Kamelin selkä katkesi, lisäksi: mustaa kahvia

Ladataan...

Remonttiturhautumiseni on nyt tullut siihen pisteeseen, että olen valmis myymään koko omaisuuteni (sehän on sopivasti valmiiksi pakattunakin - kuka tarttis sata laatikollista astioita ja kirjoja, pari jätesäkillistä aika kivoja vaatteita ja yhden kulahtaneen mustan sohvan?), vaihtamaan nimeni, jättämään taakseni kaiken, heittämään kännykän Aurajokeen ja muuttamaan Pariisiin.

Elämäni on muuttunut limboksi, jossa kaikki tavarat katoavat, asiat unohtuvat ja ideat karkaavat. Olen ruokatoimittaja ilman keittiötä, stylisti ilman propseja ja tyylijuttujen kirjoittaja ilman vaatteita. Mutta ennen kaikkea olen lahopää.

Minusta on tullut se ihminen, joka unohtaa, peruu, pyytelee anteeksi, tuntee syyllisyyttä ja lupailee - ja sitten taas unohtaa, peruu, pyytelee anteeksi, tuntee syyllisyyttä ja lupailee. Toisin sanoen: ihminen, jollaisia inhoan.

Jos olen jotain viimeisestä vuodesta oppinut niin sen, että ihmisen aivokapasiteetti tosiaankin on hyvin, hyvin rajallinen. Ei ole mahdollista elää tällaista elämää ja olla samalla ihanteellinen ihminen, ideoita pursuava työntekijä ja täsmällinen treffaaja.

Siksi ajattelin, että tänään lakkaan yrittämästä. Myönnän itselleni ja teille kaikille, että ei vaan onnistu. Olen puoli vuotta yrittänyt hymistellä ja olla kaikkialla kokonaisena, vaikka meikästä on jäljellä korkeintaan muruja.

Tästedes aion olla rehellisesti se paskapää, joka unohtaa, mitä juuri sanoit, jonka keskittymiskyky on nolla ja joka postailee blogiin kännykkäkuvia. Toivon, että sitten kun kaaos rauhoittuu, olen taas kiva ihminen ja joku on vielä jäljellä ottamassa minut vastaan. Jos ei, niin aina on onneksi suunnitelma B: jätän kaiken, vaihdan nimen, muutan Pariisiin.

Uuden häikäilemättömyyteni kunniaksi aion tänään vetää verhot kiinni, sanoa maailmalle hetkeksi heippa ja rypeä omassa riittämättömyydessäni.

(Oikeasti aion venyttää uusia sandaalejani villasukat jalassa ja juoda rieslingiä. Ja virtuaalimatkailla Pariisiin selaamalla uusia kirjojani, jotka postineito toi tänään.)

(Muuta huomionarvoista: olen ryhtynyt juomaan mustaa kahvia. Miksi en keksinyt tätä aikaisemmin?)

 

Share
Ladataan...

Kommentit

SOR

Todellakin saa olla välillä ihan murusina! Oot varmasti joskus ollu kärsivällinen muitten takia, niin varmasti muutkin on kärsivällisiä sun hetkellisen lahopäisyyden takia. Ja suunnitelma B ei kuulosta ollenkaan häijyltä sekään :)

Katro (Ei varmistettu)

Tässä päivässä ei muuta olennaista olekaan kuin teenjuonti ja sinun mahtava blogi, kiitos siitä.

Hhmm. Kannatan aina tavaroiden myymistä ja heittäytymistä uuteen. Itse tein näin n. kaksi vuotta sitten ja edelleen olen matkalla maailmaa ympäröiden.. Hyvä päätös ja taidan katua vasta elokuun alussa, kun palaan tyhjin taskuin kotomaalle... Tai tuskimpa silloinkaan!

Hampaat irvessä

Voi murunen! Ihana tämä blogi on silti nytkin ollut.

SM (Ei varmistettu)

Eikö oo aika lohdullinen fiilis toisaalta tajuta, että kaikkeen ei ole pakko venyä ja lopulta ne kauheat paineet ja odotukset on kuitenkin vain oman pään sisällä? Itsellä tuo piste tuli vastaan taannoin, ja kyllä sieltä vielä noustaan mutta omaan tahtiin ja sitten kun siltä tuntuu - ei väkisin ja mielistellen. Ja olen varma, että sinua on silti lauma uskollisia odottamassa :)

Marinenna (Ei varmistettu)

Tattis ja aamen tälle. Kiitos siitä että osaat kirjoittaa sanoiksi sen, mitä tunnen.
Ja ehkä jo huomenna on vähän parempi päivä :)

Britannika

Toi "Little Paris Kitchen" on ihana! Oletko katsonut myös sitä BBC:n Little Paris Kitchen tv-ohjelmaa? Satuin olemaan erittäin onnekas ja sain omaan kirjaani itse Rachel Khoon nimmarin kun hän kävi signeeraamassa niitä Harrodsilla, Rachel oli livenä yhtä mukava kun miltä se vaikutti telkkarissakin :)

ps. joku varmasti ottaa vastaan, mutta Pariisikaan ei ole koskaan huono vaihtoehto :)

Vierailijar (Ei varmistettu)

Toinen lahopää ilmoittautuu! Ihana kuulla, että sittenkin voi olla ihan luvan kanssa toisinaan hippusen tollo. Itse olen "aina" ollut täsmällinen, keskittynyt asioihin ja tilanteisiin ja muistanut kaikki asiat, jotka tulee hoitaa. Nekin, joita ei välttämättä tarvitsisi. Viimeisen kuukauden olen viettänyt niin lahopääelämää että oksat pois. Poikaystävä on pari kertaa suuttunut ja töissä ihmetellään. Mitäs tuosta :D

elinaaa (Ei varmistettu)

Itsekin, reilun viiden kahvinjuontivuoden jälkeen, ykskaks yllättäen eräänä huhtikuisena aamuna en jaksanutkaan laittaa maitoa kahviini ja mietin aivan samaa kuin sinä: miksen oo hoksannut tätä jo aiemmin :) Samalla väheni myös päivässä juomieni kahvikupposten määrä, kun ei tuota mustaa kahvia jaksa samaa tahtia kitata kuin maitokahvia.

Line (Ei varmistettu)

Musta tuntuu kans just niin tältä. Kuinka turhauttavaa jotenki.

ambranen (Ei varmistettu)

Jotenkin ihana kirjoitus. Aloin miettimään asunnottomuutta, sitä miten sen välillä saa kuulla olevan oma vika (ja voihan se välillä sitä ollakin, ihmiset tekevät virheitä) ja ryhdistäytyisi ja menisi töihin ja lopettaisi sen juomisen ainakin jne, mutta jos sinäkin nuori, kaunis, työelämässä ja parisuhteessa oleva ihmissuhteilla siunattu ihminen koet tilanteesi raskaaksi, niin mitä saumaa on heillä, jotka asuvat kadulla ilman oikein mitään... Tää oli tällaisen sos.alan ihmisen ja kotifanin puuskahdus, jonka kirjoituksesi innoitti. ;) Paljon tsemppiä!!

--Anna-- (Ei varmistettu)

Kuulin blogistasi eräältä ystävältäni ja olen aina silloin tällöin eksynyt tänne lueskelemaan tarinoitasi. Ja täytyy nyt kyllä sanoa, että ihanaa kun joku on noin oma itsensä, rehellinen,avoin ja sanoo asiat niinkuin ne on. Ihailen tuollaisia ihmisiä. Tarinasi vievät minut aina ihan mennessään ja janoan vain lisää koko ajan. Sitäkin ihailen, että joku osaa kirjoittaa noin.
Ja niinhän se on, kukaan ei ole täydellinen ja kenenkään ei tarvitse olla. Kuten sanoin ihailen sinua omana itsenä olemisestasi. Jatka samaan malliin. Kaikkea hyvää ja ihanaa elämääsi. (Ja vedä vaan jatkossakin ne verhot ikkunaan kun siltä tuntuu!)

Kommentoi

Ladataan...