Kaikkien aikojen kaunein syyskuu

Ladataan...

Tämä on ollut kaunein syyskuu, jonka muistan. 

Vaikka syyskuuta on virallisesti vielä viikko jäljellä, se syyskuu jonka haluan muistaa, päättyi tänään. Se kaunis ja valoisa, paljaiden säärten syyskuu. Kohtasi loppuunsa sillä sekunnilla, kun kotiin päin kävellessä hyinen tihku piiskasi naamaa ja sormet piti kääriä hihoihin kylmältä piiloon.

Kävin viikonloppuna äidin luona Vantaalla. Puutarha rehotti (paljon kauniimmin kuin kesällä) ja hortensiat olivat taittuneet taivaansinisistä ruosteisen punaisiksi.

Lehtikaalit olivat yli polven korkuisia - äidin takapihalta saa ylivoimaisesti parhaat. Siellä kasvaa monia lajikkeita, oma suosikkini on tuo toscanalainen, dinosauruksen nahalta näyttävä versio. Haalin sitä mukaan paperikassillisen ja jaoin kavereillekin - sain hetken kokeilla, miltä tuntuu olla Helsingin suosituin nainen.

Kesän aikana kokeilin kaikenlaista suoristuskäsittelyistä silotteleviin aineisiin ja vaaleampaan väriin, mutta syyskuussa palasin takaisin luonnolliseen tukkaani, ruskeaan ja kiharaan. Luovutin: ei tätä reuhkaa kesytä kukaan. Sillä on oma tahto, joten en enää jaksa yrittää. (Nyt kun mietin, niin kenties nämä luonteenpiirteet sopivat myös tukan kantajaan - ehkä tässä on kyse karmasta.)

Uskomatonta kyllä, olen kulkenut koko syyskuun sandaaleissa. Tällaisesta pukeutumisesta olen aina keskieurooppalaisille kateellinen: voi olla paljaat sääret ja villapaita. Sandaalit ja takki. Saa ihan ite valita.

Yhtenä iltana kaupungin valtasi uskomaton sumu. Niin sakea, että eteensä ei meinannut nähdä. Onneksi kotikulmat ovat tulleet viimeisen puolen vuoden aikana niin huolellisesti nuohotuiksi, että osaisin suunnistaa kotiin vaikka sumun sijaan mereltä valuisi jonain päivänä kaiken alleen nielevä pimeys. (Ja sehän on oikeastaan tulossa, ihan kohta...)

Tuona iltana muistan, että suuntasin kuulokkeet korvilla rantaan. Istuin kallioilla ja kuuntelin musiikkia kunnes tuli kylmä. Muistan selfieitä ottaneet venäläiset pojat, mutta en muista mitä biisejä kuuntelin. Muistan että juttelin merelle (mielessäni, en ääneen - vielä toistaiseksi pyrin pitämään hihhulihommani naapuristolta jokseenkin salassa). Ilma oli sumuinen mutta olo pitkästä aikaa selkeä.

Siispä syyskuu 2014. Voisin muistaa sinut monesta asiasta - unettomista öistä, taloudellisista koukeroista, kasaantuvista tiskeistä koska oli liian kiire siivota. Ja parista aika mojovasta krapulasta.

Mutta taidan kuitenkin mieluummin muistaa sinut terassikahveista. Sellaisista, joille mennään takit päällä ja pian todetaan, että on aika riisua: täällähän on ihan kesä.

Muistan sinut ehdottomasti sandaalien syyskuuna, ja poikkeuksellisen kauniina. Kullanruskeaan taittuvasta valosta ja sen sellaisesta, retkestä saareen ja hulvattomista bileistä, jotka johtivat niihin mojoviin krapuloihin.

Että terve vaan, ja kiitos kaikesta.

Share
Ladataan...

Kommentit

Meitä on aika monta, jotka olemme kateellisia hiuspehkostasi. 

Ja aika ihana takki!

Ja hei; sähän olet selvästi ELÄNYT tämän syyskuun! Onnea!

-TT- (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus. Kiitos!

TheVillis (Ei varmistettu)

Voi iepuska, miten mukavasti kehuit syyskuun, olihan se sen ansainnut!

joulie (Ei varmistettu)

Tirautin ehkä pienet kyyneleet, kun otsikko sanoi saman mitä ehkä sekunti sitten taas totesin itsekseni ja mistä oon ollut kiitollinen koko tämän kuun. Nyt on niin ihana syksy enkä edes oo syksyihminen! Tuo koira ja mies sumussa on hieno otos :)

Anniina K. (Ei varmistettu) http://anniinak.wordpress.com/

Itse taas juuri vedin lenkillä kylmää räntäilmaa keuhkoihin ja tunsin huumaavaa onnentunnetta siitä, ettei lenkillä tullut kuuma. Mulle on varmaan juotettu aamukahvin joukossa prozacia tai sit rakkaus lämmittää niin, että tänä vuonna en vihaa talven tuloa. Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.

Muista villapaidat, iltateet, ihanat takit ja ihan kohta koittava kevät. Kyllä tästä pimeästä vuodenajasta taas hengissä selvitään. Menneen hellekesän muistoilla ja seuraavan odotuksella.

Emmi L. (Ei varmistettu)

Tää oli jotenkin ihanan tunnelmallinen postaus tälläiselle syksyn rakastajalle :)

Emmi L.
http://happyfeetingblogi.blogspot.com

SyysKesä (Ei varmistettu)

Ihanaa, juuri tällainen tää syyskuu on ollu :-) ihan kesää vielä. Ja kiva kuulla että joku muukin juttelee merelle. Mäkin moikkaan sitä joka aamu, sisäisesti toki minäkin :-)

Nuura (Ei varmistettu)

Eeva, blogisi on aivan paras! Lueskelen juttujasi Ranskasta käsin ja olet tuonut piristystä lukemattomiin päiviin. Kiitos ja ihanaa syksyn jatkoa <3.

jhhh (Ei varmistettu)

Älä luovuta vielä! En tiedä miten teillä siellä etelässä, mutta ainakin täällä vyötärön korkeuksilla oli eilen vielä kaunis aunrinkoinen, ei-tarvitse-vielä-oikeaa-takkia keli:)

Kommentoi

Ladataan...