Jee, kylkimakkarat!

Ladataan...

Joanna Palménin blogissa keskustellaan tästä H&M:n uudesta uikkarimainoksesta ja siitä, onko se nyt hyvä juttu vai ei. (Tarinan pettymys oli se, että mainosta oli virheellisesti uutissivustolla väitetty H&M:n perusmalliston uikkarimainokseksi, mutta tarkempi tutkimus paljastikin, että kyseessä olikin plusmalliston mainos - eli ei mitään niin vallankumouksellista kuin aluksi luultiin.)

No, oli miten oli, mainoksessa on yksi asia, jolle annan huimasti plussaa (hehe). Kylkimakkarat, jee!

Tässä kuvassa ilahduttaa ei niinkään mallin koko vaan se, miten kuva on käsitelty. Malli on saanut pitää kylkimakkaransa, reiteen porautuvan bikinialaosansa, aavistuksen muhkuraista ihoa etureidessä, hieman löysää ihoa vatsassa ja vieläpä pienenpienen häivähdyksen kainaloläskiä! Oi et mää tulin onnelliseks!

Okei, varmasti näitäkin kuhmuroita on Photoshopissa kaunisteltu ja pienennelty, mutta eikös tuossa kuvassa kuitenkin esiinny ns. realistinen naisvartalo? Enkä tarkoita nyt mallin kokoa - olisin ihan yhtä iloinen, vaikka kuvassa olisi reilusti mallia tai minua hoikempikin nainen. En nimittäin itse tunne ketään, en laihaa enkä lihavaa, jonka kylki tai maha ei rutistuisi makkaralle, kun hän kumartuu. Se on vähän niinkuin sen löysän ihon idea, että meidän ei tarvitse seistä koko elämäämme suorina kuin laudanpätkät. Silti näissä ihan normaaleissa, ihmisen fysiikkaan vääjäämättä kuuluvissa poimuissa on tähän asti ollut muotiteollisuuden mielestä jotain kauheaa, joka täytyy sensuroida jokaisesta kuvasta.

En automaattisesti taputa käsiäni nähdessäni pluskokoisen mallin mainoksessa (vaikka juuri niinhän meidän halutaan tekevän), koska mielestäni plussakokoiset naiset editoidaan usein kuvissa vielä epärealistisemmiksi kuin laihat naiset. Heiltäkin photaroidaan pois jokainen kuhmu, muhkura ja makkara, niin että jäljellä on kurvikas, mutta tasaisen sileä siluetti. Eihän kukaan näytä siltä! Ei varsinkaan kukaan, jolla on vähän enemmän elopainoa. Ja silti juuri näitä kuvia myydään meille idealla "real women" ja "real beauty"!

Muotiteollisuus on päässyt siihen pisteeseen, että kurvit ovat jotakuinkin ok, mutta naisen täytyy silti näyttää sileältä kuin posliinipatsas, koska muhkurat on yök. Ja kun kuitenkin meillä ihan kaikilla painosta riippumatta on niitä muhkuroita ja makkaroita, ainakin silloin kun teemme jotain muuta kuin seisomme suorassa ja pidätämme hengitystä. Ja ne ovat paitsi ihan ok ja oikeastaan aika söpöjä, myös välttämättömiä sille, että ihminen voi esim... öö... liikkua. Tämä yksi H&M:n uikkarikuva on jo ehkä askel toiseen suuntaan.

Ai että, häivähdys kainaloläskiä. Hyvä päivä tänään. Huomasitko muuten tässä käsittelemättömässä Faith Hillin kuvassa tuon äärimmäisen loukkaavan selkäläskin (läski=ihoa), joka piti photaroida pois? Juu, en minäkään.

Lisäys: koska niin moni tuntuu käsittäneen pointtini eri lailla kuin sen tarkoitin, tässä nyt vielä pähkinänkuoressa se, mitä yritin sanoa:

Mielestäni tässä mainoksessa hienoa on se, että inhimilliset ja ihmisvartalolle välttämättömät muhkurat, epätasaisuudet ja poimut on jätetty kuvaan, eikä niitä ole siloteltu ainakaan kokonaan pois.

Minulle merkityksellistä ei siis ole mallin koko tai se onko hän lihava, laiha, normaalipainoinen, alipainoinen vai ylipainoinen vaan se, että hän näyttää oikealta ihmiseltä eikä vahanukelta.

Se oli siis minun ilonaiheeni tänään. Tarkoituksenani ei ole ihannoida ylipainoa, tuomita alipainoa, esittää ylläolevaa naista ainoana oikeana naisvartalona tai parempana kuin laihat, ei yhtään mitään sellaista.

Ja kyllä, mainoksen nainen on PLUSmalli, hän voi siis jo määritelmän mukaan olla lievästi ylipainoinen - H&M tuskin on siis edes yrittänyt esittää häntä (lääketieteellisesti) ihannepainoisena, vaikka hän kyllä aika tavallisen naisen kokoinen ja muotoinen onkin. Aivan ihastuttava joka tapauksessa. Ja muistetaan, että ei se lääketieteellinen normipaino suinkaan aina kerro kaikkea ihmisen hyvinvoinnista.

Kuvat H&M, Buzzfeed.com

Share
Ladataan...

Kommentit

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Pistinpä muuten Neitsytsaarilla merkille, että tummaihoiset naiset voivat olla hyvinkin kurvikkaita ilman muhkuroita ja selluliittiä! Oli silmät pudota ihastuksesta päästä, kun sellainen kurvitar liihotteli selkä suorana, 100 % itsevarmuudella ohitseni rannalla. Oikeasti, hän oli niin KAUNIS!

Eeva Kolu

 

A. Sinivaara, mäkin olen joskus törmännyt näihin leideihin, se on kyllä maaginen vartalotyyppi! Tuli muuten tästä mieleen Williamsin siskokset, jotka nyt ainakin on silkkaa tiukkaa lihasta kurvikkuudestaan huolimatta, ja silti niidenkin käsivarsista, pepuista ja kyljistä lähtee aina Photoshop-mankelissa aimo haukkaukset.

 

Liv
Päiväuniaika

^ Se on se ihon väri, mikä häivyttää niitä muhkuroita ja selluliittiä :) Kaikki tietää, miten itsekin ruskettuneena näyttää muka tasaisemmalta ja sileämmältä (ja no, paremmalta) iho :) 

Tommi (Ei varmistettu)

Ymmärrän kyllä ja joltain osin myös jaankin tuon huolen siitä, miten keinotekoiset vartalot käsitellyissä kuvissa toimivat epäterveinä elämänihanteina.

Mutta onko aikana, jonka suurin vitsaus (lyhyellä tähtäimellä, nyt ei lasketa mukaan sitä kaikkea kauheutta mitä ihminen on ympäristölleen aiheuttanut) on kehityksen mukanaan tuoma liikunnan puute ja täysin väärät ravintotottumukset, yhtään sen parempaa istuttaa mainokseen ihmistä joka on syönyt aivan liikaa, todennäköisesti kuolleita eläimiä, ja antanut samalla kehonsa rappeutua liikkumalla aivan liian vähän?

Minä korvaisin mieluummin epäterveet ihanteet terveellisillä, kuin eri tavalla epäterveellisillä. Ja siinähän sitä olisikin mietittävää, kun yritetään keksiä miten Big Brotherin kohokohdaksi saataisiin älyvapaan white trashin kiljumisen sijaan jotain kasvisruualla ja urheilulla fiilistelyä, tai miten Justin Bieberistä uutisoidaan leuanvetoennätys eikä päihdekokeiluja.

Eeva Kolu

 

Liv, totta tuokin, mutta väitän, että kyse ei ole pelkästään ihonväristä :) Esim. monilla karibialaisilla naisilla voi olla käsittämättömän iso peppu, mutta todella kapea vyötärö. En ole törmännyt ihan vastaavaan koskaan suomalaisilla naisilla :)

Tommi, joo aivan totta, mutta tässä mun jutussa oli oikeastaan kyse enemmän siitä, että myös niillä ihmisillä, jotka eivät syö aivan liikaa tai anna kehonsa rappeutua liikkumalla liian vähän, on makkaroita, muhkuroita... Myös terveillä, hoikilla ja laihoilla naisilla on löysää ihoa ja löllöä, ja musta ainakin on varsin virkistävää nähdä sitä välillä mainoksissa. Esim. ylävartaloa kiertäessä on lähestulkoon mahdotonta, että jokaiselle ihmiselle ei tulisi kylkeen poimuja. Siksi musta on ihan pöllöä, että tällaiset jutut täytyy photaroida "rumina" pois. Siis toisin sanoen opettaa, että ihan normaaleissa, ihmisen fysiikkaan vääjäämättä kuuluvissa asioissa on jotain ällöä ja rumaa, jota ei saa näyttää.

Taru-vierailija (Ei varmistettu)

Selkäläskiä en olis huomannut, mutta auts tuota oikeanpuoleisen kuvan kättä! Varsinkin kyynärtaipeesta alaspäin näyttää hyvin dysfunktionaaliselta kädeltä, naps vain ja se menis poikki, jos kauppakasseja tarvis kanniskella. Faith-rassu :)

Catti (Ei varmistettu)

Tommille tahtoisin hyvästä pointista huolimatta sanoa, että ovatko nuo Eevan kuvien naiset sinusta todella syöneet aivan liikaa? Minusta eivät. Todennäköisesti juuri nuo naiset liikkuvat ja syövät oikeinkin, he kun ovat kovin ns. normaalikokoisia. Paino- ja vartaloihanteet ovat kivoja, mutta olisi mukavaa, jos pienet kainaloläskit eivät aiheuttaisi ihmisissä halua sanoa, että tuo nyt ainakin on syönyt aivan liikaa. Eri asia onkin sitten todella ylipainoiset ihmiset, jollainen itsekin olin tasan vuosi sitten. Nyttemmin olen lähempänä tuota ylimmän kuvan naista, mutta koen silti olevani normaalipainoinen 165 cm/63kg nainen. No mutta, saatan olla hieman herkkä tällaisille kommenteille juuri nyt, joten pahoittelut hermostumisestani.

Tommi (Ei varmistettu)

Catti,

Kyllä, tuo kuvan malli on liian lihava ollakseen _minun silmääni_ esim. seksuaalisesti viehättävä. Toki se on ok olla tuon kokoinen jos haluaa, eikä siinä mitään epänormaalia ole. Itse en olisi, enkä toivoisi naistenlehtiä tulevaisuudessa lukevien lastenikaan olevan.

Eeva Kolu

Taru-vierailija, kyllä, kaponen on Faithin käsvars! Toivotaan, että Tim hoitaa kauppakassien kannon.

Catti, olen samaa mieltä, H&M:n malli näyttää musta mielettömän kauniilta tuossa kuvassa :)

Tuli muuten mieleen, että H&M:llä oli yhtenä vuonna bikinimainos, jossa mallin untuvaisia ihokarvoja ei oltu photaroitu vatsasta pois. Ehkä Henkkamaukka onkin paljon edistyksellisempi kuin uskomme :)

Siis järkyttävä toi Faithin kuvankäsittely! Ihan normaali nainen pakko muokata anorektiseksi, miksi toi ihan normaali käsivarsi ei kelvannut? Ei jeesus :D ja silmäpussit / naururypyt silmien alla sai sen vaan sympaattisen näköiseksi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hetkinen, Tommi. Menikö multa nyt jotain ohi?
Itse et haluaisi olla noin "lihava", etkä haluaisi lastesikaan olevan? Koska sehän olisi kamalaa, jos naistenlehdet olisivat täynnä normaalipainoisia kuolleideneläitensyöjiä???!! (Anteeksi vaan, mutta kyllä kasvissyöjäkin voi olla pulska!)
Onneksesi varmaan vältyt leveältä lantiolta ja jenkkakahvoilta, eikä synnytyksen jälkeiset vartalonmuutokset ole varmaan päänvaivoinasi. :)

Mun mielestä tuo ensimmäisen kuvan nainen on todella hyvännäköinen.

Emma2 (Ei varmistettu) http://ankkuripaikka.blogspot.fi

Ja kamalinta on se, että vaikka tietäisikin ihan hyvin, että kaikkia mainoskuvia käsitellään rajusti, niin silti käsitys normaaliudesta vääristyy photoshoppattujen valokuvien tulvan alla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Huh, onneksi minun ei tarvitse yrittääkään kelvata Tommille.

eemu (Ei varmistettu)

Mua ei harmita superhoikat mallit mainoskuvissa - kyllähän sellaisiakin ihmisiä on ja näyttäväthän he usein kauniilta. Mutta juuri tuo, että jo valmiiksi hoikkien ihmisten viimeisetkin muhkurat ja poimut täytyy käsitellä piiloon on raivostuttavaa! Siis mitä helvettiä? Eivätkö näiden mainosten suunnittelijat ja käsittelijät ole koskaan nähneet alastonta ihmistä?

Omaa silmäänikin miellyttää hirmuisesti tuo ylimmän mainoksen nainen - olen itse häntä hoikempi, mutta silti hän näyttää mielestäni minua paremmalta bikineissä. Tuolla naisella on sitä itsetuntoa ja -arvostusta, joka minulta puuttuu. Ja se näkyy. Että repikää siitä mainosmiehet, olisin mieluummin vähän muhkurainen ja kaunis kuin laiha ja lohduton.

Ja Tommille haluaisin sanoa, että olet oikeutettu mielipiteeseesi ja tajuan osan siitä mitä yrität sanoa. Toivon silti, että opetat lapsesi rakastamaan omaa kroppaansa - oli se millainen tahansa.

Kaoka (Ei varmistettu)

Tommi, ei ne mainosten kuikelot ole tähänkään asti saaneet ihmisten ylipaino-ongelmia ratkeamaan. Tv:stäkin tulee vaikka millä mitalla laihdutus ja kuntoiluohjelmaa, mutta eivät ne näytä tehoavan koko kansaan. Halu terveellisiin elämäntapoihin lähtee kuitenkin aina sieltä ihmisestä itsestä. En näe normaalikokoisen, relistisemman naiskuvan antamisesta mediassa kenellekään mitään haittaa. Ei se välttämättä ylipainoisia tai alipainoisia pelasta, mutta ei sitä tee se laihakaan malli. Relistisemmat naiskuvat sen sijaan saattavat vähentää jonkun itseinhoa ja tuoda päivään edes pienen ilonpilkahduksen :)

Mutta ihania jenkkakahvoja kyllä! Ei niiden esittely pahaa tee, sillä ihan oikeasti jotkut voivat kuvitella, että ne ovat epänormaaleja. Allekirjoittanutkin kuvitteli joskus 16-vuotiaana olevansa ylipainoinen, kun reidet osuivat toisiinsa ja lantiofarkut puristivat esiin jenkkikset, vaikka BMI heilui seitsemässätoista :D

Nāiádes
Naiádes

Tämä on siitä ikävä aihe, että aina jollekin tulee paha mieli.

Vaikka turhaa Tommin on tulla huutelemaan siitä, mikä on hänen mielestään seksuaalisesti viehättävää (asia kun ei liity nyt siihen yhtään mitenkään), niin on hänellä kuitenkin pointti. Eivät nuo ylempien kuvien naiset ole normaalipainoisia. Enkä minäkään haluaisi mahdollisille tuleville lapsilleni opettaa, että vaatekoon ollessa 44-koosta ylöspäin, ovat he vain normaalipainoisia.

Tässä asiassa myöskin monesti unohtuu se, että alipainoisten mallien ja ylipainoisten mallien välissä on paljon. Vaikka ei pidä ylipainoisia naisia terveenä ja hyvänä roolimallina, ei se myöskään tarkoita että ihannoisi sairaalloista alipainoa. Yhtälailla, kun en haluaisi opettaa lapsilleni ylipainon olevan tervettä, en haluaisi myöskään opettaa alipainon ja nykyisten malli-ihanteiden olevan tervettä. 

Joanna Palmén
Rönsy

Olen Imagea tehdessä pannut merkille, että aika moni nainen kuvausten yhteydessä nykyään vaatii, että heidän muotojaan ei sitten saa photoshopata. Ilahduttava suuntaus!

Tommi, jännä että ensin puhuit terveellisistä liikunta- ja ruokailutottumuksista, ja sitten kun kysyttiin, että eivätkö nuo naiset edusta niitä, puhuitkin seksuaalisesta haluttavuudesta.

 

Eeva Kolu

Hei kiitos kaikille kommenteista ja keskustelusta!

Kaokan kommenttiin haluan vielä sanoa, että just näin. Mulle tuli yllätyksenä joskus parikymppisenä, että ihmisellä edes voi olla LÄSKIT KAINALOT. Siihen asti olin ilmeisen erheellisesti kuvitellut, että kaikilla on löysää ihoa kainaloiden kohdalla, jotta käsivartta voi liikutella eri suuntiin :) Tämä kainaloläskiasia valkeni mulle vasta sitten, kun näin jonkun juorulehden jutun aiheesta ja aloin kiinnittää huomiota siihen, että tosiaan, tuo kainalon seutu photoshopataan lähes kaikissa kuvissa sileämmäksi. Sama koskee muuten polvia (!) ja tosiaan Kaokan mainitsemia sisäreisiä, jotka ilmeisesti eivät mainosmiesten mielestä saisi osua yhteen, vaikka monellakin hoikalla naisella kyllä ruumiinrakenteesta johtuen osuvat.

Joanna, hei onpas kiinnostava tieto! Ilahduttava trendi, tosiaan.

 

Eeva Kolu

Niin ja Eemulle vielä, että tiivistit mun ajatukset täydellisesti! Muakaan ei häiritse laihat/hoikat ihmiset mainoksissa, vaan nimenomaan se, että ne hoikatkin ihmiset käsitellään vahanukkejen näköisiksi ja kaikki inhimilliset (ja välttämättömät) muhkurat ja poimut poistetaan.

Hannele/MRSL (Ei varmistettu) http://mrslbloggaa.blogspot.fi/

Olen myös samaa mieltä Tommin kanssa siitä, että nuo kuvien naiset eivät ole ns. normaalipainoisia – kauniita kylläkin! Mutta ihmettelen myös sitä suuntausta, että ainoa vaihtoehto anorektisile malleille on sitten se ylipainoinen nainen – aivan niin kuin siihen väliin ei riittäisi ihmisiä ollenkaan!

Luonnolliset ihopoimut ja makkarat kuuluvat jokaiseen ihmiseen, mutta ylipainon hehkutus normina ei ole yhtään sen parempi asia kuin alipainonkaan hehkutus. Ja mistä lähtien "normaali, tavallinen" nainen on automaattisesti ollut ylipainoinen? Omasta mielestäni joka ikinen nainen on normaali, tavallinen nainen, oli niitä kiloja sitten minkä verran tahansa.

Hear Hear!

Tommille terkkuja, että ne huutelemasi terveelliset elintavat eivät aina käy käsi kädessä kropan koon ja muodon kanssa. Esimerkiksi omista liikunta ja syömistavoistani ei takuulla löydy pahasti moitittavaa, mutta ylipainoa löytyy silti, eikä sen karistaminen olekaan niin helppo homma. Katsos, kun ihmiste kehot ei toimi aina niin kuin oppikirjoissa. Itselläni hommaa mutkistuttaa eräskin sairaus. En minä silti yleisterveydeltäni sairas ole.

Ja kroppa muistuttaa ensimmäisen kuvan muotoja.

Eve (Ei varmistettu)

Tuota, minusta yläkuvien naiset näyttävät kyllä ihan NORMAALIpainoisilta. Alakuvan nainen on hoikka. Laihat ja lihavat ovat vielä erikseen. Näitä käsitteitä taidetaan käyttää aika subjektiivisesti.

(Ei varmistettu)

Voi morjens Tommi. Paljastit oman typeryytesi arvottamalla ihmiset sen mukaan ovatko he a) kasvissyöjiä b) liikuntaa fiilisteleviä c) seksuaalisesti viehättäviä. Itse niputtaisin ympäristöasioista, kasvissyönnistä ja liikunnasta vouhkaavan ja naisia seksuaalisesti arvottavan tyypin ihan samaan kastiin niiden BB-whitetrash-junttien kanssa: mielipiteiltään ja arvomaailmoiltaan rajoittuneisiin ääliöihin.

Maailmassa moni nuori tyttö ja vanhempikin nainen voi henkisesti todella pahoin, koska kokee ettei KELPAA ja sairaalloisen laihuuden ihannointi on saanut meidät näkemään normaalikokoisenkin naisen lihavana. Se on aikamme suuri vitsaus, joka lietsoo syömishäiriötä ja masennusta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vaikkei ylimpien kuvien mallien seksuaalinen viehättävyys tosiaankaan liity asiakaan pidempään, on munkin mielestä Tommilla pointtiakin.

Tuntuu, että monilla menee sekaisin keskivertopaino ja normaalipaino. Esimerkiksi ylimmän kuvan mallin edustanee aika hyvin ns. keskimääräistä naisvartaloa, mutta se ei ole sama asia kuin lääketieteellinen normaalipaino. En väitä, että kyseinen malli näyttäisi vielä mitenkään sairaalta, mutta kyllähän hänelle lievää ylipainoa on?

Mä olen jotenkin aina kuvitellut, että kaikki tämä meitä ympäröivä photoshopattu kauneis ei vaikuta meikäläiseen. No eihän se toki vaikuttanut näin niinkuin makkaroiden osalta niin kauan kun oli kovin nuori ja muhkuraton. Ikää kun hiippailee kohti kolmeakymppiä pikkuhiljaa alkaa sen huomata käsivarsissa ja reisissä ja yhtäkkiä onkin hirveä ahdistus päällä. Ja kumpikaan kehon osa ei itselläni todellakaan ole iso, mutta ahdistus johtunee siitä, että jopa tämänkokoiset kurvit photoshopataan kuvista pois. Aika hirveää kyllä. Tulipa taas parempi olo kun sai muistutuksen siitä, että kaikilla muillakin on tosiasiassa löysää jossain (jollei nyt ihan hirveästi himotreenaa) :)

Vierailija12:04 (Ei varmistettu)

Ai kamala, oikoluku ois hyvä asia. Eli siis ekassa lauseessa pitäisi tietenkin lukea "liity asiaan mitenkään". Kyllä nyt on fiksu olo :D

Eeva Kolu

Hannele/MRSL, täällä ei ainakaan ole hehkutettu ylipainoa normina, vaan ylistetty kuhmuja, muhkuroita ja ihon epätasaisuuksia, joita on meillä kaikilla - kiva, jos siis välillä mainoksissakin!

Kiisa, tuokin on muuten tosi hyvä pointti, että ylipainoinen ihminen ei aina ole vihanneksia ja liikuntaa karttava, huonokuntoinen vätys. Eikä laihuus aina kerro terveydestä. Musta on ihan sama, minkä kokoinen ihminen on, jos hänellä on fyysisesti ja henkisesti hyvinvoiva olo, ja mä näkisin mainoksissa ja muotikuvissa oikein mielelläni ihan kaikenkokoisia, fyysisesti ja henkisesti hyvinvoivia ja onnellisia ihmisiä :) Moni ei ehkä voi henkisesti ja fyysisesti hyvin ylipainoisena, mutta se ei tarkoita sitä, ettei se olisi kenellekään koskaan ikinä mahdollista.

Itse asiassa tästä tuli nyt vielä mieleen: Tommille, Hannelelle ja muillekin samaan suuntaan kommentoineille, ymmärrän tuon pointin ja olen siitä tavallaan samaa mieltä. Toisaalta musta ylipainoisten naisten käyttäminen malleina on hyvä juttu siinä mielessä, että myös laihduttamista suunnittelevilla ihmisillä on oikeus tuntea itsensä kauniiksi ja hyviksi siitä huolimatta, että se laihdutus ei ehkä vielä ole onnistunut. Eka hyvä olo, sitten vasta tulokset, siihen mää uskon :) Itseinhosta ei lähde yksikään hyvä asia tässä maailmassa. Eivät ne ylipainoiset ihmiset ole myöskään mikään häpeäpilkku, joita pitäisi ehdoin tahdoin piilotella, ettei kukaan vain näe lihavaa ihmistä ja sitten ota vaikutteita.

eemu (Ei varmistettu)

Mahtavaa Eeva, taisin siis ymmärtää tekstisi pointin oikein :)

Sen halusin vielä lisätä, että itse odotan sitä päivää kun mallien ihopoimut eivät enää ole blogipostausten tai julkisen keskustelun arvoisia. Tai siis kelatkaa miten absurdia tämä on: iloita siitä, että ihmisen päälle tarkoitettujen vaatteiden malli näyttää juuri siltä - ihmiseltä.

En minäkään halua glorifioida ylipainoa, joka on yhtä epätervettä kuin alipaino. Olen samaa mieltä monien kommentoijien kanssa siitä, että ääripäiden lisäksi myös niitä "oikeasti" tavallisen kokoisia ihmisiä saisi olla mainoksissa enemmän. Mutta tällä hetkellä jo tämä vähän tavallista isompien ihmisten näkeminenkin tuntuu hyvältä, ehkä jopa vähän "voimaannuttavalta". Voi ei, käytinkö oikeasti tuota sanaa..

Anna Blue Eyes

Muistelisin jossakin olleen tähän aiheeseen liittyen esimerkkinä kuva Eva Longoriasta. Häneltä oli, muun siloittelun ohella, photaroitu kainalokuoppa. Hämmentävintä ehkä oli, että jos en olisi nähnyt sitä ennen-kuvaa, niin en olisi edes tajunnut asiaa, vaikka tyypin kainalo puuttui kokonaan.

Taitsi (Ei varmistettu) http://toinenjalkaitaliassa.blogspot.fi

Talvet ovat kyllä ihanan seesteistä aikaa kaikenlaisten vartalokompleksien kannalta - varsinkin jos olen onnistunut välttelemään sovituskoppeja. Mutta kesän ja vaatteiden keventämisen läheneminen saa ihan aina jonkinasteisen kauhun valtaan. Tässä talvenjälkeisessä hyvin "epänormaalissa" tilassa onkin Beyoncen bikinikuvien rinnalla tervetullutta muistaa että on olemassa tämä kääntöpuolikin. Että kiitos vaan!

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse en ymmärrä tuota, miten viime aikoina on "vauhkottu" tuosta "normaalipainosta" ja "normaalista naisesta". Ja sitä, miks jos joku on luonnostaan hoikka, niin häntä saa kutsua anorektikoksi yms, mutta sanallakaan ei saa sanoa että selvästi "muodokas" nainen on lievästi ylipainoinen (viitaan tuohon ylenpään kuvan malliin). Sillä se on todella tahditonta ja ilkeää? Itse olen ollut aina luonnostani hoikka, vaatekokoni on 34. Ja välillä kuulee juurikin noilta "normaaleilta naisilta" miten vastenmielistä on noin laiha, ja miten luonnottamalta näytän. Mutta tälläinen arvostelu on ok?

Itsestä on vain jollain tapaa outoa, miten ylipainosta yritetään tehdä koko ajan hyväksyttävämpää.. Oli kyseessä sitten lapsi tai aikuinen. Onhan täällä internetin ihmeellisessä maailmassa sivutolkulla artikkeleita, missä on tutkimuksi miten ylipaino lisää mms. suolistosyöpää, mikä on lisääntynyt räjähdymaisesti länsimaissa viimeisen parin vuosikymmenen ajan. Ja miten lapsillakin tavataan jo "aikusten sairauksia" kuten verisuonisairauksia, jotka johtuu vain ja ainoastaan vähäisestä liikunnasta ja väärästä ravinnosta.

Fjat (Ei varmistettu)

Suuri asia mun mielestä tässä keskustelussa (Eevan kommenteissa) on se, että hoikillakin voi olla "ylimääräistä". Olen treenannut muutaman kuukauden kovaa ja tarkkaillut syömisiäni. Painoa on lähtenyt ja olen varmaan yleisellä mittapuulla hoikka (kokoa 36-38). Silti löytyy vatsamakkara kun on rennossa asennossa ja reidet on sen näköiset, etten halua käyttää polvipituista lyhyempiä housuja/hameita. Kuhmuroita on ollut teini-iästä asti liikaa.

Se, että hänenkaltaisiaan naisia (kuten myös Beyonce, jota on kylläkin taidettu Photoshoppailla..) on mainoksissa, on myös minulle vapauttavaa ihan oman itseeni kohdistuvan arvostelun kannalta. Kun naiset, jotka edustavat enemmistöä (ei siis malleja) näkyvät katukuvassa malleina (eli "kauniina, edustavina henkilöinä, jotka on valittu tuomaan esiin jonkun tuotteita"), tunnen että voin itsekin olla vapautuneempi eikä se, että reidet eivät ole hoikat ole NIIN paha juttu. Koska tämä nykyinen kuva joka annetaan siitä mikä on hyvännäköistä on niin vääristynyt :( Pitää olla niin laiha, että näyttää täydelliselle bikineissä.

Olen samaa mieltä siitä, että ensimmäisen kuvan nainen ei ole mittareiden mukaan normaalipainoinen, mutta hän vastaa nykyajan kasvavaa enemmistöä, eli ts. normia. Jos hän elää terveellisesti, niin hyvä ja jos on tyytyväinen itseensä, niin hyvä. Pidän häntä hieman ylipainoisena silti. Mutta se on minun asiani ja näkökantani painoasioihin.

En usko, että yksi tai kaksi kuvaa tekee vatsamakkaroista enemmistön mielestä kauniita (oli heillä sitten itsellään makkaroita tai ei, olivat naisia tai miehiä), mutta toivon, että pikkuhiljaa urheilullisuus ja normaali painoindeksi olisivat pysyvä trendi. Tommin kanssa olen samaa mieltä siitä, että ylipainosta ei pidä tehdä normia; be as you are ei ole toivottavaa jos se vaikuttaa terveyteen.

Tässä on ehkä liikaa jaettu kahtia naisvartalot. Nykyinen "ihanne" on todella hoikka ja ihanne jota nyt toivotaan tulevaksi on +10-15 kg ylipainoinen BMI:llä mitattuna. Toivon siis itse urheilullista, tervettä naisihannetta, jolla voi olla pieniä makkaroita, juonteita, pisamia, photaroimaton iho jne jne, koska uskon, että siihen voivat kaikki pyrkiä - sekä liian hoikat että liian lihavat.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hehe, toi reisijuttu: joskus tuli tv:stä ohjelma miss suomi -kandidaattien valmennuksesta, ja siinä joku kokenut missiemo sanoi, että hylkyyn menee kaikki, joiden reidet ei osu yhteen, koska se ei missiorganisaation mielestä näytä hyvältä, jos päivä paistaa välistä (ei sillä että tää ois jotenkin hyvä juttu, mut mielenkiintoista, että missikriteeri on päinvastanen yleiseen kuvitelmaan nähden).

Jenkeissä on ollut jo monta vuotta tiukka keskustelu siitä, että pitäiskö alipainoiset mallit korvata ns. normaalipainoisilla vai keskipainoisilla naisilla. Keskipainoisella siis tässä tarkoitetaan naisen keskimääräistä painoa jenkeissä, joka huitelee jossain aika reippahasti ylipainon puolella. Vastakkain on just tää terveysnäkemys (miksi korvata epäterveellinen malli toisella epäterveellisellä) ja "mallin on näytettävä asiakkaalta/lukijalta" (miksi laittaa lehteen tai mainokseen ihan erinäköisiä ihmisiä, kuin ne jotka ostaa tuotteen/lehden).

Itse kannattaisin ns. normaalipainoisten mallien käyttöä, JA mallien valintaa asiakaskunnan mukaan: jos tuotteet on suunnattu vanhemmille naisille, niin sitten niitä sen ikäisiä naisia, tai jos tuote on suunnattu petite-kokoisille niin sitten niitä keskivertoa lyhyempiä sinne mainoksiin. Muistuu nimittäin mieleeni myös vuosia sitten tehty tutkimus luksusbrändeistä, jossa keski-ikäiset naiset sanoivat ostavansa vähemmän brändejä, joiden mainoksissa on "niin nuoria malleja, ettei niillä voi mitenkään olla oikeasti varaa niihin tuotteisiin". Kaipaisin ehkä siis jotakin "tervettä asiakaskunnan edustusta" mainontaan.

M_86 (Ei varmistettu)

"Kyllä, tuo kuvan malli on liian lihava ollakseen _minun silmääni_ esim. seksuaalisesti viehättävä. Toki se on ok olla tuon kokoinen jos haluaa, eikä siinä mitään epänormaalia ole. Itse en olisi, enkä toivoisi naistenlehtiä tulevaisuudessa lukevien lastenikaan olevan."

Jos ei tämän ole tarkoitus olla provo, niin lähinnä Tommi kommentillaan osoittaa, kuinka paljon media ja viihdeteollisuus luomalla epärealistista naiskuvaa ja ihannetta täydellisestä naisesta pystyvät vaikuttamaan älyllisesti heikkolahjaisemman yksilön ajatusmaailmaan.

Aika metsään mennään ja vaarallisilla vesillä liikutaan, jos tuo ylimmän kuvan nainen muka on liian lihava.

Valitettavasti näitä Tommin kaltaisia tyyppejä on yhä enemmän ja enemmän.

Eeva Kolu

Viimeinen vierailija (ja muutkin samasta aiheesta kommentoineet), ymmärrän mitä tarkoitat, mutta ainakaan tässä omassa kirjoituksessani ei ollut ollenkaan kyse tuosta.

Lisään tekstiin vielä tarkennuksen tarkennuksen tarkennuksen, koska tuntuu, että niin moni on käsittänyt juttuni väärin.

Jatkakaa kaikin mokomin keskustelua myös aiheen vierestä, itse jatkan kylkimakkaroiden fiilistelyä! :)

Eeva Kolu

Edellinen kommenttini oli siis osoitettu Vierailija 12:45:lle, kiitos kun kommentoitte niin ahkerasti etten itsekään meinaa pysyä mukana! :)

Tiltu Kultu (Ei varmistettu)

Huhhuh tuota Faithin etummaista käsivartta ;D

Vierailija (Ei varmistettu)

Surullista miten huono sisälukutaito osalla kommentoijista on, Etelä Eeva joutuu kahdesti tarkentamaan. Vai ovatko vain klassisesti tyhmiä.

Pauliina Talikka

Ylimmän kuvan nainen on aivan järkyttävän kaunis ja luulenpa, että jos hänet olisi puettu johonkin muuhun vaatekappaleeseen kuin bikineihin, ei kukaan puhuisi ylipainosta. Kiitos Eeva kirjoituksestasi. Maailma tarvitsee muistutuksen siitä, mistä vartalo koostuu.

Vierailija (Ei varmistettu)

Eeva, tapasi käsitellä tätä asiaa on varsin piristävä! Minua jaksaa hämmentää se, miten makkaroista ja ihon poimuista siirrytään välittömästi yli- ja alipainon vertailuun ja nokitteluun. Varmasti suurin osa ihmisistä ymmärtää sekä yli- että alipainon riskit, joten niistä jauhaminen on turhauttavaa. Toki terveelliset elämäntavat ovat hyvä juttu ja kannustettava asia, mutta onko jokaisen oikeasti aina pyrittävä "optimaaliseen tilanteeseen" oman kroppansa suhteen? Vai saisiko itseensä olla tyytyväinen myös hiukan yli- tai alipainoisena, vähemmän treenaavana ja rennommin syövänä tyyppinä? Vakavia terveyshaittojakaan ei esim. parista liikakilosta vielä synny.
Eevan ja muutaman kommentoijan tavoin minäkin toivoisin lehtiin ja muualle mediaan enemmän kuvia kaikennäköisistä naisista ja naisvartaloista, muhkuroineen kaikkineen. Minusta jokaisella naisella (ja kyllä, myös miehellä) on oikeus tuntea olonsa hyväksi ja kauniiksi. Sitä ei tue normaalin ihon ja vartaloiden "virheiden" piilottaminen kuvista.

Zuleika (Ei varmistettu)

Hei Eeva, kiitos todella hyvästä blogista! Blogisi on ehdoton lempparini ja niinpä aiheesta täysin ohi pyytäisinkin, että voisitko joskus esitellä blogeja, joita itse luet. Tahtoisin kovasti löytää lisää blogisi kaltaisia älykkäitä mutta keveitä blogeja.

Vierailija (Ei varmistettu)

Joo, olispa hauska kyllä tietää tuon ylimmän kuvan naisen todelliset mitat. Oma veikkaukseni nimittäin on, että irl häntä ei kukaan väittäisi ylipainoiseksi. Monet eivät vaan ymmärrä/tiedosta edes auttavasti, kuinka pieniä ihmisiä mallit yleensä ovat.

Mutta Eevalta kyllä varsin hyvä kommentti tähän keskusteluun. Kamalaa, että mainosten perusteella maailman kauneimmassakin vartalossa on lähtökohtaisesti paljon vikaa.

Unna1234 (Ei varmistettu)

Pakko mielteeni googleen antoi ainakin yhden haastattelun tuloksena neidille (Jennie Runk) painoa 76kg, pituutta 177cm ja mitat 96-66-111(rinta-vyötärö-lantio), et ei toi nyt niin kamalan iso ole, kuten jo totesitkin...

Unna1234 (Ei varmistettu)

Btw en näemmä osaa kirjoittaa, pakkomielle yhteen...mur.

statisti (Ei varmistettu)

Itse normaalipainoisena (kaikkine muhkuroineni) kysyin huvikseni mieheltäni, mitä hän ajattelee kuvan naisesta, kertomatta jutun kontekstia. Sanoi että nätti ja pehmee. My thoughts exactly :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos niistä MUHKUROISTA eli ts. selluliitista haluaa eroon, kannattaa ihan vaan laihduttaa. Se vähentää rasvaa ja näin myös selluliittia. Selluliitista pääsee eroon vain ruokavaliomuutoksella: sokerit, valkoiset viljat, turhat hiilarit pois. Tilalle pupunruokaa, kalaa, kanaa, protskuja. Eron näkee oikeasti todella nopeasti.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun mielestä toi H&M- malli on vieläkin hoikka, ei varmaan ole edes 60kg!

Vierailija (Ei varmistettu)

Itsellä aika samanlainen keho kuin ylimmässä kuvassa ja lääketieteellisesti normipainossa mennään. ja saa tulla vähän lisääkin ennenkuin ylipainossa ollaan.

Ps. Lääkärillä juuri erinnäisistä syistä kävin ja asia tuli siellä puheeksi.

Että siinä teille YLIPAINOINEN

Vierailija (Ei varmistettu)

Vierailija 14:41, kyse olikin siitä, ettei muhkuroista tarvitse päästä eroon. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Minunkin mielestäni on aika järkyttävää, miten monet kommentoijat "tietävät" ensimmäisen mallin olevan ylipainoinen. Itse kuvittelisin olevani suunnilleen saman kokoinen (kuvitteleminen ei tietenkään tunnetusti välttämättä vastaa todellisuutta) ja tiedän olevani painoindeksin mukaan ihannepainossani. Kamalaa siis, jos ihan normaalipainoisia tullaan alentuvasti neuvomaan "terveellisistä elämäntavoista" ja kommentoidaan, että "hyvä, jos on tyytyväinen tuon kokoisena, itse en olisi (enkä toivoisi lasteni olevan [!!])". Herranen aika sentään.

Pages

Kommentoi

Ladataan...