vaan keskityttiin tähän yhteen aspektiin. Oikeusjuttukaan ei varmaan olisi auennut monelle katsojalle, jos itse runoa ei olisi esitetty elokuvassa. Siitä olen samaa mieltä, että kyseessä oli hieman ontto pätkä, ei mikään mestariteos, mutta pidin kyllä silti kovasti!

tannttu (Ei varmistettu)

Hahha on ihan samaa mielta kuin Emma :D
Kaikki James Francon leffat kelpaa!

Eeva Kolu

Emma: no hei, yläfemma!! *********** Eve: täällä sama, kylmät väreet tulee heti! Enpä oikein osaa vinkata ketään, toivottavasti joku muu osaa. Vaikka olen lukenut viime vuosina monia loistavia kirjoja, niin sellaiset tajunnanräjäyttävät vau-elämykset ovat jääneet uupumaan. Ehkä se on tämä ikä, vaikka en haluaisikaan ajatella niin :)

Eeva Kolu

Tannttu: sama täällä :)

Ranna (Ei varmistettu)

Kuinka ironista, että luin vastauksesi istuessani kotona Sammakko-kustantamon Charles Bukowski -paita päällä. :D Olen tainnut jäädä henkisesti taidelukioon!

Martti (Ei varmistettu)

Kannattaa tsekata myös mainio Burroughs-dokkari "A Man Within" viime vuodelta. http://www.imdb.com/title/tt1466072/

Paletti (Ei varmistettu)

Minäkin tykkäsin tästä leffasta. Ja innostuin taannoin kaivamaan juutuubista pätkiä, joissa Gingsberg itse lausuu Huutoa, ihan viihdyttävää katseltavaa!

http://varipaletti.blogspot.com/2011/07/who-howled-on-their-knees-in-sub...

Amalia (Ei varmistettu)

Minäkin olen nykyisin jotenkin ADHD enkä oikeastaan koskaan katso parituntisia leffoja yksin. En vaan jaksa keskittyä. Seurassa voi katsoa pitkän elokuvan, mutta sekin on vähän kärvistelyä... En tiedä, onko vika keskittymiskyvyssäni - internet ei ainakaan paranna keskittymiskykyä - vai onko leffat vaan yksinkertaisesti niin surkeita nykyisin :D

Eeva Kolu

Ranna: hahaa, no mutta, ehkä kehitys on parempi keskeyttää beatnikeihin kuin sanotaan nyt vaikka Twilightiin. :D ************** Martti: oi, kiitos vinkistä! Enpä tiennytkään tuollaisesta dokkarista. *************** Paletti: voi suuri ja mahtava YouTube, missä olisimmekaan ilman sinua! Kiitos vinkistä :) ************ Amalia: kyllä se taitaa olla tämä nettiaikakausi, ja omalla kohdallani ainakin myös stressi sekä harjoituksen puute. Tähän tulokseen olen tullut, koska olen yrittänyt katsoa myös vanhoja elokuvia :D

AnnaGinsberg (Ei varmistettu)

Parasta antia elokuvassa oli juuri se, että runo luettiin ääneen mikä on mielestäni paras tapa nauttia beat-runoutta. Ei siihen saa samaa intensiteettiä paperista lukemalla vaan jonkun palavasieluisen runoilijan (ja mieluiten söpön) pitää se lukea ääneen.

Eeva Kolu

Anna:"vaan jonkun palavasieluisen runoilijan (ja mieluiten söpön) pitää se lukea ääneen" - hahaa, olet jälleen kerran oikeassa.

Kommentoi