Jos minne lie polkuni vie

Ladataan...

Ensinnäkin: haluan pyytää anteeksi eilisen kirjoituksen sekavuutta. Kirjoitin sen kuumeessa. Kuten muuten kirjoitan tämänkin jutun, joten katsotaan missä vaiheessa vaaleanpunaiset lohikäärmeet astuvat kuvioihin.

Toiseksi: haluan esitellä teille uudet tohvelini. 

Nämä tohvelit jalassa kuuluisi seistä kylpytakissa papiljotit päässä ulko-ovella ja jupista käheällä äänellä naapureille samalla kun vetää aamun neljättä tupakkaa. Tohveleista tulee mieleen Gerard Depardieun hahmon äiti elokuvassa Päiväni Margueritten kanssa, jonka katsoin juuri. Katsokaa tekin, se oli aivan ihana.

Mutta siis tohvelit juu. Nämä jalassa siirtykäämme vuoteen 2013. (Kuinkahan jännittävä vuodesta voi tulla, jos sen teemakenkä on tohveli?)

Uuden vuoden kunniaksi pyyhin taulun tyhjäksi. Ikävä kyllä vain konkreettisessa mielessä, mutta ehkä sen kuvaannollisenkin tabulan aika tulee vielä olla rasa. Aluksi ajattelin kirjoittaa taululle jonkin sähäkän sanoman vuodelle 2013, mutta en oikeastaan vielä tiedä, mitä odotan ja toivon tältä vuodelta.

Yritin tänään miettiä sitä, ja keksin vain yhden jutun: en halua tänä vuonna kuulla enkä sanoa lausetta mutta mihin se raja vedetään? Tuosta lauseesta tulee aina mieleen ne tyypit, joiden kanssa koulussa oli maailman rasittavinta tehdä ryhmätöitä. Sellaisella narisevalla äänellä puhuvat tyypit, jotka pukeutuivat pelkkiin pikeepaitoihin ja joiden hymy ei koskaan ollut kauhean vallaton.

Mietin myös, että ehkä tänä vuonna vihdoin aloitan salanimellä kirjoitetun historiallis-romanttisen kirjasarjani nimeltä Viinitynnyrinveistäjän vaimo.

Tai ehkä vain liu'un päivästä toiseen, yritän pysyä järjissäni, olla kiitollinen ja pysähtyä aina välillä nauttimaan kupillisesta kahvia. Että ehkä tämä nyt ei saakeli soikoon tämän ihmeellisemmäksi muutu. Että jos juuri meikän elämällä ei olekaan sen maagisempaa tarkoitusta tai kohtalon sanelemaa suuntaa.

Jos minusta ei koskaan tulekaan aikakauslehden juttua naisesta, joka hyppäsi oravanpyörästä ja kirjoittaa nyt historiallis-romanttista kirjasarjaa Etelä-Ranskassa samalla kun opettaa intialaisia naisia valmistamaan luonnonmukaista kosmetiikkaa vastuullisessa yrityksessä.

Jos tarkoitus onkin vain saada laskut maksettua ja rakastaa.

Lannistava ajatus. Vai sittenkin vapauttava? No, ainakin sille ajatukselle on nyt annettu mahdollisuus. Ehkä huomenna taas olen valloittamassa maailmaa.

Jos minne lie polkuni vie...

Share
Ladataan...

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi, miten tuleekin kolonialistinen viba heti kun lukee vain haaveen siitä, että opettaisi intialaisnaisille luonnonmukaisen kosmetiikan valmistusta. Miksiköhän tuo nyt näin pomppasi silmään.

Eeva Kolu

 

Vierailija, öh, taisit ymmärtää väärin. Eivät nuo ole minun haaveitani vaan kevyttä parodiaa (paremman sanan puutteessa, en tarkoita parodiaa mitenkään ilkeästi) siitä, mitä ne naistenlehtien "jätin oravanpyörän"-naiset aina tekevät. Eivätkös ne ensinnäkin aina muuta Intiaan (tai no jotkut muuttavat New Yorkiin). Ja sitten perustavat vastuullisen ja ekologisen yrityksen. (En siis oikeasti myöskään haaveile kirjoittavani romanttis-historiallista kirjasarjaa viinitynnyrinveistäjän vaimosta.)

Mutta vaikka oikeasti haluaisinkin perustaa Intiaan luonnonkosmetiikkayrityksen, niin en kyllä näe siinäkään mitään kamalaa pahuuskolonialismia. Nykyään on vaikea sanoa oikeastaan mitään ilman, että joku hermostuu.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Rouheat tohvelit ja ihana teksti. Tosin otsikkovalinnan johdosta joudun ikävä kyllä nostamaan syytteen Pirkka-Pekka Petelius-korvamadon tahallisesta levittämisestä. 

Eeva Kolu

MinnaM, ...mistä tulikin mieleeni, että kun olin lapsi, PPP tunnettiin meidän taloudessa nimellä Polkunivie. 

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Haha, mahtavaa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun mielestä ehdottomasti vapauttava ajatus, että elämän tarkotus on maksaa laskut ja rakastaa :) Kaikki muu on sitten vaan plussaa siihen päälle! Saispahan vähän isompia onnistumisen tunteita kun painaan nettipankissa "maksa"-painiketta!

tisti
spring child

ihana positiivinen teksti! mulla tuli traumat tosta sun viittauksesta rasittaviin ryhmätyönarisijoihin, on nimittäin tuoretta kokemusta eräästä rasittavasta lievästi sanottuna kyynisestä tyypistä työkuvioissa (tiedäthän ihmistyypin, jolla ei ole mitään positiivista sanottavaa ja kritiikki ilmaistaan aina ei-rakentavaan sävyyn ilman konkreettisia ystävällisiä parannusehdotuksia..). harmittaa, et pilasin joulunalusaikani masisteluun sen tyypin tähden! arrggh.

mut sait taas aikaan hyvää energiaa! oikein lupsakkaa uutta vuotta sulle! :)

 

Lipastossa

Älä suotta pahoittele eilistä tekstiäsi, ainakin se sai aikaan yhden uuden blogin ja haaveen olla ensi vuonna vähintään yhtä polleana pidetyn lupauksen vuoksi. :) Niin sitä voi olla mentorina kuumeisenakin!

tiia_

Muistan sua Elaine! Piti hakea heti YouTubesta. Ihan parasta! :)

Emmanuelle (Ei varmistettu) http://nymphalisio.blogspot.com

Äläs nyt, sun eilinen teksti sai minut kirjoittamaan tavoitteeni tälle vuodelle paperilapulle ja laittamaan esille muistitauluun. Siinäpähän ne ovat muistuttamassa minua siitä, mitä oikeasti haluan. :)

Ihanat tohvelit. Minä aikaisemmin ajattelin, etten mitään tohveleita halua, mutta niinpäs sain joululahjaksi tohvelit(Ainot) ja ihan sellaiset kuin toivoinkin.

Sonja_ (Ei varmistettu)

Nämä kuumeessa kirjoitetut postauksesi ovat, jos mahdollista, vieläkin ihanampia kuin muut! :)

Uskon, että ne pienet hetket elämässä ovat niitä jotka merkitsevät, ei kuinka monta kirjaa on julkaissut tai onko muuttanut ambomaahan pelastamaan maailman (vaikka nyt kun sanoin, maailmanpelastajakirjailija kuulostaa aika kingiltä).

Ensimmäinen vierailija (Ei varmistettu)

Anteeksi, kommenttini taisi olla turhan tyly. Harmittaa vain se pohjavire-ero, joka sijaitsee lauseiden ”opettaa intialaisia naisia valmistamaan luonnonmukaista kosmetiikkaa vastuullisessa yrityksessä” ja esimerkiksi ”oppii intialaisilta naisilta valmistamaan luonnonmukaista kosmetiikkaa vastuullisessa yrityksessä” välissä. Ettei nyt vaikka sen suuruuden ja oravanpyörästä pääsemisen ajatuksen tarvitsisi lähteä siitä, että on itse muita isommassa roolissa kertomassa muille, kuinka tehdä.

Nyt jo harmittaa, että nostin näin pienen asian esiin. Nautin blogisi ilmapiiristä paljon, ja meitä yhdistää rakkaus Turkuun.

Kiitos ja parempaa päivänjatkoa itse kullekin!

mer1 (Ei varmistettu)

höh, mä en tajunnut sun parodiointia, kun innostuin jo suunnattomasti yhdistelmästä lempikirjoittajani + lempigenreni + kirjasarja ;D että jos muutat mielesi niin yksi VTVV tänne kiitos!

hyvää tulevaa vuotta ja kiitos mainiosta blogista!

Mörri (Ei varmistettu)

Moikka Eeva,
olen ollut kämppisteni keskuudessa kadehdittu, kun olen saanut kunnian vaihtaa kanssasi pari sanaa Wicken ruokaosastolla. Kuten kommenttiboksista usein saa lukea, vaikutat toden totta ihanalta tyypiltä! Kun nyt ihanista tyypeistä puhutaan ja mainitsit tekstissäsi Etelä-Ranskan...Oletko lukenut Lilyn Rock rauha ja rakkaus ranskalaisittain-palstaa? (http://www.lily.fi/palsta/rock-rauha-ja-rakkaus-ranskalaisittain) Suomalainen nainen syö hyvin ja käyskentelee pikkukylissä Provencessa. Vaikuttaa sinun jutultasi :)

Ja kai sinä hyvä nainen olet käynyt Kultatalon Pizzariumissa mussuttelemassa maistuvia pizzaviipaleita?

Vierailija (Ei varmistettu)

Kirjoita vaan kuumeessa. Ei se haittaa, oi armas Elaine.

Eerika
Bättre liv

Ihanat tohvelit! Ja luen kans luukku auki aina niitä juttuja aikakauslehtinaisista, mutta pelkään tuota ajatusta, että elämäntarkoituksena oli vain maksaa laskut ja rakastaa. Vaikka mielestäni rakkaus onkin elämän tarkoitus! Mutta josko vapaus ja seikkailu olisivat myöskin? Toivotan onnea tervehtymiseen, vaikkakin kuumeiset postauksesi ovat olleet jopa normaalia hehkeämpiä! Saavatpahan myös aikaan normaalia sekavampia kommentteja..

Edith T.

Tarkoitukseksi todellakin riittää maksaa laskut ja rakastaa. Näihin kahteen asiaan pystyminen vaatii itseasiassa aika paljon. 

Ja ehkä siisteimmät tohvelit ikinä!

Rouva X (Ei varmistettu) http://avioliitonalkeet.blogspot.fi/

Tämä sai minutkin muistamaan, että sain joululahjaksi samantyyliset eläinkuositohvelit, mutta minun tohveleissani on lisäksi vielä pinkkiä väriä sekä pinkki rusetti. Jotain kertoi se, että äitini nauroi ne antaessaan. Onnistuisikohan aamutoimet sutjakkaammin pantteripilkkutohveleissa? Olisin nimittäin voinut uudenvuodenlupauksena luvata nousta aiemmin aamuisin ylös, mutta se kuulosti liian vaikealta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Muistan kun reiki-hoitajaksi kouluttautuessani kurssin aluksi kyseltiin tavoitteitamme. Vastauksiksi tuli jos jonkinlaista harmoniaa, itsensä aitoa toteuttamista ja kutsumusta edellisestä elämästä (oikeasti!), kunnes vihdoin yksi osallistuja kertoi haluavansa tienata rahaa! Arvatenkin siitä nousi melkoinen kuhina, mutta se oli minusta niin virkistävän yksinkertaista. Ja itse asiassa omakin motivaationi. Olin siinä muiden vastaillessa yrittänyt kauhuissani miettiä mitä ihmettä osaan sanoa, epämääräistä "en viihdy nykytyössäni, tehdä jotain uutta ja mielenkiintoista, ehkä auttaa muita", mutta niinhän se oli että halusin oppia jotain josta voisi tulla TYÖ, että saisi RAHAA elämiseen.

Eve (Ei varmistettu)

vaikka salaa haaveileekin kirjan kirjoittamisesta, kahvilan perustamisesta, levynkansien suunnittelusta tai omasta paperikaupasta vaikkapa brooklynissä (jotka kaikki ovat toki mahdollisuuksia), välillä on tavallaan helpottavaa muistaa, että ehkä juuri "meikän elämällä ei olekaan sen maagisempaa tarkoitusta tai kohtalon sanelemaa suuntaa".
tärkeintä on rakastaminen (ja laskujen maksaminen)

Vierailija (Ei varmistettu)

Meinaan tulla nahoistani, niin tykkäsin tekstistäsi taas. Kiitos tuuletuksesta!

Johanna- (Ei varmistettu)

Jännä, ihan suoraan sanottuna olen joskus piiloisesti ajatellut että sinun elämääsi elävä ihminen kaikista vähiten kävisi läpi tällaisia ajatuksia, mutta se toisaalta johtuu siitä että sinun elämässäsi on muutama sellainen asia joita omaani juuri nyt kaipaan. Sinänsä lohduttavaa kuulla näistä, muistaa iloita myös oman ruohonsa vihreydestä sen toisten pihoille tuijottelun sijaan. Sinun kirjoituksistasi saa todellista mielenruokaa enemmän kuin kenenkään muun suomalaisen naisbloggarin. Joka tapauksessa ihan mainioita uusia liidunjälkiä taulullesi tänäkin vuonna, Eeva.

Toinen haudutus

Vilkaisin nopeasti postauksen otsikon ennen kuin menin keittämään teetä, enkä yhtään tajunnut, miksi aloin ääneen laulaa armaasta Elainesta. Näin mielessäni PPP:n enkä voinut olla hymyilemättä; tackar och pockar, päivä on piristetty. :) Tällaistahan tämä, elämä. Itse kieriskelin joulun alla kuumeessa, ja vetämättömäksi se veti vielä uuden vuoden aloituksenkin. Mutta päivä kerrallaan, valoa kohti mennään. Kiitos muuten muualla olleesta ruusukaalivinkistä - paistettu ja haudutettu (tänään tofun kanssa ja appelsiinimehussa) on parasta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Eeva,

teit sen taas! Nimittäin kirjoitit ihanasti :) Lueskelen näitä sun tekstejä monesti ääneen rakkaille tyypeille kuten äidille. Tuot meidän elämään iloa! Kiitos siitä ja suloista uutta vuotta :)

Samoilija (Ei varmistettu)

Ihanaihanaihana Eeva.

Muutin juuri Kuopioon, kämäiseen soluasuntoon kahden vieraan ihmisen kanssa. Olen käynyt täällä kerran aiemmin. En tunne täältä ketään. Aloitin opiskelun avoimessa amk:ssa, eli varsinaista etenemistäkään ei ole tapahtumassa. Poikaystävä asuu kaukana. Se alun "hyvä idea vaihtaa maisemaa ja lähteä kokeilemaan jos tuolta opintopolulta löytyisi oma ala" ei tunnukaan enää niin hyvältä... Kunnes tulin tänne, sinun viisaita sanojasi lukemaan!

Tai ei ihan niinkään, vaan imemään tekstistäsi ja kuvistasi juuri sitä energiaa jonka avulla tää Kuopijo tuntuu taas ihan hyvältä idealta. Taidan ostaa hyllyyn kimpun kauniita kukkia tänne banaanilaatikkokaaoksen keskelle pikku soluhuoneeseeni ja ottaa rennosti.

En osaa ilmaista itteäni kirjoittamalla, mutta toivon että ymmärrät edes vähän mitä tällä tarkoitan! Sinun blogistasi saadulla energialla muistaa taas relata. Oot super <3

Jenni vain (Ei varmistettu)

Kirjoitit tähän juuri sen dilemman jota mietin päivittäin, jos en tietoisesti niin tiedostamatta jossakin hyvin syvällä sisimmässäni. Että onko tämä tätä, vai pyrinkö vielä kohti jotain muuta. Mihin haluan kehittyä ja ovatko haaveet edes teoriassa mahdollisia. Mitä, mikä minusta tulee. Mihin on edes mahdollisuuksia.
Tuli hyvä olo tästä kirjoituksesta, sitä on yleensä niin yksin näiden ajatusten kanssa. Hyvää alkanutta vuotta!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus.Itsekin uskon yhä vahvemmin siihen, että tavallisuuden hyväksyminen ja siitä nauttiminen on onnen alku.

Kommentoi

Ladataan...